Miksi onpassivelaiset ovat niin ahneita?

Minkähän takia onpassiven jäsenet ovat kaikki niin ahneita ja himoitsevat vain rahaa? Ehkä se johtuu siitä että kukaan heistä ei ole valmis tekemään mitään elintasonsa kohentamiseksi ja siksi he ovat kaikki rutiköyhiä.

Lisäksi he kuvittelevat että kun on rahaa, kaikki ongelmat ratkeavat. He eivät käsitä että silloin ne ongelmat vasta alkavatkin. On paljon arvokkaampaa olla tyytyväinen elämäänsä kuin tavoitella kuuta taivaalta. Joka on onpassivelaisille yhtä mahdoton saavuttaa kuin rikkaus, taloudellinenkin.
3051556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 305

Vanhimmat

Pitäisi köyhänkin ymmärtää että raha ei tee onnelliseksi.

Äänestä
  • Pitäis köyhän ymmärtää että köyhänä ei tarvitse olla. Se itseaiheutettu tilanne.

    Äänestä

Minä luulen että he ovat omaksuneet ahneuden lahkon oppi-isältä ja perustajalta Ash Mufarehilta. Tulevaissuudessa lahkon nimeksi muutetaan passiivilaisuus tai passiivisuus, miten vaan. Siihen kuuluville on ominaista äärimmäinen laiskuus ja flegmaattisuus, eivät viitsi edes itse lapioida ruokaa suuhunsa, vaan odottavat että tekoäly tulee ja tekee sen heidän puolestaan. Jostain syystä lihavuus on tässä lahkossa erittäin harvinaista?!

Äänestä
  • Jos olisimme ahneita olisimme pitäneet ONPASSIVE meidän omana salaisuutena. Yritimme kuitenkin jakaa tätä mahdollisuutta mahdollisimnan monen kanssa, ja tulemme jatkamaan kun mahdollisuus tulla jälleenmyyjäksi aukeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisimme ahneita olisimme pitäneet ONPASSIVE meidän omana salaisuutena. Yritimme kuitenkin jakaa tätä mahdollisuutta mahdollisimnan monen kanssa, ja tulemme jatkamaan kun mahdollisuus tulla jälleenmyyjäksi aukeaa.

    Ja mikä mahdollisuus tämä muka on? Hyvä mahdollisuus menettää satanen? :D

    Odota niin näet itse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Odota niin näet itse.

    Eli sinäkään et tiedä muuta kuin sen että tässä menettää satasen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinäkään et tiedä muuta kuin sen että tässä menettää satasen?

    Ai, sitä en tiennyt !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisimme ahneita olisimme pitäneet ONPASSIVE meidän omana salaisuutena. Yritimme kuitenkin jakaa tätä mahdollisuutta mahdollisimnan monen kanssa, ja tulemme jatkamaan kun mahdollisuus tulla jälleenmyyjäksi aukeaa.

    Mutta miksi siihen vaaditaan jäsenyys? Voisivathan he jakaa vaurauttaan ihan hyväntekeväisyyden muodossa. Tekisivät tuotteensa valmiiksi ja myisivät niitä ja perustaisivat vaikka säätiön.

    Eikö olisi upeaa, maailmanlaajuinen säätiö, joka jakaisi hyvää kaikille, kenenkään ei tarvitsisi enää tehdä töitä eikä mitään tarvitsisi tuottaa missään, koska automaattinen tienaaminen huolehtisi kaikesta... ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai, sitä en tiennyt !

    No siltähän se näyttää että onpassivelaiset eivät tiedä että tässä huijauksessa menettää vain rahansa. ;)

    Ihmisellä tarvitsee olla se tunne että on ansainnut tulonsa. Jos saat kaiken ilmaiseksi niin se alentaa ihmisarvosi.

    Emme tiedä ei. Ei ole näkynyt sellaisia merkkejä Rajattomista tuloista sen sijaan on.

    "Rajattomista tuloista sen sijaan on."

    Miten niin on? Eihän teillä ole edes mitään myytävä? Eikä näytä tulevan. Eikä onpassive lupaa mitään tuloja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta miksi siihen vaaditaan jäsenyys? Voisivathan he jakaa vaurauttaan ihan hyväntekeväisyyden muodossa. Tekisivät tuotteensa valmiiksi ja myisivät niitä ja perustaisivat vaikka säätiön.

    Eikö olisi upeaa, maailmanlaajuinen säätiö, joka jakaisi hyvää kaikille, kenenkään ei tarvitsisi enää tehdä töitä eikä mitään tarvitsisi tuottaa missään, koska automaattinen tienaaminen huolehtisi kaikesta... ;)

    Perustajat tulevat kyllä jakamaan hyväntekeväisyyteen aikamoisia summia.. O -Bless in kautta https://www.onpassive.com/products/o-bless/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Rajattomista tuloista sen sijaan on."

    Miten niin on? Eihän teillä ole edes mitään myytävä? Eikä näytä tulevan. Eikä onpassive lupaa mitään tuloja.

    Sinulta on ilmeisesti mennyt jotain ohi? Ai niin, se perustaja jäsenyys !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisellä tarvitsee olla se tunne että on ansainnut tulonsa. Jos saat kaiken ilmaiseksi niin se alentaa ihmisarvosi.

    Eikös koko "automaattisen tienaamisen" idea nimen omaan ole se, että sitä tuloa tulee tekemättä mitään? Eikös täällä ole kovasti mainostettu, että kaikki tehdään "tienaajan" puolesta, mitään muuta ei tarvii kuin istua? Eikö tämä siis alentaisi ihmisarvoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perustajat tulevat kyllä jakamaan hyväntekeväisyyteen aikamoisia summia.. O -Bless in kautta https://www.onpassive.com/products/o-bless/

    Ja taas tulevaisuudessa. Miksi teillä ei koskaan ole mitään näytettävää että jotain tapahtuisi nyt? Kyllä minäkin voin luvata tuoda kuun taivaan tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulta on ilmeisesti mennyt jotain ohi? Ai niin, se perustaja jäsenyys !

    Miksi se olisi mennyt ohitse kun en minä osallistuit tälläisiin huijauksiin? Taas pitää olla valehtelemassa, miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi se olisi mennyt ohitse kun en minä osallistuit tälläisiin huijauksiin? Taas pitää olla valehtelemassa, miksi?

    Ei se ole valetta. Sinulta on kertakaikkiaan mennyt mahdollisuus tulla perustajaksi. Ehkä et vielä tajua mitä olet menettänyt mutta myöhemmässä vaiheessa tajuat kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole valetta. Sinulta on kertakaikkiaan mennyt mahdollisuus tulla perustajaksi. Ehkä et vielä tajua mitä olet menettänyt mutta myöhemmässä vaiheessa tajuat kyllä.

    No eihän se olekaan valetta että onpassive on selvä huijaus. Tai sitten ette tosiaan tiedä mitä olette tekemässä. Joka tapauksessa kannattaa pysyä kaukana.

    Jos tätäkin ketjua katsoo, niin tämä onpassivehan näyttää enemmän uskonnolliselta kultilta kun tosissaan otettavalla bisnekseltä.

    Ja en ole menettänyt yhtään mitään, koska et antanut rahaa tähän huijaukseen. Mutta olen varmasti tienannut enemmän kuin sinä, joka teet ilmaista työtä onpassivella. ;)

    Olet menettänyt mahdollisuuden tienata rahaa, enemmän kuin olet koskaan aikaisemmin tehnyt. Ihan samaa mitä työtä olet tehnyt.

    En ole, koska ette tule ikinä saamaan senttiäkään tästä huijauksesta. Ja eihän onpassive edes lupaa mitään varmaa tuloa tästä, joten miksi sinä olet lupaamassa? Oletko valmis lunastamaan ja maksamaan nuo ansiot muille jotka eivät saakaan tästä rahaa?

    Mutta miksi sinä teet ilmaista työtä onpassivelle? Eikö tuo ole typerää, kun et ikinä saa siitä mitään rahaa?

    ONPASSIVEssa kaikki ovat menestyjiä.
    Etkö sinä vieläkään tajua että teen työtä itselleni, en ONPASSIVElle

    Mitä tämä menestyminen tarkoittaa? Ei ainakaan rahallista koska onpassive ei lupaa mitään tämmöistä, enkä usko teitä anonyymeja, koska teillä ei näytä olevan mitään tietoa onpassivesta.

    No siltikin on typerää tehdä töitä ilmaiseksi kun et saa edes mitään palkkaa tuosta työstä. Näin helppo teitä on vedättää. :D

    Äänestä

Nämä ihmispolot ovat harjoitelleet aikanaan wincapitassa ja sittemmin onecoinissa, mitä voidaan odottaa?

Aivan. Kovin vähän, eikä oikein sitäkään.

Äänestä
  • En ole kummassakaan ollut. Ei edes lähelläkään.

    Äänestä

Onpassivelaiset eivät kuitenkaan ahneudellaan tienaa mitään, haaveilevat vaan.

Mikä diagnoosi ?

🤪🤕🤕🤕🤧🥴🥴🥴

Äänestä
  • Hoitoon ja vahva lääkitys - heti!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hoitoon ja vahva lääkitys - heti!!

    Valelääkärin diagnoosi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valelääkärin diagnoosi!

    Onko hän samanlainen vale asiantuntija kuin nämä onpassiven "asiantuntijat"? :D

    Äänestä

Passivistit ovat mielikuvituksettomia ja saamattomia. Elämä tuntuu tyhjältä ja mitään ei keksi eikä viitsi. Mutta eipä hätää, raha muuttaa kaiken! Millä tavalla, noh… siihen eivät passivistit osaa vastata itsekään.

Vähän samaa vikaa kait, kuin näissä tyypeissä, jotka lähtevät aurinkorannoille ”muuttamaan elämänsä” ja huomaavat ettei mikään muutu. Ei tietenkään, kun ei itse viitsi! Ja joillakin menee vaan entistä huonommin.

Äänestä
  • Siinä puhuu kokemuksen syvä ääni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä puhuu kokemuksen syvä ääni.

    Ja tässä puhui passivisti eli helmannilainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tässä puhui passivisti eli helmannilainen

    Ei passivisti vaan ONPASSIVENAIRE

    Äänestä

Tänään saimme taas uuden web sivuston, ja Torstaina taas seuraava.

https://otrim.ai/tadaa

Äänestä
  • Piti tulla automaattinen tienaaminen, sainkin kerran viikossa väriä vaihtavat verkkosivut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Piti tulla automaattinen tienaaminen, sainkin kerran viikossa väriä vaihtavat verkkosivut.

    Muuten 2 kertaa viikossa nykyään. Ja vaihtaa muutakin kuin väriä. Emme kopioi muiden tekemisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuten 2 kertaa viikossa nykyään. Ja vaihtaa muutakin kuin väriä. Emme kopioi muiden tekemisiä.

    "Ja vaihtaa muutakin kuin väriä. Emme kopioi muiden tekemisiä."

    No niin vaihdatte; teidän sivujen seo pisteytys vain laskee joka kerta. Ja varmasti ei kukaan halua edes tehdä asioita niin huonosti kuin te teette. Ei kukaan halua teknisesti noin huonoja sivuja itselleen. Ja tämä kertoo taas aika karua kieltä näiden onpassiven koodareiden "ammattitaidosta" jos ei saa yhtä nettisivua toimimaan kunnolla.

    On kuin Applen puhelin, tuli päivitys ja kellon viisarit liikkui n. 10 minuuttia eteenpäin ja tätä hehkutetiin,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ja vaihtaa muutakin kuin väriä. Emme kopioi muiden tekemisiä."

    No niin vaihdatte; teidän sivujen seo pisteytys vain laskee joka kerta. Ja varmasti ei kukaan halua edes tehdä asioita niin huonosti kuin te teette. Ei kukaan halua teknisesti noin huonoja sivuja itselleen. Ja tämä kertoo taas aika karua kieltä näiden onpassiven koodareiden "ammattitaidosta" jos ei saa yhtä nettisivua toimimaan kunnolla.

    Koita tehdä parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koita tehdä parempi.

    Helposti. Ja niin meidän firma tekeekin. Meidän sivuilla/palveluilla pitää olla vähintään seo pisteet 95, teillä on 35. Itse asiassa noin alhaiseen pisteeseen pitää olla kyllä aika tumpelo. Varsinkin kun te käytätte wordpressiä ja valmista templatea jota on vähän muokattu.

    Siksi varmaan meidän firma tienaa rahaa ja teidän ei. ;)

    Mehän ei olla edes avattu meidän kauppa vielä, joten emme voidakkaan tienata. Mutta kun avaamme haastamme mikä tahansa IT-alan yritystä, suuruusluokasta riippumatta.

    Ja millä perusteella te haastatte ketään kun ette osaa edes tehdä nettisivuja oikein? :D

    Ja edelleenkin te olette pienempi kuin tämä palsta, joten aika moista turhaa uhoilua taas ilmassa. No kertoo vain sitä karua kieltä kuinka pihalla olette. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koita tehdä parempi.

    https://pagespeed.web.dev/report?url=https://onpassive.com/

    Kuka tahansa osaa tehdä paremmat sivut kuin te. Katso nyt tätäkin raporttia; tulokset alle 20 pisteen. Tuota voi pitää jo jonain saavutuksena, tosin huonona sellaisena. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helposti. Ja niin meidän firma tekeekin. Meidän sivuilla/palveluilla pitää olla vähintään seo pisteet 95, teillä on 35. Itse asiassa noin alhaiseen pisteeseen pitää olla kyllä aika tumpelo. Varsinkin kun te käytätte wordpressiä ja valmista templatea jota on vähän muokattu.

    Siksi varmaan meidän firma tienaa rahaa ja teidän ei. ;)

    Ja mikä se teidän firmanne on nimeltään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja millä perusteella te haastatte ketään kun ette osaa edes tehdä nettisivuja oikein? :D

    Ja edelleenkin te olette pienempi kuin tämä palsta, joten aika moista turhaa uhoilua taas ilmassa. No kertoo vain sitä karua kieltä kuinka pihalla olette. ;)

    Osaamisella haastamme, ja ketä tahansa.

    Miksi minä sitä kertoisin? Mitta voin kertoa että noin 60 hengen tiimillä teemme voittoa yli pari miljoonaa neljänneksestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osaamisella haastamme, ja ketä tahansa.

    Millä osaamisella? Katso nyt teidän surkeita nettisivuja jossa ei näy mitenkään osaaminen. Päin vastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osaamisella haastamme, ja ketä tahansa.

    Nuo teidän verkkosivut kertovat bähän toista.

    Joo, laita vain se ”sitten kun julkaistaan”-uhoaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ja vaihtaa muutakin kuin väriä. Emme kopioi muiden tekemisiä."

    No niin vaihdatte; teidän sivujen seo pisteytys vain laskee joka kerta. Ja varmasti ei kukaan halua edes tehdä asioita niin huonosti kuin te teette. Ei kukaan halua teknisesti noin huonoja sivuja itselleen. Ja tämä kertoo taas aika karua kieltä näiden onpassiven koodareiden "ammattitaidosta" jos ei saa yhtä nettisivua toimimaan kunnolla.

    Eli selvästi et tajua idean.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helposti. Ja niin meidän firma tekeekin. Meidän sivuilla/palveluilla pitää olla vähintään seo pisteet 95, teillä on 35. Itse asiassa noin alhaiseen pisteeseen pitää olla kyllä aika tumpelo. Varsinkin kun te käytätte wordpressiä ja valmista templatea jota on vähän muokattu.

    Siksi varmaan meidän firma tienaa rahaa ja teidän ei. ;)

    Meillä menee rahaa päivässä mitä teidän firma tienaa vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja millä perusteella te haastatte ketään kun ette osaa edes tehdä nettisivuja oikein? :D

    Ja edelleenkin te olette pienempi kuin tämä palsta, joten aika moista turhaa uhoilua taas ilmassa. No kertoo vain sitä karua kieltä kuinka pihalla olette. ;)

    Kiitos samoin !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi minä sitä kertoisin? Mitta voin kertoa että noin 60 hengen tiimillä teemme voittoa yli pari miljoonaa neljänneksestä.

    Onko se joku hämäräfirma kun ei nimeä voi mainita. Luulisi että kaikki firmat haluaa julkisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo teidän verkkosivut kertovat bähän toista.

    Joo, laita vain se ”sitten kun julkaistaan”-uhoaminen.

    Mikäs uhoaminen se on? Tosiasiahan se !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli selvästi et tajua idean.

    Mikä idea? Sivut teknisesti huonot ja jopa todistin sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä menee rahaa päivässä mitä teidän firma tienaa vuodessa.

    Ja ei yhtään tuloja. Teillä menee huonosti. No mitä sitä voisi odottaa kun amatöörit ovat asialla. : D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko se joku hämäräfirma kun ei nimeä voi mainita. Luulisi että kaikki firmat haluaa julkisuutta.

    Emme tarvitse julkisuutta, koska emme tee tuotteita kuluttajille. Teemmeniin hyvää laatua, ettei edes kunnon markkinointia tarvita. Heput käy seminaareissa vain solmimassa uusia sopimuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emme tarvitse julkisuutta, koska emme tee tuotteita kuluttajille. Teemmeniin hyvää laatua, ettei edes kunnon markkinointia tarvita. Heput käy seminaareissa vain solmimassa uusia sopimuksi.

    OK. Tovoitaan että onni jatkuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    OK. Tovoitaan että onni jatkuu!

    Ei me tätä millään onnella pyöritetä, vaan rautaisella ammattitaidolla. Ei kaikista ole tähän, kuten esimerkiksi teistä. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei me tätä millään onnella pyöritetä, vaan rautaisella ammattitaidolla. Ei kaikista ole tähän, kuten esimerkiksi teistä. ;)

    Sehän sitten nähdään tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän sitten nähdään tulevaisuudessa.

    Ei tulevaisuudessa vaan

    Än-yy-tee NYT !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän sitten nähdään tulevaisuudessa.

    No se on jo nähty että te olette vain amatöörejä ja olette jo epäonnistuneet. Ei siihen enää mitkään odottamiset auta, koska juna meni jo. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuten 2 kertaa viikossa nykyään. Ja vaihtaa muutakin kuin väriä. Emme kopioi muiden tekemisiä.

    Tänään on Torstai. https://onpassive.com

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänään on Torstai. https://onpassive.com

    No vähään parannusta teidän pisteytykseen. Siltikään ei vielä mikään kovin mainio. Eikä sivut näytä olevan kovinkaan käytettävät mobiilina.

    No ehkä vielä muuta vuosi lisää ja osaatte tehdä edes nettisivuja wordpressillä. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No se on jo nähty että te olette vain amatöörejä ja olette jo epäonnistuneet. Ei siihen enää mitkään odottamiset auta, koska juna meni jo. ;)

    Niin, teiltä se meni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, teiltä se meni.

    Miten niin meni? Meidän firma tuottaa rahaa, paljonkos tämä teidän puuhakeho on tuottanut? ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänään on Torstai. https://onpassive.com

    Ja sivut eivät vieläkään ole EU säädösten mukaiset. Millaisia tumpeloita teillä on oikein töissä?

    Äänestä

  • Miksi et taaskaan uskaltanut vastata kysymykseen? Paljonko tämä teidän puuhakerho on tehnyt rahaa? Luulisi että neljässä vuodessa olisitte saanut jotain aikaiseksi, mutta ette ole. Aika amatöörimäistä puuhastelua.

    Äänestä

  • Tietysti pitää maksaa ensin että voi pelata. Tuo jälkimmäinen kuuluu uhkapelaamiseen ja esimerkiksi nettikasinot yrittävät houkuttaa ja koukuttaa tuolla "pay later" systeemillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et taaskaan uskaltanut vastata kysymykseen? Paljonko tämä teidän puuhakerho on tehnyt rahaa? Luulisi että neljässä vuodessa olisitte saanut jotain aikaiseksi, mutta ette ole. Aika amatöörimäistä puuhastelua.

    Odota, niin voi todistaa kun "amatöörit", pyyhkäisevät ohi. Ja vauhdilla..

    Puuhkerho vaan kuluttaa rahaa, monia miljoo
    nia pävässä.

    Millä perusteella? Johan sanoin että kaikki mitä te olette näyttäneet ja tehneet ovat amatöörien tekemiä. Ei tuolla surkealla laadulla kilpailla mistään muusta kun että teidän pulju pysyisi pystyssä.

    Teillä on paljon näitä lapsellisia väitteitä, mutta ei koskaan mitään mikä tukisi näitä väitteitä. Päinvastoin.

    Tämä on kanssa hyvä esimerkki siitä että he eivät edes osaa pyörittää yritystä.

    Odota on se taikasana.

    ONPASSIVE tulee olemaan esimerkki monellekin yritykselle miten pyöritetään yritystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Odota on se taikasana.

    Miksi pitää taas odottaa, kun teiltä ei kumminkaa ole tulossa yhtään mitään? Ja miksi tuo lapsellinen uho? jos et pysty todistamaan väiteitäsi, niin eikö kannattaisi olla hiljaa niin et valehtelisi koko ajan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ONPASSIVE tulee olemaan esimerkki monellekin yritykselle miten pyöritetään yritystä.

    Ja millä tavalla? Ette osaa edes tehdä nettisivuja ja teidän tuotekehitys kestää vuosia. Omistaja joutuu käyttämään omaa rahaa kun ei saa rahoitusta tällä huijaukselle.

    Mitä hyvää tuossa on mitä muiden pitäisi matkia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi pitää taas odottaa, kun teiltä ei kumminkaa ole tulossa yhtään mitään? Ja miksi tuo lapsellinen uho? jos et pysty todistamaan väiteitäsi, niin eikö kannattaisi olla hiljaa niin et valehtelisi koko ajan?

    Ei tarvitse odottaa. ONPASSIVE tulee kyllä ilman odotteluakin. Sitä ei voi pysäyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja millä tavalla? Ette osaa edes tehdä nettisivuja ja teidän tuotekehitys kestää vuosia. Omistaja joutuu käyttämään omaa rahaa kun ei saa rahoitusta tällä huijaukselle.

    Mitä hyvää tuossa on mitä muiden pitäisi matkia?

    Joskus tulet sen tajuamaan. Ja siloin tulee kiire saada liittymislinkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse odottaa. ONPASSIVE tulee kyllä ilman odotteluakin. Sitä ei voi pysäyttää.

    Eli koska olette julkaisemassa? Vai olitko taas valehtelua?

    "Sitä ei voi pysäyttää."

    Ei sellaista voi pysäyttää mikä ei ole edes liikkeessä. Ja vähän huonolta näyttää että edes pääsisitte liikkeelle kun olette jo tuhlanneet näin paljon aikaa.

    Mitä teette väärin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joskus tulet sen tajuamaan. Ja siloin tulee kiire saada liittymislinkkiä.

    Huvittavaa miten et taaskaan osannut vastata kysymyksiin, vaan joudut taas turvautumaan tuohon mitä sinun on käsketty sanomaan.

    Ja miksi kukaan järkevä liittyisi tähän selvään huijaukseen? Ettehän te ole saaneet aikaiseksi muuta kuin tätä lapsellista uhoa. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli koska olette julkaisemassa? Vai olitko taas valehtelua?

    "Sitä ei voi pysäyttää."

    Ei sellaista voi pysäyttää mikä ei ole edes liikkeessä. Ja vähän huonolta näyttää että edes pääsisitte liikkeelle kun olette jo tuhlanneet näin paljon aikaa.

    Mitä teette väärin?

    Meillä on julkaisuprosessi ollut jo jonkun aikaa menossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huvittavaa miten et taaskaan osannut vastata kysymyksiin, vaan joudut taas turvautumaan tuohon mitä sinun on käsketty sanomaan.

    Ja miksi kukaan järkevä liittyisi tähän selvään huijaukseen? Ettehän te ole saaneet aikaiseksi muuta kuin tätä lapsellista uhoa. :D

    Mitä minut on käsketty sanomaan?

    Minulle on vain kerrottu että älä ympäröi itseäsi negatiivisilla ihmisillä, se ei vie mihinkään. Mutta minähän olen tällainen vastarannan kilski. Aina kannattaa yrittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä on julkaisuprosessi ollut jo jonkun aikaa menossa.

    Miksi tämä kestää näin kauan? Mitä teette väärin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä minut on käsketty sanomaan?

    Minulle on vain kerrottu että älä ympäröi itseäsi negatiivisilla ihmisillä, se ei vie mihinkään. Mutta minähän olen tällainen vastarannan kilski. Aina kannattaa yrittää.

    No sinähän selvästi toistat samoja asioita mitä niillä teidän typerillä videoilla on. Ja ettehän te ole mitään muuta kuin uskonnollinen kultti, ette mikään varteen otettava bisnes.

    Hihi ja taas haukkumassa muita kun et pysty kertomaan mitään onpassivesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä on julkaisuprosessi ollut jo jonkun aikaa menossa.

    Ja niinkuin kaikki onpassiven "prosessit", siitä ei tule valmista koskaan, MUAHAHAHAAA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja niinkuin kaikki onpassiven "prosessit", siitä ei tule valmista koskaan, MUAHAHAHAAA

    Ei tule niin, vaan hatkuu ja jatkuu......

    Äänestä

Onpassive tekee kaiken erilailla kuin muut. Nyt onpassiven uusin tuote on maailman paskimmat webbisivut. Ja niiden kopiot.

Äänestä
  • Kyllähän sivut toimii, mutta kopiointi on törkeetä.

    Ja jättää vielä alkuperäistä koodia.. koodarin nimenkin.. heh heh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän sivut toimii, mutta kopiointi on törkeetä.

    Onpassivelainen :"Ei pyörää kannata keksiä uudelleen, teemme KAIKKI asiat erilailla kuin muut".

    Oliko tuossa yhtään valhetta ?

    🤔🤦

    Ei kyse ole kopionnista, vaan laiskuudesta. He ovat ostaneet jonkun valmiin WP teeman ja vähän muokkailleet sitä. Tosin heiltä on kokonaan unohtunut SEO optimointi. No eipä näiltä amatööreiltä olisi parempaa voinutkaan odottaa. Ja sitten nämä muka ovat maailman parhaita koodareita. :D

    Äänestä

  • Onko tässä kommentissa kaatellisuuden tuoksua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpassivelainen :"Ei pyörää kannata keksiä uudelleen, teemme KAIKKI asiat erilailla kuin muut".

    Oliko tuossa yhtään valhetta ?

    🤔🤦

    Täyttä totta. Mitä ONPASSIVE tekee ei ole koskaan aikaisemmin tehty. Ja tuskin tulee jälkeenkäänpäin tekemään. Ei mikään yritys uhraudu samalla tavalla. Kaikki ovat vain rahan perässä, ONPASSIVE ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tässä kommentissa kaatellisuuden tuoksua?

    Ei ole, vaan tässä puhutaan miten huonoja te olette tekemään nettisivuja. ;)

    Ja tässä muuten hyvä esimerkki siitä miten onpassive EI tee kaikkea itse; tässäkin on käytetty WP:ttä, bootstrappia, google fontteja yms.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täyttä totta. Mitä ONPASSIVE tekee ei ole koskaan aikaisemmin tehty. Ja tuskin tulee jälkeenkäänpäin tekemään. Ei mikään yritys uhraudu samalla tavalla. Kaikki ovat vain rahan perässä, ONPASSIVE ei.

    Mikään yritys ei halua tehdä asioita yhtä huonosti kun teette, koska sillä ei tee rahaa.

    Ettehän tekään ole tehneet mitään tuottoa ja mennyt jo neljä vuotta. Teette jotain pahasti väärin ja kukaan ei halua tehdä yhtä väärin kuin te teette. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikään yritys ei halua tehdä asioita yhtä huonosti kun teette, koska sillä ei tee rahaa.

    Ettehän tekään ole tehneet mitään tuottoa ja mennyt jo neljä vuotta. Teette jotain pahasti väärin ja kukaan ei halua tehdä yhtä väärin kuin te teette. ;)

    Kaikki haluaisivat tehdä mitä me teemme, mutta heillä ei ole resursseja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki haluaisivat tehdä mitä me teemme, mutta heillä ei ole resursseja.

    Nyt helmanni turpa kiinni kun et ymmärrä mistään mitään. Marssit vain peilin eteen ja hoet "eivarmanaolehuijauseivarmanaolehuijaus" kolmisen tuntia niin kyllä se siitä.

    Minähän nautin siitä kun huomaan kuinka pihalla te ootte. Enhän minä muuten täällä aikaani viettäisin.

    Ehkä vietät kuitenkin sen takia, että olet työtön ja baarirahat tältä kuulta loppu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki haluaisivat tehdä mitä me teemme, mutta heillä ei ole resursseja.

    Ja mitä te itseasiassa edes teette? Tiedätkö sitä? Ainakaan sinulla ei näytä olevan hajuakaan teidän oletetuista tuotteista tai siitä mitä ne tekevät.

    "...mutta heillä ei ole resursseja."

    Ihan oikeastikko väität että esimerkiksi Google:lla jolla on melkein 20k devaajaa, ei muka olisi resusseja? Kuinka pihalla oikein olet tästä alasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minähän nautin siitä kun huomaan kuinka pihalla te ootte. Enhän minä muuten täällä aikaani viettäisin.

    Ja me nautimme siitä miten pihalla te huijatut raukka parat olette ja nyt vielä yritätte päteä. Parasta huumoria pitkään aikaan. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja me nautimme siitä miten pihalla te huijatut raukka parat olette ja nyt vielä yritätte päteä. Parasta huumoria pitkään aikaan. ;)

    Pääasia että kiinnostus ONPASSIVEa kohtaan pysyy. Tavalla tai toisella. Pahinta olisi että kaikki olisivat hiljaa. 😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääasia että kiinnostus ONPASSIVEa kohtaan pysyy. Tavalla tai toisella. Pahinta olisi että kaikki olisivat hiljaa. 😄

    Totta kai tämä kiinnostaa että millaiset ääliöt ovat tähän huijaukseen lähteneet mukaan.

    Ja tällä metelillä pidämme huolta siitä että muut eivät lähde tähän selvään huijaukseen mukaan. Ettehän te onpassivelaiset ole kovinkaan onnistuneesti myyneet tätä. ;)

    Emme edes yritä myydä mitään, mistä olet saanut sen käsityksen. Silloin kun avataan ovet maailmalle alkaa myynti.

    No ette tietenkään yritä myydä mitään koska teillä ei ole mitään myytävää. Ja jos teidän tuotteet ovat yhtä "laadukkaita" mitä teidän nettisivut, niin ei paljoa ole toivoa että kukaan niitä ostaisi (jos niitä olisi olemassa). ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpassivelainen :"Ei pyörää kannata keksiä uudelleen, teemme KAIKKI asiat erilailla kuin muut".

    Oliko tuossa yhtään valhetta ?

    🤔🤦

    No ei kannata keksiä ei., mutta parantaa sitä voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei kannata keksiä ei., mutta parantaa sitä voi.

    Ja mitä te muka olette parantaneet? Ja missä olette nämä parannukset julkaisseet? Koska käytettä avoimia kirjastoja, pitää niiden parannukset julkaista muiden käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja mitä te muka olette parantaneet? Ja missä olette nämä parannukset julkaisseet? Koska käytettä avoimia kirjastoja, pitää niiden parannukset julkaista muiden käyttöön.

    Emme ole julkaisseet vielä missään, eikä ole ollut tarkoituskaan. Ja se teitä nyt harmittaa. Taidatte olla vielä enemmään innoissanne ONPASSIVE n tuotteista mitä minä itse olen. Mutta ihan mukavaa se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emme ole julkaisseet vielä missään, eikä ole ollut tarkoituskaan. Ja se teitä nyt harmittaa. Taidatte olla vielä enemmään innoissanne ONPASSIVE n tuotteista mitä minä itse olen. Mutta ihan mukavaa se on.

    Eli rikotte lisenssi ehtoja ja ette voi julkaista tuotteita tämän takia koska joutuisitte oikeuteen.

    Tai sitten et taaskaan tiedä mistä puhut. ;)

    Äänestä

Helmanni vittuilee kaikille ja aukoo päätänsä. Soittaa suutaan ja möykkää. Ja kuitenkaan hänellä ei ole väitteidensä tueksi muuta kuin onpassiven todistetusti täysin paskat webbisivut. Ja niitä hän vielä kehuu?!?

Hän on varmaan vittuilun maailmanmestari. Kun häneltä kysyy mitä onpassive on saanut aikaan, hän ei kykene vastaamaan muuta kuin "odottakaa, tulette näkemään". Mutta mitään faktaa tämän lauseen tueksi ei ole. Muuta kuin "täytyy vain uskoa".

Kuka tässä on se pelle, kysyn tässä retorisesti vaan.

Äänestä
  • Voitte itse valita.

    Äänestä

"Minähän nautin siitä kun huomaan kuinka pihalla te ootte. Enhän minä muuten täällä aikaani viettäisin."

Johan on ylimielinen tyyppi tosiaan. Möykkää suureen ääneen mutta mitään asiaa ei ole. Muut esittävät asiallista kritiikkiä faktojen kera, mutta tämä kuittaa ne "odottakaa, tulette näkemään". Ja vittuilee kaikille. Erikoinen tyyppi.

Äänestä
  • Mistä sen asiallisen kritiikin löysit?

    Äänestä

  • Eihän Hellmanni kenellekään vittuile. Jos se teistä siltä tuntuu niin menkää sitten itseenne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä sen asiallisen kritiikin löysit?

    Etkö ole edes sitä huomannut. No en odottanutkaan paljoa teiltä, kun eihän teillä näytä olevan mitään tietoa teidän omista tuotteista tai edes siitä mitä teidän viritys tekee. :D

    Äänestä

Onpassivelaiset päihittävät vastenmielisyydessä jopa Onecoinistit. Koinisteilla sentään oli koulutuspaketit, sekä pellekolikot ja niiden leikkiarvo. Ei sovi myöskään unohtaa, että Onecoinilla oli oikeasti konttori bulgariassa ja todellisia eventtejä.

Passivisteilla taas ei ole yhtään mitään.

Äänestä
  • Onhan niillä täysin AUTOMATISOITU TEKOÄLY, joka hoitaa kaiken.

    Helmanni, koska julkaistaan, MUAHAHAHHAAAAA

    Helmanni, vieläkö pitää odotella, MUAHAHAHAHAAA

    Helmanni, sittenkö nähdään, MUAHAHAHA MUAHAHAHAHAHAAA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan niillä täysin AUTOMATISOITU TEKOÄLY, joka hoitaa kaiken.

    Niinhän teille on kerrottu. Odottakaa, muuta ette voi. Mekin odotamme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan niillä täysin AUTOMATISOITU TEKOÄLY, joka hoitaa kaiken.

    Helmanni, koska julkaistaan, MUAHAHAHHAAAAA

    Helmanni, vieläkö pitää odotella, MUAHAHAHAHAAA

    Helmanni, sittenkö nähdään, MUAHAHAHA MUAHAHAHAHAHAAA

    Julkaistaan kun kaikki on valmista.

    Äänestä

  • Näinhän se yleensä menee. Menestyjät ovat vastenmielisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän se yleensä menee. Menestyjät ovat vastenmielisiä.

    Ei, ei todellakaan. Menestyjät eivät ole vastenmielisiä. Mutta sellaiset ovat jotka tietoisesti levittävät kusetusta tai ovat niin typeriä etteivät edes tajua sitä kusetukseksi

    Toiset eivät taas tajua mitä ovat menettäneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän se yleensä menee. Menestyjät ovat vastenmielisiä.

    sinä olet vastenmielinen vaikka et olekaan mikään menestyjä

    koska julkaistaan, MUAHAHAAA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toiset eivät taas tajua mitä ovat menettäneet.

    tarkoitat satasta ash mufarehille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toiset eivät taas tajua mitä ovat menettäneet.

    Mutta ei huolta, tulevaisuus sen näyttää kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta ei huolta, tulevaisuus sen näyttää kyllä.

    Ei näytä tälläkään kertaa.

    Miksi muuten teillä ei koskaan ole mitään näytettävää teidän väitteiden tueksi? Nyt olette kuin uskonnollinen kultti joka hokee että kyllä ne ihmeet tulevaisuudessa tapahtuu, pitää vain kovasti uskoa. Tuo ei ole bisnestä, tuo on uskonto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sinä olet vastenmielinen vaikka et olekaan mikään menestyjä

    koska julkaistaan, MUAHAHAAA

    Kiitos samoin!

    Äänestä

Rovon osakkeita varmaan.

Äänestä

Noi videot on suunnattu uskovaisille itselleen. Onpassivelaiset kuvittelevat näiden perusteella että jotain tuotekehitystä olisi tapahtumassa. Nämä videot on jo nähty moneen kertaan eikä niissä kerrota itse tuotteista mitään. Yleistä netistä kopioitua tyhjää löpinää.

Onpassivelaiset, jos teidän joukossanne on (enää) yhtään järkevää, niin kai tajuatte että teitä on kusetettu?

Äänestä
  • Päinvastoin. Me olemme hyvässä paikassa. Miten teillä? No, tämä oli turha kysymys. Olette jossain vaiheessa kaikki ONPASSIVEssa.

    Äänestä

  • Totuus tuntuu olevan vaikeata hyväksyä vaikka ONPASSIVE on tehty ihmiskunnan hyväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus tuntuu olevan vaikeata hyväksyä vaikka ONPASSIVE on tehty ihmiskunnan hyväksi.

    Onpassive on tehty ainoastaan ash mufarehin hyväksi. Ash mufareh kiittää saamistaan rahoista.

    Olet tainnut ymmärtää ONPASSIVEn tarkoitusta aivan väärin. Tahallistako? Ehkä

    No mikä se onpassiven tarkoitus sitten on? Mitään tuotantoa sillä ei ole, se on varma. Ja näin ollen sillä ei ole mitään myytävääkään. Ainoa mikä jää jäljelle on rahan keruu ja nämä menevät kaikki Ash Mufarehin taskuun.

    Kaikki todistusaineisto puhuu tämän puolesta
    -kukaan ei käytä omaa pääomaa tuotekehitykseen
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta mitään myytävää ulos
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta edes mitään screen shotteja näytettäväksi
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta näytille edes powerpointteja siitä mitä ohjelmat tarkkaan ottaen tekevät / toimivat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus tuntuu olevan vaikeata hyväksyä vaikka ONPASSIVE on tehty ihmiskunnan hyväksi.

    Ja millä tavalla se muka on hyväksi ihmiskunnalla? Aika rohkeita väitteitä, mutta ei mitään todisteita jälleen kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin. Me olemme hyvässä paikassa. Miten teillä? No, tämä oli turha kysymys. Olette jossain vaiheessa kaikki ONPASSIVEssa.

    "Olette jossain vaiheessa kaikki ONPASSIVEssa."

    Ja taas ollaan uhkaamassa että liitytte tai....?

    Teillä ei ole esimerkkiksi meille yhtään tuotetta mitä me tarvitsemme. Joten miten meinasitte pakottaa meidät käyttämään teidän huonoja tuotteita?

    Ja itse asiassa on aika iso mahdollisuus että te käytettä jotain mitä me olemme koodanneet, kun näytettä käyttävän muiden tekemiä kirjastoja. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mikä se onpassiven tarkoitus sitten on? Mitään tuotantoa sillä ei ole, se on varma. Ja näin ollen sillä ei ole mitään myytävääkään. Ainoa mikä jää jäljelle on rahan keruu ja nämä menevät kaikki Ash Mufarehin taskuun.

    Kaikki todistusaineisto puhuu tämän puolesta
    -kukaan ei käytä omaa pääomaa tuotekehitykseen
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta mitään myytävää ulos
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta edes mitään screen shotteja näytettäväksi
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta näytille edes powerpointteja siitä mitä ohjelmat tarkkaan ottaen tekevät / toimivat

    Kertaa läksysi! Tämä oli ystävällinen neuvo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja millä tavalla se muka on hyväksi ihmiskunnalla? Aika rohkeita väitteitä, mutta ei mitään todisteita jälleen kerran.

    Monellakin tavalla. Todisteet ovat tulossa, vähän malttia vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Olette jossain vaiheessa kaikki ONPASSIVEssa."

    Ja taas ollaan uhkaamassa että liitytte tai....?

    Teillä ei ole esimerkkiksi meille yhtään tuotetta mitä me tarvitsemme. Joten miten meinasitte pakottaa meidät käyttämään teidän huonoja tuotteita?

    Ja itse asiassa on aika iso mahdollisuus että te käytettä jotain mitä me olemme koodanneet, kun näytettä käyttävän muiden tekemiä kirjastoja. ;)

    ONPASSIVE on kuin liimapaperi. Jos käytät Internettiä olet kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ONPASSIVE on kuin liimapaperi. Jos käytät Internettiä olet kiinni.

    Ja tämä ei ollut mikään uhkaus vaan toteamus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertaa läksysi! Tämä oli ystävällinen neuvo.

    Eli sinäkään et tiedä mikä onpassiven tarkoitus on, mutta taas on tuo lapsellinen uho päällä. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monellakin tavalla. Todisteet ovat tulossa, vähän malttia vielä.

    Eli teet väitteitä ilman että voit todistaa. No ei mitään uutta onpassivelta. Ette ole mitään muuta kuin uskonnollinen kultti, ette mikään varteen otettava bisnes.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ONPASSIVE on kuin liimapaperi. Jos käytät Internettiä olet kiinni.

    Miten niin? tiedätkö edes mikä internet on? Nyt näyttää että et tiedä kun teet tuollaisia väitteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tämä ei ollut mikään uhkaus vaan toteamus.

    Ja se tämä toteamus osoitti että et edes tiedä mikä internet on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mikä se onpassiven tarkoitus sitten on? Mitään tuotantoa sillä ei ole, se on varma. Ja näin ollen sillä ei ole mitään myytävääkään. Ainoa mikä jää jäljelle on rahan keruu ja nämä menevät kaikki Ash Mufarehin taskuun.

    Kaikki todistusaineisto puhuu tämän puolesta
    -kukaan ei käytä omaa pääomaa tuotekehitykseen
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta mitään myytävää ulos
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta edes mitään screen shotteja näytettäväksi
    -kukaan ei tee ohjelmia vuositolkulla saamatta näytille edes powerpointteja siitä mitä ohjelmat tarkkaan ottaen tekevät / toimivat

    Ash Mufareh tekee
    Zoom tehtiin 4 vuotta ,yksi tuote. Meillä on 50 tekeillä.
    ONPASSIVE tekee, ja tuotteet tulevat kun kaikki on valmista.
    Mitään näyttöjä ei tarvita. Niistä hyötyy ainoastaan kilpailijat/tai he jotka yrittävät matkia.
    Tuotteiden julkaisun myötä tulee kaikki tarvittava info sekä opastus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinäkään et tiedä mikä onpassiven tarkoitus on, mutta taas on tuo lapsellinen uho päällä. :D

    Voit otta sen sillälailla jos olet sillä tasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli teet väitteitä ilman että voit todistaa. No ei mitään uutta onpassivelta. Ette ole mitään muuta kuin uskonnollinen kultti, ette mikään varteen otettava bisnes.

    Taidat kuulua niihin jotka tulevat yllättymään kaikista eniten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja se tämä toteamus osoitti että et edes tiedä mikä internet on.

    Tiedä tai ei, olette kaikki siinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ash Mufareh tekee
    Zoom tehtiin 4 vuotta ,yksi tuote. Meillä on 50 tekeillä.
    ONPASSIVE tekee, ja tuotteet tulevat kun kaikki on valmista.
    Mitään näyttöjä ei tarvita. Niistä hyötyy ainoastaan kilpailijat/tai he jotka yrittävät matkia.
    Tuotteiden julkaisun myötä tulee kaikki tarvittava info sekä opastus.

    Zoomia ei edelleenkään tehty neljää vuotta, vaan sitä tehdään vieläkin. Katso kun softat eivät ole koskaan valmiita. Paitsi sitten kun ne poistetaan markkinoilta.

    Ja kukas ei usko teidän tuotteisiin. Niitä piilotellaan siitä syystä että niitä ei ole olemassa tai ne ovat niin huonoja.

    Ja oletteko kuulleet patentteista? Niillä voi suojata omat ideat kilpailijoilta. Jos teillä olisi jotain mullistavia ideoita, mutta kun teillä ei ole mitään muuta kuin. Tuo lapsen uho. : D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voit otta sen sillälailla jos olet sillä tasolla.

    Nytkö et osaa enää suomea? ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat kuulua niihin jotka tulevat yllättymään kaikista eniten.

    No todellakin yllätyn jos joskus saatte jotain myytävää. Menestystä teidän on turha haikailla. On tämä teidän touhu sen verran amatöörimäistä. Mutta hauskahan tätä teidän epätoivoista lapsen uhoa on katsoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedä tai ei, olette kaikki siinä.

    Eli et tiedä mikä internet. Tämä tuli jo selväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Zoomia ei edelleenkään tehty neljää vuotta, vaan sitä tehdään vieläkin. Katso kun softat eivät ole koskaan valmiita. Paitsi sitten kun ne poistetaan markkinoilta.

    Ja kukas ei usko teidän tuotteisiin. Niitä piilotellaan siitä syystä että niitä ei ole olemassa tai ne ovat niin huonoja.

    Ja oletteko kuulleet patentteista? Niillä voi suojata omat ideat kilpailijoilta. Jos teillä olisi jotain mullistavia ideoita, mutta kun teillä ei ole mitään muuta kuin. Tuo lapsen uho. : D

    Ehkä me patentoidaan sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nytkö et osaa enää suomea? ;)

    Ai, et ymmärtänyt vai?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä me patentoidaan sitä.

    Mutta kun ei teillä ole mitään patentoitavaa. Ja jos aiotte patentoida jotain, tarkoittaa se sitä että teiltä ei ole tulossa ainakaan vuoteen mitään ulos, koska patentointi prosessi ottaa aikansa.

    Mutta olipahan taas kiva huomata miten puhut asioista mistä sinulle ei ole hajuakaan. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai, et ymmärtänyt vai?

    No teitä lapsen mielisiä on vähän vaikea välillä ymmärtää. Mutta ymmärrän kyllä että sinunlaisia ihmisiä on helppo vedättää mukaan tämmöisiin huijauksiin. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Zoomia ei edelleenkään tehty neljää vuotta, vaan sitä tehdään vieläkin. Katso kun softat eivät ole koskaan valmiita. Paitsi sitten kun ne poistetaan markkinoilta.

    Ja kukas ei usko teidän tuotteisiin. Niitä piilotellaan siitä syystä että niitä ei ole olemassa tai ne ovat niin huonoja.

    Ja oletteko kuulleet patentteista? Niillä voi suojata omat ideat kilpailijoilta. Jos teillä olisi jotain mullistavia ideoita, mutta kun teillä ei ole mitään muuta kuin. Tuo lapsen uho. : D

    Tekivät sitä neljä vuotta ennen kuin sitä julkaistiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekivät sitä neljä vuotta ennen kuin sitä julkaistiin.

    Miksi pitää taas valehdella?

    "Eric Yuan, a former Cisco engineer and executive, founded Zoom in 2011, and launched its software in 2013."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun ei teillä ole mitään patentoitavaa. Ja jos aiotte patentoida jotain, tarkoittaa se sitä että teiltä ei ole tulossa ainakaan vuoteen mitään ulos, koska patentointi prosessi ottaa aikansa.

    Mutta olipahan taas kiva huomata miten puhut asioista mistä sinulle ei ole hajuakaan. :D

    OK, no sitten odotamme vielä vuoden. Sopiihan se teillekin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi pitää taas valehdella?

    "Eric Yuan, a former Cisco engineer and executive, founded Zoom in 2011, and launched its software in 2013."

    Alkoi suunnitella sitä jo vanhassa työpaikassa mutta ei saanut idealle tukea joten päätti lähteä ja perustaa oman firman.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    OK, no sitten odotamme vielä vuoden. Sopiihan se teillekin?

    Miksi? Eihän teillä ole mitään patentoitavaa, koska käytätte muiden tekemiä kirjastoja ja koodia.

    Mutta onhan se päivän selvää että ei näitä tuotteita julkaista edes vuoden päästä. Olematonta roskaa kun on vaikea julkaista. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkoi suunnitella sitä jo vanhassa työpaikassa mutta ei saanut idealle tukea joten päätti lähteä ja perustaa oman firman.

    Suunnittelu on eri asia kuin tekeminen. Joten miksi valehtelet koko ajan? Vai onko niin että et taaskaan tiedä mistä puhutaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi? Eihän teillä ole mitään patentoitavaa, koska käytätte muiden tekemiä kirjastoja ja koodia.

    Mutta onhan se päivän selvää että ei näitä tuotteita julkaista edes vuoden päästä. Olematonta roskaa kun on vaikea julkaista. ;)

    Puhut varmaan omasta kokemuksesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suunnittelu on eri asia kuin tekeminen. Joten miksi valehtelet koko ajan? Vai onko niin että et taaskaan tiedä mistä puhutaan?

    Suunnittelu on osa tekemisen prosessia.. ONPASSIVEakin on jo suunniteltu 4 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut varmaan omasta kokemuksesta?

    Kyllä mekin käytämme muiden tekemiä kirjastoja. Typerää kehittää pyörä uudestaan. Ja me myös olemme tehneet kirjastoja muiden käyttöön. Näin tämä ala toimii, etkö tiennyt edes tätä?

    Mutta miksi et halua puhua onpassivesta ja siitä että miksi teillä ei ole mitään patentoitavaa? Johtuvatko nämä sinun yrityksen käännyttää puhe pois onpassivestta siitä että et tiedä mitään heistä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suunnittelu on osa tekemisen prosessia.. ONPASSIVEakin on jo suunniteltu 4 vuotta.

    Ei ole. Suunnittelua tehdään sen takia että voidaan katsoa onko tuote elinvoimainen. Mutta kiva että tulit taas ihan itse todistaneeksi että et taaskaan tiedä mitä puhut.

    "ONPASSIVEakin on jo suunniteltu 4 vuotta."

    Hienoa että sinäkin tunnustat että te ette ole tehneet mitään tuotteita. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä mekin käytämme muiden tekemiä kirjastoja. Typerää kehittää pyörä uudestaan. Ja me myös olemme tehneet kirjastoja muiden käyttöön. Näin tämä ala toimii, etkö tiennyt edes tätä?

    Mutta miksi et halua puhua onpassivesta ja siitä että miksi teillä ei ole mitään patentoitavaa? Johtuvatko nämä sinun yrityksen käännyttää puhe pois onpassivestta siitä että et tiedä mitään heistä?

    Kaikkea voi parantaa, niinkuin ONPASSIVE tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole. Suunnittelua tehdään sen takia että voidaan katsoa onko tuote elinvoimainen. Mutta kiva että tulit taas ihan itse todistaneeksi että et taaskaan tiedä mitä puhut.

    "ONPASSIVEakin on jo suunniteltu 4 vuotta."

    Hienoa että sinäkin tunnustat että te ette ole tehneet mitään tuotteita. :D

    Riippuu siitä missä olet töissä

    No missä nämä teidän parannukset ovat julkaistu? Te käytätte kirjastoja jotka ovat avoimia, joten teidän pitää myös julkaista nämä parannukset. Tai muuten rikotte lisenssiä ja ette voi koskaan julkaista yhtään tuotetta ilman että joutuisitte oikeuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Riippuu siitä missä olet töissä

    Ei riipu. Tämä on ihan yleinen käytäntö. Mutta kiva että tulit taas kertomaan meille että sinulla ei ole hajuakaan mistä puhut. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole. Suunnittelua tehdään sen takia että voidaan katsoa onko tuote elinvoimainen. Mutta kiva että tulit taas ihan itse todistaneeksi että et taaskaan tiedä mitä puhut.

    "ONPASSIVEakin on jo suunniteltu 4 vuotta."

    Hienoa että sinäkin tunnustat että te ette ole tehneet mitään tuotteita. :D

    Vaikka kuinka suunnittelisit et saa tietää onko tuote elinvoimainen. Se on vasta käyttö kun näyttää elinvoimaisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka kuinka suunnittelisit et saa tietää onko tuote elinvoimainen. Se on vasta käyttö kun näyttää elinvoimaisuuden.

    Kyllä voi jos on tarpeeksi kokemusta. Kai tiesit että suunnittelu vaiheeseen kuuluu myös prototyyppien testaus? Mutta ymmärrän että sinä et tiedä näistä asioista mitään.

    Äänestä

Onpassivelaiset ja helmannit, te hoette koko ajan että "pitää vain odottaa".

Kävisikö sellainen, että painuisitte NYT HETI helvetin kuuseen? Ettekä tulisi takaisin kuin vasta sitten kun odotus on päättynyt. Ketään ei kiinnosta teidän "mahdollisuutenne" jota pitää ikuisesti odottaa. Tulkaa sitten kertomaan kun odotus on päättynyt ja voitte kertoa mitä toteutunut mahdollisuus pitää sisällään.

Kävisikö tällainen?

Äänestä
  • Silloin meidän ei tarvitse enää roikkua täällä vaan meiltä tullaan pyytämään liittymislinkkiä.
    Joten vastaus kysymykseen : ei käy
    Sitäpaitsi eihän kukaan pakota sinua olemaan täällä odottamassa yhtään mitään. Ehkä sinä voit mennä sitä kuusta katsomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin meidän ei tarvitse enää roikkua täällä vaan meiltä tullaan pyytämään liittymislinkkiä.
    Joten vastaus kysymykseen : ei käy
    Sitäpaitsi eihän kukaan pakota sinua olemaan täällä odottamassa yhtään mitään. Ehkä sinä voit mennä sitä kuusta katsomaan.

    "Silloin meidän ei tarvitse enää roikkua täällä vaan meiltä tullaan pyytämään liittymislinkkiä."

    Ja miksi kukaan tulisi pyytämään sitä? Te olette niin pieniä että teillä ei ole mitään resusseja tehdä hyviä tuotteita, varsinkin kun teette ne Intiassa. Ja tähän mennessä tämä teidän toiminta on kyllä aikamoista sekoilua, ei mitään tosissaan otettavaa bisnestä. Neljä vuotta, eikä mitään ole saatu aikaiseksi. Olette saamattomia.

    Kukaan tai mikään ei pääse ONPASSIVEen muuta kun perustaja jässenen kautta.

    Ja kuka hemmetti haluaa olla jäsen tässä huijauksessa?

    Kaikki jotka haluavat laatua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki jotka haluavat laatua.

    Ja tämä olis varmaan vitsi? :D

    Kun katsoo mitä olette tähän mennessä saaneet aikaiseksi, on siitä laatu kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tämä olis varmaan vitsi? :D

    Kun katsoo mitä olette tähän mennessä saaneet aikaiseksi, on siitä laatu kaukana.

    Ehkä et ymmärrä hyvän päälle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä et ymmärrä hyvän päälle?

    No ei minua tarvitse uskoa jos ei halua. Ei tarvitse kuin katsoa mitä roskaa olette tehneet, ei siihen tarvitse minua uskoa. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei minua tarvitse uskoa jos ei halua. Ei tarvitse kuin katsoa mitä roskaa olette tehneet, ei siihen tarvitse minua uskoa. ;)

    Emme uskokaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emme uskokaan.

    No sitten varmaan ihan itse olet todennut miten huonoa laatua onpassive tekee? Et kai sokea ole? :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sitten varmaan ihan itse olet todennut miten huonoa laatua onpassive tekee? Et kai sokea ole? :D

    Lääkäri kehui että tuolla näöllä pääsisit hävittäjälentäjäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lääkäri kehui että tuolla näöllä pääsisit hävittäjälentäjäksi.

    Eli olet sokea vai mitä yrität sanoa? Todisteet ovat selviä että ette osaa edes tehdä nettisivuja oikein. Jokainen voi ihan itse tarkistaa tämän fakta, jos ei usko minua. ;)

    Äänestä

Pyytää liittymislinkkiä, nettihän pursuaa noita linkkejä.
Naurattaa oikein, että liittymislinkeillä pitää tyrkyttää rahaa, eikö kauppa käy vaikka Helmanni jakaa" pennulle jaffaa".

Taitaa tulla "toskaa parvella", niin kuin eräskin muusikko totesi

Äänestä
  • Tarkoitus onkin että netti pursuaa noita linkkejä. Siinä on aina joku perustajajäsen niiden takana, ja meitä on yli 1.4 miljoonaa ja kaikilla omat linkit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitus onkin että netti pursuaa noita linkkejä. Siinä on aina joku perustajajäsen niiden takana, ja meitä on yli 1.4 miljoonaa ja kaikilla omat linkit.

    Tällä hetkellä kukaan ei pysty liittymään, mutta se asia muuttuu kohta ja pääsette asiakkaina liittymään.

    Kukaan ei koskaan enää pääse liittymään mihinkään, sillä onpassiven toiminta on päättynyt. Tulette näkemään sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitus onkin että netti pursuaa noita linkkejä. Siinä on aina joku perustajajäsen niiden takana, ja meitä on yli 1.4 miljoonaa ja kaikilla omat linkit.

    Vain 1.4 miljoonaa. Olette pienempi kuin tämä palsta. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä hetkellä kukaan ei pysty liittymään, mutta se asia muuttuu kohta ja pääsette asiakkaina liittymään.

    Ja kuinka "pian" tämä tapahtuu? Vuodessa? Neljässä? Kymmenessä?

    Miksi ette koskaan tiedä yhtään mitään onapssivesta vaikka kovasti haluatte sitä hehkuttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuinka "pian" tämä tapahtuu? Vuodessa? Neljässä? Kymmenessä?

    Miksi ette koskaan tiedä yhtään mitään onapssivesta vaikka kovasti haluatte sitä hehkuttaa?

    Sanotaanko vaikka 7 vuoden sisällä, joten koittakaa kestää. Voi se tietenkin tapahtua aikaisemminkin. Kuka tietää. Pysykää hereillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanotaanko vaikka 7 vuoden sisällä, joten koittakaa kestää. Voi se tietenkin tapahtua aikaisemminkin. Kuka tietää. Pysykää hereillä.

    Eli olette niin tumpeloita että teillä menee vuosia saada näin yksinkertaiset tuotteet pihalle. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli olette niin tumpeloita että teillä menee vuosia saada näin yksinkertaiset tuotteet pihalle. :D

    Voi sitä niinkin kutsua jos se sopii sinulle paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sitä niinkin kutsua jos se sopii sinulle paremmin.

    No niin kutsunkin koska se kuvaa täydellisesti teidän toimintaa. Ethän sinäkään pystynyt osoittamaan että olen väärässä, tälläkään kertaa. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin kutsunkin koska se kuvaa täydellisesti teidän toimintaa. Ethän sinäkään pystynyt osoittamaan että olen väärässä, tälläkään kertaa. ;)

    Ei ole minun tehtäväni ole osoittaa sinulle olevasi värässä. Kyllä sinun pitää se itse tajuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole minun tehtäväni ole osoittaa sinulle olevasi värässä. Kyllä sinun pitää se itse tajuta.

    Et tee sitä koska et pysty. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain 1.4 miljoonaa. Olette pienempi kuin tämä palsta. :D

    Ennen avaamista markkinoille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennen avaamista markkinoille!

    Ja millä perusteella teitä tulisi enemmän? Tuo osoittaa että olette täysin tuntematon yritys. Ja koska ette saa tehtyä edes teidän nettisivuja Eu säädösten mukaiseksi, niin miksi luulet että teidän tuotteita saisi myydä Eu alueella. Tämä varmaan on se syy miksi ette halua markkinoida täällä, vaan onpassive käyttää teitä tekemään tämän työn ja vielä ilmaiseksi. Teitä on niin helppo vedättää. ;)

    Tämä onkin mielenkiintoista; kun onpassiven tuotteet todetaan Eu säädösten vastaisiksi, vastuussa ovatkin nämä myyjät ei onpassive. Aika ovela veto onpassivelta näin välttää oikeus ja siirtää vastuu näille myyjille joille ei näytä olevan tästä hajuakaan. :(

    Koska olemme maailmanlaajuinen MEGA yritys.

    ONPASSIVE hoitaa kaiken myyntityön, me vaan mainostamme.

    Ette ole. Olette pienempi kuin tämä palsta, joten miksi pitää taas valehdella?

    Ja eihän teillä ole edes mitään liikevaihtoa, joten miten voisitte olla yhtään mitään? Teidän arvo on tasan nolla euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ONPASSIVE hoitaa kaiken myyntityön, me vaan mainostamme.

    Eli nyt myönnät että teette ilmaiseksi mainostamista onpassivelle. Eikö tuo ole typerää tehdä töitä ilmaiseksi? ;)

    Ja olette silti vastuussa, koska markkinoitte säädösten vastaisia tuotteita Eu alueella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska olemme maailmanlaajuinen MEGA yritys.

    Miksi teidän liikevaihto on 0,00 euroa ?

    Äänestä

Turhaa löpinää. Onpassiven toiminta on päättynyt. Pian tekin huomaatte sen.

Äänestä
  • Ja huom! Sen huomaamiseen EI mene seitsemää vuotta. Sen huomaamiseen menee PALJON vähemmän!!

    Äänestä

Jyrä on tulossa! Tunnetteko jo tärinän?

Äänestä
  • Kyllä, se on onpassiven bussi. Vuositolkulla aikataulustaan jäljessä ja täysin eksyksissä. Tuolla se pysähtyy ja kyselee mummoilta missä ollaan. Ei hyvältä näytä, ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, se on onpassiven bussi. Vuositolkulla aikataulustaan jäljessä ja täysin eksyksissä. Tuolla se pysähtyy ja kyselee mummoilta missä ollaan. Ei hyvältä näytä, ei.

    ONPASSIVE tulee vetämään maton alta monelta korruptuneelta instanssilta, järjestöltä, yritykseltä, biljonääriltä.

    ONPASSIVE IS THE CORRECTION TO THE CORRUPTION. A BEACON IF HOPE FOR THE HUMANITY

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ONPASSIVE tulee vetämään maton alta monelta korruptuneelta instanssilta, järjestöltä, yritykseltä, biljonääriltä.

    ONPASSIVE IS THE CORRECTION TO THE CORRUPTION. A BEACON IF HOPE FOR THE HUMANITY

    A BEACON OF HOPE tietenkin.

    Miksi tämä huijaus tekisi mitään noista? Ettehän tähänkään mennessä ole saaneet aikaiseksi mitään mitä olette luvanneet, joten miksi nämä tyhjät lupaukset tällä kertaa toteutuisivat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    A BEACON OF HOPE tietenkin.

    Näinkö teille uskotellaan tässä uskonnollisessa kultissa nimeltään onpassive?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi tämä huijaus tekisi mitään noista? Ettehän tähänkään mennessä ole saaneet aikaiseksi mitään mitä olette luvanneet, joten miksi nämä tyhjät lupaukset tällä kertaa toteutuisivat?

    Tulemme saamaan aikaiseksi silloin kun avaamme ovemme maailmalle. Siiloin pääset seuraamaan kehitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulemme saamaan aikaiseksi silloin kun avaamme ovemme maailmalle. Siiloin pääset seuraamaan kehitystä.

    Miksi tämä muuttaisi yhtään mitään?

    Teillä on kovasti tätä lapsen uhoa, mutta hyvin vähän tukea näille teidän väitteille. Ja tuntien teidän historian, nämä väitteet ovat pelkkiä valeita jälleen kerran.

    Joten jos haluatte että joku ottaisi teidät uskottavasti, niin ehkä kannattaisi olla jotain näytettävää noiden typerien väitteiden tueksi.

    Äänestä

Mitä onpassive on saanut aikaan? Aivan!

Miksi onpassiven vetäjä on IT alan yrityksistä potkut saanut huithapeli, jolla on takanaan jo kaksi muuta pyramidihuijausta ennen onpassivea? Miksi onpassiven vetäjällä ei ole kokemusta eikä osaamista IT alalta? Ja minkähän takia onpassive ei saa mitään aikaan? Aivan!

Äänestä
  • Sinulta puuttuu vallan tiedot kaverista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulta puuttuu vallan tiedot kaverista.

    Kannattaisi ottaa selvää asioista. On turha kieltää tosiasioita.

    Miksei onpassive koskaan julkaise mitään? Aivan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulta puuttuu vallan tiedot kaverista.

    Onko siis ollut kolmekin kusetusta ja Onpassive on neljäs.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko siis ollut kolmekin kusetusta ja Onpassive on neljäs.

    Kolme ei riitä, mutta hän ei ole omistanut ne yritykset. Hän on oppinut matkan varrella tietämän mikä toimii, mikä ei.
    Kokemuksiensa pohjalta hän perusti ONPASSIVEn joka siis ei ole huijaus vaan rehellisin yritys maan päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolme ei riitä, mutta hän ei ole omistanut ne yritykset. Hän on oppinut matkan varrella tietämän mikä toimii, mikä ei.
    Kokemuksiensa pohjalta hän perusti ONPASSIVEn joka siis ei ole huijaus vaan rehellisin yritys maan päällä.

    No onhan tämä selvä huijaus. Tai sitten onpassive ei tiedä mitä on tekemässä.

    Äänestä

Miksi onpassivelaiset eivät koskaan vastaa mihinkään kysymykseen muuten kuin "odottakaa niin näette"? Aivan!

Miksi onpassivelaiset ovat niin ahneita? Aivan!

Äänestä
  • Aina se jotakuta ärsyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina se jotakuta ärsyttää.

    Miksi onpassive ärsyttäisi ketään? Hauskahan tätä teidän kiemurtelua on katsoa. :D

    Äänestä

Hei,

Käykää edes vilkasemassa!

Google Play:ssa Pi networks sai 4/5*:ä

https://play.google.com/store/apps/details?id=com.blockchainvault

Jopa bitcoinist lehti haastatteli Pi:n tekijöitä. Lue tämä juttu:

https://bitcoinist.com/introducing-pi-network-making-cryptocurrency-accessible-to-the-masses/

Käyttäjiä on jo yli 30miljonaa louhijaa! 1-2miljoonaa uutta käyttäjää tulee kuukaudessa lisää. Ole siis nopea, koska louhiminen hidastuu kun tulee tarpeeksi louhijoita.
Lue tekninen white paper ja FAQ. Tutustu tarkemmin, niin tiedät, että tämä ei ole mikään huijaus tai pyramidihuijaus. Pi networks ei pyydä koskaan rahaa ihmisiltä.
Pi networks on ensimmäinen pilvipohjainen kryptovaluutanlouhija ja louhinta tapahtuu kännykällä menettämättä yhtään virtaa, muistia tai prosessorin tehoja. Sovellus ei siis rasita puhelinta mitenkään. Puhelimen voi vaikka sulkea, niin Pi networkin serverit hoitaa louhimisen puolestasi.

Kun lataat Pi networkista sovelluksen, niin siihen tarvitaan kutsukoodi. Netti on täynnä kutsukoodeja, mutta parempi pysyä suomalaisten joukossa.
Molemmat siis hyötyvät hyvin vähän toisistaan, eli korko nousee jonkun prosentin. Sovelluksessa on mainoksia, mutta ne saa pois päältä. Itse pidän kuitenkin mainokset päällä, että Pi networks tulisi menestymään.

No, kuitenkin louhiminen on helppoa. Ei siinä tarvitse tehdä mitään muut kuin painaa kerran päivässä Pi päälle, ettei sovellus luule sinua botiksi. Pi on arvoton tällä hetkellä ja nyt sitä kannataa sen takia louhia. Ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ladata Pi networksista sovellus ja voit etsiä netistä myös kutsukoodin, mutta niitä voi olla eri kielellä.

Pi:stä tulee uusi vallankumouksellinen kryptovaluutta energiatehokkuudensa vuoksi. Bitcoin tarvitsee 10 ydinvoimalan verran sähköä. Pi tarvitsee ehkä yhden tuulivoimalan.
Ilman kutsukoodia ei voi ladata sovellusta. Joudut itsekkin tekemään kutsukoodin kun otat kaverin mukaan louhimaan. Sovelluksella on jo 15 miljoonaa käyttäjää ja kahdessa viikossa tulee aina yksi miljoona käyttäjää lisää. Tästä tulee iso juttu, joten liity nyt Pi networksiin ja laitta tuo koodi kun olet ladannut Pi:n
Pi:llä on siis tekninen white paper ja FAQ (suomeksi), mitkä kannattaa lukea, ennen ohjelman lataamista. Mene tuonne minepi.com, niin sieltä voit ladata ohjelman ja laita Qlli666 kutsukoodiksi, niin lupaan mainata 24/7, jolloinka sinun louhiminen nopeutuu. Vuoden lopussa Pi siis menee pääverkkoon, niin sen jälkeen uusia louhioita ei oteta mukaan, joten jos haluat louhia, niin aikaa ei ole enää paljoakaan jäljelllä.

Google playsta lataa Pi networking ja invitation code is Qlli666

https://minepi.com/

Kutsukoodi: Qlli666

Mainaan 24/7

Äänestä
  • Onko tämä onpassiven uusi tuote? Vaikuttaa kiinnostavalta koska jutun liikeidea on täysin hämärän peitossa. Hankitaan vaan verkostoa ymmärtämättä miksi. Heti mukana, HIIHAA, ONPASSIVENAIRE, HIIHAA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tämä onpassiven uusi tuote? Vaikuttaa kiinnostavalta koska jutun liikeidea on täysin hämärän peitossa. Hankitaan vaan verkostoa ymmärtämättä miksi. Heti mukana, HIIHAA, ONPASSIVENAIRE, HIIHAA

    Pienellä googlettamisella selvisi että mainostilan myynti ja mainosten levittäminen uuvateille on tämän bisbeksen idea. Eli saat kännykkääsi maksettua mainossisältöä ja pi networksin pyörittäjät kiittävät. Kryptovaluutta ja sellaisen louhinta on vain verho todellisen toiminnan peittona. Mitään louhintaa ei tietenkään tapahdu.

    Ja yleensä näissä uusissa kryptoissa on tavoitteena saada arvo nousemaan alkuhuumassa ja sitten perustajat myyvät kaikki kryptonsa pois ja arvo romahtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tämä onpassiven uusi tuote? Vaikuttaa kiinnostavalta koska jutun liikeidea on täysin hämärän peitossa. Hankitaan vaan verkostoa ymmärtämättä miksi. Heti mukana, HIIHAA, ONPASSIVENAIRE, HIIHAA

    ONPASSIVElla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Äänestä

  • Onko tämä se helmannin perustama kryptovaluutta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tämä se helmannin perustama kryptovaluutta?

    YEM on kyllä. Hellmanni 3700 muuta ihmistä 115 maasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YEM on kyllä. Hellmanni 3700 muuta ihmistä 115 maasta.

    Tästä vähän lisätietoa YEM istä https://yem.foundation/

    Äänestä

Kuinka monta YEMiä Hellman omistaa itse?

Äänestä
  • Ha ha hyvä yritys. Sanotaanko että tarpeeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ha ha hyvä yritys. Sanotaanko että tarpeeksi.

    Ha ha. Helmanni on tunnettu kerskuri ja valehtelija. Vai muka kyrptovaluutan omistaja?!? Helmanni on itse sanonut olevansa rutiköyhä. Ja nyt hän onkin yllättäen varakas kryptovaluutan perustaja ja omistaja?!? Ja katin kontit sanon minä!

    Ei krypto, vaan digitaalinen raha.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei krypto, vaan digitaalinen raha.

    Jaa mikä raha? Nykyään kaikki raha on digitaalista. Käteistä käyttää aniharva. Kaikki maksetaan kortilla tms.

    Sitäpaitsi YEM perustuu lohkoketjuteknologialle, eli se on juuri ja nimenomaan KRYPTOVALUUTTAA, määritelmän mukaan.

    Mutta olet väittänyt olevasi rutiköyhä ja nyt väität omistavasi kryptovaluuttaa (tai digitaalista rahaa, miten vaan haluat sitä nimittää). Kumpi väite pitää paikkansa?

    Molemmat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Molemmat!

    Omistan YE M ejä plus sen sub coineja.
    Twnklestatecoin
    Twnklmobilecoin
    Twnklvacationcoin
    Twnklshoppingcoin esim.
    Euroja minulla ei ole paljon nimeksikään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ha ha hyvä yritys. Sanotaanko että tarpeeksi.

    Enemmän kuin 2, vähemmän kuin 20 000

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Molemmat!

    En käsitä. Jos omistat arvokasta kryptovaluuttaa (tai digitaalista valuutta) niin silloinhan et ole rutiköyhä vaan varakas. Mitä ihmettä tarkoitat sanomalla että olet rutiköyhä ja kuitenkin omistat kryptovaluuttaa (tai digitaalista valuuttaa)???

    Vai onko niin että tätä kryptovaluuttaa (tai digitaalista valuuttaa) ei voi lainkaan muuttaa euroiksi eikä sitä voi käyttää missään?

    (kumma kun teikäläisiltä joutuu lypsämään vastausta kuin ...)

    Tästä voit ostaa tai myydä YEM https://digitalexchange.center

    Äänestä

ONPASSIVEn liikeidea perustuu ARVOON. ei RAHAAN! Jos annat ihmisille/asiakkaille ARVOA niin ne tulee luoksesi.

Äänestä
  • "Jos annat ihmisille/asiakkaille ARVOA niin ne tulee luoksesi."

    No tämän perusteella tämä palsta on arvokkaampi kuin te, koska tämä houkuttelee enemmän ihmisiä kuin teidän huijaus. Ja tämä pelkästään Suomessa ja te yritätte toimia koko maailmassa. Ei tainnut mennä ihan putkeen tämäkään. ;)

    Äänestä

  • Mutta mitään näytettävää teillä ei vieläkään ole. Pelkkää sananhelinää, ei mitään muuta.

    Mitä teette väärin kuin teillä kestää näin kauan saada mitään myytävää markkinoille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta mitään näytettävää teillä ei vieläkään ole. Pelkkää sananhelinää, ei mitään muuta.

    Ei me tehdä mitään väärin. Me teemme asiat kunnolla.
    Tänään on taas maananta, joka tarkoittaa
    uusi web sivusto. https://onpassive.com

    Ette tee, vaan teette jotain väärin. Ei minkään kehittäminen voi kestää noin kauan, joten joko teette jotain väärin tai ette tee ollenkaan.

    Mitä järkeä teidän on tuhlata resusseja johonkin omaan nettisivuun? Eikö teillä tuotteita mitkä teidän mukaan pitäisi tulla kesän lopussa ulos? Ai niin kesähän on ohitse. :D

    Ja ette vieläkään ole saaneet teidän sivuja Eu säädösten mukaiseksi. Miksi tämä 10 minuutin homma vie teiltä vuosia? Ettekö osaa?

    Kerro toki miten se tehdään. Meillä on noin 50 tuotetta työn alla .
    Zoomin tekeminen kesti neljä vuotta, vaikka on vain yksi tuote. Meillä pitäisi siis kestää 200 vuotta saada kaikki 50 ulos ! Eihän tässä mitään kiirettä ole.

    Taidat olla liian innokas ONPASSIVEn suhteen. Teille/sinulle on kerrottu ODOTA ja tulet näkemään mitä olet odottanut, ehkä enemmän kun odotit.
    Mitään päivämääriä ei ole annettu tuotteiden julkaisusta, eikä yrityksen julkaisusta eikä mistään muustakaan. Tiedossa on vain että ON TULOSSA

    Sitä odotellessa mene vaikka poimimaan marjoja ja sieniä, tai mene pelaamaan Padelia, tai lähde ulkomaan lomalle, ihan mitä vaan kun vaan saat aikasi kulumaan.

    "Meillä on noin 50 tuotetta työn alla ."

    Ja mitä sitten? Kyllä noista olisi jotain pitänyt saada ulos. Nyt ette ole edes saaneet yhtä kuvakaappausta tai edes mitä ominaisuuksia niissä teidän "tuotteissa" on.

    "Zoomin tekeminen kesti neljä vuotta"

    Edellenkään ei kestänyt. Miksi levität tätä valetta?

    Mutta ongelma on siinä että teillä ei koskaan ole mitään tukea näille väitteille, joten miksi teette näitä tyhjiä väitteitä. Olette niin monta kertaa jääneet kiinni selvästä valehtelusta, että kukaan ei usko näitä tyhjiä väitteitä.

    "Mitään päivämääriä ei ole annettu tuotteiden julkaisusta, eikä yrityksen julkaisusta eikä mistään muustakaan. Tiedossa on vain että ON TULOSSA"

    No tässä loistavasti myönnät että ette tiedä mitä olette tekemässä. ;)

    Tiedossa on vain että on tulossa. Mutta ei ole kerrottu edes MITÄ on tulossa, MUAHAHAHAAAA

    Helmannit väittävät että he "tietävät" mitä on tulossa koska muuten he eivät olisi mukana. Totuus on että he eivät tiedä. Mutta kaikki muut tietävät kyllä että onpassivelta EI OLE tulossa MITÄÄN.

    Ainoa erikoinen seikka tässä sopassa on miksi Ash Mufareh lopetti jäsenien sisään ottamisen. Ehkä hän haluaa päästä irti tästä ja/tai uusia jäseniä tuli niin vähän ettei tätä enää kannattanut pyörittää. Kulissiksi hän teettää uusia videoita vielä jonkin aikaa ja vaihtaa onpassiven sivujen teeman värejä kerran viikossa jotta uskovaiset näkisivät että jotain tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Meillä on noin 50 tuotetta työn alla ."

    Ja mitä sitten? Kyllä noista olisi jotain pitänyt saada ulos. Nyt ette ole edes saaneet yhtä kuvakaappausta tai edes mitä ominaisuuksia niissä teidän "tuotteissa" on.

    "Zoomin tekeminen kesti neljä vuotta"

    Edellenkään ei kestänyt. Miksi levität tätä valetta?

    Kun se vaan kesti. Meillä on ihmisiä joka hänen kanssa teki töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta ongelma on siinä että teillä ei koskaan ole mitään tukea näille väitteille, joten miksi teette näitä tyhjiä väitteitä. Olette niin monta kertaa jääneet kiinni selvästä valehtelusta, että kukaan ei usko näitä tyhjiä väitteitä.

    "Mitään päivämääriä ei ole annettu tuotteiden julkaisusta, eikä yrityksen julkaisusta eikä mistään muustakaan. Tiedossa on vain että ON TULOSSA"

    No tässä loistavasti myönnät että ette tiedä mitä olette tekemässä. ;)

    Johtajistome tietävät tarkkaan mitä ovat tekemässä. Joten me muut ei tarvitse tehdä muuta kun odottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun se vaan kesti. Meillä on ihmisiä joka hänen kanssa teki töitä.

    Ja ei kestänyt, miksi yrität levittää tätä selvää valetta koko ajan.

    "Meillä on ihmisiä joka hänen kanssa teki töitä."

    He ovat valehdelleet teille. En kyllä yhtään ihmettele kun näyttää koko onpassive perustuvan valehtelulle. Ei tarvitse kuin katsoa näitä teidän katteettomia lupauksia. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johtajistome tietävät tarkkaan mitä ovat tekemässä. Joten me muut ei tarvitse tehdä muuta kun odottaa.

    No ei kyllä näytä tietävän kun kestää näin kauan saada edes jotain näytettävää.

    Miksi muuten teillä menee vuosia siihen missä muilla menee 10 minuuttia? Eikö tämä ole aika hyvä näyttö siitä että ette vain osaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta mitään näytettävää teillä ei vieläkään ole. Pelkkää sananhelinää, ei mitään muuta.

    Mitä teette väärin kuin teillä kestää näin kauan saada mitään myytävää markkinoille?

    Ei meillä ole tarkoituskaan näyttää mitään vielä. Kaikki tulee aikanaan. Strategian mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja ei kestänyt, miksi yrität levittää tätä selvää valetta koko ajan.

    "Meillä on ihmisiä joka hänen kanssa teki töitä."

    He ovat valehdelleet teille. En kyllä yhtään ihmettele kun näyttää koko onpassive perustuvan valehtelulle. Ei tarvitse kuin katsoa näitä teidän katteettomia lupauksia. ;)

    Onko zoom osakkeita? Jos näin on niin nyt olisi hyvä aika myydä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei meillä ole tarkoituskaan näyttää mitään vielä. Kaikki tulee aikanaan. Strategian mukaan.

    Koska teillä ei ole mitään näytettävää. Kyllähän tämän kaikki tietävät. Tai sitten teidän tuotteet ovat niin huonoja että ette kehtaa näyttää niitä. Ainakaan tähän mennessä mitä teidän virityksiä on päässyt katsomaan, on niistä laatu kaukana.

    Koskas muuten se teidän markkinointikamapnaja alkaa? Ja koskas se alatte käyttämään sitä data centteriä? Ja miksi teillä menee vuosia tehdä asia missä muilla menee 10 minuuttia?

    Äänestä

Päivän sana ODOTA

Äänestä
  • Kolme päivää enää.

    Äänestä

Ei kaikkea tarvikkaan käsittää.

Äänestä
  • Mutta olisi hyvä käsittää edes jostain jotain. Te onpassivelaiset kun ette käsitä mistään mitään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta olisi hyvä käsittää edes jostain jotain. Te onpassivelaiset kun ette käsitä mistään mitään

    Ollaan sitten samassa veneessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta olisi hyvä käsittää edes jostain jotain. Te onpassivelaiset kun ette käsitä mistään mitään

    Alat kyllä käsittämään kun ONPASSIVE on julkaistu. Ennen sitä et pysty mitään tekemään, Ovet on suljettu uusille perustaja jäsenille.

    Varattuja paikkoja voi vielä lunastaa. Paikkoja on vuoden 2020 alkupuolelta kun jäseniä oli vasta 100- 150 000

    Jos haluat paikan sinun täytyy olla valmis maksamaan siitä heti koska emme tiedä koska tämä mahdollisuus suljetaan.

    Jos haluat paikan niin lähetä nimesi ja sähköpostiosoite sekä puhelinnumerosi. j. hellman61@gmail.com. niin vien asian eteenpäin.

    Miksi kukaan järkevä lähtisi tähän selvään huijaukseen mukaan? Eihän teillä ole edes mitään näytettävää että mitään näistä teidän fantasioista toteutuisi. Paljon kyllä löytyy tuota lapsellsita uhoa, mutta siihen se näköjään jää. ;)

    Sain juuri tietää että 2020 Helmikuun paikat on kaikki mennyt. Seuraavaksi olisi saman vuoden marraskuusta vielä jäljellä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kukaan järkevä lähtisi tähän selvään huijaukseen mukaan? Eihän teillä ole edes mitään näytettävää että mitään näistä teidän fantasioista toteutuisi. Paljon kyllä löytyy tuota lapsellsita uhoa, mutta siihen se näköjään jää. ;)

    Jos ei ole halua lähteä mukaan niin en voi auttaa. Sitä joko on tai ei ole halua. Jokaisen oma valinta.

    Jos ei halua itselleen täydellistä vapautta niin ei kannata lähteä mukaan.

    Ja mikä on täydellinen vapaus? Se on tilanne kun sinulla on tarpeeksi varoja sekä vapaa aikaa että voit tehdä sitä mitä haluat, ja koska haluat.

    No tietysti en lähde tähän selvään huijaukseen mukaan, tyhmäkö olet? :D

    Mutta eihän onpassive lupaa mitään varmaa tuloa, joten miksi valehtelet? Ja ethän sinä mikään vapaa ole, vaan olet riippuvainen onpassivesta.

    Mutta et vastannut taaskaan kysymykseeni; miksi kukaan järkevä ihminen lähtisi tähän selvään huijaukseen mukaan?

    En minä. Sinusta en ole varma

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta eihän onpassive lupaa mitään varmaa tuloa, joten miksi valehtelet? Ja ethän sinä mikään vapaa ole, vaan olet riippuvainen onpassivesta.

    Mutta et vastannut taaskaan kysymykseeni; miksi kukaan järkevä ihminen lähtisi tähän selvään huijaukseen mukaan?

    En voi vastata siihen kun en tunne sitä huijausta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En voi vastata siihen kun en tunne sitä huijausta .

    Eli olet niin sokea että et näe että onpassive on selvä huijaus? No ilmankos sinua on niin helppo vedättää. :D

    Äänestä

  • Kas, ajassa 3:05 videossa sanotaan että tämän vuoden 2022 aikana nähdään JOTAIN SUURTA!! No niin, hauskaa odotella. Luulen että ENNUSTAJAkin kertoo tästä meille jotain kun ehtii!

    Mutta ei tämä mitää chattailua ole. Ihailtavaa kyllä että he kykenevät puhumaan 50 minuuttia sujuvasti puutaheinää. Ja miten muilla pitää pokka kun kukin vaahtoaa vuorollaan. Kyllä näillä IT alan osaamista on, sen kyllä huomaa. Ja näin ollen he kyllä tietävät mistä on kysymys. Ash varmaan maksaa kullekin tonnin kun esiintyvät.

    Kuvaavaa, että videolla ei kukaan esitä yhtään kysymystä onpassivesta, sen toiminnasta, tuotteista, mistään. Videon luonnetta kuvaa Yvonne Finn nimellä esiintyvän henkilön kommentti ajassa 34:49: "Even babies can benefit as their parents can hand accounts to them when they come to age". Että tämmöistä chattailua. Tyypillinen uskonlahko.

    Etukäteen oli selvää, että videolla ei kerrota mitään onpassiven tuotteista. Näin siksi että sellaisia ei ole eikä tule.

    Äänestä

Helmanni on meidän JOHTAJAMME! Yksi maa, yksi johtaja, yksi helmanni! ELÄKÖÖN helmanni!

Äänestä

Ahneita? Nehän haluavat jakaa kaiken hyvinvoinnin kaikkien kanssa.

Äänestä
  • HAHAHAHAA!

    Onpassivelainen JAKAISI jotain? Onko hullumpaa kuultu!

    Ash Mufareh vpi valehdella olevansa rahaa jakava hyväntekijä, mutta Onpassiven jäsen ei ikinä. Nehän ostavat useampia accountejakin muka moninkertaistaakseen tulot.

    Joskus mietin, että josko jossain kieroutuneessa mielessä Onpassivelaiset luulevat olevansa niitä huijareita, jotka lypsävät rahaa tältä naiivilta maailmanparantajalta, Ash Mufarehilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HAHAHAHAA!

    Tästä se lähtee https://www.onpassive.com/products/o-bless/

    https://youtu.be/SpxumWzbUtg

    https://youtu.be/xuCEovKh0cw
    https://youtu.be/HLh0cTB2ud0

    Äänestä

  • Kommenteissa muuten väitettiin että julkaisitte eilen yhdeksän tuotetta. Missä ne ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommenteissa muuten väitettiin että julkaisitte eilen yhdeksän tuotetta. Missä ne ovat?

    Yleisöltä edelleen piilossa. Tänään on taas Torstai ja sehän tietää UUTTA Web sivustoa

    https://otrim.ai/juha1 Voitte katsoa ILMAISEKSI

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleisöltä edelleen piilossa. Tänään on taas Torstai ja sehän tietää UUTTA Web sivustoa

    https://otrim.ai/juha1 Voitte katsoa ILMAISEKSI

    Ovatko ne niin huonoja että niitä on pakko piilotella?

    Ja miksi taas uudet sivut? Mitä hyötyä tuosta on, muuta kuin tuhlaatte resusseja? Vai onko teillä ylimääräistä aikaa, koska ette tee mitään tuotteita? ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleisöltä edelleen piilossa. Tänään on taas Torstai ja sehän tietää UUTTA Web sivustoa

    https://otrim.ai/juha1 Voitte katsoa ILMAISEKSI

    Uusia web sivuja syntyy kuin sieniä sateella. Halvat ne on huvit onpassivelaisella. Uusi web sivu kerran pari viikossako merkitsee teille sitä että onpassive on teknologinen markkinajohtaja? Ai niin, eihän se mikään markkinajohtaja voi olla kun sillä ei ole tuotteitakaan.

    Uppoaa+hyvin+Bangladeshilaisiin.+Googlen+mukaan+n.13%+väestöstä+käyttää+nettiä.Jännä,+miten+matalia+internetin+käyttöprosentteja+näiden+tulevien+internetin+valtiaiden+kotimaissa+on…

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusia web sivuja syntyy kuin sieniä sateella. Halvat ne on huvit onpassivelaisella. Uusi web sivu kerran pari viikossako merkitsee teille sitä että onpassive on teknologinen markkinajohtaja? Ai niin, eihän se mikään markkinajohtaja voi olla kun sillä ei ole tuotteitakaan.

    Kohta tulee sivuja 3 kertaa viikossa , ja lopuksi uusi sivu joka päivä, jokaiselle 1400 perustajalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta tulee sivuja 3 kertaa viikossa , ja lopuksi uusi sivu joka päivä, jokaiselle 1400 perustajalle.

    Miksi? Eihän tuosta ole mitään hyötyä.

    Minä voin tehdä itselleni uusia web sivuja IHAN ILMAISEKSI ja NIIN MONTA kuin haluan ja NIIN USEIN kuin haluan. Miksi siis olisin liittynyt onpassiveen? Vai luulitteko te että kukaan muu ei osaa tehdä webbisivuja kuin onpassive?!?

    Ei me luulla mitään, me vain teemme. Ja tee sinä rauhassa omat sivut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi? Eihän tuosta ole mitään hyötyä.

    Aina on tuore sivu. Asiakkaat eivät kyllästy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina on tuore sivu. Asiakkaat eivät kyllästy.

    Päin vastoin. Jos sivut jatkuvasti muuttavat muotoaan asiakkaat eivät tunnista myyjää. Se aiheuttaa hämmennystä kun sivut ovat muuttuneet edellisestä kerrasta. Sen takia yritykset muuttavat webbisivujaan hyvin harvoin jotta tutut asiakkaat tietävät miten siellä navigoidaan.

    Asiakkaat varmasti kaikkoavat tuolla toiminnalla! Mutta onpassiven kohdalla se ei haittaa koska asiakkaita ei ole eikä tule. Ja näin siksi ettei sillä ole koskaan mitään myytävää. Se on jo nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina on tuore sivu. Asiakkaat eivät kyllästy.

    Tuo on todella huono peruste. Jos te muutatte sivuja koko ajan, te itseasiassa ajatte vanhoja asiakkaita pois.

    Joten mikä järki tuossa teidän sivujen jatkuvassa muuttamisessa on? Ainakaan SEO kannalta tuo on myös erittäin huono asia.

    No mutta eihän teidän sivut muutenkaan ole SEO optimoituja koska ette osaa. ;)

    <<<<<emme olekkaan mikään perinteinen yritys. Me tullaan uudistamaan tapa miten kauppaa tehdään. Moni perinteinen yritys kannattaa nyt olla huolissaan.

    Miten te muka sen uudistatte? Eihän teillä ole edes osaamista tehdä hyviä nettisivuja, joten miksi teillä olisi mitään taitoa tehdä hyviä tuotteita?

    "Moni perinteinen yritys kannattaa nyt olla huolissaan."

    Kukaan ei ole huolissaan teidän takia. Tehän olette pienempi viritys kuin tämä palsta, joten miksi kukaan olisi huolissaan?

    Teiltä kyllä löytyy paljon tätä lapsellista uhoamista, mutta ei mitään mikä tukisi tätä.

    Sulla aina tämä sama vitsi !

    Äänestä

Mitä se teille kuuluu, Onpassive on Ashin yksityinen sioituslupi ja uskonto.

🗿🗿🗿🗿🖕

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Minkähän takia onpassiven jäsenet ovat kaikki niin ahneita ja himoitsevat vain rahaa? Ehkä se johtuu siitä että kukaan heistä ei ole valmis tekemään mitään elintasonsa kohentamiseksi ja siksi he ovat kaikki rutiköyhiä.

Lisäksi he kuvittelevat että kun on rahaa, kaikki ongelmat ratkeavat. He eivät käsitä että silloin ne ongelmat vasta alkavatkin. On paljon arvokkaampaa olla tyytyväinen elämäänsä kuin tavoitella kuuta taivaalta. Joka on onpassivelaisille yhtä mahdoton saavuttaa kuin rikkaus, taloudellinenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu