Intialaiset Suomessa voivat olla vaikeita ihmisinä.
Yritin vähin äänin tutustua eri tilantein.
Jotkut ovat paitsi sulkeutuneita, kylmiä keskusteluille ja myös henkisesti vaikeasti ymmärrettäviä.
Mitä he kantavat sisällään, mitä miettivät?
Saako heitä availla? Eiväthän vahingoitu?
Samoja raskaita mietteitä kantavat jotkut Itä-afrikkalaiset.
Mieleen tulee paljon yksinkertaistuksia, mutta en uskalla sanoa, koska en tiedä kulttuuria yhtään.
Esimerkiksi etiopialaiset ovat samalla tavoin raskaita, hiljaisia, painavia.
Ei ole epätietoa, että Intia ja Etiopia sekoittuivat aikaisemmin,
tai Etiopia ja Islam.
Minkälaisia intialaiset ovat Intiassa kohdeltuaan?
Ei voi taksilla lähteä nähdä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Islamistit ovat jopa intialaisia kevyempiä.
Yksi selityksistä voi olla että tietyn vuoden jälkeen Suomen uudet maahanmuuttajat ovat olleet tietynlaisia vain.
Syynä globaali poliittinen tilanne, jota vaikea täysin ymmärtää.
Kun ennen tiettyä vuotta maan maahanmuuttajat olivat tietynlaisia,
niin filosofoiden voi ajatella, että toisen vuosiluvun jälkeen toisenlaisia.
Asia vaikuttaa Suomen identiteettiin.
Intia on vanhempi kuin Islam ja ikä voi olla yksi selitys raskaudelle.
Intia on aikuinen ja voi olla että iäkäs.
Jos Etiopia on sotkettu Euraasian geeneillä,
niin mistä Afrikan paikasta pitää etsiä aitoa Afrikkaa?
Hyvin loogista, että ihon pigmentaation muutos aiheutuu Auringosta.
Auriko khoisanien kohdalla oli heikko ja Bantujen ja aikalaisten kohdalla taas voimistui.
Se synnytti uuden Afrikan lajin?
Bantut - maaviljelijät asuivat paikoillaan ----> alkoi kehittyä sosiaalisen kanssakäymisen kulttuuri 10 000 v sitten
Muu intialaisten raskauden selitys on ylikansoitus, mietin...?
Nepalissa energiat ovat toisenlaisia...
Jos en sotke nepalialaisia Suomessa intialaisiin.
Joukossa oli tavattu puheliaita intialaisia, mikä on ihme.
Onko taustalla myös osavaltioiden välinen kulttuuri.
Ja toisen filosofian mukaan, Intia voi merkitä raskauden aikaista mahaa.
Lasten kohdalla ei huudeta, mutta ollaan hiljaa ja kuunnellaan vauvaa itseään.
Äiti on hiljaa koska vuoropuhelu tapahtuu sisällään.
Äiti joka huutaa ja juoksee kaikialla on vaarassa saada keskenmenon.
Ehkä kohtu-paikkasidonnainen filosofia vaikuttaa intialaisiin.
"Kun puhuu liikaa, niin ei saa lasta, ei pääse naimisiin....??"
Puheen energioilla liikkuvat tieto ja muut voimat.
Hallitsematon, tiedostamaton puheilu vaarantaa ihmistä.
???
Tuntuu, että intialaiset ovat varovaisia ulkopuolisia kohtaan.
He suojelevat omia perheitään.
Perhe on hyvin iso ja niin ikään intialaiset pelkäävät sotkeutua vieraisiin ja vaarantaa perheen aseman.
Toiset intialaiset perheet ovat sisäänpäinkääntyneitä, että eivät kiinnostu ulkopuolisista yhtään.
pimeässä avaruudessa on numeroita
en ole vielä selväjärkinen nähdäkseni linuksin
valkoisia sarjoja.....
kun tekee työtä kannattaa tehdä kaikkia palvelevia töitä