Kalevantien ja Taatilantien risteyksestä on muodostunut varsinainen surmanloukku. Eilenkin, kun tulin Vaskion suunnasta Paimioon päin, tuli Taatilantieltä kolmion takaa eteeni poikittain vaalea porrasperäinen auto, jonka oli tarkoitus kääntyä Vaskion suuntaan. Mulla oli painava peräkärry takana ja vain pari metriä ehti jarruttaa. Tuurilla eteentullut auto kuitenkin viime hetkellä pääsi karkuun . Mitään tuossa risteyksessä ei siis näe Vaskion suuntaan kääntyessä eikä edes pysähtyminen auta mitään. Kuitenkin tuossa ajetaan vähintäänkin kuuttakymppiä ja on vain ajan kysymys, milloin tämähtää pahasti. Risteykseen on kasvanut pahoja puskia, vaikka rakennus ja lankkuaitakin jo peittää tehokkaasti lähestyvät matalat urheiluautot.
Kalevantiellä Paimion vaarallisin risteys
Anonyymi
4181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuossa kohtaa siis periaatteessa saa ajaa jopa 80km/h, kun ei siinä mitään nopeusrrajoitusmerkkiäkään ole. Jos Vaskion suunnasta tulee vauhdikkaasti, kannattaakin ottaa vastaantulijoiden kaista, jos vaan näkisi, ettei kukaan tule vastaan. Silloin voi ajaa jonkun matkaa sen auton rinnalla, joka sattuu Taatilantieltä yht`aikaa risteykseen tunkemaan.
Ihan kivat töyssyt on vanhan Kyysilän kolun paikkeilla.
Onhan siellä Kalevantiellä toinenkin vaarallinen paikka yhdessä kurvikkaassa ylämäessä, jossa yksi henki on jo menetettykin. Monia vaaratilanteita on ollut kuluneenakin kesänä, kun alamäkeen tullessa ei näe vastaantulevaa liikennettä sisäkurvin puskien ja männynoksien läpi.
Niinpä, ja ns. Loposen kurvissakaan ei näe eteensä kahta metriä pidemmälle. Puskat meinaa peilinkin viedä, jos joutuu tilaa tekemään vastaantulijalle.