Tässä viime aikoina sattunut kolmekin tapausta kun setämies on neuvonut nuorempiaan talousasioissa isojen viivojen piirtelyssä. Nuoret ovat ylpistelleet, kuvitelleet tietävänsä paremmin ja ovat toimineet omaa etuaan vastaan. Sitten tuli Siperia ja opetti. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, arvaamalla voi osua oikeaankerran, muutamankin, mutta kokemus päihittää hyvän onnen.
Ikä tuo kokemusta, jonka arvoa nuoret vähättelevät
Anonyymi
12196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nuoret luulee että netistä löytyy kaikkeen suora ja oikea vastaus, no löytyy kyllä, mutta mistä ja mihin voi luottaa. Se ikä ja kokemus opettaa välttämään nuorten sudenkuopat ja se on arvokasta tietoa jota ei netistä opi.
Nuorilla on taipumus yleistää liian nopeasti ja uskoa että jos jossain asiassa kerran jotenkin toimimalla on pärjännyt, niin sama toimintamalli toimisi aina. Jännä kun tuntemiani nuoria oli opastettu myös pankissa, mutta nuoret oudoksuivat pankista saamiansa neuvoja. Ei mennyt montaa kuukautta kun kävi kuten pankista oli varoitettu. Kokemus peittosi nuoren uhmamielen luulot paremmin tietämisestä.
Tämän päivän nuoret eivät poikkea sodan jälkeen syntyneistä, olosuhteet muutuneet radikaallisesti, muuttuva maailma paljon parempi kuin silloin mutta haasteet monimutkaistuneet.
Woi olla, mutta ei kokemuksella ja näkemyksellä ole mitään virkaa, jos tietoa uupuu. - Nm. Tukevat toisiaan
Ikä tuo toki kokemusta, mutta maailma muuttuu myös, joten joskus sitä kokemusta on enemmän niillä nuorilla.
Jotain kokemusta nuorilla / nuoremmillakin on, muttei vielä sitä elämänkokemusta, joka tulee eletyn elämän loppupäässä. Nykyajan nuoret ovat kuitenkin tietoisempia asioista kuin menneen ajan nuoret olivat, kun tietoa ei ollut kaikki paikat pullollaan ja sitä oli vaikeampi / hankalampi saada / löytää. - Nm. Kokemus ja näkemys karttuu iän myötä
Elämänkokemusta ei erikseen mainittu, vaan puhuttiin yleensä kokemuksesta. Tietotekniikasta ja muusta tekniikasta saattaa nuoremmalla olla enemmän kokemusta.
Ei sitä erikseen tarvitse mainitakaan, jos sanotaan, että "ikä tuo kokemusta". Kun on ikää kertynyt, on kertynyt myös elämänkokemusta. - Nm. Jota nuorilla ei vielä ole
Ei tarviitse olla kuin naiset töissä jotka joutuvat olemaan asiakas työ esimerkiksi . Kerhoja vetää ymNille jotka ei työelämä ja ovat eläkeläkin. Ollan 35- 40-50v? Niin tietäviä ja oikeassa, kävelevät vanhempien naisten yli!Emme muka mitän tiedä tajua ja puhuvat yhtä tarkoittavat toista meille.Eivät siis osaa itseä kunella mitä puhuvat! terv. vanha nainen itä-Helsinki
Tiedättekö miten Suomesta voi rakentaa tyytyväisten ihmisten yhteiskunnan?
Joo, jokainen kansalainen sitoutuu olemaan tyytyväinen.
Tuo on määrättävä EU- direktiivein. Ainakin suomalaiset silloin EU:n kilteimpinä ja tottelevaisimpina nyhjäkkeinä alkaisivat kilvan olemaan tyytyväisiä. Etelä- Eurooppalaiset ym. saattaisivat vähän laistaa tästäkin...