Miten käsittelet tunteita joita et ilmaise?

Jätätkö käsittelemättä mielen pohjalle?
14286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Itselläni on tapana käsitellä niin paljon ja niin hyvin kuin vain pystyn, ettei mikään jää käymättä läpi ja saan itseni tasapainoon. Yleensä on toiminut, mutta joskus jotkut asiat vaatii myös toista ihmistä käsittelemään niitä kanssani. Tämähän riippuu aivan tilanteesta. Joitakin asioita ei tarvitsekaan vatvoa mielessään vaan ne saavatkin jäädä sinne mielen pohjalle, kunnes hiipuvat sieltä itsekseen pois. Välillä tulee analysoitua liikaakin eikä se ole välttämättä aina hyvä juttu. Jotkut asiat taas on vain annettava olla, mikäli niille ei voi mitään ja hyväksyttävä kaikkinensa. Usein jään kiertämään yhtä ja samaa rataa, kunnes huomaan, ettei tämä pohtiminen johda mihinkään ja silloin pidettävä taukoa. Sen jälkeen pystyy taas käsittelemään asiaa toisesta näkökulmasta ja näkee moneltakin kantilta kokonaisuuden ja tämä puolestaan johtaa eteenpäin ajatustyössä. Jotkut asiat vievät hieman enemmän aikaa, jotkut taasen menevät nopeasti aivojen arkistoon, kun ovat niin helposti käsiteltäviä. Riippuu asiasta ja tilanteesta ja sen hetkisestä mielialasta plus monesta muusta tekijästä.

Äänestä
  • Tämä juuri että pyrkii käsittelemään mahdollisimman paljon. Jonkinlainen ihanne että niin kuuluu tehdä tai se on hyödyllisintä. Kuitenkin joskus tulee eteen raskaita tunteita joiden käsittely uuvuttaa liikaa ja vie voimia muulta. Tunteita joita ehkä on mahdotonta käsitellä loppuun. Ne jättää mielen pohjalle makaamaan ja siellä ne sitten saavat jähmettyä ja koteloitua osaksi omaa olemassaoloa. Niiden on vain annettava olla siellä.

    Äänestä

Johdatteleva kysymys. Teetkö ehkä itse noin ja projisoit muihin hankalan asian itsessäsi?

Mm kirjoittamalla, lukemalla psykologiaa, luotettavalle ja asiaan nähden ulkopuoliselle ystävälle juttelemalla.

Äänestä
  • Kysymyksen tarkoitus on saada muiden näkökulmia.

    Äänestä

Aika usein käsittelen tunteitani hiljaa itsekseni. Poikkeus, kun päätän kirjoittaa niistä julkisesti vastakaikua hakiessani.

Musiikki on myös oiva apu avaamaan muureja, joita on hiljalleen kasannut sisimpäänsä. Se voi olla sävel tai sanat. Molemmat. Mitkä avaa jotain ja sen asian voi nostaa "pöydälle tutkittavaksi".

Elän hyvin paljon pääni sisällä eli teen jatkuvasti aivotyöskentelyä, mietin, pohdin ja etsin vastauksia, oivallan ja omaksun.

Aivot on mukava elin. :)

Jasu

Äänestä
  • Joskus musiikilla tai muulla taiteella voi ilmaista tunteita joita muuten ei voi. Vahvistuvatko ne siitä vai kuluvatko pois. Ehkei mikään muuta perustavanlaatuista.

    Äänestä

Näkee tahtomattaan valokuvan joka tuo muiston vuosikymmenten takaa ja tietää ettei mikään ole muuttunut. On toinenkin paljon räikeämpi samalla kohtalolla kaiketi.

Äänestä

Ehkä kaikilla on "niitä".

Äänestä
  • Kaikilla on niitä, ketä niitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kaikilla on niitä, ketä niitä?

    Niitä joiden kanssa ei mahdu samaan huoneeseen. Siitä tässä kai puhutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Niitä joiden kanssa ei mahdu samaan huoneeseen. Siitä tässä kai puhutaan.

    Mun takana ei ole yhtään naista, kenen kanssa en mahtuisi samaan huoneeseen tänä päivänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mun takana ei ole yhtään naista, kenen kanssa en mahtuisi samaan huoneeseen tänä päivänä.

    Mulla on kaksi naista.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mulla on kaksi naista.

    Täällä kolme, kaikki hyvistä syistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mun takana ei ole yhtään naista, kenen kanssa en mahtuisi samaan huoneeseen tänä päivänä.

    Olet onnekas tai sulla on hyvä maku.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jätätkö käsittelemättä mielen pohjalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu