Rannankoulu

Minne marjanpoimiat ovat hävinneet?
Eihän puolukkakaan ole vielä kypsää ja mustikkaakin luulisi piisaavan meille kaikille.
Itse ainakin kävin aivan tässä lähettyvillä marjassa ja pensaat olivat väreissään.
131090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kävin myäs äsken siellä ja ruskeita olivat. marjoja peitti ruskea haiseva ripulipaska. näin hieman kauempana yhden navetan miehistä vetävän housuja jalkaan ja juoksi kovaa huomatessaan kun katsoin

Äänestä
  • ,, eikä ihme, että pakeni housut kintuissa, koska olet mainostanut itsesi ruskeanreijän aktiivi käytäjäksi, kaikki kelpaa myös siat, kmäki saa tunnettuvuutta ulkomailla Paanukirkon lisäksi, Ministeri tasolla ei kuitenkaan sikaan, että jotain rajaa sentäs,,

    Äänestä

Mustikka on täällä huonolaatuista, jostain syystä. Kivenalla löytää paikka mistä vielä voi poimia hyviä mustikoita..😥

Äänestä
  • ei ihme, että sinulla on hikikarpaloita, kun kiviä pitä kääntää missä mustikoita,,

    Äänestä

Ottakaamme oppi ulkomaalaisista marjanpoimijoista. Ovat ahkeria,tunnollisia pomijoita. Täällä suomalaisissa on rotevia,virkeitä muuten,mutta eivät jaksa marjametsään. Voi,voi ,kun sattuu takaseen. Laiskuus on joillekin sitä jotain.

Äänestä

no voi voi nyt mene sinä sinne itikoiden kanssa reippailemaan, anna muiden olla jos ne ei halua, ei se sen vaikeampi asia ole.

Äänestä
  • k-kaupassa on mustikkaa,,

    Äänestä

Parempaa on,kun itse poimit ämpäriin. Kaupan mustikka on hätävara..

Äänestä

itsekin marjastan joka vuosi kun niitä on saatavilla. mukanani aina se tuttu punainen 10 litran muoviämpäri. Silti aina käy niin, että minulle tulee kakkahätä ja ripuloin ämpäriin, niin ei siihen voi marjoja kerätä.
Metsässä on kuitenkin kasvistoa johon voi pyyhkäistä.

Äänestä
  • onhan siellä esm karhunsammalta sillä kun pyhkäset lähtee ne, Kun punaista sankkoa EI OLE OLLUT-kuivaneetkin rykäleet perskarvoistasikin,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onhan siellä esm karhunsammalta sillä kun pyhkäset lähtee ne, Kun punaista sankkoa EI OLE OLLUT-kuivaneetkin rykäleet perskarvoistasikin,,

    ,, ja kun ikäännyt ja joudut yksityisten hoidettavaksi, ala säästä jätelötikkuja niitä litteitä joissa on toinen pää leveämpi, kehoita hoitajaa pyyhkäisemään niillä, silloin säästät yksityisen terveyskuluja, koska wc-rulla maksaa heillä 13,70e/rulla silloin kuntasi säästä,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ,, ja kun ikäännyt ja joudut yksityisten hoidettavaksi, ala säästä jätelötikkuja niitä litteitä joissa on toinen pää leveämpi, kehoita hoitajaa pyyhkäisemään niillä, silloin säästät yksityisen terveyskuluja, koska wc-rulla maksaa heillä 13,70e/rulla silloin kuntasi säästä,,

    Sinustakin tulee joskus vanha.Tee samoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinustakin tulee joskus vanha.Tee samoin.

    on tullut jo

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minne marjanpoimiat ovat hävinneet?
Eihän puolukkakaan ole vielä kypsää ja mustikkaakin luulisi piisaavan meille kaikille.
Itse ainakin kävin aivan tässä lähettyvillä marjassa ja pensaat olivat väreissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu