Ukrainalaisten epäonnistunut kotouttaminen

Somerolla on ukrainalaisten kotouttaminen epäonnistunut niin täydellisesti.Somerolle heitä ei olisi pitänyt sijoittaa yhtäkään.
Aiheuttavat jatkuvasti häiriöitä ja ovat niin traumasoituneita erityisesti lapset.Poliisit vierailevat melkein joka yö näissä lähiöissä joissa asuvat.
Suomalainen kulttuuri ja elämänmeno on niin erilaista,että heitä olisi pitänyt sijoittaa heidän omiin raja naapuri valtioihin.
Näiden lapset eivät osaa käyttäytyä missään mittakaavassa näistä saadaan vielä lisää taparikollisia Somerolle.
Omivat leikkipuiston eikä suomalaisilla lapsilla ole sinne menemistä.
Ukrainasta tulleiden lasten käytöstavat ovat hirveitä.
282022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ainakin yksi perhe jolla on ajokoira kohtelevat koiraa epäasiallisesti,eivät ymmärrä suomea.

Äänestä
  • Eläimet niiltä pois.

    Äänestä

Rahat pois kantiksilta ja ulkomaalaiset ensin.

Äänestä
  • Sitä se on muut on paremmassa asemassa kuin kantaväestö.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sitä se on muut on paremmassa asemassa kuin kantaväestö.

    Veronmaksulla kantis ei saa mitään mutta ulkomalaiset saavat kaiken ilman verojen maksua.
    Saisiko heidän maassaan suomalainen mitään ilmaiseksi tai apua?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Veronmaksulla kantis ei saa mitään mutta ulkomalaiset saavat kaiken ilman verojen maksua.
    Saisiko heidän maassaan suomalainen mitään ilmaiseksi tai apua?

    Huoh.. Ei varmasti saa.

    Äänestä

KAIKKI UKRAINALAISET TULEE KARKOITTAA PUOLUSTAMAAN MAATAAN JA AJAMAAN VENÄLÄISET POIS.

Äänestä
  • Osa ukrainasta on venäläinen oppikoot elämään rauhassa niinku täälläki on tehty( huolimatta erilaisuudesta)

    Äänestä

Ei siis mikään ihme että suomalaiset alkaa vihaamaan ukrainalaisia kun ne saa kaiken ilmaiseksi ja niitä paapotaan minkä keritään.

Äänestä

Lapsetkin jo vihaa näitä.
Haastavat riitaa koko ajan.

Äänestä

Voisiko kunta vaikka pakkolunastaa käyttämättömiä omakotitaloja. Ukrainalaisia pitäisi sijoittaa ihan suomalaisten keskelle ja nämä olisi hyvä kohde. Paikalliset voisivat myös antaa mökkejä ja kesäasuntoja käyttöön.

Äänestä
  • Nehä ko nyt yrittää vallata valtion tuella! Niinku koko euroopan (zionistit)

    Äänestä

Synkkää yksinpuhelua.

Äänestä
  • Kaikissa yllä olevissa on eri ip osoitteet.
    Tarkista vaikka itse.Ellet osaa se on voi voi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kaikissa yllä olevissa on eri ip osoitteet.
    Tarkista vaikka itse.Ellet osaa se on voi voi.

    Roskaa.

    Ei onnistu sinulta.

    Äänestä

Ei tuo onnistu muuallakaan, erehdyin vorsan liiteriin ilmeisesti puolustusmäärärahojen maksupäivänä ja putiikki oli täynnään omanarvontuntoisia ukriperheitä siis ISI äippä ja lauma. Mitä v**tua nuo terveennäköiset äijät tekee täällä? Mieleen tuli sanonta rotista ja uppoavasta laivasta, mutta eihän sitä saa käyttää "hyvien" kohdalla.

Äänestä
  • Esim. jos on tuomittu rikollinen kotimaassa ja vaaraksi muille niin ei pääse sotimaan. Ovat todella tarkkoja siitä.

    Toinen että jos on 3 lasta huollettavana niin silloin saa vapautuksen sodasta.

    Päihde ja mielenterveysongelma on myös peruste vapautukseen.

    Sodassa olevat ovat pääasiassa nuoria, täyspäiväisiä miehiä joilla ei vielä perhettä.

    Eli todennäköisesti kuuluu johonkin noista ryhmistä. Saattaa olla että myös haluaisi sotimaan mutta ei kelpuuteta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Esim. jos on tuomittu rikollinen kotimaassa ja vaaraksi muille niin ei pääse sotimaan. Ovat todella tarkkoja siitä.

    Toinen että jos on 3 lasta huollettavana niin silloin saa vapautuksen sodasta.

    Päihde ja mielenterveysongelma on myös peruste vapautukseen.

    Sodassa olevat ovat pääasiassa nuoria, täyspäiväisiä miehiä joilla ei vielä perhettä.

    Eli todennäköisesti kuuluu johonkin noista ryhmistä. Saattaa olla että myös haluaisi sotimaan mutta ei kelpuuteta.

    Väärin noiden pitäisi olla sotimassa ja piste.

    Äänestä

Someron miehet!
Nyt on vaimo ehdokkaita tarjolla.
Sieltä nyt hakemaan ja väkilukua kasvattamaan.

Äänestä

Mä olen ehkä liian vanha muistelemaan mutta ukrainalaisia pidettiin kakkoslaadun ryssinä vielä 15 v sitten. Nyt ne on pualjumalia. Mulle on ihan sama kumpi ampuu kampea koska EU antaa niille sielunrauhan oitis.

Äänestä

Alkanut tuntumaan että ihan sama mikä etnisyys niin kaikki pakolais-statuksella tulevat alkavat keeneröimään Suomessa. Mikä näiden päässä on vialla, pitävätkö kaikki kansat suomalaisia jotenkin pelleinä?? Oksettaa muutenkin kun oma kotimaa on muutettu joksikin koko maailman pakolaiskeskukseksi. Varmaan tahallista kun tiedossa on miten vähän täällä on kantaväestöä(joka ei uskalla puolustautua)

Äänestä
  • Suomen laki passivoi maahanmuuttajia siihen että ei kannata tehdä muuta kuin heittäytyä avuttomaksi ja alkaa pyytämään ja vaatimaan huolenpitoa. Se että Suomi antaa enemmän kuin vaatii näiltä, ei riitä kuin hetkelliseen kiitollisuuteen. Pidemmän päälle tämmöisen paapomisen kohde unohtaa sen arvostuksen auttajaa kohtaan. Rajat ja tiukat säännöt ovat rakkautta näissäkin asioissa ja niillä saa sitä arvostusta.

    Äänestä

Junissa puhuvat puhelimeen huutaen ja kaijutin päällä!!!Tönivät, etuilevat jne

Äänestä
  • Onko Somerolla juniakin?

    Äänestä

Suomeen otetaa vahingossa vaa rikolisia ja sopeutumattomia ku valkataa väärin

Äänestä

Se niitten "pressa" on euroopan kim jon ung .. palvonta iha samanlaista ja kaikkien pitää muka totella .. sananvapaudenki vei

Äänestä

Onko Someron persut valloittaneet S24 Somero-foorumin?

Kas kun easenteet ja keskustelun alhainen taso on ehtaa persuilua puhtaimmillaan ilmiselvästio.

Äänestä

Kantasomerolaiset klopit Somerolla tarvitsisivat yhtä lailla kotouttamista yhteiskuntaan kuin ulkomailta muuttaneet. Kiusantekoa, ilkivaltaa, jatkuvaa häiriöntuottamista öisin... sääntöjä ei noudateta. Tutustukaa Someron rikostilastoihin. Montako ukrainalaista sieltä löytyy? Ihan omia poikia ja miehiä kaikki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Somerolla on ukrainalaisten kotouttaminen epäonnistunut niin täydellisesti.Somerolle heitä ei olisi pitänyt sijoittaa yhtäkään.
Aiheuttavat jatkuvasti häiriöitä ja ovat niin traumasoituneita erityisesti lapset.Poliisit vierailevat melkein joka yö näissä lähiöissä joissa asuvat.
Suomalainen kulttuuri ja elämänmeno on niin erilaista,että heitä olisi pitänyt sijoittaa heidän omiin raja naapuri valtioihin.
Näiden lapset eivät osaa käyttäytyä missään mittakaavassa näistä saadaan vielä lisää taparikollisia Somerolle.
Omivat leikkipuiston eikä suomalaisilla lapsilla ole sinne menemistä.
Ukrainasta tulleiden lasten käytöstavat ovat hirveitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu