Kontiolahden vesijohtoveden laatu

Jo muutaman vuoden aikana olen ihmetellyt ongelmia vesihanojen toiminnassa. Vaikka hanan sulkee veden tippumista on ilmennyt. Naapuri vaihtoi talonsa hanoja juuri kyseisestä syystä. Kahvinkeittimen kalkinpoistovalo herjaa yllättävän usein. Aivan viimeaikoina on havaittu outoa makuongelmaa. Vesitorni oli pois käytöstä pitkään. Jouduttiinko kalkkia työntämään kohtuuttomasti verkostoon. Jos vesitorni on otettu äskettäin käyttöön, liittyisikö siihen syy outoon makuun.
201100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olisiko vesi nykyisin liukkaampaa. Samahan tuo on havaittavissa kun käy heittämässä kepillisen vettä, niin hetkutuksesta huolimatta pyrkii tippumaan.

Äänestä
  • olen huomannut saman. Olenkin käyttänyt jo pitkään imupaperia tippeitten keräämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    olen huomannut saman. Olenkin käyttänyt jo pitkään imupaperia tippeitten keräämiseen.

    Minulla taas on ongelman suiku, nuorena se oli kuin vesiletkusta nykyisin kuin kastelukannun suuttimesta.
    Ja aina on kengankäjet ja etumus märkä.

    Äänestä

  • Arkhimedeen viidennen lain mukaan viimeinen tippa tipahtaa aina lahkeeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    olen huomannut saman. Olenkin käyttänyt jo pitkään imupaperia tippeitten keräämiseen.

    Arkhimedeen viides laki: Viimeinen tippa tipahtaa aina lahkeeseen.

    Äänestä

En tiijä, mutta kun kontiolahen kunnan touhuja kahtoo, niin jotahi vikkaa pittää juomaveissä olla. Ei tuo kaikki voi olla synnynnäistä aivotoiminnan puutetta.

Äänestä
  • Aiemmissa ”kommenteissa” vesijohto on samaistettu omaan pippeliin ja kuvattu siinä ilmenneisiin ongelmiin. Voihan kirjoittaijien fyysiset vaivat sijaita haarojen välissä mutta henkiset vajavuudet ovat varsinainen ongelma. Degeneroituminen on aivan ilmeistä. Liian pienissä ympyröissä suhrattu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aiemmissa ”kommenteissa” vesijohto on samaistettu omaan pippeliin ja kuvattu siinä ilmenneisiin ongelmiin. Voihan kirjoittaijien fyysiset vaivat sijaita haarojen välissä mutta henkiset vajavuudet ovat varsinainen ongelma. Degeneroituminen on aivan ilmeistä. Liian pienissä ympyröissä suhrattu.

    Ja se ympyrä on tiiviisti jaamankankaalla...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aiemmissa ”kommenteissa” vesijohto on samaistettu omaan pippeliin ja kuvattu siinä ilmenneisiin ongelmiin. Voihan kirjoittaijien fyysiset vaivat sijaita haarojen välissä mutta henkiset vajavuudet ovat varsinainen ongelma. Degeneroituminen on aivan ilmeistä. Liian pienissä ympyröissä suhrattu.

    Tosijaannii. Ei pitäs leikkiä laskee lorrautella vakavista veskysymyksistä. Eikä muutenkkaan, sano.

    Äänestä

Kunnan sivuilla ei ole mitään uutista vesijohtoveden heikosta laadusta. Avoimen tiedottamisen ja hyvän hallintotavan mukaisesti ongelmasta olisi varmasti tiedotettu kuntalaisille. Veden laatu on siis moitteetonta:. M.O.T.

Äänestä
  • Vedessä on kyllä jotain ylimääräistä.
    Herkempi-ihoisille tulee oireita, otsassa on kuin kalansuomuja jos ei rasvaa.
    Kynnet haurastuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vedessä on kyllä jotain ylimääräistä.
    Herkempi-ihoisille tulee oireita, otsassa on kuin kalansuomuja jos ei rasvaa.
    Kynnet haurastuu.

    Nykyään on liikkeellä monenlaisia uskomuksia rokotteista, maailmanlopusta ja ties mistä. Miksipä ei siis vedestäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyään on liikkeellä monenlaisia uskomuksia rokotteista, maailmanlopusta ja ties mistä. Miksipä ei siis vedestäkin.

    Kaikki keskustelunavaukset voi (yrittää🤷🏻‍♂️) tukahduttaa tuolla lähestymistavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki keskustelunavaukset voi (yrittää🤷🏻‍♂️) tukahduttaa tuolla lähestymistavalla.

    Meillä vesihanat toimivat moitteetttomasti ja vesi on väritöntä, hajutonta ja mautonta eli siis erinomaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä vesihanat toimivat moitteetttomasti ja vesi on väritöntä, hajutonta ja mautonta eli siis erinomaista.

    Kunta keksii itse ongelmia vedenlaatuun turhanpäiväisillä tiedotuksilla. Täällä Anonyymi todisteli, että hanat toimii ja vesi on väritöntä, hajutonta ja mautonta eli siis erinomaista.

    Äänestä

Vesi...? Onko se sitä ainetta kun kiukaalle heitetään?

Äänestä
  • Jos sinun täytyy kysellä tuollaista niin tuskin se on ”vettä” mitä sinä heität kiukaalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Jos sinun täytyy kysellä tuollaista niin tuskin se on ”vettä” mitä sinä heität kiukaalle.

    Jotkut kuulemma juovatkin sitä vettä, minä en...

    Äänestä

Onko kirkonkylän vesitorni toiminnassa vai ei? Kunnan tiedotusvastaava HERÄTYS!

Äänestä
  • Zzzzzzz 😴…antakee miun nukkuva 🥱

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jo muutaman vuoden aikana olen ihmetellyt ongelmia vesihanojen toiminnassa. Vaikka hanan sulkee veden tippumista on ilmennyt. Naapuri vaihtoi talonsa hanoja juuri kyseisestä syystä. Kahvinkeittimen kalkinpoistovalo herjaa yllättävän usein. Aivan viimeaikoina on havaittu outoa makuongelmaa. Vesitorni oli pois käytöstä pitkään. Jouduttiinko kalkkia työntämään kohtuuttomasti verkostoon. Jos vesitorni on otettu äskettäin käyttöön, liittyisikö siihen syy outoon makuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu