Kuolemaan johtanut väkivaltarikollisuus.

Suomessa tehtiin vuonna 2022 1,7 kuolemaan johtanutta väkivaltarikosta per 100 000 asukasta.
Luku on alempi kuin viimeisenä 41 vuotena, mutta kuitenkin selkeästi korkeampi kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Kasvaneesta maahanmuutosta huolimatta kuolemaan johtava rikollisuus siis ei ole kasvanut, vaan vähentynyt.

Suomalainen kuolemaan johtava väkivaltahan on aina ollut siitä poikkeuksellista, että se tapahtuu perhe- ja ystäväpiirissä.
Maailmalta tuttua katuväkivaltaa ja ryöstöjä tapahtuu hyvin vähän, sen sijaan kännissä kavereiden ja perheen kesken sitäkin enemmän.
Otsikoihin näistä pääsevät nykymedian aikana kaikki, mutta suurta keskustelua aikaansaavat vain ne poikkeukselliset teot, siis se katuväkivalta ja ryöstöt.
Julkinen keskustelu siis luo tilastoharhan ihmisten päissä, tilastoharhan, joka ei perustu tilastoihin vaan mutuun.
1229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Poliisit sai hyvin rikolliset moottoripyöräjengit ja huumejengit kiinni ja matalaksi. Aseitakin saatiin paljon pois kaduilta? Näitä moottori pyörä miehiä ei pitäisi ollenkaan maahan. Tuovat nuorisolle huumeita. Nythän nuoria on kuollut huumeisiin Suomessa enemmän kuin Euroopassa muualla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dj-marco kirjoitti:

Suomessa tehtiin vuonna 2022 1,7 kuolemaan johtanutta väkivaltarikosta per 100 000 asukasta.
Luku on alempi kuin viimeisenä 41 vuotena, mutta kuitenkin selkeästi korkeampi kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Kasvaneesta maahanmuutosta huolimatta kuolemaan johtava rikollisuus siis ei ole kasvanut, vaan vähentynyt.

Suomalainen kuolemaan johtava väkivaltahan on aina ollut siitä poikkeuksellista, että se tapahtuu perhe- ja ystäväpiirissä.
Maailmalta tuttua katuväkivaltaa ja ryöstöjä tapahtuu hyvin vähän, sen sijaan kännissä kavereiden ja perheen kesken sitäkin enemmän.
Otsikoihin näistä pääsevät nykymedian aikana kaikki, mutta suurta keskustelua aikaansaavat vain ne poikkeukselliset teot, siis se katuväkivalta ja ryöstöt.
Julkinen keskustelu siis luo tilastoharhan ihmisten päissä, tilastoharhan, joka ei perustu tilastoihin vaan mutuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu