Voiko sukeltaja elättää itsensä veneiden pohjia puhdistamalla?

Yläkoulun viimeisellä luokalla opiskeleva poikani mietiskelee silloin tällöin tulevaisuuttaan ja kysyi pari viikkoa sitten purjehdusreissulla tällaisen kysymyksen.

Idea oli, että hän kävisi kurssit, opettelisi sukeltamaan, kiertelisi lukion jälkeen maailmaa ikään kuin muutaman välivuoden pitäen ja elättäisi itsensä pohjia puhdistamalla.

Minkäänlaista sukellustaustaa pojallani ei siis ole, mutta kilpauintitausta on.
7146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Armeijaan sukeltajakurssille. Saa hyvän koulutuksen ja paperit. Voi sukeltamalla sitten tienata vähän muutenkin kuin pohjia pesemällä.

Äänestä

Parhaiten tienaa pesemällä veneilijäsetien selkiä.

Äänestä

Mitä tarkoittaa elättää? Vaikea tuosta on täyspäiväisen duunin verran rahaa saada, mutta "rantapummin" elämään saa varmasti. Kunhan menee sopiviin satamiin ja osaa löytää potentiaaliset asiakkaat.

Kannattaa opetella myös potkureiden vaihdot ja muut vastaavat sukeltajaa vaativat työt.

Äänestä

Oikeinko Isä tätä kysyy?

Äänestä

Luultavasti pitäisi saada palkkaa bruttona sellaiset 5000 euroa kuussa minimissään, kun kulujakin on. Se tekee 1250 euroa viikossa ja 250 euroa päivässä. Yhden veneen putsaamisesta voisi länsimaissa saada 50 euroa per kerta, joten 5 venettä päivässä. Ei mahdoton tahti, mutta sesonkia ei olisi kuin 4 kuukautta, joten lopun aikaa pitäisi tehdä muuta. Jos jokainen vene putsattaisiin kerran kauden aikana ja joka neljäs ostaa palvelun, niin veneitä pitäisi paikassa 4kk*4vk*5pv*5venettä*4(joka neljäs ostaa)=veneitä pitäisi olla 1600 kpl satamissa, jotka on toiminta-alueella.

Äänestä
  • Jos kerran maailmaa aikoo kierrellä niin eiköhän Karibialta löytyisi asiakaskuntaa.

    Äänestä

Ei tuo välttämättä mitenkään huono idea ole, jos tarkoitus on vietellä niitä välivuosia, joihin on tapana kuulua matala tulotaso ja nuoruuden eläminen.

Kun ensin kotona säästää ja sitten saa lisätienestejä sukeltelemalla, niin kyllähän siinä vuoden pari elää.

Sitä paitsi purjehtijatkin olisivat kiitollisia palvelusta, joka on mitoitettu välivuoden viettämiseen eikä raa'an bisneksen tekemiseen. Moni on valmis maksamaan kohtuuhinnan puhtaasta pohjasta, mutta ei sitä kohtuuhintaa enempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yläkoulun viimeisellä luokalla opiskeleva poikani mietiskelee silloin tällöin tulevaisuuttaan ja kysyi pari viikkoa sitten purjehdusreissulla tällaisen kysymyksen.

Idea oli, että hän kävisi kurssit, opettelisi sukeltamaan, kiertelisi lukion jälkeen maailmaa ikään kuin muutaman välivuoden pitäen ja elättäisi itsensä pohjia puhdistamalla.

Minkäänlaista sukellustaustaa pojallani ei siis ole, mutta kilpauintitausta on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu