Kuoleman jälkeen omaisuuden uusjako

Kuinkas menee, ja millä estää pahin skenaario?

Eli minulla on omakotitalo, jonka arvo noin 250-300 t. Velkaa tästä on jäljellä 140 t. Jos kuolisin, niin lapsethan minut perisi, ja velkaosuus olisi talon myymisellä hoidettavissa, ja lapsille jäisi siitä vielä jotain rahaakin jaettavaksi keskenään.

Lapset on alaikäisiä, 8 ja 12 vuotiaat. Lasten äidin kanssa olemme eronneet joitain aikoja sitten. Välit on viileät, koska exä hyppäsi lennosta uuteen suhteeseen.

Eli pahin skenaario olisi se, jos kuolisin, niin pääsisikö exä lasten kautta jotenkin tuohon omakotitaloon käsiksi? Exähän olisi lasten ainoa huoltaja tuossa tapauksessa. Alaikäiset lapseni perisivät tottakai omaisuuteni, omakotitalon muodossa. Exä ehdottaisi lapsille, että taloa ei tarvikaan myydä, vaan hän voi muuttaa siihen heidän kanssaan asumaan. Asunto on siis lapsille tärkeä lapsuudenkoti, ja exän vuokrarivari ei tunnu sillä tapaa kodilta. Lapsethan tähän varmaan ilomielin suostuisi, koska omakotitalo tuntuu heille siltä oikealta kodilta.

Eli exä pääsisi ilmaiseksi asustelemaan tuohon, uuden puolison kanssa. Olisiko mahdollista, että jossain vaiheessa hetken siinä asuttuaan exä ja uusi puoliso ostaisi omakotitalon lapsilta, pilkkahintaan, jollain naurettavalla summalla?

Vai miten nämä menee? Alaikäisten lasten asioista päättää kuitenkin tuossa tapauksessa se ainut vanhempi, eli exä. Millä estää tuollainen, ettei omakotitaloni päädy vääriin käsiin, jos vaikka yhtäkkiä kuolen johonkin?
3333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

🔞 ­N­y­­­m­­f­o­m­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17649209G

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Ei. Ensinnäkin,lapsesi perivät sen mitä velan jälkeen jää. Pankki on tässä se avainasia,hyväksyykö sen että joku ulkopuolinen maksaa jatkossa velkaa. Sekin on tässä kysymys,onko ositus tehty exän kanssa.
Sekä oliko avioehtoa?
Ellei avioehtoa ollut,eikä ositusta ole tehty,lasten perinnön suuruus selviää vasta osituksen jälkeen.

Äänestä

Miten nopeasti tuommoinen menee sitten kaupaksi kesän kuluessa? Vai pitääkö odottaa, kun pankki ei odota.
Exä voi ostaa huutokaupasta, kun tuskin pankki siitä omiaan saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinkas menee, ja millä estää pahin skenaario?

Eli minulla on omakotitalo, jonka arvo noin 250-300 t. Velkaa tästä on jäljellä 140 t. Jos kuolisin, niin lapsethan minut perisi, ja velkaosuus olisi talon myymisellä hoidettavissa, ja lapsille jäisi siitä vielä jotain rahaakin jaettavaksi keskenään.

Lapset on alaikäisiä, 8 ja 12 vuotiaat. Lasten äidin kanssa olemme eronneet joitain aikoja sitten. Välit on viileät, koska exä hyppäsi lennosta uuteen suhteeseen.

Eli pahin skenaario olisi se, jos kuolisin, niin pääsisikö exä lasten kautta jotenkin tuohon omakotitaloon käsiksi? Exähän olisi lasten ainoa huoltaja tuossa tapauksessa. Alaikäiset lapseni perisivät tottakai omaisuuteni, omakotitalon muodossa. Exä ehdottaisi lapsille, että taloa ei tarvikaan myydä, vaan hän voi muuttaa siihen heidän kanssaan asumaan. Asunto on siis lapsille tärkeä lapsuudenkoti, ja exän vuokrarivari ei tunnu sillä tapaa kodilta. Lapsethan tähän varmaan ilomielin suostuisi, koska omakotitalo tuntuu heille siltä oikealta kodilta.

Eli exä pääsisi ilmaiseksi asustelemaan tuohon, uuden puolison kanssa. Olisiko mahdollista, että jossain vaiheessa hetken siinä asuttuaan exä ja uusi puoliso ostaisi omakotitalon lapsilta, pilkkahintaan, jollain naurettavalla summalla?

Vai miten nämä menee? Alaikäisten lasten asioista päättää kuitenkin tuossa tapauksessa se ainut vanhempi, eli exä. Millä estää tuollainen, ettei omakotitaloni päädy vääriin käsiin, jos vaikka yhtäkkiä kuolen johonkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu