TV:n antennikaapeleista 75 ohmia

Eli tv-signaalin vastaanotto antennitaloudessa ja matkaa antennilta on kymmeniä metrejä. Antenni on vaihdettu jossain vaiheessa, mutta kaapeli on toiminut peräti 1989 vuodesta saakka, kulkee osan matkaa vaijerin varassa jne.
Mutta nyt tuli ongelma, kun kaapeli tuli alas tuolta vaijerin kannattamalta osuudelta ylikorkean ajokin ajettua vahingossa sen alta.
Edelleen se kaapeli signaalin välittää, mutta nyt siinä on hieman sellainen hätäratkaisu, jonka kestävyydestä ei ole varmuutta.
Kysymys kuuluu lyhyesti, mikä on metritavarana sellaista antennikaapelia tuohon tarkoitukseen, joka on hintansa arvoista ja hyvää/toimivaa/luotettavaa/pitkäikäistä/säätä kestävää ja mitä muita ominaisuuksia voi vaatia?
Joskus on sattunut silmään kaapeleita, joista on ulkokuoren muovieristekin haljennut, sellaisia en halua.

Keväällä voisi laitella uudet piuhat, kun tuo vanha systeemi nyt vielä saatiin toimimaan ainakin toistaiseksi.
242819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jotkut antennimiehet vannovat mastohommissa mustan antennikaapelin nimeen.

Äänestä

  • Musta muovi ei kerro mitään kaapelin laadusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Musta muovi ei kerro mitään kaapelin laadusta.

    Ei ehkä kaikille...

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei ehkä kaikille...

    Niin ei ainakaan asiasta vähänkään ymmärtäville.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Niin ei ainakaan asiasta vähänkään ymmärtäville.

    Siis vähän ymmärtäville.

    Äänestä

Vettä pääsee vaipan metallipunokseen: Sehän sen kaapelin lopuilta pilaa. Jos pakkasella toimii mutta suojasäällä alkaa pätkiä on kaapelissa melko varmasti vettä. Eli jos kaapelin saa kuivattua ja korjattua vettä pitäväksi ei sitä välttämättä tarvitse uusia.
Oikeastaan kaksi asiaa tarkistettava: Kaapelin punoksessa on riittävän paljon säikeitä ja materiaali on riittävän jäykkää. Yleensä laadukkaat kaapelit on myös kalliimpia kuin marketeista saatava yleisjohto. Toisaalta en ole törmännyt vielä johtoon joka hajoaisi alle 10 vuodessa, mikäli vesieristys on hoidettu kunnolla.
Alle 50 metrin vetoihin riittää "perus" RG-6 johto. Jos tarvitaan 150m vetoa, niin RG-11 aiheuttaa vähemmän häviötä signaaliin. Laadusta voi joutua vähän maksamaan eli täyskuparinen johto maksaa enemmän kuin kuparilla päällystetty - aina johdossa ei ole kuparia lainkaan. Kovin paljoa antennijohtoa ei kannata taivuttaa sillä mutkat heikentää signaalia, jos mutka on kovin jyrkkä(<5cm säde).

Äänestä
  • Varsinaista höpöttelyä. 😁😂

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Varsinaista höpöttelyä. 😁😂

    Miten niin? Onko sinulla itselläsi mitään varsinaista sanottavaa itse asiaan, vai oletko pelkkä typerys hymiöinesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miten niin? Onko sinulla itselläsi mitään varsinaista sanottavaa itse asiaan, vai oletko pelkkä typerys hymiöinesi?

    Onhan sekin saavutus että tuottaa noin paljon tekstiä sanomatta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onhan sekin saavutus että tuottaa noin paljon tekstiä sanomatta mitään.

    Ettei olisi sinulla ymmärryksessäsi vikaa

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onhan sekin saavutus että tuottaa noin paljon tekstiä sanomatta mitään.

    On poliitikkoainesta selvästi :)

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miten niin? Onko sinulla itselläsi mitään varsinaista sanottavaa itse asiaan, vai oletko pelkkä typerys hymiöinesi?

    En ole kukaan aiemmista kommentoijista mutta höpöttelyä on puhe antennikaapelin kuivaamisesta ja paikkaamisesta. Kun koaksiaalikaapelin keskijohtimen ja ulkokuoren väliin koksun vaippaan on kerran päässyt vettä niin se ei sieltä ikinä lähde pois. Sadevesi aiheuttaa metallikudoksen pinnan hapettumista jolloin kaapelin vaimennus korkeimmilla taajuuksilla lisääntyy merkittävästi.

    Jokainen kaapeli jonka ulkokuoressa on halkeamia on kastunut ja lopullisesti pilalle mennyt kaapeli. Ja varsinkin siihen antennin puoleiseen liitokseen pitää kiinnittää huomiota ja tiivistää niin ettei vesi pääse valumaan kaapelin sisälle. On kokemuksia sukulaisten mökki-antennijohtimista, joissa telkkarille tulevasta liittimestä on alkanut tiputtaa vettä...

    Huonommankin ja "liian" pitkän kaapelin saa toki toimimaan jos aivan antennin tyveen laittaa antennivahvistimen nostamaan signaalin tason yli kaapelin vaimennuksen. Vastaanottimen päässä antennivahvistimesta ei ole hyötyä vaan pitää olla nimenomaan ennen vaimennusta aiheuttavaa kaapelia. Ongelmana voi silloin olla ukkosten aiheuttamat ylijännitteet, joiden vuoksi huokeampi vahvistin kosahtaa ennenaikaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä ne kuivaa, kun ovat riittävän kauan auringossa: Syys-sateet saa kaapelin toimimaan heikommin, kun sinne pääsee vettä. Sitten kun pakkanen jäädyttää veden, alkaa taas toimia eli jos on reikä kaapelissa mutta ei ole ehtinyt hapettumaan vielä liikaa. Muutaman kerran olen korjannut kaapelin tekemällä siihen vedenpoistoreiän matalimmalle kohdalle - kestää n. 1kk kuivaa. Lähes reiätön kaapeli kuivaa tietysti heikommin, mutta sellainen jossa on katkos suojakuoressa 10-50cm välein kuivaa kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ihme inttäjäkin!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ihme inttäjäkin!

    Tuo vaikuttaa samalta häirikköhyypiöltä, joka on vähän joka palstalla jankuttamassa.
    Joka asiaan sillä tuntuu olevan joku "jeesusteippipatenttikin".

    Äänestä

Paratronic Oy:ltä RG-6 -kaapelia ja liittimet, et pety.

Äänestä

Muistakaa käyttää yhdyssuodinta antennien kytkennässä.
Kysykää OH-kolmoselta tarvittaessa apuja.

Äänestä
  • Minä ainakaan en tarvitse kuin yhden UHF-antennin ja linjavahvistimen pitkän antennijohdon alkupäähän. Itseasiassa samanlainen linjavahvistin on myös johdon loppupäässä ja ilman sitä tulee pikselöintiä, jota tietysti tulee myös, jos jättää alkupään linjavahvistimen pois, eli näyttää vaativan kumpaisenkin vahvistimen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Minä ainakaan en tarvitse kuin yhden UHF-antennin ja linjavahvistimen pitkän antennijohdon alkupäähän. Itseasiassa samanlainen linjavahvistin on myös johdon loppupäässä ja ilman sitä tulee pikselöintiä, jota tietysti tulee myös, jos jättää alkupään linjavahvistimen pois, eli näyttää vaativan kumpaisenkin vahvistimen.

    Kannattaa laittaa antennin lähtöön signaalivahvistin, ei tarvitse vahvistaa koko linjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kannattaa laittaa antennin lähtöön signaalivahvistin, ei tarvitse vahvistaa koko linjaa.

    Miksi, jos edellä mainittu systeemi antaa aina kelvolliset, sataprosenttiset lukemat television signaalitestissä?

    Äänestä

. Voin auttaa sinua löytämään sopivaa antennikaapelia ulkokäyttöön. Antennikaapeli on tärkeä osa tv-signaalin vastaanottoa, ja sen laatu ja kunto vaikuttavat kuvan ja äänen laatuun. Antennikaapelin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

Kaapelin vaimennus eli signaalin heikkeneminen matkan aikana. Mitä pienempi vaimennus, sitä parempi signaali. Vaimennus riippuu kaapelin pituudesta, paksuudesta ja materiaalista. Vaimennus ilmoitetaan yleensä desibeleinä (dB) metriä kohden.
Kaapelin suojaus eli kyky torjua häiriöitä ulkopuolelta. Mitä parempi suojaus, sitä vähemmän häiriöitä kuten sähkömagneettisia kenttiä tai radiotaajuuksia pääsee vaikuttamaan signaaliin. Suojaus riippuu kaapelin rakenteesta ja materiaalista. Suojaus ilmoitetaan yleensä desibeleinä (dB) tai prosentteina.
Kaapelin säänkestävyys eli kyky kestää ulkoisia olosuhteita kuten kosteutta, lämpötilaa ja UV-säteilyä. Mitä parempi säänkestävyys, sitä pidempään kaapeli säilyy ehjänä ja toimivana. Säänkestävyys riippuu kaapelin materiaalista ja pinnoitteesta.
Tässä on muutamia esimerkkejä antennikaapeleista ulkokäyttöön:

Triax antennikaapeli ulkokäyttöön (100 m): Ulkokäyttöön soveltuva Triax-antennikaapeli on hyvin suojattu korkeissa taajuuksissa ja omaa matalan vaimennuksen, mikä tekee siitä erinomaisen SMATV-sovelluksiin. Kaapelikelan pituus 100 metriä. Vaimennus 2000 MHz:llä 18 dB/100 m, suojaus 85 dB, säänkestävä PE-muovikuori1.
Harju antennikaapeli RG6T-CCS 25m tai 100m: Harju antennikaapeli RG6T-CCS on laadukas ja edullinen antennikaapeli ulkokäyttöön. Kaapelissa on kuparipinnoitettu teräsjohto ja alumiinifolio sekä punottu alumiinisuojaus. Kaapelikelan pituus 25 tai 100 metriä. Vaimennus 2000 MHz:llä 22 dB/100 m, suojaus 75 dB, säänkestävä PVC-muovikuori2.
Nedis antenni 4G, 3G, GSM: Nedis antenni on tarkoitettu parantamaan matkapuhelinsignaalia ulkokäytössä. Antenni sopii erityisesti alueille, joilla on heikko kenttävoimakkuus tai paljon häiriöitä. Antenni kytketään matkapuhelimeen tai modeemiin antennikaapelilla (ei sisälly pakkaukseen). Antenni voidaan kiinnittää seinään tai mastoon. Antennin taajuusalue on 800–2700 MHz ja vahvistus on 11 dBi3.
Toivottavasti näistä esimerkeistä oli sinulle hyötyä ja innostusta valita sopiva antennikaapeli ulkokäyttöön. Muista aina tarkistaa kaapelin liittimet ja yhteensopivuus

Äänestä
  • Netistä kopioituja juttuja, joita olet tunkenut sinne sun tänne?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Netistä kopioituja juttuja, joita olet tunkenut sinne sun tänne?

    Niin khat gpt kun kysyy niin
    Saa todennäköisesti parhaat ja hyödyllisimmat vastauket

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Eli tv-signaalin vastaanotto antennitaloudessa ja matkaa antennilta on kymmeniä metrejä. Antenni on vaihdettu jossain vaiheessa, mutta kaapeli on toiminut peräti 1989 vuodesta saakka, kulkee osan matkaa vaijerin varassa jne.
Mutta nyt tuli ongelma, kun kaapeli tuli alas tuolta vaijerin kannattamalta osuudelta ylikorkean ajokin ajettua vahingossa sen alta.
Edelleen se kaapeli signaalin välittää, mutta nyt siinä on hieman sellainen hätäratkaisu, jonka kestävyydestä ei ole varmuutta.
Kysymys kuuluu lyhyesti, mikä on metritavarana sellaista antennikaapelia tuohon tarkoitukseen, joka on hintansa arvoista ja hyvää/toimivaa/luotettavaa/pitkäikäistä/säätä kestävää ja mitä muita ominaisuuksia voi vaatia?
Joskus on sattunut silmään kaapeleita, joista on ulkokuoren muovieristekin haljennut, sellaisia en halua.

Keväällä voisi laitella uudet piuhat, kun tuo vanha systeemi nyt vielä saatiin toimimaan ainakin toistaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu