Puulaakso voiko tyhmempää nimeä olla

Taas saadaan lukea mitä tyhmempää ajatuksenjuoksua : matkitaan -niin silloinhan se polkeminen onnistuu parhaiten - Piilaaksosta Puulaaksoon.
652531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Konkurssiin tuomittu koko viritelmä

Äänestä
  • Ihmetellä täytyy kuinka ahneita ovat makuupaikkojen suhteen.Tyhmä urheilukeskus kaukana kaikesta.

    Äänestä

  • Varmastikkin riskinä nykyisin kaikenlaisessa liiketoiminnassa. Mutta eiköhän sillä ensin omistajat tee ensin rahoja ja veromarkkoja kuntaan nin saa kitisijät ja keskustelupalstojen älypäät käydä rahansa sopan luukulta.

    Oisi varmaan näiden Putinin ystävien mielestä ollut parempi että venäläiset olisi hankkineet alueen ja niin edelleen..

    Äänestä

  • On syytä ollä ylpeä Puulaaksio nimestä. On sentään Suomalainen nimi.

    Olisiko parempi vaikkapa Timber Glen.
    Entäpä Sexan (paikka itäväylän varrella)

    Vituttaa kaikenlaiset Itellat Traficomit ja vastaavat.

    Äänestä

Miten sen hotellin valmistuminen? Piti olla tänä vuonna, vai jo viime vuonna.
Onko tämä uusin viritys osa sitä sadan miljoonan lomakylää.

Äänestä
  • Mielestäni pohjoiskarjalaiset eivät ole niin kovia tekemään töitä että edes ansaitsevat "lomakylää".Luontoarvoilla ratsastavat ovat samaa sakkia.

    Äänestä

Pohjois-Karjalassa on kansantapa torpata ja tuhoon tuomita jokainen yritys luoda jotakin uutta. Jossakin ne kaikki poluilla pyörivät ja golfia pelaavat majoittuvat ja syövät. Helppoa on soittaa suuta, jos ei itsestä ole mitään yrittämään.

Äänestä
  • Ne nukkuu ja syö kotonaan. Kukaan ulkopaikkakuntalainen ei tarvitse eikä hae Kontiolahden palveluita.
    Koettakaa nyt jästipäät tajuta, ettei matkailulla tulla ikinä saavuttamaan mitään Kontiolahdella.
    Satsatkaa teollisiin työpaikkoihin Joensuun rajan tuntumassa niin edes jotain pysyvää voi syntyä sijoitetuilla rahoilla. Kukaan ei tule Kontiolahteen asti vaikka kunta jakaisi joka päivä ilmaisia ämpäreitä.

    Äänestä

  • Jotain uutta ? Eikö nyt apinoida piilaaksosta puulaaksoa jne.Luontoarvot - v....t ? Naivistiset p....t.

    Äänestä

  • Jospa kansalle on tullutkin tavaksi järki päähän?
    Tarpeeksi monesti kun kusetetaan, niin kansantapa on ihmetellä että miksi ihmeessä höynät lankeaa samaan ansaan aina vaan ja uudestaan?

    Äänestä

  • Kontiolahdessa on tietty porukka joka avosylin ottaa vastaan kaiken mitä heille tyrkytetään, siis ihan kaiken. Yleensä faktoja aletaan miettiä vasta silloin kun on jo housussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa kansalle on tullutkin tavaksi järki päähän?
    Tarpeeksi monesti kun kusetetaan, niin kansantapa on ihmetellä että miksi ihmeessä höynät lankeaa samaan ansaan aina vaan ja uudestaan?

    Mitkä höynät lankeaa ja mihin ansaan? Tässähän ei käytetä esimerkiksi kunnan rahoja. Jos sijoittajat sijoittavat, se on normaali yritysriski.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitkä höynät lankeaa ja mihin ansaan? Tässähän ei käytetä esimerkiksi kunnan rahoja. Jos sijoittajat sijoittavat, se on normaali yritysriski.

    Kyllä kunnan rahoja käytetään kuntatekniikan rakentamiseen ja eiköhän liene sovittu jostain piilotuistakin, arvelisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kunnan rahoja käytetään kuntatekniikan rakentamiseen ja eiköhän liene sovittu jostain piilotuistakin, arvelisin.

    Kuntatekniikka on rakennettu kunnan rahoilla meille kaikille muillekin. Ei ole taloa ilman vesijohtoa ja viemäriä taajamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotain uutta ? Eikö nyt apinoida piilaaksosta puulaaksoa jne.Luontoarvot - v....t ? Naivistiset p....t.

    Wood walley.
    Woodland glen.
    Large vale.

    Äänestä

Kokoonpano on varsin luotettava. Voisi lyödä vetoa, että tuo homma kaatuu suurista tuista huolimatta näyttävään konkurssiin heti kun rahan virtaaminen kohteeseen lakkaa.

Äänestä

Kylläpä on aneemista porukkaa, aina kun jotain uutta olisi tulossa niin keksitään kaikki maailman negatiivisimmät kommentit. Kateellista sakkia..
Eiköhän tuo ole hienoa, että kerrankin asiassa edettäisiin edes johonkin, johan tätä on vatvottu vuosikymmenet. Kyseinen alue, luonto ja monet mahdolliset aktiviteetit lähistöllä tukevat alueen kehittymistä. Negatiiviset kommentoijat voivat pysyä omissa poteroissaan ja pysyä siellä. Ei näitä alueita kehitetä teitä varten.

Äänestä
  • Pohjois-Karjalan luontoteeman vatvojat ovat typeryyden huippu.Niinkuin Kolin palvojat.Pohjois-Karjalassa valehdellaan muinaismuistoista niin paljon kun vaan kansa kestää.Aina tarinat tuntuu muuttuvan tilanteen mukaan.

    Äänestä

  • Meinaat venäjän meininkiä?
    Totta ei saa sanoa, eikä järkeä puhua, olipa yritelmä kuinka kaheli tahansa...

    Äänestä

Nämä arvostelijat eivät itse ole saaneet elämässään muuta aikaan, kuin leivästä pas***.

Äänestä
  • Voisitkos nyt seuraavaksi esitellä omat aikaansaannoksesi?

    Äänestä

Leuat kyllä käyvät kuin rahattomalla hevosen ostajalla. Edellisen kerran joku pers-aukinen ginikauppias uskotteli rakentavansa hotellin minkä piti valmistua tänä vuonna.

Kunnanjohtajakin oli ekstaasissa ja sanoi että nyt on vakuuttavalla pohjalla oleva projekti! Ja monenkarvaista konsulttia on muutenkin riittänyt matkailun kivikkoisella polulla.

Puhdas luonto ja hiljaisuus? Jaamankangas on lähinnä hakattua metsää missä on lähinnä eri-ikäisiä taimikoita. Hiljaisuutta kyllä riittää vaikka ollaan ah-stadionin kupeessa. Ei häiritse olemattomalla toiminnallaan ketään.

Äänestä
  • Vieläköhän pääpaino on venäläisillä turisteilla. Onko Kiinan kiinnostus hiipunut kun kootaan taas uutta ryhmää autuuden tuojaksi.
    Kolme on tyhjää maailmassa, paavin pallit, nunnan nännit ja kontiolahden matkailuyritykset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vieläköhän pääpaino on venäläisillä turisteilla. Onko Kiinan kiinnostus hiipunut kun kootaan taas uutta ryhmää autuuden tuojaksi.
    Kolme on tyhjää maailmassa, paavin pallit, nunnan nännit ja kontiolahden matkailuyritykset.

    Mutta ei ne pärjää teille kontiolahtelaisille itkijänaisille.

    Äänestä

Räksyttää te akat osaatte, mutta yhtään parempaa ehdotusta te ette osaa antaa.

Äänestä

Olipa kerran kolme viisasta miestä jotka valkeilla ratsuillaan seurasivat tähteä joka johdatti heidät luvattuun maahan jossa on hyvä yrittää.
Viisaat miehet lupasivat rakentaa luvatun maan asukkaille kristallipalatsin ja kultaiset tiet, simaa ja hunajaa ja taivaan mannaa tuotettaisiin omissa tehtaissa suuren järven rannalla.
Tämän kuultuaan osa ihmisistä alkoi innoissaan hihkua ja taputtaa, odottaen vesi kielellä milloin hunaja alkaa virrata ja päästään nauttimaan kristallipalatsin iloista.
Osa taas suhtautui viisaisiin miehiin hyvin nyreästi, eikä halunnut heidän touhujensa kanssa tekemisissä olla. Myöskin innokkaita kanssa-asukkaita he yrittivät toppuutella, mutta tullessaan haukutuksi pessimistisiksi ilonpilaajiksi, he vetäytyivät varjoon seuraamaan kanssaihmistensä ilonpitoa ja hunajan ja siman odotusta.
Innostuneet antoivat viisaille miehille rahaa, paljon rahaa, uskoen saavansa ne moninverroin takaisin kunhan kaikki on valmiina ja simaa ja hunajaa virtaisi kaikille yllinkyllin.
Viisaat miehet pakkasivat rahat hevosten laukkuihin ja huomasivat lukeneensa tähteä virheellisesti, jatkaen matkaansa ja luvatun maan etsintää.
Rahansa menettäneet asukkaat tulivat varjossa istuvien luo valittamaan surkeuttaan ja viisaiden miesten petollisuutta. Silloin pessimistit ilonpilaajat avasivat reppunsa ja sanoivat että istukaahan alas, kyllä meidän eväistä teillekin riittää...

Äänestä

Projekti vaatii omaa sijoitusta, onko tällä porukalla paukkuja siihen. Pelkästään EU:n ja yhteiskunnan rahoilla homma kaatuu ja on helppo kaataa takaisin kunnan syliin. Jaamankangas on alueena liian pieni erämatkailuun. Kunnanisät näkee kaiken mikä Kontiorantaa koskee, positiivisena. Tässä käy huonosti, toimijat on projektiin "harrastelijoita", sen huomaa tutustumalla heidän aikaisempaa tekemistään yritysmaailmassa.

Äänestä
  • Voisi olettaa että kunnan ukot ovat käyneet esittelemässä projektiensa eri variaatiot vuosikymmenten varrella moneen kertaan PKO:lle, joka on todennut hartaatkin toiveet ja rukoukset mukaantulosta liiketaloudellisesti mahdottomiksi.

    Alue ei pysty kilpailemaan missään muodossa Kolin kanssa. Vanhojen kasarmien romantiikka ei pelkästään ei vetoa ja luonnon tarjoamat arvot tuolla alueella ovat lähinnä kuvitteellisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisi olettaa että kunnan ukot ovat käyneet esittelemässä projektiensa eri variaatiot vuosikymmenten varrella moneen kertaan PKO:lle, joka on todennut hartaatkin toiveet ja rukoukset mukaantulosta liiketaloudellisesti mahdottomiksi.

    Alue ei pysty kilpailemaan missään muodossa Kolin kanssa. Vanhojen kasarmien romantiikka ei pelkästään ei vetoa ja luonnon tarjoamat arvot tuolla alueella ovat lähinnä kuvitteellisia.

    Nimenonaan noin kuten kirjoitit. Jos siellä olisi edes pienet mahdollisuudet toimia liiketaloudellisesti kannattavasti, olisi PKO jo rakentanut sinne hotelleja ja muuta toimintaa. Mutta kun se realisimi on se, ettei siellä voi kyseistä toimintaa kannattavasti harjoittaa kukaan niin tilanne on tämä, että sinne tulee näitä tukien hamuajia, jotka pistää rahat liiveihinsä ja häipyvät vähin äänin toisaalle.
    Kasarmithan on jo tuhottu ja niistä on pelkästään mielettömät purkukulut, joita ei tonttien hinnoilla saada katettua.
    Tietysti jos paikka elvytettäisiin reserviläiset koulutuskeskukseksi niin siihen alue olisi varsinhelposti vielä muutettavissa, mutta sehän ei sovi kunnan strategiaan.

    Äänestä

Voihan noita lohkareennäköisiä laittaa muutaman siihen entisen esikunnan ja rannan väliin nehän saa kärrättyä pois jos idea ei vedä. Sotkunpaikalle tarvitaan tosiaan jonkunlainen riemuliiteri muuten niin ankeaan paikkaan.
Ne kaavassa olevat lomarakentamisen paikat pitää nyt pikaisesti muuttaa omakotitonteiksi siten saadaan paikalle käyttöä ja elämää. Rannasta ei missääntapauksessa saa tehdä omarantaisia tontteja rannan on oltava kaikille vapaa kun rantoja Höytiäisen ympäristössä on nykyisellään vähän. Lomakylä tuohon paikkaan on aivan älytön jo lähtökohtaisesti.

Äänestä

Omituinenhan tuo nimi on Höytiäiseen viettävälle rinteelle. Pelkään ettei pelkkä puinen omituisen näköinen mökki jaksa kiinnostaa turistia. Pitäisi jonkun minua viisaamman kehitellä lisävetonaulaksi jotain tuon Höytiäisen suhteen. Muuta , ainakaan luontoon liittyvää kiinostuskohdettahan tuolla ei taida olla. Toki golf ja hiihto vetävät jonkin verran .

Äänestä
  • Naurettavia nämä kaupunkien luontoystävät : kaupallistetaan luonto ja jaetaan sertifikaatteja suojelusta kun Ukrainassa jyskää ja räiskyy kaikkien suojelutoimien ja ilmaston muutoksen nimissä paljon enemmän.

    Äänestä

Rumat näyttävät olevan mutta niinhän tiedostava nykyihminen kokeekin elämyksellisenä noi kopperot. Mutta kuten aiemmatkin mielipiteen esittäjät arvelivatkin niin ei tuolla konseptilla ole tulevaisuutta arvelen minäkin.
Hyvin ovat uudet toimiat saaneet virkamiehet ympäri puhua kun on saaneet höynähtämää asiaan.
Kaikki mitä kunta yrittää epätoivoisesti Kontiorantaa saaha niin tulee veronmaksajalle kalliiksi, aivan kuten tuo AH rypistyksikin.
Jos joku taho olisi nähnyt tuolla alueella mahdollisuuksia niin olisivat jo tarttuneet asiaan.
Mitenkä olisi jos lähdettäis kehittelemään asiaa äärimmäisen askeettiseltä pohjalta, hotellimajoitus entisiin vielä pystyssä oleviin kasarmeihin armejan tyyliin ruokailu entisessä ruokalassa ehkä telttamajoitusta jne.. Turistit saapuisi ympäri eurooppaa junalla Kontiolahden asemalle siitä hevoskyydillä majoitukseen varusteet varusvarastolta ja jotostelemaan jaamankankaalle joko jalan tai pyörällä. Vauraimmat tulisi lentäen Onttolaan ja siitä hevoskyydillä Häikänniemeen josta sitten suuremmat porukat Futuren kirkkoveneillä soutaen majoitukseen pienemmät ryhmät soutuveneillä. Suutumatkan päätteeksi perillä odottaisi joko savusauna tai uloslämpiävä puusauna, ja tietysti miehet ja naiset samaan että alkuperäistunnelma säilyisi.
Jos riittävän kyvykkäät mainos- ja myyntiihmiset ympäri eurooppaa tekisi tehokasta myyntityötä niin täällä alkais olla liiankin kiivas lystäily meininki, ohjelmaa pitäisi olla heille jotka sitä odottavat mutta omissaoloissaankin oleville pitää löytyä rauhaisa ohjelma.

Äänestä
  • Joo mutta ei taida ko.hidastempoinen ohjelmatarjonta purea matkailijoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo mutta ei taida ko.hidastempoinen ohjelmatarjonta purea matkailijoihin.

    Disko sotkun paikalle.

    Äänestä

  • Aika hyvä! Jospa joku panisi toimeksi niin kauan kuin alueella on jotain jäljellä varuskuntamiljööstä.. Olisihan tuo ainakin erilaista kuin keskiluokkaisen varakas elämä Euroopassa.

    Äänestä

Mikä hiton laakso? Vanhaa höytiäisen pohjaa ja rantapenkkaa tuo on.
Jos itse lähtisin lomailemaan, niin en ainakaan tuollaista lohkaremöhkälettä vuokraisi, enkä ainakaan kontiolahdesta, kaukana kaikesta.

Äänestä
  • Sinne korpeen todella kannattaisi järkätä kunnon disco niin meluhaitan takia viimeisetkin varikset tippuisivat puista.

    Äänestä

Eikö ilosaarirokin voisi muuttaa varuskuntarokiksi, siellä höytiäisen rannalla eivät häiritsisi ketään ja olisi tilaa örveltää.

Äänestä

Jos homma kannattaisi niin PKO olisi jo tehnyt sen.

Äänestä
  • Niinpä-Linja-autoilla rokkarit Höytiäisen rannalle mesomaan.Joensuun seutu on niin moneen jakautunutta - joten eikun rokkikisat pystyyn Höytiäiselle vaihteeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä-Linja-autoilla rokkarit Höytiäisen rannalle mesomaan.Joensuun seutu on niin moneen jakautunutta - joten eikun rokkikisat pystyyn Höytiäiselle vaihteeksi.

    Höytiäinen hässii ja ui-festivaali kontiorantaan. Ohjelmassa myös kesähiihtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höytiäinen hässii ja ui-festivaali kontiorantaan. Ohjelmassa myös kesähiihtoa.

    Nimenomaan - kesähiihtoa : miten makeeta !

    Äänestä

ihmetyttää miten Kontioniemen Golfkenttä pysyy pystyssä. Liekkö samanlainen tukien varassa pyörivä tivoli kuin ampumahiihtostadion. Liekkö elokuvakylästäkään mitään enää jäljellä. Pitänee käydä vilkasee onko ees Kollaan vasama pystyssä, kunhan tulee lämpimämmät kelit ajella pyörällä.

Äänestä
  • Golfkenttää pyörittää yhdistys Karelia Golf. Verkkosivut löytyy. Ei ole ollut elokuvakylää enää vuosiin, nyt niille sijolle rakennetaan komeita taloja Höytiäis-maisemin. Kollaan vasama seisoo siinä missä ennenkin.

    Äänestä

  • Luulen, että sinä saat enemmän suhteellisesti tukia kuin mikään urheiluseura.
    Kerrohan mihin ET SAA TUKEA?

    Äänestä

Golfkenttää pyörittää Kontiolahti Golf Oy, jossa Karelia Golf ry on yksi osakas.
Karelia Gollf ry on urheiluseura, kentän omistaa Kontiolahti Golf Oy.
Pelaajat maksaa koko tivolin viulut. Näin onollut jo yli 30 vuotta.

Äänestä
  • Eikös kunta omista joitain osakkeita jonka pelioikeudella pelailee "kunnan kerma". Taisi kunta panna likoon ison summan rahaa kun kenttää perustettiin saiko kunta siitä ne osakkeensa. Joutui vaihtamaan seurakunnan kanssa ison metsäalan yli parisataahehtaaria Varparannalta että sai seurakunnalta vaihdettua kentän alta maata. Ei se kunnalle ole ollut mitenkään halpa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös kunta omista joitain osakkeita jonka pelioikeudella pelailee "kunnan kerma". Taisi kunta panna likoon ison summan rahaa kun kenttää perustettiin saiko kunta siitä ne osakkeensa. Joutui vaihtamaan seurakunnan kanssa ison metsäalan yli parisataahehtaaria Varparannalta että sai seurakunnalta vaihdettua kentän alta maata. Ei se kunnalle ole ollut mitenkään halpa.

    Ketä siihen kermaan kuuluu?

    Äänestä

Ah-stadion on kunnan liikuntapaikka eli kunta pyörittää. Siellä toimii urheiluseura Kontiolahden Urheilijat ry. Paikka on kaikkien kuntalaisten käytössä. Tukia saa kunta investointeihin ja seura järjestää kisoja ja pyörittää urheiluseuratoimintaa, joihin se taas saa tukia, sponsorituloja, lipputuloja yms. Päärahoittajia ovat yritykset.
Eikö olekin selkeää ja yksinkertaista. On siinä vivahteitakin, mutta täällä pitää kertoa asioista yksinkertaisesti, onhan lukijatkin enimmäkseen sellaisia.

Äänestä
  • Yksinkertaisiahan me sosiaalipummit olemme ja juuri siksi helposti jymäytettäviä.

    Äänestä

  • AH-stadion on liikuntapaikka, jonka käyttökustannukset, ladunhoitoineen kunta maksaa. Paikka on rajoitetusti kuntalaisten käytössä.
    Seura on saanut tilat käyttöönsä, käyttää ja vuokraa tiloja halukkaille, korvausta vastaan.
    Tästä kaikesta "isännöinnistä" kunta maksaa seuralle vuosittaisen korvauksen, joka viime vuonna oli n. 34.000,-€ . Yksinkertainenkin ymmärtää, että päärahoittajana on kunta. Hulluinta tässä on että tammi-maaliskuussa stadion oli lähes tyhjillään,, vain joku hassu kilpailu.
    Yksinkertaista, eikö totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    AH-stadion on liikuntapaikka, jonka käyttökustannukset, ladunhoitoineen kunta maksaa. Paikka on rajoitetusti kuntalaisten käytössä.
    Seura on saanut tilat käyttöönsä, käyttää ja vuokraa tiloja halukkaille, korvausta vastaan.
    Tästä kaikesta "isännöinnistä" kunta maksaa seuralle vuosittaisen korvauksen, joka viime vuonna oli n. 34.000,-€ . Yksinkertainenkin ymmärtää, että päärahoittajana on kunta. Hulluinta tässä on että tammi-maaliskuussa stadion oli lähes tyhjillään,, vain joku hassu kilpailu.
    Yksinkertaista, eikö totta.

    Tietenkin rahoittaa, sehän on kunnan tehtävä. Veronmaksajat maksavat ja saavat täyden vastineen rahoilleen. Ensilumenladusta käyttäjät joutuvat maksamaan, se on oikein, mielellään maksavatkin. Todella yksinkertaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin rahoittaa, sehän on kunnan tehtävä. Veronmaksajat maksavat ja saavat täyden vastineen rahoilleen. Ensilumenladusta käyttäjät joutuvat maksamaan, se on oikein, mielellään maksavatkin. Todella yksinkertaista.

    On tuo kyllä minusta aika kaksinkertaista ja kuuluu olevan monista muistakin. Stadion on kontiolahden suurin kusetus koskaan.

    Äänestä

Mistähän asiakkaat tuohon möhkälekylään aiotaan saada?
Vai onko se sivuseikka?

Äänestä

Kunnan ukoilla on ollut vuosikymmeniä Haapalan sinne nuijima päähänpinttymä että stadionin kupeeseen pitää saada hotelli.
Monenlaisten puliveivareiden kanssa sitä on yritetty pystyttää, tuloksetta.

Ongelmana on ollut että todelliset hotelliyritykset eivät ole laskelmissaan löytäneet sitä tärkeintä eli kannattavuutta.
Ne muutamat itäeurooppalaiset ampumahiihtäjät täällä käydessään asuvat joukolla halvassa vuokramökissä ja taitavat tuoda vielä omat eväätkin tullessaan.

Kisojen aikana puhutaan että katsomot ovat niin täynnä turisteja että huoneita pitää etsiä Nurmesta myöten. Ja paskan marjat.
"Turistit" ovat melkein kaikki joensuulaisia vaikka ampumahiihtäjät ja kunta toisin yrittävät uskotella -myös itselleen.

No, jospa tämä uusin yritelmä sattuisi onnistumaan rakentamaan muutakin kuin kioskin niin hyvä on. Lycka till!

Mediatietojen mukaan ainakin kunta on jatkossakin sitoutunut rahoittamaan ampumahiihtostadionia, joten kasvaviin matkailijavirtoihin uskotaan edelleen.
Toisaalta saattaa olla niin että kiimaisin vaihe ampumahiihtoon alkaa hiipua.

Äänestä
  • Joo,meillä oli kotimajoitusta AH-kisojen ajaksi - en kehtaisi mutta pakko on kertoa että miten perkeleen saastaiseksi jättivät sängyn kisojen jälkeen.Kaatopaikalle meni heti seuraavana arkena.Täys tappio.

    Äänestä

Nyt koko pölholän valtuusto rippipuku päälle ja kutsukaa "Kanki" Kaikkonen kylään ja viekää se sinne Kontiorantaan ja ehdottakaa, että puollustusvoimat räjäyttää vanhat kasarmit tuhannepillunpäreiksi ja rakentaa tilalle uuden varuskunnan. Samalla Pölhölän valtuusto voisi luvata että puratte kaikki "Puulaakso " viritykset alueelta ja luovutatte ampumahiihto stadionin puollustusvoimille veloituksetta.
Luulen että tälle on nyt tilausta ja miljardien puollustusbudjetin määrästä on mistä ottaa uuden varuskunnan ja reserviläisten koulutuskeskuksen perustamiseen.

Äänestä
  • Niinpä - osa kansanedustajista surkutteleekin maailmanpolitiikan täyskäännöstä sotilasdiktatuurin suuntaan.Ja että mitä sitä tulikaan tehtyä "vanhoina , hyvinä aikoina" ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä - osa kansanedustajista surkutteleekin maailmanpolitiikan täyskäännöstä sotilasdiktatuurin suuntaan.Ja että mitä sitä tulikaan tehtyä "vanhoina , hyvinä aikoina" ?

    Sotilasdiktatuuri voi johtaa millaiseen lopputulokseen tahansa kuten Ukrainassa on voitu todeta.

    Äänestä

  • Nimenomaan noin. Kontiolahdelle saataisiin varuskunnan myötä 200 pysyvää työpaikkaa ja Kontioniemi elinvoimaiseksi alueeksi ilman jatkuvaa rahojen syytämistä kaikenmaailman konsulenteille. Sotkun paikalle kunnon ravintola jossa reserviläiset voisivat käydä iltaa istumassa harjoitusten lomassa.
    Nyt ei tarvitse matkustaa kiinaan kun laittaa vaan viestiä Kaikkoselle niin homma saadaan alulle ja tulokset alkaa näkyä samaan aikaan kun Natoon liittynminen varmistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimenomaan noin. Kontiolahdelle saataisiin varuskunnan myötä 200 pysyvää työpaikkaa ja Kontioniemi elinvoimaiseksi alueeksi ilman jatkuvaa rahojen syytämistä kaikenmaailman konsulenteille. Sotkun paikalle kunnon ravintola jossa reserviläiset voisivat käydä iltaa istumassa harjoitusten lomassa.
    Nyt ei tarvitse matkustaa kiinaan kun laittaa vaan viestiä Kaikkoselle niin homma saadaan alulle ja tulokset alkaa näkyä samaan aikaan kun Natoon liittynminen varmistuu.

    Onhan siellä ravintola entinen ruokala, kyllä sinne sopii isompikin porukka iltaa istumaan hinnoittelu vaan kohdalleen... mutta se vetovoima.....?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotilasdiktatuuri voi johtaa millaiseen lopputulokseen tahansa kuten Ukrainassa on voitu todeta.

    JOO-O - KUN PYSSYN PIIPULLA OSOITTAA NIIN PUUT KASVAA VAUHDILLA - KUIN KARJALAN KANNAKSELLA !!! kANNATTAA MYÖS KULOTTAA KERRA KIN KUNNOLLA NIIN PÖKKELÖT REHOITTAA EIKÄ ILMA SAASTU ! XSE ON MONELLE KEROSTALOELÄTILLE MIELIKSI : PÖPERLöT PÖYTÄÄN ENEMPÄÄ KYSELEMÄTTÄ ! mUISTA SITTEN ÄÄNESTÄÄ hALLA-AHON jUSSIA - KURSAILEMATTA q!

    Äänestä

Entisetkin matkailuyritykset pohjois-karjalassa kituvat, mihin uusia enää tarvitaan?
Ei mitään menestymisen mahdollisuuksia ja kuulostaa lähinnä huijaukselta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Taas saadaan lukea mitä tyhmempää ajatuksenjuoksua : matkitaan -niin silloinhan se polkeminen onnistuu parhaiten - Piilaaksosta Puulaaksoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu