Venäjän kirje saa Suomessa punttiin tutinaa

Punikkihallituksessa joudutaan ottamaan kantaa ikuisen kaksilla raiteilla ajamisen politiikan asemesta. Suomessa ulkopolitiikan tekijät on nyt asetettu selkää seinää vasten ja mitä nämä vajakit nyt tekevät? Odottavat ja katsovat miten muut EU-maat vastaavat kirjeeseen ja toivovat että EU-maat löytäisivät yhteisen julkilausuman vastaukseksi. Ettei Suomessa tarvitsi muodostaa omaa näkemystä ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen.

Mihin se Suomen suvereniteetti nyt katosi? Yhteen kirjeeseen!

Koko suomen ulkopoliitiikan punikki-tatti-kööri luikki heti Brysselin herrojen selän taakse ja odottaa saavansa mallivastauksen. Sellaista se on Suomen suvereniteetti. Mitään ei osata, eikä uskalleta itse päättää, edes kirjeeseen vastaamista. Suomella ei yksinkertaisesti ole mitään ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Kaikessa mennään Brysselin päärmien selän taakse josta kurkitaan Itään ja toivotaan ettei kukaan huomaisi.
10212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vasemmistoliitolla on kova paikka, kun eduskuntaryhmässä on puolet Putinin toimien kannattajia.

Äänestä
  • Vaikeaa se on persuillakin, ex-puheenjohtaja Halla-aho on kannattanut Natoon liittymistä jo vuosikymmeniä ja nykyinen puheenjohtaja Purra ei kannata liittymistä.

    Kinkkinen paikka rivipersulle, kun joutuu miettimään kumman perässä pitäisi hiihtää.

    Äänestä

Suomen puolueettomuus edellyttää itsenäistä kannan muodostamista ja vastaamista. Luomalla kannan muiden vastauksien linjaamana menetetään puolueettomuus ja oma asemamme neuvottelujen sovittelevana osapuolena. Tuohon vastaaminen linjaa asemamme.

Äänestä
  • Venäjän kirje on laadittu samaan tyyliin kuin kysymys; "Joko olet lakannut lyömästä vaimoasi?" Vastaapa niin tai näin, kummatkin vaihtoehdot ovat huonoja. Oikea tapa vastata on kiistää kysymyksessä asetettu väite tyyliin ettei ole koskaan lyönyt vaimoa.

    Äänestä

Suomi voisi vastata vaikka että "Emme ole aikeissa vahvistaa turvallisuuttamme miehittämällä osia ystävällismielisistä suvereeneista naapurivaltioistamme".

Äänestä

Miksi eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) ei ota koskaan kantaa Venäjän ja Yhdysvaltain/Naton koko Eurooppaa koskevaan kädenvääntöön eikä viime aikoina kiihtyneeseen keskusteluun maamme mahdollisesta Natoon liittymisestä?

Äänestä
  • Eihän noita asioita kommentoi muutkaan persueliitin tyypit, mutta somepersut elämöivät heidänkin edestään.

    Äänestä

Aloitus oli hyvä, lukuunottamatta asian kannalta tarpeettomia haukkuma-sanoja.

Ehkäpä nyt on avoimuuden aika myös ulkopollitiikassa, mikä siinä on niin vaikeaa?
Hallitus päättää ulkopolitiikasta yhdessä presidentin kanssa, jotenkin noin sanotaan perustuslaissamme.

Yksittäiset poliitikot vastaavat sanoistaan omalle puolueelleen ja puolue äänestäjille.
Some-viestittäjät herättävät asiallista keskustelua, parhaassa tapauksessa.
Sana on vapaa, mutta vastuu sanan käytöstä unohtuu silloin tällöin.

Äänestä
  • Pettymyksen äänihän se on joka kuuluu. Ei kai tässä hallintoalamaisena voi olla kovin tyytyväinen vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen päättäjien osalta?

    Poliitikot pelaavat jokainen eri maaliin ja kukin vain omaansa. Individualismi on pinnalla tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Se näkyy myös politiikassa. Yhtä köyttä ei osata vetää, eikä enää edes haluta. Suomalainen demokratia kilpistyy siihe että vallassa olevat poliitikot päättävät kuten oman puolueensa etu ja ajattelu kulkee. Sannan hallituksen aivan erityisen vihan kohteena on ravintolayrittäjät. Korona-politiikka on poukkoilevaa. Tänään yhtä mieltä ja huomenna jotakin toista. Juhlat kultarannassa vaan jatkuvat ja taksit kiitävät yössä.

    Äänestä

Kas kun se on korona mikä poukkoilee ja sen suuren ja kauniin ehdoilla on jopa hallituksen elettävä.

Koronapandemian eteneminen on ollut arvaamatonta. Siihen ei ole voinut varautua etukäteen mikään maa.
Hallituksen toiminta on perustunut pääosin asiantuntijoiden antamiin tietoihin kulloinkin vallitsevasta tilanteesta.

On turha moittia hallitusta, se on tehnyt parhaansa. Keinoista "on niin monta mieltä kuin on miestä" sanoo vanha sananlasku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Punikkihallituksessa joudutaan ottamaan kantaa ikuisen kaksilla raiteilla ajamisen politiikan asemesta. Suomessa ulkopolitiikan tekijät on nyt asetettu selkää seinää vasten ja mitä nämä vajakit nyt tekevät? Odottavat ja katsovat miten muut EU-maat vastaavat kirjeeseen ja toivovat että EU-maat löytäisivät yhteisen julkilausuman vastaukseksi. Ettei Suomessa tarvitsi muodostaa omaa näkemystä ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen.

Mihin se Suomen suvereniteetti nyt katosi? Yhteen kirjeeseen!

Koko suomen ulkopoliitiikan punikki-tatti-kööri luikki heti Brysselin herrojen selän taakse ja odottaa saavansa mallivastauksen. Sellaista se on Suomen suvereniteetti. Mitään ei osata, eikä uskalleta itse päättää, edes kirjeeseen vastaamista. Suomella ei yksinkertaisesti ole mitään ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Kaikessa mennään Brysselin päärmien selän taakse josta kurkitaan Itään ja toivotaan ettei kukaan huomaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu