Pitäisikö hopea voittaa eikä hävitä?

Olisiko sekä motivoivampaa että järkevämpää sääntömuutos, jossa loppuotteluissa taisteltaisiin toisessa kullasta ja pronssista ja toisessa ottelussa kaksi muuta joukkuetta taistelisi hopeasta ja nelossijasta. Näin sekä kullan että hopean voittajalla olisi voitonmaku suussa ottelun jälkeen. Nyt hopea hävitään.

Se, olisiko nelos-hopea-ottelussa mukana pisteiltään neljäs ja toka vai samat joukkueet kuin nytkin, jolloin pisteissä toka saattaisi vielä voida hävitä pronssille, voi keskustella.
2437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yksi vaihtoehto olisi pelata jollain luontevalla tyylillä ensin alkusarja ja mahdollisesti jatkosarjakin, jonka jälkeen otetaan neljästä kuuteen maata vertailutaulukkoon. Tähän vaikuttaisivat siihen otettavien maiden joukkuekohtaiset tilastot alkusarjasta ja mahdollisesta jatkosarjasta. Maa, joka sijoittuisi tässä taulukossa ykköseksi, saisi suoran paikan finaaliin. Taulukon toinen ja kolmas karsisivat toisesta finaalipaikasta kotiedun ollessa toiseksi sijoittuneella. Ottelun voittaja jatkaisi finaaliin, toinen karsinut saisi pronssia. Finaalissa kotietu olisi mainitussa taulukossa ykköseksi sijoittuneella. Finaalin voittaja saisi kultaa, mahdollisen mestaruuspokaalin ja mahdollisen rahapalkinnon. Toinen finalisti saisi hopeaa. Rahapalkintoja voitaisiin mahdollisesti jakaa myös ainakin toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneille kuitenkin niin, että mitä parempi sijoitus, sitä isomman potin saisi. Näin ehkä saataisiin nykyistä paremmin korostettua mitaleiden "oikeampaa" arvojärjestystä, vaikkakin mitalisija on aina kova juttu.

Ehkä olisi luontevaa koittaa niin, että alkusarjan lisäksi pelattaisiin myös jatkosarja. En tiedä olisiko pelkän alkusarjan perusteella kuinka luontevaa verrata näitä maita keskenään. Ongelmana olisi tosin kai ainakin se, että kulta olisi ainoa "voitettava" mitali. Nuo kaksi muuta tulisivat hävityn ottelutuloksen perusteella.

Toki jos halutaan pelataan näitä perinteisempiä pleijareita, voitaisiin pelkästään finaalin voittaja palkita tuosta omasta loppusijoituksesta. Muista sijoituksista saadut palkinnot ovat ehkä helposti miellettävissä lohtupalkinnoiksi. Tai jos halutaan palkita kolme parhaiten sijoittunutta näistä sijoituksista, yksi vaihtoehto olisi pelata pelkästään sarjamuotoisesti ja ratkaista kaikki sijoitukset sitä kautta. Näinkin voitaisiin saada paremmin korostettua mitaleiden "oikeampaa" arvojärjestystä. Mutta tähän tuskin mentäisiin. Pleijarit sinänsä tuovat toki oman mausteen ainakin jääkiekkoon, ja pelkän perussarjan pelaaminen vaatisi muutenkin pienempää joukkuemäärää. Näin isoilla joukkuemäärillä on toki toisaalta helpompi peluuttaa lohkot pleijarit -systeemiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisiko sekä motivoivampaa että järkevämpää sääntömuutos, jossa loppuotteluissa taisteltaisiin toisessa kullasta ja pronssista ja toisessa ottelussa kaksi muuta joukkuetta taistelisi hopeasta ja nelossijasta. Näin sekä kullan että hopean voittajalla olisi voitonmaku suussa ottelun jälkeen. Nyt hopea hävitään.

Se, olisiko nelos-hopea-ottelussa mukana pisteiltään neljäs ja toka vai samat joukkueet kuin nytkin, jolloin pisteissä toka saattaisi vielä voida hävitä pronssille, voi keskustella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu