Laittakaa hyvät ihmiset vikoja, ja ongelmia, jos löytyy ratkaisuja sekin on hyvä.
Mikä Lestijärvellä on vialla ja pari ratkaisua
Anonyymi
742110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Se kiinteistövälittäjä vois lopettaa itsensä kehumisen, varmaan hirvein esimerkki oli kun otti FB:hen kuvat heijastimista. Niinpä sellanen Ukko on johtanut tätä landiaa. Kuulemma tuli joskus jopa lökää pöksyyn, ja sihteerit siivoa. Thanks Emeritus Mother Fucker!
Miksi tuetaan yrittäjää naapurikunnasta 80000 eurolla, eikä edes kysytä oman kunnan tekijöitä. Siis kunta tukee isolla rahalla muita, kun kotona yrittäjät kituu. Sairasta touhua, josta ei mitään pöytäkirja merkintää. Eikö yli 5000 euron hankinnoista pitäisi tulla kilpailutus. Kauhia peli tehtiin Jukolan pikku kaffilasta, ja sitten kaikki rahat Kinnulantähteen. Miksi?
Ei ois saanu tehtä tekojääkenttää, kun se vajukki (Vaasan nuorin ja viisain rakennus insinööri) valvoi työmaata. Piti olla jää Juhannukseen asti, ja halli siihen päälle. Tosiasiassa luvattomat maakylmäkaivot odottavat poikkeuslupia pohjavesialueelle, ja se routiva paska on edelleen sen asfaltin alla. Kiitos puupää kiitos. Ota edes kädet pois taskusta, kun kusetat kuntaa. Ajat muuttuu!
Joo tiiän tään kamun, sillä on puhevika ja on hyyyyviiiin yksinkertainen. Oli aikansa kukko paskaläjällä.
Nyt on tekojäät sulanneet ja hiihtoladut tekemättä vielä tammikuussa. Valittaja ei ollut hakenut kunnanjohtajaksi eikä ainakaan vielä lähtenyt Evijärvelle. Laittoi asiat sekaisin ja isot kulut kunnalle nyt vain odottelee josko pääsis kaliffiksi kaliffin paikalle hakematta .
Lestillä asuu 700 ihmistä ja vähenee joka vuosi. Turhia luuloja ja toiveita!
Kauko muutti takaisin. Tehkää siitä kunnanjohtaja.
Meinaakko että täsä pitäis palata sojan jäläkeiseen aikahan? Näyttäis vain siltä että Kommunismi on Lestiltä kajonnut... Hyvä näin!
Jaa se näkyy menneen Lestin lounasravintola kiinni! Yhen kesän vissiin pyöri. Olipa taas paljon melua tyhjästä. Jos tuulivoimamiehet asuu yhtä paljon kuin syö, ei kannata paljon asuntoja reissu-ukoille rakentaa. Koettakaa pärjätä Lestikkäät 😉
Moro! Lestijärven talous mennyt kuralle jo 2016-17. Kriisikunnan kriteerit alkaa täyttyä. Silti palkattu johtajia kovalla liksalla mielin määrin. Johtajia ja johtavia viranhaltijoita, joita ei kuuna päivänä Lestijärvellä ole ollut. Samalla seutukunnan palkkamenot kasvaneet hallitsemattomasti, joista Lestijärvi maksaa aivan liikaa suhteessa omiin palkkamenoihin, kontra saatavaan hyötyyn. Satojatuhansia euroja vuodessa potentiaalista säästöä, mutta myöhäistä se nyt on kun paskat on housuissa. Taisi tulevat tuulivoimarahat poltella jo taskuissa, kun palkattiin hillotolpalle veljiä ja siskoja. Eipä ollut se neuvosmies mikään vapahtaja. Viisautta pitäisi viimeistään löytyä nyt, kalkkiviivoilla, ei pohjatonta ahneutta ja oman edun tavoittelua. Kylmä syli näet odottaa, ahneet silmät tarkkailevat.
Kunnantalon sokkeli on haljennut takapuolelta. Näytti muurahaisia ryömivät joukoittain sisään. Kannattaisi raidia tupsauttaa ettei tuu isompaa onkelmaa
pitäähän senkin tönö joku asuttaa, muurahaiset on kovia sikiämään, ei taida raidi auttaa.
Valot sammuu yksi kerrallaan Lestijärveltä. Kiitos vaan kepulaiset!
Nyt jo 69 tuulimyllyä ja lisää on tulossa Lestijärvellä. Rahaa tulee jo nyt 2.5 miljoonaa kiinteistöveroista seuraavat kymmenet vuodet ja uusista myllyistä lisää.
Honkakangas II, 8 km², Lestijärvi
Yliniitunneva, 7 km², Lestijärvi
Mössi, 19 km², (Honkakangas laajennus), Halsua/Lestijärvi
Kumisevanneva, 5 km², Lestijärvi
Edellinen on siis esitys uusista tuulivoima-alueista (min. 10 voimalaa/alue)
Myllyjä tulee siis ainakin se 40 lisää tai enemmänkin ja se datakeskus tai akkuvarasto.
kunta menetti tuulimyllyjen alennetuissa rakennuslupa maksuissa yli 500000 euroa ,näkkileipiin ei enää ollut rahaa. peurantähti rahojen käytöstä ei kunnasta löydy mitään päätöksien asiakirjoja. ketkä näistä tekemisistä ovat vastuussa, paikallaan olisi varmaan tutkinta.
Tutkittu on. Lestijärvelle saatiin 69 tuulivoimalaa useiden valitusten ja kymmenen vuoden odottelun jälkeen. Tälle tuulipuistolle oli useita muitakin ottajia ja nyt saatte kymmeniä miljoonia euroja tuloja seuraavina vuosikymmeninä. Näkkileipä case oli vain positiivinen asia sillä varmasti yli puolet lestin koulun oppilaista on ylipainoisia ja kaikki tuollaiset pienetkin jutut voivat auttaa lapsia laihtumaan. Peurantähti oli yrittäjän virhe ja onneksi kunta ei satsannut enempää vaan lopetti ajoissa niin minimoi tappiot mutta nythän siellä taas on ollut toimintaa.
Juu ja saattaa olla, että saadaan 20 vuoden päästä tuulivoimaloiden purkamiset. Kaikki ropelit eivät pyöri..
Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Lestillä ei asu ketään. Lestijärven väestö siirtynyt Laatokan ja Äänisen rannoille paremmille kalapaikoille missä kaikille riittää rantatontteja. Suur Suomessa saadaan valita asuinpaikkoja ja Lestijärvellä kiertelevät romanit ja lappalaiset.
Meinaakko että mustalaiset purkaa myllyt ja laittaa metallit kierrätykseen?
paljonko lestijärvi satsasi peurantähteen , kerro kun näytät tietävän. jos kerran monta halukasta lestin tuulipuistoon niin miksi alennettiin myllyjen rakennuslupuien hintaa.
Se rakennuslupien hinnan lasku oli hölmöyden riemuvoitto..
Rakentaminen maksaa miljoonia ja firma muka säästää noun pienistä rahoista.
Ovat kyllä naureskelleet firmojen johtajat , että kuinka köyhiä kuntia voi huiputtaa.
Muuten miksi voimalat eivät pyöri
Edellisten avautumisten kirjoittajalle ei kannata kenenkään vastata. Kirjoitusvirheitä voisi avustaja korjata tai jos laitoshoidosta kirjoittelee niin hoitajat auttavat ja kertovat asioista. Nyt vain lääkitys kohdalleen ja omaiset kertoo montako nollaa on miljoonassa.
Onneksi sinun kirjoitustyyli on täydellistä.
Muuten katsohan Mutkalammen tilitietoja.
Rupeaa kovin tippumaan tulot.
Annetaan Annelin ja velipojan kirjoitella. Ne on jo fyysisestikin huonossa kunnossa niin saavat edes jollain tavalla tuoda itseään esille.
Näitä kuititonta torikauppaa ja veroja kiertäneitä joudutaan kuitenkin jotenkin hoitamaan sekä palveluita järjestämään. Lestijärven kunta rahoittaa ja mahdollistaa tämän mutta kunta tarvitsee verotuloja tuulivoimasta että nämäkin elätit saadaan hoidettua.
Miten kunta elättää ihmisiä?
Veroja vältellyt ja loisimalla elänyt ei tietenkään ole kaikesta tietoinen.
Kuntien merkittävimmät tehtäväkokonaisuudet ovat:
koulutus ja varhaiskasvatus
kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalvelut
maankäyttö ja kaavoitus
vesi- ja jätehuolto, katujen rakentaminen ja ylläpito
rakennusvalvonta
liikenne ja joukkoliikenne
ympäristöpalvelut
turvallisuus ja varautuminen
elinkeinopolitiikka, kotouttaminen
työllisyyspalvelut
vaalien järjestäminen ja asukkaiden osallistumismahdollisuuksien edistäminen
Koulutus on merkittävin ja valtiolta tulee rahaa siihen..
Vaan tuo loisiminen kyllä tapahtuu valtion rahoilla.
Mitä katuja lestillä tarvitaan ?
Eikö näistä suurin osa ole naapurikuntien kanssa yhteisiä hommia ?
Miksi nämä annelit ja muut valittajat ei muuta pois kunnasta jos tuulimyllyt ja vaurastuminen vit...aa?
Kuinka paljon on kuntaan muuttaneita ?
Siis tuulivoimaloiden ansiosta
Lestijärvellä rahaa riittää nyt kaikille. Turha sinne on näitä ulkomailta tulleita elätettäviä ottaa sillä onhan teillä niitä syntyperäisiä tyhjäntoimittajia paikkakunnalla omasta takaa.
Näitä anneleita joille lapsesta asti yhteiskunta ja kunta järjestänyt vaatteista sekä elintarvikkeista lähtien kaiken pitää vieläkin huolehtia hautaan asti.
Hyvin tuo tuulivoima eloa ja palveluita. Kunnan ainut posti, eli Salen asiamiesposti lakkautetaan, ja siirretään Toholammille. Kohta menee kauppa samaa tietä. Nyt kunnanisät ja emät ryhtiliike, ja postin lakkautus seis. Palvelut pakenee täysin. Luulisi miljardin liikevaihdolla pyörivällä KPO:lla olla mahdollista pitää postia, edes siinä kuuluisassa osuuskuntahengessä.
Hävetkää kaikki!
Hetkinen tuohon on laitonta. Jokaisessa itsenäisessä kunnassa on oltava vähintään yksi postin toimipiste. Väliaikainen katkos on mahdollista, mutta toimipiste on löydyttävä omasta kotikunnasta. Käsittääkseni Sykäräinen on Toholammin puolella. Lisäksi on pääteltävissä, ettei posti toimi tieten tahtoen lainvastaisesti, vaan KPO on siis irtisanonut asiamiespostin palvelusopimuksen, ja postilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin siirtä toimipiste lähimpään toimipisteeseen. Nyt asiamiesposti kunnantuvalle, ja palkataan siihen hoitaja. Olis kerrankin järkevää toimintaa.
Kunta ostanut entisen pankin tilat Liiketalosta. Siihen tulee vuodenvaihteen jälkeen kun vanhainkoti loppuu vanhusten päivähoito paikka, posti ja lääkekaappi.
Lestijärven palveluista vastannut OP Jokilaaksot (nykyinen uusi OP Jokilaaksot) lopetti pankkipalvelunsa ja sulki konttorinsa Lestijärvellä marraskuussa 2023. Entisessä pankkirakennuksessa sijaitseva liikehuoneisto Lestijärven keskustassa on sittemmin myyty eteenpäin. Ostajana Lestijärven kunta.
Sinne se vanhusparkki ja lääkekaappi tulee.
Niin osti, kun sijoitti kunnantoimiston siihen. Lääkekaappi on jo samassa rakennuksessa, ja sen nimi on ihan apteekki.
Edellä mainituista ei mikään pidä paikkaansa. Kannattaa pitää mölyt mahassa.
Mikä homma, mikä Jorma! Pankaa, pankaa. Siellä käy Lampin miehen kotona pitkä jalka, kun silmä välttää. Kylä tietää
Entiseen pankkisaliin tulee vanhuksille kokoontumistila viisi kertaa viikossa 4 tuntia. Tuttu paikka istuskella ja muistella vanhoja asioita kuten aiemmin kun pankki vielä toimi samassa tilassa. Vuoden vaihteen jälkeen kun vanhainkoti ja apteekki suljetaan saa reseptivapaita lääkkeitä samasta paikasta eli lääkekaappi nimellä toimivasta paikasta. Vanhuksia asuu yhä enemmän kotona tai omaisten hoidettavana eihän kaikki Kokkolaan halua lähteä. Vanhus voidaan siis jättää "pankin" lukolliseen hoitopaikkaan missä kunnan palkkaama henkilö valvoo toimintaa.
Pian jaettava lisääntyy, kun Lestillä vain 600 asukasta.
Mihin sinä jaat rahaa?
Oliko Seppo tinannut usiamman päivän ja alakanut pestä ihtiään laskiämpäristä. Nyt nenän valakasua ja laita seuraava kuva järvivejestä.
Ja se pitkä jalaka taas kiertää emännissä. Kohta makiat ajat ku ukot hirvellä.
Kalajoen asukkailla postilaatikoissa mukava yllätys – kaupunki jakoi joulurahaa yhteensä lähes 170 000 euron edestä.
Tuulimyllyistä rahaa näyttää tulevan. Nyt vain odotetaan joulua 2027 kunnes kunnan velat on siinä mallissa että saa jakaa rahaa. Kalajoen väkiluku 12 000 eli 20 kertainen tuolla laskuopilla 600 euroa joulurahaa jokaiselle lestiläiselle.
Kyllähän tuo 30 euroa meni per talous.
Ei montaa henkeä ilahduttanut.
Varsinkaan näitä joille haitat tulevat.
Sinähän halusit niitä kerrostaloja lestille muuttajille, miten sinä nyt omaan taskuun niitä rahoja haalit
Nyt vain lisää tuulimyllyjä Lestijärvelle. Reisjärven ja Syrin puolella tilaa vaikka sadalle myllylle sillä pian on datakeskuksia naapurikunnissa sähköä kuluttamassa. Muutama vuosi ja kerrostaloja nousee entisen tanssilavan rantaan.
Mitä ne tuulivoimalat auttavat työllisyyteen ?
Ei ihmiset tule pelkkien kiinteistöverojen takia kuntaan.
Muuten seuraapa kuinka palkat nousee joillakin .
Osaaville ihmisille pitää maksaa niin he pysyvät paikkakunnalla ja tekevät tulosta mikä näkyy kunnan taloudessa kuten olette nyt huomanneet. Näitä kateellisia riittää myös meillä täällä Toholammilla nyt kun kaksi datakeskusta, tuulimyllyjä ja kaivos on tulossa.
No ei siihen tarvitse isoa osaamista, jos kunta lupaa tuulivoimaloille ja datakeskuksille tontteja.
Onhan siinä omat hommansa vaan yleensä lobbarit tekevät ikävät hommat.
Se vaatii osaamista, että saa jotain uutta ja mielenkiintoista yritystä paikkakunnalle. Niitä mitkä työllistää eikä luonto mene pilalle.
No kaivos työllistää vaan tuulivoima ei työllistä eikä nämä pienet datakeskukset.
Toivottavasti datakeskukset tarkastettu minkä alan yrittäjiä on tulossa.
Eikö siellä Syrinkylällä ole se kunnan omistama kiinteistö koulun vieressä vapaana? Siirtää sinne tämän Ylilestiltä tulleen porukan niin vähenee ilkivalta kylältä kuten olemme viime päivinä taas havainneet.
Osaamista tarvitaan päättäjiltä. Soiten lopettaessa kaikki palvelut Lestijärveltä vuoden loppuun mennessä tarvitaan toimenpiteitä. Nyt on jo olemassa äänimalja hoitoja ja joogaa. Kouluterveydenhoitajalle voi jatkossa vanhemmat laittaa oppilaan mukana kirjeen ja vaikka valokuvan omasta tai muun perheenjäsenen vaivasta. Oppilas tuo sitten vastauksen koulusta tullessaan ja näin säästytään matkalta Kannukseen tai Kokkolaan. Verikokeen voi myös itse ottaa kotona ja toimittaa sen koululle mistä terveydenhoitaja lähettää eteenpäin. Ne perheet joilla ei ole kouluikäisiä lapsia voivat olla yhteydessä naapureihin joilla on ja toimittaa asiansa heidän välityksellä.
Maatiloilla ja sivukylillä voidaan jatkossa käyttää myös maatalouslomittajia apuna terveydenhuolto asioissa. Heillä on päivällä navetoinnin välillä luppoaikaa ja kaikilla jonkinasteinen ensiapukoulutus. Soite varustaa heidät ensiapulaukulla mistä löytyy laastaria, buranaa, neula ja lankaa haavojen ompeluun sekä defilaattori. Myös alueella toimiville keinosiementäjille ja sorkkahoitajille on tulossa sama lääkintävarustus.
Lakkautettu tilat kannattamattomina. Ei ole maatalouden tukipalveluja. Taudit jylläävät karjassa, ja hoitoja ei ole. Muutamat terveet kantturat viety Ukrainaan. Isännät lähteneet rengeiksi kaupuntiin. Siellä niitä piinataan.
Lestillä alkaa suuret kuolinvuodet. Hoitoon ei päästetä, kun tarkoitus saada väkiluku alle 50 asukkaan, jotka sitten siirretään Ukrainaan. Raatoja on jo ojissakin. Näin ne myllyt jauhaa hyvää.
Puretaanko se terveyskeskuksen rakennus heti vai tuleeko siihen yksityinen toimija senioriasuntojen puolelle?
Pitää antaa vinkkejä kunnan päättäjille.
Nyt on aika toimia eikä vuoden päästä.
Kunnantalolla päätetään vain puretaanko rakennus heti vai ensi kesänä. Ei tuon kokoiseen kiinteistöön tai Lestijärven väestö pohjalle tule yksityistä toimijaa. Naapurin mummulle oli jo tarjottu hoitopaikkaa Kokkolasta tai mikäli tilaa on niin Toholammilta.
Olen teksteistä päätellyt, että kiinteistövero tuotot sijoitetaan kuntalaisten hyvinvointiin 😉
Soite päättää terveydenhuollosta ja vanhainkodista. Kiinteistöverotuotot käytetään käytetään kuntalaisten hyväksi ja vanhukset sekä sairaat saavat jatkossa hyvää hoitoa Kokkolassa tai Toholammilla.
Toivottavasti kunta järjestää edes kerran viikossa kyydityksen vanhuksille , että saavat käydä katsomassa omaisia ja tuttuja hoitolaitoksessa.
Nämä vanhukset ovat rakentaneet kuntaa, niin sen verran voisi kunta muistaa heitä.
Linja-auto kulkee Kokkolaan ja Toholammille arkena päivittäin.
Vaan kaikki eivät jaksa kulkea siinä plus käydä omaisten luona.
Huomaa ettet ole vanhusten kanssa tekemisissä. Tämä ei ollutkaan nuorille tarkoitettu kuljetus
Videopuhelu muistamattomalle omaiselle on riittävä kerran viikossa jos ei mahdollisuutta käydä itse paikalla. Eihän se kunnan tehtävä ole järjestää mitään matkoja maakuntaan. Ennen kunta antoi jauhosäkin tai vaateapua mutta nykyään pitää ottaa yhteyttä Kelaan jos ei "jaksa kulkea tai käydä omaisen luona".
No muistathan tuon, kun olet jossakin sängyn pohjalla.
Kukaan ei pidä kädestä kiinni tms.
Voit ilmoittaa omaisille ettei tarvitse käydä.
Kyllä käy sääliksi sinun vanhemmat
Kyllä siellä on hoitajia, pappi ja omaiset mahdollisuuksien mukaan paikalla mutta ei kunnan asia ole sinne omaisia kuskata.
No tuulivoima rahoja voi siihen käyttää.
Vai meneekö ns parempiin p,erseisiin.
Se on sitä Lestijärven markkinointia..
Nyt on kyllä huonossa maineessa
Kyllä hyvää hoitoa saa jos on veroja maksanut ja jos säästöjä löytyy vielä parempaa. Turha verorahoilla ruokkia ja huolehtia tyhjäntoimittajista Kela jakaa niille almuja. Väestö ikääntyy ja elättien määrä kasvaa niin jostain pitää karsinta aloittaa siihen asti kunnes eutanasialaki saadaan voimaan.
Nämä vanhukset ovat mahdollistaneet tietyt asiat työn teoillaan. Useampi on osallistunut valkoisiin mistä sinulla ei ole hajuakaan.
Muuten lasketaan sinun kulut tähän mennessä.
Raskausajan neuvolat, synnytykset, lapsilisät, päiväkodit,koulutukset, ilmaiset lääkärit , ilmaiset hammashoitolat yms.
Jos olet käynyt jonkun leikkauksen läpi sairaalassa niin aika kallis homma sekin .
Näitä kaikkia etuja ei ole ollut näillä jotka ovat nyt vanhuksia.
Oletko maksanut taatusti oman osuutesi veroista
Elävät liian pitkään nykyään. Ennen riitti muutama vuosi laitoksessa korkeintaan kymmenen ja nykyään pidetään lääkkeillä hengissä kolmekymmentävuotta. Keskitetään suuriin laitosyksiköihin ja vähennetään huolehtimista sekä lääkitystä niin saadaan säästöjä. Maailmassa on liikaa ihmisiä ja väestönvaihtoa tapahtuu. Pian saattaa Lestijärvelläkin minareetista kuulua rukouskutsu. Heidän kulttuurissa ei vanhainkoteja tunneta ja vanhukset asuvat suvun yhteydessä sekä työskentelevät kuolemaansa saakka.
Ei pidetä enää hengissä väkisin .
Nyt on suuntaus että mietitään kenelle kallis hoito annetaan .
Se oli sitten siinä.
– Aluehallituksen esityslista julkaistaan huomenna (keskiviikkona). Siitä voi aueta enemmänkin.
Aluehallitus päättää neuvotteluiden jälkeisistä toimenpiteistä 5. lokakuuta.
– Henkilöstöä tiedotetaan samana päivänä, sanoo Ilola.
Hänen mukaansa neuvottelut päättyivät erimielisinä.
– Jos jotain sanon, niin sen, että erimielisenä päättyivät.
Elokuun 6. päivänä käynnistyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden tavoitteeksi oli asetettu enintään noin 11 miljoonan euron vuotuiset säästöt.
– Nämä ovat vaikeita asioita. Kävimme vaikeat ja raskaat neuvottelut. Asiat koskettivat henkilöstöä niin isolla määrällä aiempiin neuvotteluihin verrattuna, Ilola sanoo.
Soiten kova säästösuunnitelma ja aikataulu ovat nyt selvillä – Yksi asumisyksikkö aiotaan sulkea
Soiten johdon mukaan ikääntyneiden ja vammaisten palveluihin esitettävät muutokset perustuvat palvelutarpeen muutoksiin ja taloudellisempien ratkaisujen etsimiseen.
Sopeutustoimia esitetään vuoteen 2030 asti. Suunnitelmissa on Kotipirtin ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön sulkeminen Lestijärveltä.