Sijoittaminen ja asumistuki

Tietääkö joku, että pilaanko mahdollisuuteni asumistukeen 2022, kun olen alkanut harrastamaan sellaista pientä sijoitustoimintaa, jossa ostan ja myyn osakkeita ja rahastoja aika tiheesti ja paljon. Tuottoa siitä on nyt 400e tältä vuodelta, mutta myyntien yhteissumma taitaa olla melkein 13 000e ja sama suunnilleen ostojen. Mutta ihan samat rahat siinä pyörää edestakaisin. Alkupääoma oli 1 500e ja nyt sitä on 1 900e eli ihan pienistä summista on kyse.

Mutta ei tota siinä mielessä voi satunnaisena luovutusvoittona pitää että kauppoja on varmaan yli 40kpl!

Mutta jos KELA katsoo mitä verottaja tulkitsee ja verottaja EI VOI MITENKÄÄN tulkita toimintaani ammattimaiseksi. Verottajan tulkintako sen ratkaisee? Toivottavasti.
21063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asumistukeen en ota mitään kantaa, mutta tuohon sijoittamiseksi tarkoitettuun osta/myy puljaamiseen kyllä otan. Tuolla eestaas puljaamisella et kyllä mitään voita, pelkästään hukutat itsesi pankin perimiin kaupankäyntikuluihin ja verottajakin riipaisee oman osansa voittoina pitämästäsi osasta.

Suosittelen lämpimästi lukemaan muutamia sijoittamiseen perehdyttäviä kirjoja, niin et tee aloittelijan virheitä, tai et niistä aloittelijan virheistä tiedon lisääntyessä ainakaan lannistuisi, vaan otat ne oppina kantapään kautta. Toivotan onnea tekemillesi ratkaisuille.

Äänestä

Pientä on tuollainen voitto. Ja vieläpä satunnaista. Ensi vuonna voi mennä huonommin. Tulon pitää olla säännöllistä kuten osingot, vuokratulo tai PÄIVÄKAUPAN voitot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tietääkö joku, että pilaanko mahdollisuuteni asumistukeen 2022, kun olen alkanut harrastamaan sellaista pientä sijoitustoimintaa, jossa ostan ja myyn osakkeita ja rahastoja aika tiheesti ja paljon. Tuottoa siitä on nyt 400e tältä vuodelta, mutta myyntien yhteissumma taitaa olla melkein 13 000e ja sama suunnilleen ostojen. Mutta ihan samat rahat siinä pyörää edestakaisin. Alkupääoma oli 1 500e ja nyt sitä on 1 900e eli ihan pienistä summista on kyse.

Mutta ei tota siinä mielessä voi satunnaisena luovutusvoittona pitää että kauppoja on varmaan yli 40kpl!

Mutta jos KELA katsoo mitä verottaja tulkitsee ja verottaja EI VOI MITENKÄÄN tulkita toimintaani ammattimaiseksi. Verottajan tulkintako sen ratkaisee? Toivottavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu