Pään tuntemukset

Moi! Olen 26v mies jota vaivaa valtaisa kuolemanpelko. Olen palannut reilu viikko sitten etätöistä takaisin normi töihin. Minulla on tuntunut muutaman päivän todella pahaa hengenahistusta joka on tuntunut menevän kuitenkin aina hetkellisesti ohi kun en ole sitä ajatellut, töissä olen ollut sun muuta joten kyseinen tuntemus mahtanee johtua ahdistuksesta ja stressistä. Tänään sitten pääni on tuntunut jotenkin todella painavalta. Varsinaista kipua ei ole juurikaan mutta pää tuntuu raskaalta ja inhottavalta. Voisiko tämäkin johtya siitä että stressitasot ovat nousseet töihin paluun jälkeen
6122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä olisi homeopaatilla tekemistä, niista lääkkeistä on paljon apua kuoleman pelossa ja jopa hengitysvaikeuksissa, kokeile jos mahdollista. Se apu on yleensä jopa pysyvää. Monia vastaavanlaisia olen hoidellut itsekin. Toinen tapa olisi ravata meedioilla, selvännäkijoillä ja joogien juttusilla, että saisit jonkinlaisen näkemyksen kuolemasta, eli se on ihan vapauttava juttu ja toisella puolen on yleensä hauskaa ja jatkoakin seuraa viela seuraavassa elämässä.

Itsemurhan tehnyt veljeni muuten sanoi meedion kautta, että kiitos kun autoit minua ennen ja jälkeen kuolemani. Nimittäin jäin pois hautajaisista ja sen sijaan puhuin hänen hengelleen miten hänen pitäisi pyrkiä valoa kohti ja uuteen elämään. Ei saisi jäädä maan päälle roikkumaan. Hän totesi myös meedion kautta että elämä on lahja, sitä ei saisi heittää pois. Yksi tyyppi youtubessa kertoo paljon juttuja toiselta puolen jos ymmärrät englantia niin vilkaisepa, channelin erik videoita

Äänestä
  • "Kyllä+olisi+homeopaatilla+tekemistä"Psykosomaattiseen+oireeseen+uskomushoito+saattaa+teoriassa+toimiakin,+koska+kyse+on+puhtaasti+siitä,+mitä+potilas+kuvittelee.+Jos+potilas+saadaan+vakuuttumaan,+että+plasebolääke+(homeopaattinen+"lääke"+on+käytännössä+100%+vettä)+tekee+jotain,+se+voi+harhauttaa+mieltä+sen+verran+että+kuvittelee+sen+auttavan.Tosin+voi+myös+ostaa+vaikka+kalkkitabletteja+ja+vakuuttaa+itselleen+niiden+olevan+rauhoittavia.

    Äänestä

  • Vainajahenkiin ei saa pitää yhteyttä, itseasiassa se ei ole veljesi joka puhui…

    Äänestä

Psyyke tekee kaikenlaista oloa ja kun alkaa tarkkailemaan niin vaan lisääntyy panikoinnit.
Kuoleman pelkoon sen verran että suosittelen erittäin lämpimästi Jeesusta Kristusta, ota tietoisesti vastaan se sovitus mikä sinunkin puolestasi tehtiin ristillä, Hän kuoli että sinä saisit elää ja kerran taivaassa Jumalan tykönä. Saat kaikki syntisi anteeksi ja voit olla vapaa.
Kaikkea hyvää sinulle 🙏

Äänestä

Psykosomaattista oirehdintaa. Aika karaisee.

Äänestä

Runkkaaminen auttaa ahdistukseen.

Tämä pitää ihan totta paikkaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moi! Olen 26v mies jota vaivaa valtaisa kuolemanpelko. Olen palannut reilu viikko sitten etätöistä takaisin normi töihin. Minulla on tuntunut muutaman päivän todella pahaa hengenahistusta joka on tuntunut menevän kuitenkin aina hetkellisesti ohi kun en ole sitä ajatellut, töissä olen ollut sun muuta joten kyseinen tuntemus mahtanee johtua ahdistuksesta ja stressistä. Tänään sitten pääni on tuntunut jotenkin todella painavalta. Varsinaista kipua ei ole juurikaan mutta pää tuntuu raskaalta ja inhottavalta. Voisiko tämäkin johtya siitä että stressitasot ovat nousseet töihin paluun jälkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu