Kyseessä Vihdin tapaus, jossa perheenäiti sai lähes 80 veitseniskua.
Irakilainen muslimiperhe kyseessä, yleensäkkin kunniaväkivalta on lähinnä muslimien harjoittamaa.
Irakilainen muslimiperhe kyseessä, yleensäkkin kunniaväkivalta on lähinnä muslimien harjoittamaa.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Taas esimerkki siitä, että muslimeita ei pitäisi tänne ottaa.
STOP RASISMI !-
Alotus on vale-uutinen eli fake-news- ja jos tuollasta olis oikeesti jossain tapahtunut se olisi ollut pää-uutisissa isolla kirjotettuna.
Siitä oli esim. aamun uutisissa maikkarilla, ja löytyy muistakin medioista.
Yle ei siitä halunnut kertoa.
Musut eivät ole normaaleja ihmisiä vaan eläimiä.
Kyllä on kerrottu kaikissa medioissa.
Voi voi kun osuu. Omaisten kannalta surullinen tapaus. Myös suomalaisten veronmaksajien kannalta todella ikävää. Kaikki uhrin omaisille määrättävät korvaukset, vainajan siirrot Irakiin, oikeudenkäyntikulut, tuomitun vankeusajan - ja vapautumisen jälkeen syntyvät kulut hoidetaan jälleen kerran valtionkonttorin, eli veronmaksajien kustantamana. Ja sinä hyväkäs kehtaat vetää ton "rasismi" kortin.
Rikastuttavaa kulttuurivaihtoa.
Sanoisi vihervasemmiston edustaja.
Montako naisen polttomurhaa ja pikkutytön sukuelinten silpomista tarvitaan ennenkuin ohisalot, kontulat, biaudet ja kumppanit heräävät?
Oli irakilais mies joka poltti vaimonsa.
Katso YLE Areena ja 8 minuuttia ohjelma ti iltana.
Kulttuurin viitoittamaa tietä kulkevat
Tuovat ansiokkaasti muslimikulttuuria Suomeen.
Opetelkaa äänestämään valittamisen sijaan.
Se ei vaan aina auta.
Eipä, jos äänestää suvakkeja😉
Ei persut yksinään pysty asioita muuttamaan.
Persut sai vaalivoiton mutta muut kieltäytyivät lähtemästä hallitukseen. Näin kansaa sai räkäisen sylkemisen päin naamaansa, kun voittanut puolue syrjäytettiin, ja sama vanha eliitti jatkaa äänestystuloksista riippumatta.
Persut päästi hallitus aikanaan varmaan tuonkin suvaitsevaisuudellaan !
Niin persut kusivat omiin muroihin.
Persut on vaan ainoa puolue joka tosissaan vastustaa huonoa maahanmuuttoa.
Moni nainen äänestää islamin puolesta.
"Kun ne on niin söpöjä ja niillä on nappisilmät"
Muslimikielto Suomeen, Heti!!!!!
Äänestetään oikein, niin tulee
Kunniamurha on muslimien tuotos!Murha ei voi olla milloinkaan kunniallinen!
Ja paljonko kunniaväkivaltaa on jo Suomessakin, mutta ei tule ilmi?
Yhteisö vaikenee.
Sehän se ongelma on.
Monikulttuurisuus on rikkaus.
AI, SÄ OOTKIN YLEINEN KAIKEN TIETÄJÄKÖ?
No, sinä et ole.
Muslimit elää keskiaikaa.
NÄITEN ELÄMÄ ON JUURI TÄTÄ JA SUOMI MAKSELEE SILTI KAIKKI VIULUT NÄILLE JA SAAME ITEKIN VIELÄ VAAROJA NÄISTÄ VÄISTELLÄ
RIEHUNTA HUUTO JA MELSKE MIKÄÄN EI KOHILLAAN OLE NÄILLÄ
Mtv juuri puhui puuta heinää.
Sanoi "nyt on alkanut Suomen ENSIMMÄINEN kunniamurhaoikeudenkäynti".
EI VAAN SATU OLEMAAN ENSIMMÄINEN.
Mutta kun Suomi ei noteeraa valheitaan turvapaikoista niin ei noteeraa valheitaan mistään muustakaan.
Isä tappoi tyttärensä, vai oliko veli kun tappoi siskonsa. Muutama vuosi sitten. Kertoi sen jopa TV! Eli OLI kunniamurha koska Suomi elättää ja suojelee terroristisaastoja.
Kun ei ole pystytty todistaan aiempia.
Kiitos Jumalalle kun suomen satanistioikeuslaitos tuhoutuu.
Eipä ole YLE tästä paljoa uutisoinut. Eikä kukaan ole vihervasemmistosta tai feministeistä ole järjestänyt mitään mielenosoitusta naisia kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Miksiköhän näin?
Feminismi on liitossa terrorismin kanssa. Se liitto pysyy kunnes tuhoutuu kolmannessa maailmansodassa.
On kunniakasta tappaa toinen!?
Onko uskonnollinen hapatus islamissa vielä 2000 vuotta jäljessä ajasta?
Voiko joku oikeasti uskoa että tappamalla vaimonsa, lastensa äidin saa kunniaa?
Sen verran kunniaa kuin paskarakki saa , voisi polttaa elävältä tuollainen sairauteen vetoava paska.
Mitenkäs ne sanat menivätkään Eppujen biisissä?
” Syyttömänä syntymään sattui hän
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään,
jossa jo esi-isät juovuksissa tottakai
hakkasivat vaimot, lapset jos ne kiinni sai…”
Suomalaista perinnettä
Ne saa kunniaa toisiltaan. Kun terroristi kunnioittaa terroristia niin teko on terroristinen.
Kun Suomi suojelee terroristeja niin Suomi on terroristinen. Saasta.
Ehkä juuri tuon perinteen takia Suomi kokee myötätuntoa terroristipedofiilisaastoja kohtaan.
Kiitos Jumalalle kun kosto tulee verinen.
Mutqu mutqu, tulihan se sieltä, olet mielestäsi välkky?
Niinhän tuo syyttäminen käy siihen omaan alttiiseen, sillä tosi muslimi on todellakin etsimässä Luojaansa.
T.käytännön kokemus, käytännössä
Kirjoitettu on.aasin seläässä
https://m.youtube.com/watch?v=17PmZ_41SG8
Pitäisi puhua kontrollista eikä "kunniasta". Siitähän on kysymys: mies tai miehet haluaa kontrolloida naisten elämää ja äärimmäisenä rangaistuksena kontrollia vastaan kapinoinnista on naisen murha.
Ei tämä niin kovin kaukana ole perisuomalaisesta naismurhasta jossa katkeroitunut exä tappaa entisen puolisonsa kun se kehtasi vaihtaa muka parempaan.
Suomessa se kuuluu "ongelmaan" mutta idässä se kuuluu kunniaan eli kulttuurin jokapäiväinen arvoteko.
Siinä on hieman aste-eroa.
Mutta Suomen ruttotauti on "ymmärtäminen". Kaikki hyväksytään koska pahuutta pitää "ymmärtää".
Uhria ei ymmärretä eikä myötätuntoa löydy koska rakastetaan pahuutta ja sen ymmärtämistä.
Kun puhutaan vaikka vain koulukiusaajista niin ymmärtäminen menee AINA kiusaajan puolelle koska Suomi rakastaa pahuutta.
Tilastollisesti kantasuomalainen puukottelee huomattavasti enemmän kuin islaminuskoinen maahanmuuttaja. Jos suomityttö ei halua reikiä täyteen niin parhaassa turvassa on afrikkalaisen tai arabimiehen seurassa.
Rakkautesi valheisiin on varmaan erinomainen.
Kunhan muistaa alempana olentona alistua.
Arabimiehet ja Afrikan sarven polkupyöräinsinöörit ovat yliedustettuina rikos- ja vankitilastoissa, joten tilastollisesti, nämä ulkomaan ihanat miehet tekevät pikarakkauksia ja muita valtatekoja huomattavasti enemmän kuin kantasuomalaiset.
Jos suomityttö haluaa tilastollisesti suuremman mahdollisuuden pikarakkauteen tai valtatekoon, niin silloin suomityttö voi mennä afrikkalaisen tai arabimiehen seuraan.
Lähes puolet Vantaan vankilan asiakkaista on muita kuin kantasuomalaisia, joten ulkomaalaiset ovat aikalailla yliedustettuna rikostilastossa. Ja suomalainen nettoveronmaksaja maksaa myös nämä kaikki monikuluttuuriset ilmiöt.
Ajatuspaja Agendan mukaan meidän pitää sopeutua heidän tapoihinsa, joten nyt olisi aiheellista tuoda se esiin lainsäädännöllisesti eli vapauttaa mies tuosta törkeästä kolonialistisesta syytteestä ja maksaa hänelle vähän höpörahaa.
Paskatassut taas asialla. Nuo stanan musulisaastat tulisi huuhdella isolla vedellä kaikki suomenlahteen. Pskaahan se on jo täynnä muutenkin.....