Sotilasasiantuntija Sanna Antikainen

Olen ihmetellen seurannut, millä hartaudella ja asiantuntemuksella sinä kans.ed. Sanna Antikainen julkaiset vaatimuksiasi varuskunnan saamiseksi Pohjois-Karjalaan? Tämä tapahtuu vielä vastoin sotilasviranomaisten kantaa. He eivät ole lämmenneet ollenkaan lennokkuudellesi. Puhut paikkakunnan tuntevista koulutettavista. Touttu on se, että pohjoiskarjalan ikäluokat on kovin pieni osa koulutettavista ja näin ollen täyttö tulee ympäri Suomea ja aluetuntemusvaatimus ontuu.
Näyttää siltä, että sinä Sanna Antikainen harrastat sitä persumaista jälkiviisautta tässä asiassa. Mutta mikäpäs siinä! Tulevaisuus ja vastuullisuus on edessäsi Sanna Antilkainen. Tulevien vaalien jälkeen on pelkona se, etteivät Persut lähde hallitukseen vastuunkantoon ja vaatimaan esim. sotilaskoulukutuksen palauttamista Pojjois-Karjalaan. He loikkinevat "pusikkoon" pakoon ja sieltä tapansa mukaan räksyttävät vastuuttomasti. Toivottavasti he vihdoinkin ryhtyvät hoitamaan Isänmaan asioita ja vastaanottamaan kehumisia tai haukkuja tekemisistään. Sanna, tuskinpa tämä varuskunta-asia "lennättää" sinut uudelleen eduskuntaan, valitettavasti?
26575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Sanna on paras

Äänestä
  • Ei jatkoon! Sanna meinaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei jatkoon! Sanna meinaan!

    Ei jatkoon! Sanna meinaan!

    Jos tota varuskunta asiaa meinaat,niin mee typerä ryssiin kun et tiedä:)

    Äänestä

  • Sotaisa tytteli kun on

    Äänestä

Sanna käy hitaalla, jälkiviisas nk. muutkin persut. Prikaatia tai varuskuntaa EI Pohjois-Karjalaan tule vaikka kuinka Sanna länkyttää.
Äänien keräykseen disinformaatio ja turhan perään haikailu ei riitä. Rakentavat ehdotukset Suomen parhaaksi esim. sosiaalialan kehitykseen liittyen olisi lähellä omaa ammattiaan.

YLE uutiset 3.11. 17:03
•
Päivitetty 4.11. 9:21

Puolustusvoimain komentajan Timo Kivisen mukaan Pohjois-Karjalan alueelle ei tarvita uutta varuskuntaa. Ylen Savo-Karjalan kansanedustajille tekemässä kyselyssä Pohjois-Karjalaan kaivataan varuskuntaa. Kontiolahdella sijainnut Pohjois-Karjalan prikaati lakkautettiin noin kymmenen vuotta sitten.

Kuopiossa Itä-Suomen foorumi -tapahtumassa tänään vierailleen Kivisen mukaan Suomen nykyinen varuskuntaverkosto on riittävä.

– Varuskuntaverkko etenkin maavoimissa lähtee siitä, että se on mitoitettu meidän koulutustarpeemme perusteella. On myös hyvä muistaa se, että maata ei puolusteta varuskunnista vaan meillä on ihan erikseen suunnitelmat muun muassa Pohjois-Karjalan puolustamiseen.

Kivinen pitää Itä-Suomea merkittävänä koko Suomen puolustusjärjestelmän kannalta. Alueella on lukuisia ja suuria joukko-osastoja.

– Itä-Suomi on monessa mielessä koko Suomen puolustuksen kannalta keskeinen alue. Puolustuksen pitää toimia täällä, että Suomea pystytään kokonaisuutena puolustamaan, Kivinen sanoo.

Äänestä
  • Niin,he sanovat kuulapäät. Alueellista puolustusta ei edes haluta ymmmärtää vaan uhhrataan.
    Onko oltava tyhmä kenraali? Miten kenraali Ukrainassa on tehty? Häh?
    Suomea,ette voi puolustaa kun Tanskan kokoinen tyhjiö P-karjalassa.Älkää edes puhuko paskaa,kun ei ole mahdollista ja maasto tuntemusta ei ole etelä-Suomen joukoilla.
    Kenraali ,opettele nyt uutta.
    Vekarajärven tykit on kaukana tai dronejen alla,hävittäjät..xxx ei toimi.Liian hidas siirtyminen,ne voidaan droneilla jalkaväen siirtyminen tuhota.
    Ette pysty siirtämään joukkoja niin nopeasti kuin on tarve ja miehittää Tanskan kokoista tyhjiötä. Joukkoja pitäisi olla 50.000 vähintään joukoista 280.000.
    Te,olette laittaneet itä-Suomen taistelualueeksi,eikö vain?
    Suomen pv,n suunnitelma on taistella oman maan puolella takia ,ei vihollisen mutta vihollisella on taistetella vieraan alueen puolella.
    Alueelle ja koko Suomeen tarvitaan Suojeluskunta ja tästä hyvänä mutta pienempänä esimerkkinä on MPK ja res.järjestöt.

    Äänestä

Sanna ajaa paikkakuntalaisten sekä maakunnan etua, toinen nukkuva edustaja ei puolusta kun omia etujaan!!!

Äänestä
  • Rivijäseniä ovat eduskunnassa molemmat, Sanna ja Hanna.

    Ehdotella ja haaveilla todella voi, puhua läpiä päähänsä niin kuin sannan tapa on.
    Hanna on hiljaa jos ei asiallista sanottavaa, ajanut maaliin muutaman asian Outokummun kehittämiseksi.

    Sanna ei ole muuta kuin nappia painanut käskystä ja vastustanut kaikkea hyvää... Ei jatkoon..

    Äänestä

  • Sannaa äänestetään edelleen kun paras paikkakunnan puolustaja joka puolustaa maatamme kun saadaan varuskunta paikkakunnalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sannaa äänestetään edelleen kun paras paikkakunnan puolustaja joka puolustaa maatamme kun saadaan varuskunta paikkakunnalle.

    Juuri näin, meidän koko suku äänestää paikkakunnan puolustajaa numero 1

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Juuri näin, meidän koko suku äänestää paikkakunnan puolustajaa numero 1

    Onko Sanna saanut jotain aikaiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Onko Sanna saanut jotain aikaiseksi?

    Häpäissyt okulaiset muutaman kerran huolella..

    Äänestä

karjalainen sanomalehti vaatinut samaa

Äänestä
  • Toivottavasti en koskaan päädy äänestämään Sanna Antikaista, käskystä napinpainajaa!

    Äänestä

Sanna on äänensä ansainnut. Paikkakunnan paras vaihtoehto ja varuskuntakin voisi tulla tänne kun natoa ei tuu. Nämä sivari turpeisen itkut täällä tuskin auttaa enää kun takki on kääntynyt usein kuten muistatte ja myyrä energian myyntiinkin estää äänestykset hänen kohdaltaan... Voi hän muutaman vanhuksen äänet kalastaa esiintymällä hartaana uskovaisena kaiken jälkeen ehkä?

Äänestä
  • Millä tavalla on ansainnut? Haukkunut suurinpiirtein kaikki ja yhtään konkreettista asiaa ei ole saanut aikaan. Ainut mikä on toiminut, on hänen propaganda.

    Äänestä

Huomioiden Euroopan tilanne / Ukrainan sota. Tämän hetken tärkein asia maassamme on turvallisuuteen liittyvä. Kukaan ei tiedä laajentuuko Ukrainan sota hallitsemattomaksi. Joka viikko tulee uusi askelmerkki huonompaan suuntaan.

Juuri tähän liittyen. Sanna Antikaisella ei riitä edes ymmärrys miten yleensä maa ohjaantuu sotaan osalliseksi - puhumatakaan miten ehkäistä ohjaantuminen. Tää ei onnistu asevarusteluin tms, vaan puhtaasti viisaalla toimnnalla. Ei osallistu eskaloitumiseen. Eduskunnassa tulisi erikoisesti nyt olla kokeneita ihmisiä - ei kokematomia lapsukaisia, joilla elämä / kokemkset on edessä päin.

Jokainen voinee päätellä. Naton osalllistuessa sotaan - Suomi maana on Venäjän vihollisuuden ensimmäisiä kohdemaita. Sitä saamme mitä on tilattu. Venäjä viha ja ylimielisyys kautta eduskunnan/presidentin. Suomea ikään kuin on ohjaamalla ohjataan sotaan osalliseksi - ei nähdä käyttäytymisen seuraamuksia.
No, ihminen on just tämmönen. Tää vaihe on hauskoo - seuraamukset eivät.

ml

Äänestä
  • Sanna sanoi jo vuosia että rajat kiinni niin kun isänmaallinen suomineito sanoo. äänestetään Persut voittoon ja muiden ryssiä asiansa!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sanna sanoi jo vuosia että rajat kiinni niin kun isänmaallinen suomineito sanoo. äänestetään Persut voittoon ja muiden ryssiä asiansa!

    Paras ehdokas, äänestys jatkuu sama saa ääneni. On hyvä kun oma ehdokas on äänessä eikä nurkkaruusuna.

    Äänestä

  • Suomesta tulee Nato maa, meillä on jo nyt turvatakuut. Ryssä jos hyökkää saamme NATOn turvatakuiden nojalla apua jo nyt saati sitten jäsenyyden varmistumisen jälkeen.

    Ryssä kuluttaa energiansa ja sotarojunsa Ukrainassa eikä ole hyökkäämässä Suomeen peläten ylivoimaista vastusta. Ryssän hyökkäys siis epätodennäköinen mutta ei mahdoton kun kyse kuitenkin heidän arvovallasta joka saa Ukrainassa ison kolhun..

    Siinä ei Sannan tietämyksellä kauas pötkitä, prikaatilla ei merkitystä kun sotilaamme on koulutettu myös täällä. Uudelle prikaatille ei riitä koulutettavaksi miehiä joten sellaista ei uutta itään tule..

    T. Kontiorannan viestimies vm. 1984.

    Äänestä

  • Juuri tähän liittyen. Sanna Antikaisella ei riitä edes ymmärrys miten yleensä maa ohjaantuu sotaan osalliseksi -

    Taitaa tietää enemmän,kuin te tyhmät vassut.

    Äänestä

Sanna on hyvä laulaja. Sinä et oo

Äänestä

Kirjoittaja on osaamaton puolustuksen asioissa.
Toki maata ei puolusteta varuskunnista mutta lähimmät on Onttola ja onko suuri?
Pohjois-Karjalassa on Tanskan kokoinen tyhjiö.
Lähipuolustus ja paikallinen osaaminen on tärkeintä vs.vihollinen.
Osaako Etelä-Suomen jääkärit samaa kuin omat paikalliset olisi täällä?
Olet todella tyhmyyden vasemmistolaiuuden tiellä kun arvostelet ja et tiedä paikallispuolustuksesta.
Kyllä varuskunta olisi hyvä,ei he lähde sotaan jos sellainen olisi mutta siellä koulutetaaan myös reseviläsiä jotka on maanpuolustuksen runko.
Sekä asejärjestelmiä on toki mutta kaikki tietää,ne hajautetaan.

Äänestä

Sanna tipahtaa, kuin rampa ankka laiturilta. Ei pääse enää eduskuntaan hölmöileen. Syvää myötä häpeää tuntien..... Äänestäjä

Äänestä

Hyvä että pitää kotiseudun etua eduskunnassa,tokihan se kummun neuvostoliittoseuran jäseniä ahdistaa.

Äänestä
  • Toivoisin että ei olisi niin että joudun häpeämään aina kun Snna kyselytunnilla avaa suunsa. En halua olla ilkeä, mutta valitettavasti näin on käynyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen ihmetellen seurannut, millä hartaudella ja asiantuntemuksella sinä kans.ed. Sanna Antikainen julkaiset vaatimuksiasi varuskunnan saamiseksi Pohjois-Karjalaan? Tämä tapahtuu vielä vastoin sotilasviranomaisten kantaa. He eivät ole lämmenneet ollenkaan lennokkuudellesi. Puhut paikkakunnan tuntevista koulutettavista. Touttu on se, että pohjoiskarjalan ikäluokat on kovin pieni osa koulutettavista ja näin ollen täyttö tulee ympäri Suomea ja aluetuntemusvaatimus ontuu.
Näyttää siltä, että sinä Sanna Antikainen harrastat sitä persumaista jälkiviisautta tässä asiassa. Mutta mikäpäs siinä! Tulevaisuus ja vastuullisuus on edessäsi Sanna Antilkainen. Tulevien vaalien jälkeen on pelkona se, etteivät Persut lähde hallitukseen vastuunkantoon ja vaatimaan esim. sotilaskoulukutuksen palauttamista Pojjois-Karjalaan. He loikkinevat "pusikkoon" pakoon ja sieltä tapansa mukaan räksyttävät vastuuttomasti. Toivottavasti he vihdoinkin ryhtyvät hoitamaan Isänmaan asioita ja vastaanottamaan kehumisia tai haukkuja tekemisistään. Sanna, tuskinpa tämä varuskunta-asia "lennättää" sinut uudelleen eduskuntaan, valitettavasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu