Niinpä tietysti Media Mestari

Vai pitäisi tukijussien 'metsästystiet' niiden eläkepäiviksi kustantaa maataloustuilla erilisillä tuilla. Jo on törkee pummitörsä.
3147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisiko aivan mahdotonta että pistäisit linkin juttuun. Vaikea tuohon kantaa ottaa kun ei tiedä oliko juttu jossain.

Äänestä

Olisikohan kyse tuosta jutusta missä yksityistiekunta on perinyt maksua tein käytöstä.

” Yksityisteistä voi tulla metsästysseuroille tuhansien eurojen lasku – teiden käyttö lisääntyy, kun metsästäjät ikääntyvät ja jahtien rytmi kiihtyy.

Autoilun rooli on kasvanut hirvenmetsästyksessä metsästäjien ikääntyessä ja metsätiestön lisääntyessä. Yksityistiensä kulumiseen havahtuneet tiekunnat ovat ryhtyneet perimään metsästäjiltä tiemaksuja entistä useammin.

”Jokamiehen oikeus ei koske moottoriajoneuvolla tapahtuvaa liikennöintiä, eikä säännöllinen hirvenmetsästys ole satunnaista ajoa, sillä se lisää tiestön kunnossapitokustannuksia”, varatuomari Jarmo Kiuru sanoo.

Kiuru sanoo, että tiekunnat ja metsästäjät voivat sopia tiemaksuista keskenään.”

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/era/artikkeli-1.1570729


En kyllä huomannut tuossa jutussa että yhteiskunnalta olisi vaadittu mitään tukia vaan kyse oli tiekunnan ja hirviporukan keskinäisistä asioista.

Mutta laitapa meillekin se kohta jossa hirviporukka olisi vaatinut maataloustukia yksityisteiden yksikkömaksuihin.

Äänestä

Niin katsos jopa joka et enää kehtaa kirjoittaa omalla nimimerkilläsi, meillä täällä maalla ei yhteiskunta enää kovin paljon maksa kunnan tai valtionavustuksia yksityisteille vaikka niillä olisi ulkopuolista liikennettä vaan tien kunnossapito kustannetaan tieosakkain rahoilla. Tästä sitten on tullut keskustelua pitääkö esimerkiksi metsästysporukoiden osallistua tienpidon kustannuksiin.

Tehän ette siellä kaupungeissa ja taajamissa tuota ymmärrä kun valtio ja kunnat pitävät kadut ja tiet kunnossa.

Huvittavaa kun kirjoittelet tänne juttujasi etkä edes mainitse mitä kirjoitusta siitä ”media Mestarista” koski, jollaista nimitystä olet jo vuosia käyttänyt Maasedun Tulevaisuus lehdestä.
Tarkoituksesi onkin varmaan että kukaan ei vaan löytäisi juttua ja kommentoisi mitä siellä oikeasti kirjoitettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vai pitäisi tukijussien 'metsästystiet' niiden eläkepäiviksi kustantaa maataloustuilla erilisillä tuilla. Jo on törkee pummitörsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu