Kristillinen lastenelokuva menestyy!

Uskovaisten joukkorahoituksella tehty aitokristillinen kotimainen lastenleffa "JP ja murtovaras" nousi yllättäen sekä Finnkinon levitykseen että ensimmäisellä viikollaan katsotuimpien sijalle 10.

Vaikka katsojalukujen pääsyy lieneekin se, ettei elokuvan esittelyssä mainita sen julistuksellista luonnetta lainkaan, menestyksestä on syytä vilpittömästi onnitella. Fiksuuttahan se vain on, että useimpien vieroksumaa agendaa ei mainita ja näin saadaan katsojiksi sadoittain myös uskonnottomia perheitä. Tai ainakin saatiin ennen Hesarin tämänpäiväistä juttua.

"Sallikkalan kuntaa piinaa sarja murtovarkauksia, ja luvattomalle yöseikkailulle lähtenyt lapsikolmikko luulee nähneensä varkaan itse teossa. Ollin, Rutun ja Minnin kesäloma saa aivan uuden käänteen, sillä heidän on perustettava salapoliisitoimisto ja ratkaistava juttu — jos vanhemmat saisivat tietää, luvassa olisi loppukesäksi ainakin ”kaverikielto, pelikielto, karkkikielto ja puhelinkielto”."

Jostain löytyvässä pitkässä esittelyssä kristillinen maailmankuva jo mainitaan, mutta sitähän ei juuri kukaan lue.

Leffassa opetetaan lapsia ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia rukoilemalla Jeesusta, mikä tietysti on kaikkein tehottomin keino, mutta tämänhän vanhemmat voivat sitten lapsilleen selittää kun on palattu himaan. Keskustelua ainakin syntyy!

Korkkiruuvia lainaten: Jos tästä seuraa edes yhden lapsukaisen pelastuminen Helvetin lieskoilta, Jeesus iloitsee.
281292
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

"Leffassa opetetaan lapsia ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia rukoilemalla Jeesusta, ..."

Hyvin siis opetettu. Rukous Jeesuksen nimessä on aivan varmasti ihmiskunnan tehokkainen toimi ratkaista mahdottomia ongelmia.

Nim. Kokemusta on

1Äänestä
  • Heh. Eipä anna hyvää kuvaa kyseisestä filmistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olihan tämä vitsi? Pelkään pahoin, ettei ollut...

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Olihan tämä vitsi? Pelkään pahoin, ettei ollut...

    Fundamentalistit ovat jo määritelmänsä mukaisesti täysin vapautuneita huumorintajusta.

    Ulkopuolisetkaan eivät heitä enää voi pilkata, koska nämä ovat jo vaipuneet parodiahorisontin taakse pilkalta suojaan.

    https://hikipedia.info/wiki/Parodiahorisontti

    1Äänestä

Kovia huijaamaan nämä aitouskovaiset. Jättävät kertomatta leffan luonteen, kun tietävät että sen kertominen laskee katsojalukuja.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä on täysin apologeettisen lähetysajattelun mukaista. Julistaminen jopa tietoisen filungin avulla ei ole vain sallittua, vaan toivottavaa, koska tavoite on niin siisti. Esittelytekstihän oli suoraan elohuvin tuottajalta eikä Finnkino siihen koskenut.

    Mulla ei ole kerrassaan mitään sitä vastaan että lapset saavat tällaisen kusiherätyksen vanhoillisen kristinuskon maailmaan. Kyllähän aitouskovat yhä myös heidän vartuttuaan aikuisiksi pyrkivät sanelemaan miten ihmisten kuuluu elää ja näkevät vihaista vaivaa vähemmistöistä. Porukka on vain paljon pienempi kuin nyt, ja Tempaus heille yhä lähempänä.

    1Äänestä

  • Monessa elokuvassa on mm. uskonnollinen ulottuvuus, mutta ei niistä juuri esittelyteksteissä kerrota. Joskus aikoinaan kun aikuisena hieman katsoin jotain lastenohjelmia TV:stä, niin niissä sitä uskonnollista tuputusta on todella paljon mm. YLE:n kanavilla, mutta kristinuskosta ei ollun milloinkaan kyse.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Monessa elokuvassa on mm. uskonnollinen ulottuvuus, mutta ei niistä juuri esittelyteksteissä kerrota. Joskus aikoinaan kun aikuisena hieman katsoin jotain lastenohjelmia TV:stä, niin niissä sitä uskonnollista tuputusta on todella paljon mm. YLE:n kanavilla, mutta kristinuskosta ei ollun milloinkaan kyse.

    Vaan mistä?

    1Äänestä

Aloittaja

Leffan tietoihin on äsken lisätty seuraavaa:

"JP ja murtovaras -elokuva perustuu Tytti Salon kirjoittamaan samannimiseen lastenromaaniin (Päivä, 2019). Kyse on hauskasta lastendekkarista, joka sisältää paljon hersyvää huumoria ja jännitystä. Jännittävissä tilanteissa lapsikolmikko Olli, Ruttu ja Minni laittavat käytäntöön seurakunnan kesäleirillä oppimaansa ja rukoilevat Jeesukselta apua. Näin elokuvassa käsitellään lapsenmielisesti myös kristillisiä teemoja, kuten uskoa ja rukousta."

Päivä on Vapaakirkon omistama kustantamo, joten sellainen kesäleiri. Selittääkö tämä myös aitouskoviemme innottomuuden aiheen tiimoilla: väärin sammutettu?

1Äänestä
  • "Päivä on Vapaakirkon omistama kustantamo, joten sellainen kesäleiri. Selittääkö tämä myös aitouskoviemme innottomuuden aiheen tiimoilla: väärin sammutettu?"

    Mitä yrität tuolla viestittää?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    "Päivä on Vapaakirkon omistama kustantamo, joten sellainen kesäleiri. Selittääkö tämä myös aitouskoviemme innottomuuden aiheen tiimoilla: väärin sammutettu?"

    Mitä yrität tuolla viestittää?

    Sitä, että koska täällä ei juuri ole vapaakirkkolaisia, leffan puolestakaan ei nosteta erityisempää haloota.

    Viidesläisten ja hellarien kanssa olisi toisin – ja tunnetut noiden lahkojen kannattajat aivan liekeissä.

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Sitä, että koska täällä ei juuri ole vapaakirkkolaisia, leffan puolestakaan ei nosteta erityisempää haloota.

    Viidesläisten ja hellarien kanssa olisi toisin – ja tunnetut noiden lahkojen kannattajat aivan liekeissä.

    Tuoskohan se johtuu, ettei tämä innosta tämän palstan tiettyjä uskovia?

    1Äänestä

'Korkkiruuvia lainaten: Jos tästä seuraa edes yhden lapsukaisen pelastuminen Helvetin lieskoilta, Jeesus iloitsee.'

Koskaan emme saa tietää kuinka kävi. :(

2Äänestä

Kristillisten elokuvien taso on yleensä surkea. Mutta lapset ovat vähemmän kriittisiä.:)

1Äänestä
  • Toisaalta uskonnollista propagandaa ei pitäisi näyttää lapsille ollenkaan ja filmin pitäisi olla K-18.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Toisaalta uskonnollista propagandaa ei pitäisi näyttää lapsille ollenkaan ja filmin pitäisi olla K-18.

    Kyllä sitä niille kotona näytettäisiin kumminkin.

    1Äänestä

Murtovarkaille annetaan kaikki anteeksi ja heidän saamansa etu periytyy heidän lapsilleen, ilmaiseksikin voi saada muiden edut 🤣

Äänestä

Ei sen katsojaluvut kovin kummalliset olleet.

Äänestä

Leffassa lapset rukoilivat että vanhemmat eivät saisi tietää lasten tekemisistä, koska vanhemmat rankaisisivat kielloilla. Onpa hyvä että leffa opettaa "rukouksen voiman" käyttämistä tuollaiseen tarkoitukseen. Miten lie jumala suhtautuu tuollaisiin rukouksiin, onko lasten vai vanhempien puolella.

Äänestä

Yllättävää, että nykyisenä antikristillienä aikana julkaistaan jotain muuta kuin homopropagandaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Suomessa saa julkaista vapaasti mitä vain, kunhan lakeja ei rikota. Kristillistä aineistoa tehdään joka vuosi niin paljon kuin rahat vain antavat myöten.

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Suomessa saa julkaista vapaasti mitä vain, kunhan lakeja ei rikota. Kristillistä aineistoa tehdään joka vuosi niin paljon kuin rahat vain antavat myöten.

    "Suomessa saa julkaista vapaasti mitä vain, kunhan lakeja ei rikota. "

    Näimpä. Et se siitä "sananvapauden" rajoittamisesta...

    1Äänestä

Onhan se hyvä että pienet lapset kiinnostavat :)

oliko vaatteet päällä vai ilman, poikia vai tyttöjä!

Äänestä

Tämähän noudattelee tavallaan vapaiden suuntien elämäntapaa. Opetusfilmi siis huijaamisesta ja myös siitä kuinka jäädään vaan kädet pystyssä ihmettelemään.

1Äänestä

”…ettei elokuvan esittelyssä mainita sen julistuksellista luonnetta lainkaan, menestyksestä on syytä vilpittömästi onnitella.”

Näemmä tuo on jo laitettu lisäyksenä useimpiin esittelyihin. Todellakin, ihan hienoa että tällaisia elokuvia on, se on juuri sitä monimuotoisuutta, mikä on hyvä juttu.

”Leffassa opetetaan lapsia ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia rukoilemalla Jeesusta…”

Oikeastaan JP tarkoittaa Jeesuksen poliiseja. Erään arvostelun mukaan siinä ei lapset tee ihmeitä vaan lähinnä rukoilua käytetään, jotta saa lisävoimia ja rohkeutta lisää.

Se ei liene kummallista, kun roisto paljastuu tatuoinein ja hevipaitaan pukeutuneeksi henkilöksi. :D

1Äänestä
  • Aloittaja

    >Se ei liene kummallista, kun roisto paljastuu tatuoinein ja hevipaitaan pukeutuneeksi henkilöksi. :D

    Suomensisulainen Odinin soturi? 😄

    No, vapaakirkkolaiset eivät yleisesti ole persuja, mutta hellaritpa ovat. Ja Purra taitaa suhtautua heidän remellykseensä vielä myötämielisemmin kuin Mestari.

    1Äänestä

Tämä ketju lienee jonkimmoinen ennätys vihanlietsonnassa Jeesukseen uskovaa vähemmistöä kohtaan. Varmaan laki suojaa tällaista vihanlietsontaa vähemmistöä kohtaan, kun näin surutta sitä harjoitetaan, ja vielä julkisella foorumilla?

Äänestä
  • Aloittaja

    Kävin ketjun läpi eikä siinä ollut ainuttakaan vihaa lietsovaa viestiä. Sen sijaan sinun tuhannet viestisi, jossa kaikki paitsi aitouskovaiset ovat Saatanan vallassa, kiihottavat lahkokristittyjä vihaan normaaleja ihmisiä kohtaan, olkoonkin että osin porukan korkeasta iästä johtuen tuo viha ei Suomessa purkaudu tuhoisina tekoina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

Uskovaisten joukkorahoituksella tehty aitokristillinen kotimainen lastenleffa "JP ja murtovaras" nousi yllättäen sekä Finnkinon levitykseen että ensimmäisellä viikollaan katsotuimpien sijalle 10.

Vaikka katsojalukujen pääsyy lieneekin se, ettei elokuvan esittelyssä mainita sen julistuksellista luonnetta lainkaan, menestyksestä on syytä vilpittömästi onnitella. Fiksuuttahan se vain on, että useimpien vieroksumaa agendaa ei mainita ja näin saadaan katsojiksi sadoittain myös uskonnottomia perheitä. Tai ainakin saatiin ennen Hesarin tämänpäiväistä juttua.

"Sallikkalan kuntaa piinaa sarja murtovarkauksia, ja luvattomalle yöseikkailulle lähtenyt lapsikolmikko luulee nähneensä varkaan itse teossa. Ollin, Rutun ja Minnin kesäloma saa aivan uuden käänteen, sillä heidän on perustettava salapoliisitoimisto ja ratkaistava juttu — jos vanhemmat saisivat tietää, luvassa olisi loppukesäksi ainakin ”kaverikielto, pelikielto, karkkikielto ja puhelinkielto”."

Jostain löytyvässä pitkässä esittelyssä kristillinen maailmankuva jo mainitaan, mutta sitähän ei juuri kukaan lue.

Leffassa opetetaan lapsia ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia rukoilemalla Jeesusta, mikä tietysti on kaikkein tehottomin keino, mutta tämänhän vanhemmat voivat sitten lapsilleen selittää kun on palattu himaan. Keskustelua ainakin syntyy!

Korkkiruuvia lainaten: Jos tästä seuraa edes yhden lapsukaisen pelastuminen Helvetin lieskoilta, Jeesus iloitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu