Kaduttanee taas joskus, mutta johan tuota pidin taukoa rekisteröimättömänä. Ja kyllähän sitä ei saa samaa "äjäystä" vaikkakin kiva olla varjoissakin ja vaan tuumia, ilman, että edes tahtomattaan törmää perskärpäsiin. 😄
Huomenna meinasin mennä maalle taas ja varmaan perinteiseen tapaan alkaa jotain musavaikutteista linkkiä puskemaan. Ja oikeastaan siihen on montakin syytä. Ensinnäkin tämä Ukrainan tilanne. Toiseksi se, että olen taas kyllästetty läpeensä ihmisien vaikutuksesta mun elämään. Ja vaikka finaalisesti se, että koen itse tarvitsevani jonkun ulospäintuuttauksen. 😁
Ja tuohon viimeiseen sen verran lisään, että lopulta tää anonyymiys on kuitenkin hiton jees. Takuulla oon huomenna hönössä ja toooosi upeita ideoita sinkoilee taas... mutta niistä voi napata jotain pientä aina mukaan.... tai sit vaan kipuilla krapulassa. 😄
Jep... mutta tää sinkkuilu on selkeesti mun hommia. Luonto vetää ihmisien ja varsinkin mielenkiintoisten naisien pariin, vaan sitoutumaan minusta tuskin enää on.. Tää oman tilan tarve syö toisesta huomioimisesta sellaisen loven pois, että tässä ja jatkossa koetan sanoa sen mahdollisimman selkeästi kaikille. Ja aion pesunkestävänä savolaisena myös siirtää siitä vastuun muualle. 😄
Mutta vahvasti taas täällä ja näkyvästi...
Huomenna meinasin mennä maalle taas ja varmaan perinteiseen tapaan alkaa jotain musavaikutteista linkkiä puskemaan. Ja oikeastaan siihen on montakin syytä. Ensinnäkin tämä Ukrainan tilanne. Toiseksi se, että olen taas kyllästetty läpeensä ihmisien vaikutuksesta mun elämään. Ja vaikka finaalisesti se, että koen itse tarvitsevani jonkun ulospäintuuttauksen. 😁
Ja tuohon viimeiseen sen verran lisään, että lopulta tää anonyymiys on kuitenkin hiton jees. Takuulla oon huomenna hönössä ja toooosi upeita ideoita sinkoilee taas... mutta niistä voi napata jotain pientä aina mukaan.... tai sit vaan kipuilla krapulassa. 😄
Jep... mutta tää sinkkuilu on selkeesti mun hommia. Luonto vetää ihmisien ja varsinkin mielenkiintoisten naisien pariin, vaan sitoutumaan minusta tuskin enää on.. Tää oman tilan tarve syö toisesta huomioimisesta sellaisen loven pois, että tässä ja jatkossa koetan sanoa sen mahdollisimman selkeästi kaikille. Ja aion pesunkestävänä savolaisena myös siirtää siitä vastuun muualle. 😄
Mutta vahvasti taas täällä ja näkyvästi...
Vastaukset 60
Vanhimmat
Onnea 👍 täällä jo kaipaillaan musaa puskista!
Musaahan riittää.. mutta siihen tarvitaan aina jotain runkoa päälle. Muuten se ei iske. 😄
Teet vaan oman aloituksen ja muut voi siinä sitten rönsyillä 😄
Jep. Tartun johonkin jos sille päälle satun. 😁
Voi kun voisin pitää tämän hurlumhei-fiiliksen, enkä liikaa miettis. 😄
Se hyytyminen tulee aina syystä tai toisesta. Ei täällä voi joka päivä olla paikalla. Mutta varmaan helpompi nyt, jos löytää omat kirjoituksensa 😀
No oispa kuule hienoa, jos osais jatkossa pitää pikkutaukoja välissä ja keskittyä ihan irl elämään enempi... nyt mä oon vedellyt laidasta laitaan... joko tai. 😄
Kyllä, mutta senkin vaapaa-ajan tahtoo viedä työelämä. Ensin käynnistyy epäkeskosti kuin Bildeman mehulinko ja kohta käy jo julmetuilla kierroksilla kuin teurastamon lihalinko. Ja siihen päälle nämä ajat sun muut.
Katselin tässä joku ilta "Laulu Rakkaudelle" tv-tallennetta toisella korvalla. Tajusin että Pelle Miljoonan Juokse Villi Lapsi on ajankohtaisempi kuin koskaan. Lyriikka on tehnyt minuun jo kauan sitten vaikutuksen.
https://youtu.be/V2SD3pEZ3N4
Tuli tuosta biisistä poimittua sana "vainoharhaa".
Se kyllä kuuluu just tähän aikaan. 😳
Joopa joo. Monesko tämä on. Moni on yrittänyt esiintyä entisenä Kaappina.
Voipi olla, mutta olen sama kuin tähänsekaappi. 😁👌
Kaappi, Dissident, disse, disse, intelocutrice ja oisko nyt tää... jäiköhän joku välistä? Oli yks tuossa tuolla jossain muulla palstallakin, mihin koetin saada porukkaa, mut ei se lähtenyt oikein. 😁
Totuudet poistetaan heti.
Nykypäivää... ja kun tästä lähti just yks, joka sanoi, että oon feikki, niin tiedoks, että aito Disse oon... eiköhän sen aika kaikille tutuille näytä. 😁👌
En mäkään usko, että tämä olisi aito. D on niin viisas ettei olisi enää tässä tunkiossa.
Niin minäkin luulin ja varsinkin kun oikein kunnolla v.tutti se aika kun löin pensselit santaan...
Mutta sanon saman kuin ennenkin... sinä voit lähteä palstalta, mutta palsta ei sinusta. 😁
Täällähän ajoittain luuhasin puskissa sit. 😄
Hmmmm….
Disse viisas? Röhönaurua... nythän sinä vitsin tempaisit.
No ei tosta voi olla varma onko toi hän. Aika selväks teki viimeks miten älytön p.ska palsta on.
Se on yksi osoitus hänen viisaudestaan. Usko pois, kyllä se on hän. Minä en epäile hetkeäkään.
Mitäs siinä hymmyittelet? 😁
Kyllä tälläisestä itse tekee itselleen pa.kan rastin jos kuka...
Kyllä tälläinen homma on tasan vapaaehtoista. Ja ihsn itse tässä jokainen itsensä alttiiksi laittaa. 😄
Fiksua tai ei, niin tää on mun juttu ollut, vaikkahan kuin vi.uittaiskin välillä. 😁
Sama homma tekemisten kanssa... vaikka selviäisin vähemmälläkin, niin silti oon kohta korviani myöten kaikenmaailman hössötyksissä korviani myöten. 😄
No onhan tää äärimmäisyksissään sitä. Jopa sairas, jollain mittapuulla. Mutta mikäpä ei olisi?
Eikös tää Putinikin sen jo todistanut?
No mietin, että menen nukkumaan ja päätän aamulla kuka olet, uni antaa vastauksen :)
Saanko korjata?
Ei viisaus, vaan ehtymätön uteliaisuus.
Viisaus voi olla tavoite, mutta sen saavuttamuus pitää uteliaisuuden yllä.... ja se pitää porukan liikkkeellä. Vaikka joku muka tavoittaisi mielestään viisauden. 😁 Sitä ei kyllä oikeasti käy... mutta sekös on kivaa haastaa niitä. 😄
No mietin lähes samaa. Nimittäin vetäsen unta koteloon, pakkaan ja häippäsen sit mutkitellen maalle. Torppa pitää lämmittää ja sit hoitaa muutama jutska. 😁👌
Mut kivaa, että keksin tään... riittää taas kivaa, ainakin vähäks aikaa. 😁
Öitä allahuuppas! 😴
Voi olla.
En kyllä ole liikahdellutkaan isosti koskaan ja viimeiseen vuosikymmeneen en oikeastaan ollenkaan.
Entinen opettaja sanoi, että jos kaikki olisi viisaita, niin maailma olisi jo pysähtynyt.
No, itänaapurikin touhuaa taas siihen malliin, että voidaan varmuudella todeta, että kaikki eivät tule pysähtymään koskaan, valitettavasti.
Sellainen oikein viisas erakkomunkki rakentaa itselleen polvimallin pystyarkun ja menee sinne polvilleen meditoimaan kunnes kuolee pystyyn.
Mietiskely tekee aina hyvää :) Öitä.
Palaa uudella nimillä koska ei voi elää ilman huomiota. Perusnarsu.
Voi pitää paikkaansa. En lähde kieltämään. 😁
Tuosta narsuudestahan narsun ois paha itse sanoo mitään... veikkaan. 😁
Trollit länkyttää ja Disse länkyttää takaisin, ad nauseam.
The Good Old Times Are Back! :D
No mitään en ainakaan takaa, se kortti on jo nähty. 😁
No sen verran sanon, että mikään vanha ei tule ikinä palaamaan... vaikkahan tekisi kaiken kuten ennen...
Aina jotain rusahtaa, jossainpäin. 😄
Ymmärrän kyllä tuon rekisteröitymisen. Ilman sitä ei löydä omia kirjoituksiaan. Ja jos kirjoittelee useampaan aloitukseen, niin on pian yhtä pihalla, kuin ei olis kirjoittanut ollenkaan.
Minäkin olen niin kuin en olisikaan
Tämäpä juuri... ja mä kun oon oppinut käyttämään vellikelloa... mutta pieni tauko teki terää...
Siks tää taas tuntuu ihan uudelta. 😁👌
Juu, meit ei ole olemassakaan.
Aina tervetullut takaisin 🙂
Thanks mään...voumäään?? 😁
Paluu Menneisyyteen.
Itse pitäisi noniin jooh vanhoja pelejä, oli huono tuo Robbon seikkailut, ei ole ohjeita, toimii tumma ei pääse pois pelistä pitää katkaista taski administraattorin toimesta...
Eräs pellehermanni2 antelee tuolla pelipalstalla ohjeita kaikenmaailman peleihin. Kysy siltä.
Hyvä pelin nimi tuokin sitten; Blake Stone - Aliens of Gold, vanhoja, saksalaiset, Herxog taitaa olla ehnyt portteja näihin hauskoihin vanhoihin pelejä kuten tuo D-Fenb reloaded, hauskoja vanhoja pelejä kyllää
Kiva. Tuotat iloa.
Hyvä jos niin. 😊👌
Itse kun sanoiat että joo teillä on rokoteä-kolmoset... minäkin otan sitten ne :D
Mutta niin joku peli eli duke-nukke, tytöt luultaasti ymmärtävät että on selllaisia nuo duke-nukke pelit ei mitään pahaa sinänsä...
Hyvä, että Niveaasilmiin-mies ei tingi. 😄👌
Tervetuloa takaisin! Itsekin olen välillä viikon tai parin poissa palstoilta, mutta aina olen palannut.
Mukavaa maaliskuuta! :)
Kiitos. Taidan tekaista toisen aloituksen, kunhan keksin mikä olisi se juttu mistä lähden avaamaan...
Sit vaihdan vapaalle ja annan palaa vaan...😁👌
Joku täysin tuntematon anonyymi kirjoitti minulle viime kuun puolivälissä ja minä vastasin:
Anonyymi
14.02.2022 04:37
Heh-heh... aikamoisia "tosiasioita", ... en jaksa enempää tuota "tieteen" kuplaa tökkiä.
kynä.mi
17.02.2022 20:49
Ehkä onkin viisaampi, ettei puutu asioihin, joihin ei ole kompetenssia, kun koulut on käymättä ja älykkyystaso intelligentia subnormalis levis, ÄO 70-85. 🌹👀
Oletpas kaunainen ja karkera. Ja en sitten ole Disse.
No niin... sellaista...
Jos viittaat tässä minuun, niin en ole tuo. Tuohon aikaan lomalla nukun. 😄
Ja muutenkin minua ei häirinnyt sinun kirjoittelu pätkääkään ennenkuin hermostuin muihin perseilijöihin... sinun kirjoituksiin pystyi sentään viittaamaan. Olit joku..
No Kyniksellä on paljon patoutumia....
"Patoutuma" on psykologistista kieltä. Todellisuudessa patoutumia ei ole olemassa. On olemassa pääosin synnynnäinen ja pienessä määrin opittu reaktiotapa. Tästä sinä kärsit ja tämän vuoksi sinua pilkataan.
Jos kirjoitus ei ollut sinun, diagnoosi koskee silloin väärää henkilöä. Tuntematta häntä en voi tehdä riittäviä päätelmiä. Diagnoosi koskee sinua, jonka tunnen riittävästi jo ennestään. 🌹👀
Mua kohtaan täällä suurin osa kiusaamisesta luultavasti johtuu siitä, ettei minua oikeasti tunneta. Irl harvalla, siis edes en tiedä kuka voisi lähteä arvostelemalla kiusaamaan... juu, en...
Ja täälläkin saa suurimmaksi osaksi posia...
Joku jo tuossa sanoi, että haluun huomioo... ei ehkä väärässä. Kyllähän se hivelee, kun on pidetty. 😁👌
Jaaha, taasko yksi suhdeyritys ja -viritys kaatui ja ollaan takaisin "sinkkuus on mun juttu" -ruudussa? Samalla tehdään paluu myös palstalle, joka ilmeisesti kuuluu tuohon "oman tilan tarve" -kategoriaan. Itsepetosta, joka kestää tasan niin kauan kunnes saat käyntiin uuden suhdevirityksen.
No näin noin suurinpiirtein meni kyllä. Nainen otti minuun yhteyttä ja kuten savolainen supersankarikin on... vituksmän! 😄
Ei siinä mitään, jos joku "Hilima" joka tykkää katsella joko Nissanin tai Kavasakin perävaloja tykkää musta, niin eikun vaan. 😄👌
Ei vaan hitto voi olla mikään lapamato joka odottaa, että muut tekee... kyllä mut on tehty tähän maailmaan tekemään ja sit jos siunaantuu aikaa, voin vetää lonkkaa.... eikä pahalle tunnu. Mut painotan sanaa jos... aika harvakseltaan osuu ja just sinne kuin vsltaosalla ihmisistä 😄
Man must to do what man must to do, ei muuta kommentoitavaa.
AV
Älä kirjoita enkkua kun et näemmä osaa.
He hee.. kyllä mä tiesin jo et paluu tulee, kunhan saat asias hoidettua. Ei sua ole luotu puskiin.. ollenskaan. Teretulemast Disukka!
Ei tainnu mun ennusteet pitää .. harmi. No olet nyt sitten yhtä kokemusta rikkaampi elämässäsi.
Mä kerkesin jo toivomaan parasta...
Nyt sitten ymmärrät itseäsi taas vähän paremmin. Ja se on hyvä se.
Aina ei tule onnistumisia, mutta kannattaa se kuitenkin yrittää. Yrittämättä kun ei onnistu laisinkaan.
Mutta kiva kun olet taas liittynyt höpöttelijäkaartiin.
No meikä on ikuinen ajattelija ja vilosoohvi.
https://youtu.be/l5Me9bhVc2Q
Veikko lavimsinen. 😄
"Ja tuohon viimeiseen sen verran lisään, että lopulta tää anonyymiys on kuitenkin hiton jees."
Viimeksi kun sanoit samoin ei mennyt kovin kauan kun aloit haukkua anonyymeja kun eivät uskalla rekisteröityä, miten kauan nyt menee.
Tjaa? Otappa sä sit seuranta siitä, kun tunnut hyvin pitävän lukua. 😄