Teknisenpuolen johtajan kaveri työttömänä, joten kuntaan "keksittiin" työpaikka. Kaveria voi auttaa samalla mallilla, kuin tuolla naapurimaassamme. Paikka on tehty nyt jonkin aikaa työttömänä olevalle henkilölle, joka ei ilmeisesti ole saanut entisiä työnantajia lämpenemään ottamaan häntä takaisin töihin. Jos kiekkomies ei tule valituksi, silloin vielä jää uskoa oikeaan hakumenetelmään. Mutta vaikea uskoa tätä, että lupauksen jättääkin tekemättä ja automaatioasentajaksi valitaan toista.
Automaatioasentajan paikka jo valittu Kuntaan
Anonyymi
0137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.