"..epäitsekkäintä armeijaa.."

"He olivat osa urheinta ja  He olivat osa urheinta ja epäitsekkäintä armeijaa maailmassa." - Biden sanoi kun yhdysvaltalaisia sotilaita kuoli Kabulissa.

Urheudesta ei voi vertailla mutta epäitsekkyydestä voi ylistää.

USA on maailman globaalisin nykyaikainen talous.
On ihme että maa on olemassa ja sen konsepti.
Yhdysvallassa on kolmea rotua yhdessä pitämässä valtiota ja ohjaamassa maailmaa.
Ilman Yhdysvaltojen konseptia ei maailmassa olisi rauhaa.
Yhdysvallat on siten luonnon laki ja Afganistanin on aika tunnustaa se,
koska myös afgaani maahanmuuttajaa on ollut rakentamassa Yhdysvaltoja.
Yhdysvallat on 'kolhoosi' jossa kaikki maat yhdessä.
Siirtolaisten määrä kustakin maasta on kunkin maan osakkeiden määrä USAssa.

Usalainen epäitsekkyys onkin omaa sorttia, mitä ei muualla ole.
Afgaanit ovat lihavia lehmiä, koska heitä on nujertamassa myös erinäköinen usalainen väestö afrikasta, aasiasta.
Afganistan ei voi kieltäytyä koska koska tekisivät silloin itsestään mahdottoman tärkeitä.
Kyse silloin tyhmyydestä, eikä isänmaasta
0112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"He olivat osa urheinta ja  He olivat osa urheinta ja epäitsekkäintä armeijaa maailmassa." - Biden sanoi kun yhdysvaltalaisia sotilaita kuoli Kabulissa.

Urheudesta ei voi vertailla mutta epäitsekkyydestä voi ylistää.

USA on maailman globaalisin nykyaikainen talous.
On ihme että maa on olemassa ja sen konsepti.
Yhdysvallassa on kolmea rotua yhdessä pitämässä valtiota ja ohjaamassa maailmaa.
Ilman Yhdysvaltojen konseptia ei maailmassa olisi rauhaa.
Yhdysvallat on siten luonnon laki ja Afganistanin on aika tunnustaa se,
koska myös afgaani maahanmuuttajaa on ollut rakentamassa Yhdysvaltoja.
Yhdysvallat on 'kolhoosi' jossa kaikki maat yhdessä.
Siirtolaisten määrä kustakin maasta on kunkin maan osakkeiden määrä USAssa.

Usalainen epäitsekkyys onkin omaa sorttia, mitä ei muualla ole.
Afgaanit ovat lihavia lehmiä, koska heitä on nujertamassa myös erinäköinen usalainen väestö afrikasta, aasiasta.
Afganistan ei voi kieltäytyä koska koska tekisivät silloin itsestään mahdottoman tärkeitä.
Kyse silloin tyhmyydestä, eikä isänmaasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu