https://yle.fi/a/74-20016484
"Teollisuuden sopu rahasta nostaa myös kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöiden palkkoja – työnantajapomo kauhistui
Kunta- ja hyvinvointialueiden työntekijät sopivat palkkariidassaan, että jos muiden alojen työehtosopimukset ylittävät heidän omat korotuksensa, he saavat ylimenevän osuuden oman korotuksensa päälle."
Eläminen Suomessa on kuluneiden kahden vuoden aikana kallistunut reippaasti. Varsinkin v.2022 aikana. Itse asiassa palkankorotusvaateet ovat olleet tästä syystä vanhentuneita ja siksi liian pieniä.
Miksi eläminen on kallistunut?
Kahdesta syystä.
1. Covid
2. Venäjä
Kummastakin on hallituksemme johdossa ollessa selviydytty mutta se maksaa rahaa ja siksi on kaikki kallistunut.
Suomeksi: Työmies tarttee rahaa elättääkseen perheensä, tulevat veronmaksajat.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kohta tulee pankkomajuri vastaamaan, että Halosen eläke on väärin laskettu!
Naisvaltaiset pienipalkkaiset ansaitsevat korotuksen. Onko jokin muu ammattiryhmä johon oli kohdistettu ns. pakkolaki tehdä työtä mikäli valtiovalta niin päättää?
Outoa on, että jos jokin ala on niin kansanterveydelle välttämätön, ettei siitä makseta riittävää palkkaa!!!
Juuri näin. Työstä kuuluisi maksaa palkka jolla pystyy toimeen tulemaan mutta esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä sekä muissa isoissa kaupungeissa asumisen kalleus on sitä tasoa ettei pienellä palkalla oleva hoitaja asumistaan pysty maksamaan.
Olet täysin oikeassa
Tämä on totta. Naisvaltaiset alat ovat alipalkattuja
Paljos Kangasalla asuu pienituloisia ja onko siellä vuokrat kohdillaan?
Kunnon palkankorotukset naisille
Millos persutrollit tulee huutamaan, ettei niihin ole varaa?
"Eläminen Suomessa on kuluneiden kahden vuoden aikana kallistunut reippaasti. Varsinkin v.2022 aikana."
Sähkö!
Sähkön hinta on sikamaisesti noussut vuoden aikana.
Ilman saanna päämsiteriä ei oltaisi näin huonossa jamassa. mm ulkomaiden kehitysapu nousut runsaasti. Tottakai hekin osa heistä diktaattoreita kahmuaa päältä, tarvitsee rahaa, mutta velkarahaa hullua jakaa.
Ihanko "saanna päämsiteriä"?
"saanna päämsiteriä..."
Mitä enemmän kehitysmaita autetaan, sitä suurempi on pakolaisten määrä.
Pakolaisiako tänne lisää?
Miksi et aito-arska käytä omaa nikkiäsi Perussuomalaiset palstalla häiriköidessäsi. Aloituksesi ja häirikkökommentit ovat tunnustettavissa. Koita edes teeskennellä suoraselkäistä. Eikä poisto auta, kuten edellisen kään. Mikäli poistat, alan palstan, myös sinun tapasi mukaan paukuttamaan sitä joka palstalle, joka ketjuun, "Ylen linkeillä" varustettuna ☺😉
Mites persupalsta tähän liittyy?
Avaajan aloitukset ovat harvina7sen heikkolaatuista copypasts6sts.
Voi v..u eikö entinen luotsi ole kuullut v..n palstajaosta.