Salassa pidetty hanke on edennyt jo pitkälle ja asiasta tiedotetaan lähiaikoina
Timo Sutiselle patsas Forssan torille
Anonyymi
18789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eihän vielä ole aprillipäivä!
Tämä on taas jonkun papparaisen tyhjästä tehty aloitus, varmaan haluaa keskustelua.
Nuorempi väki ei edes tiedä koko Sutista, vaikka ansioita jääkiekossa näkyy olevan.
Piti oikein googlettaa...
Kyllä nuorempikin väki tietää Sutisen mutta sinä vain olet niin tyhmä ja tietämätön että piti oikein googlettaa.
Tällä palstalla näkyy olevan sama henkilö, jonka täytyy jokaiseen kirjoitukseen tulla mussuttamaan omiaan. Taitaa saada orgasmin siitä?
Tai sitten kiinnostuksen kohde on joku ihan muu kuin jääkiekko. Se, että jääkiekko ei kiinnosta pätkän vertaa, ei tee kenestäkään tyhmää tai tietämätöntä.
Samalla logiikalla voisin kirjoittaa jonkun kirjailijan nimen, jota et tiedä. Se ei tee sinusta tyhmää tai tietämätöntä. Et vain ole kiinnostunut kirjallisuudesta tai lukemisesta.
Sutinen saattaa kiinnostaa muualla asuvia ja muuttoliike kääntyy positiiviseksi.
Ei käänny. Vääränlaiset jouluvalot.
Jari Mäki oli taas Hyvä viestissä.
mieluummin Sutinen kuin lotta patsas.
Miksi? Lotat pelasti osaltaan Suomen ulkomaalaisten pakkovallalta. Sutinen ei.
Olen sitä mieltä, että yksikään heistä, jotka vastusti/arvostelee Lotta patsasta, ei kykenisi samaan työhön kuin he.
Olen varma, että sodissa he eivät kysyneet, mitä väriä haavoittuneet tunnusti sisällissodassa 1918, ei ollut "väripassia".
Niin on, vaikka tietysti lotat oli kovasti upseerien perään mutta sehän kuuluu kaikkien naisten luontaiseen käyttäytymiseen. Tietysti myös ihan tavallinenkin jännämies kiinnostaa, mutta pitää olla tosiaan jännämies jota saa pelätä. Mutta kyllä, lotat teki hyvää ja arvokasta työtä. Lottapatsastorppaus johtuu eräitten forssalaisten jämähtämisestä jonnekin 1970- luvun luokkanahistelun vuosiin. Toisin sanoen heikosta itsetunnosta.
Niin, miehethän eivät koskaan ole olleet naisten perään... Se ei kuulu luontaiseen käyttäytymiseen. Väkisin täytyy viedä kuin sikaa narussa.
Se Jari Mäkihän tallasi Venäläisen suksille P housu.
Joni, ja nyt kun Suomi saa, forssalaisten ininöistä huolimatta, oikein F35A- häivehävittäjät nii on venakkojen vuoro olla P housuissa.
Ainoa oikea ratkaisu.
Kyllä forssan torille pitää saada patsaita ja mielummin stalinin ja leninin sillä forssahan tunnustaa punaista väriä. Tiedä vaikka saataisiin muuttovirtaa forssaan idän suunnalta.
Erinomainen idea. Nyt kun itäisen Euroopan maat ovat luopuneet Neuvostoliiton pakkopatsaista, voitaisiin ne kaikki kutsua Forssaan. Kyllä niitä varmaan jostain takapihoilta vieläkin löytyy. Ensi alkuun tarvittaisiin muutama sata Stalinia ja Leniniä. Lisäksi pömpööseja työnsankari patsasteluja. Suuri isänmaallinen sota patsaina myös hyvä valinta. Patsastelun myötä Forssan nimenkin voisi muuttaa Ineliksi, Leninin mukaan. Kyllä silloin olisi suuret ikäluokatkin onnensa kukkuloilla.