Mistä fortumin ongelmat johtuvat

Valtionyhtiön johdossa on osaavaa henkilöstöä. He saavat bonuksia, kun menee hyvin. Bonuksia perustellaan myös taitavalla liiketoiminta osaamisella vaikealla toimialalla ja vaikessa markkina tilanteessa toimittaessa.
Nykyiset ongelmat olisi kyllä pitänyt olla tiedossa jo aiemmin. Ainakin ne olisi olleet, jos johto oikesti osaisi asiansa.
Onko nyt aika periä aiemmat bonukset takaisin, vai voidaanko menneiltä hyviltä vuosilta maksaa bonuksia muillekin kuin johdolle??!!
51802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valtionyhtiön johdossa on helppo ottaa liiketoimintaan liittyviä riskejä. Koskaan ei pala omat rahat. Ains voidaan huutaa veronmaksaja apuun.

Äänestä

Eräänlainen devalvaatio tämäkin, mutta kummalle Suomelle vai Saksalle.

Äänestä

Samaa sanoi mm Finnair Manner, kassassa rahaa! eri asia onkin sitten se kenen = valtion antama viimeisin tuki miljardi ja aikaisemmat

Äänestä
  • Ahneista jotka siellä jakaa rahoja .SIIS ROSVOT

    Äänestä

Hyvin hoitavat työnsä. Mukavat osingot tuli viime vuonnakin, vaikka oli jos jonkinlaista sotkua. Tänä vuonna odotellaankin taas huippuosinkoja. Kaikki urputtajat voi ihan vapaasti ostaa Fortumin osakkeita ja päästä nauttimaan osingoista. Sama koskee tietysti myös Kojamoa, Keskoa ja muita arvostelun kohteina olleita hyvää tulosta tekeviä yrityksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Valtionyhtiön johdossa on osaavaa henkilöstöä. He saavat bonuksia, kun menee hyvin. Bonuksia perustellaan myös taitavalla liiketoiminta osaamisella vaikealla toimialalla ja vaikessa markkina tilanteessa toimittaessa.
Nykyiset ongelmat olisi kyllä pitänyt olla tiedossa jo aiemmin. Ainakin ne olisi olleet, jos johto oikesti osaisi asiansa.
Onko nyt aika periä aiemmat bonukset takaisin, vai voidaanko menneiltä hyviltä vuosilta maksaa bonuksia muillekin kuin johdolle??!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu