ukrainan sota & omavaraisuus sekä totuus

https://www.hs.fi/talous/art-2000008692424.html
suomalaiset kuten tää on vuositolkulla auttanut näitä siten sota ukrainaa vastaan on mahdollista.
LIIKEMIES Auvo Niiniketo kertoo Helsingin Sanomille luopuvansa hallituspaikastaan ja omistuksestaan kirkkonummelaisen Långvikin kylpylän taustayhtiössä Ryokan oy:ssä.

Vuonna 2010 avautuneen kylpylähotellin perusti Rotenbergien oligarkkiperhe, jonka asioita Niiniketo on pitkään hoitanut Suomessa.

Niiniketo ilmoitti irtautumisestaan Ryokanin hallitukselle perjantaina. Niiniketo perustelee päätöstä sillä, että viimeaikainen kielteinen julkisuus on vaikeuttanut kylpylähotellin henkilökunnan työtä ja yhtiön toimintaa.

”Toivon, että tämä selkeyttää tilannetta. Olisin yhtiölle riippa, vaikka minulla ei ole enää mitään tekemistä Rotenbergien kanssa”, Niiniketo sanoo HS:lle.
vasta nyt sekä hyöty on otettu jo aika epeli ukko
Auvo Niiniketo on osakkaana venäläisessä turvabisneksessä. ”Ryssien kanssa voin ottaa pari snapsia, mutta alkoholi ei sovi minulle”, hän sanoo.
ja pitkään...... ohitamme olankohautuksella monenkirjavan maahantuontitoiminnan (mm. elintarvikkeita ja metallia Iranista Venäjälle)
tuossa on kuvia judoasuisesta Vladimir Putinista
lähde:https://www.city.fi/ilmiot/taalla vartioin mina/1057 kauan on saanut huseerata poliisien yms suojelemana rikollinen joka mahdolistaa ukrainan kansanmurhan
0233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.hs.fi/talous/art-2000008692424.html
suomalaiset kuten tää on vuositolkulla auttanut näitä siten sota ukrainaa vastaan on mahdollista.
LIIKEMIES Auvo Niiniketo kertoo Helsingin Sanomille luopuvansa hallituspaikastaan ja omistuksestaan kirkkonummelaisen Långvikin kylpylän taustayhtiössä Ryokan oy:ssä.

Vuonna 2010 avautuneen kylpylähotellin perusti Rotenbergien oligarkkiperhe, jonka asioita Niiniketo on pitkään hoitanut Suomessa.

Niiniketo ilmoitti irtautumisestaan Ryokanin hallitukselle perjantaina. Niiniketo perustelee päätöstä sillä, että viimeaikainen kielteinen julkisuus on vaikeuttanut kylpylähotellin henkilökunnan työtä ja yhtiön toimintaa.

”Toivon, että tämä selkeyttää tilannetta. Olisin yhtiölle riippa, vaikka minulla ei ole enää mitään tekemistä Rotenbergien kanssa”, Niiniketo sanoo HS:lle.
vasta nyt sekä hyöty on otettu jo aika epeli ukko
Auvo Niiniketo on osakkaana venäläisessä turvabisneksessä. ”Ryssien kanssa voin ottaa pari snapsia, mutta alkoholi ei sovi minulle”, hän sanoo.
ja pitkään...... ohitamme olankohautuksella monenkirjavan maahantuontitoiminnan (mm. elintarvikkeita ja metallia Iranista Venäjälle)
tuossa on kuvia judoasuisesta Vladimir Putinista
lähde:https://www.city.fi/ilmiot/taalla vartioin mina/1057 kauan on saanut huseerata poliisien yms suojelemana rikollinen joka mahdolistaa ukrainan kansanmurhan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu