Allekirjoittaminen ei välillä onnistu!

Olin hakemassa postipakettia ja piti pitkästä aikaa laittaa oma allekirjoitus lapulle. Se meni ihan suttuun! Käsi tuntui jäykältä ja koordinaatio ei toiminut. Silmätkään eivät pysyneet kohdistuneina. Mietin pitäisikö sanoa virkailijalle että on neurologinen sairaus. Kun myöhemmin kokeilin kotona, onnistui paremmin mutta ei siten kuin nuorempana.

Mitä tehdään jos jossain vaiheessa ei enää voi allekirjoittaa? Nyt pelkään sellaisia tilanteita. Mikähän MS-vamma tällaisen aiheuttaa, virallinen nimi?
4471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ainakin Se on sama sille nimikirjoituksella kunhan tunnistaa että se on Oma

Äänestä

Minulla oli vähän samanlaista. Pikkuaivojen vika, homma korjaantuu lääkkeillä.

Äänestä

Joillakin allekirjoitus on vain nopeasti huitaistu söherrys, joten eipä tuo haittaa jossain asioinnissa. Mutta jos itseä huolestuttaa ettei enää hallitse kirjoituskättään, niin pitää lähteä lääkäriin.

Äänestä

Nykyään vaativat joka paikassa allekirjoituksen jollekin sähköiselle alustalle, jollakin hiton kynän näköisellä härvelillä. Ei se ole sama kokemus, kuin kynällä paperille kirjoitettu.

Sähköiselle alustalle tulee töherrettyä vain pelkkää sotkua. Omalla kohdallani kymmenennen yrityksen jälkeen virkailija sanoi, että eiköhän se ole sinuun tunnistettavissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olin hakemassa postipakettia ja piti pitkästä aikaa laittaa oma allekirjoitus lapulle. Se meni ihan suttuun! Käsi tuntui jäykältä ja koordinaatio ei toiminut. Silmätkään eivät pysyneet kohdistuneina. Mietin pitäisikö sanoa virkailijalle että on neurologinen sairaus. Kun myöhemmin kokeilin kotona, onnistui paremmin mutta ei siten kuin nuorempana.

Mitä tehdään jos jossain vaiheessa ei enää voi allekirjoittaa? Nyt pelkään sellaisia tilanteita. Mikähän MS-vamma tällaisen aiheuttaa, virallinen nimi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu