Pelasti ystäväperheen tällä matkallaan

Denis, 43, sai kauppareissulla puhelun Harkovan pommitusten keskeltä – pian alkoi 3000 kilometrin pelastusmatka: ”Oli pakko toimia”
Kriisi: Ukrainansuomalainen Denis Pertsev, 43, ajoi Ukrainan ja Puolan rajalle hakemaan ystäväperheen ja heidän iäkkäät vanhempansa turvaan Helsinkiin.
- -
Denis Pertsevin puhelin soi helmikuun viimeisenä lauantaina. Ystävä soitti Harkovan kaupungista Ukrainasta.

Venäjä oli hyökännyt maahan kaksi vuorokautta aiemmin. Kaupungista oli kuulunut räjähdyksiä – iskut osuivat jo lähelle.

Matkalaukut oli pakattu 15 minuutissa. Perhe joutui pakenemaan omasta kodistaan.

Ystävä sanoi Pertseville tulevansa perheen kanssa Puolan rajalle. Vanhempien ohella perheessä on lapsia ja kaksi yli 90-vuotiasta isovanhempaa.

Pertsev oli puhelun aikana kaupassa vaimonsa kanssa. Mies sanoi, että hänen täytyisi nyt lähteä.

Muutaman tunnin kuluttua helsinkiläinen Pertsev oli jo autolautalla matkalla kohti Tallinnaa, suuntana Puolan ja Ukrainan rajaa.

SOTA ON järjetön, Vuosaaressa asuva Pertsev toteaa Helsingin Uutisille myöhemmin. Venäjän hyökkäyksestä on kulunut haastatteluhetkellä kuusi päivää.

Mies alleviivaa, että Venäjä on iskenyt lukuisiin siviilikohteisiin.

– On uskomatonta, että Putin tapattaa tavallisia ihmisiä ilman mitään syytä. Ainoa syy on se, että me emme halua olla osa Venäjää. Emme nyt emmekä tulevaisuudessa, Pertsev sanoo.

Mika Niskanen


https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4499842?fbclid=IwAR3fzZJHmneST11hcniM4A_gGu_SM6L9zm7VvObx_VDQjH81Hg445qn1qLk
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Denis, 43, sai kauppareissulla puhelun Harkovan pommitusten keskeltä – pian alkoi 3000 kilometrin pelastusmatka: ”Oli pakko toimia”
Kriisi: Ukrainansuomalainen Denis Pertsev, 43, ajoi Ukrainan ja Puolan rajalle hakemaan ystäväperheen ja heidän iäkkäät vanhempansa turvaan Helsinkiin.
- -
Denis Pertsevin puhelin soi helmikuun viimeisenä lauantaina. Ystävä soitti Harkovan kaupungista Ukrainasta.

Venäjä oli hyökännyt maahan kaksi vuorokautta aiemmin. Kaupungista oli kuulunut räjähdyksiä – iskut osuivat jo lähelle.

Matkalaukut oli pakattu 15 minuutissa. Perhe joutui pakenemaan omasta kodistaan.

Ystävä sanoi Pertseville tulevansa perheen kanssa Puolan rajalle. Vanhempien ohella perheessä on lapsia ja kaksi yli 90-vuotiasta isovanhempaa.

Pertsev oli puhelun aikana kaupassa vaimonsa kanssa. Mies sanoi, että hänen täytyisi nyt lähteä.

Muutaman tunnin kuluttua helsinkiläinen Pertsev oli jo autolautalla matkalla kohti Tallinnaa, suuntana Puolan ja Ukrainan rajaa.

SOTA ON järjetön, Vuosaaressa asuva Pertsev toteaa Helsingin Uutisille myöhemmin. Venäjän hyökkäyksestä on kulunut haastatteluhetkellä kuusi päivää.

Mies alleviivaa, että Venäjä on iskenyt lukuisiin siviilikohteisiin.

– On uskomatonta, että Putin tapattaa tavallisia ihmisiä ilman mitään syytä. Ainoa syy on se, että me emme halua olla osa Venäjää. Emme nyt emmekä tulevaisuudessa, Pertsev sanoo.

Mika Niskanen


https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4499842?fbclid=IwAR3fzZJHmneST11hcniM4A_gGu_SM6L9zm7VvObx_VDQjH81Hg445qn1qLk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu