Räsäsen juristi: Meilli ole tiimiä oikeudenkäynnissä

Räsäsen puolustajilla Suomessa ja tälläkin palstalla ollut luulo, että oikeudenkäynnissä Räsäsen ympärillä on kansainväinen juristi- ja asiantuntijatiimi.

Ja sitten ovat pettyneet kun Räsäsen tukena on ainoastaan yksi juristi.

Räsäsen avustaja Matti Sankamo kertoo itse nyt pettyneille Räsäsen tukijoille, ettei Suomessa voi oikeudenkäynnissä olla mitään tiimejä.

Sankamo kertoo että Räsäsen oikeudenkäynti on ihan tavallinen, eikä siellä ole tiimejä.
Tiimejä ei Sankamon mukaan ole vaikka asia olisi minkä kokoinen tahansa.

Sankamo kertoo, ettei suomalaisessa oikeudenkäynnissä voisikaan olla ulkolaista juristia, kun he eivät tunne Suomen lakia.

Hyvä että Räsäsen juristi itse tyrmää Räsäsen puolustajien ylenpalttiset luulot, että Suomen oikeuslaitokseen voisi tulla joku ulkolainen tiimi lynkkaamaan tuomareita ja syyttäjiä.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kuulolla10 kirjoitti:

Räsäsen puolustajilla Suomessa ja tälläkin palstalla ollut luulo, että oikeudenkäynnissä Räsäsen ympärillä on kansainväinen juristi- ja asiantuntijatiimi.

Ja sitten ovat pettyneet kun Räsäsen tukena on ainoastaan yksi juristi.

Räsäsen avustaja Matti Sankamo kertoo itse nyt pettyneille Räsäsen tukijoille, ettei Suomessa voi oikeudenkäynnissä olla mitään tiimejä.

Sankamo kertoo että Räsäsen oikeudenkäynti on ihan tavallinen, eikä siellä ole tiimejä.
Tiimejä ei Sankamon mukaan ole vaikka asia olisi minkä kokoinen tahansa.

Sankamo kertoo, ettei suomalaisessa oikeudenkäynnissä voisikaan olla ulkolaista juristia, kun he eivät tunne Suomen lakia.

Hyvä että Räsäsen juristi itse tyrmää Räsäsen puolustajien ylenpalttiset luulot, että Suomen oikeuslaitokseen voisi tulla joku ulkolainen tiimi lynkkaamaan tuomareita ja syyttäjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu