Käräjille huumoria

Tiedoksi että solvaamiseen viittaavaa tai ihan solvaamisen tunnusmerkit täyttävää materiaalia on kertynyt hurjan lailla. Tutkinta poliisin puolesta on käynnissä ja varmaan tapaan useat teistä käräjillä.
501345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Ootko muistanut ottaa lääkkeet

Äänestä

Haluaisin oikaista väitteesi, että poliisi muka tutkii solvaamiseen viittaavaa materiaalia, joka on kerääntynyt tälle anonyymille keskustelufoorumille.

Todellisuudessa on hyvin epätodennäköistä, että poliisi aloittaisi tutkinnan tällaisen väitteen perusteella, joka on esitetty anonyymisti keskustelufoorumilla.

Poliisi tarvitsee yleensä tarkempia todisteita ja vihjeitä aloittaakseen rikostutkinnan. Lisäksi poliisin resurssit ovat rajalliset, joten he keskittyvät yleensä vakavampiin rikoksiin, jotka vaarantavat ihmisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että solvaavaa materiaalia saisi esittää anonyymisti keskustelufoorumilla. On syytä muistaa, että keskusteluissa tulee aina käyttäytyä asiallisesti ja kunnioittavasti muita kohtaan. Solvaava ja loukkaava kielenkäyttö on paitsi epäasiallista, myös vastuutonta ja voi aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä muille keskusteluun osallistuville.

Toivottavasti voimme keskustella kunnioittavasti ja asiallisesti toisia kohtaan ilman tarpeetonta solvaamista tai loukkaavaa kielenkäyttöä.

Äänestä

Tavataan apteekissa.

Äänestä

Nimimerkkiä ei voi solvata! Haasta vielä ne porot käräjille.

Äänestä

Hahhah Poliisi muka tutkii anonyymillä vessanseinällä julkaistuja nimettömiä kirjoituksia joiden tekijöistäkään ei ole edes tietoja olemassa. Naurattaa moinen naiivius.

Äänestä
  • Netissä ei ole anonyymiä kirjoitusta. Kaikesta jää jälki ja ip. osoitteen perusteella tekijä löytyy

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Netissä ei ole anonyymiä kirjoitusta. Kaikesta jää jälki ja ip. osoitteen perusteella tekijä löytyy

    Kyllä VPN yhteys hävittää tosi tehokkaasti kaikki ip.osoitteet

    Äänestä

Nyt kyllä jänskättää millon tuleevat hakemaan. Voisko selvitä jos pyytäs läpitollolta julkisesti anteeks että on tullut vittuiltua. On miehellä Suomen oloihin nähden merkittävä videotuotanto joka on saanut kansainvälistä tunnustustakin. Turhaan on tullut vittuiltua ja on syystäkin vetänyt herneen siihen nenäänsä.

Äänestä

No eipäs ole meidän pikku sosiaalipummista vähään aikaan kuulunut mitään? Onko se kevät aurinko ja hyvät lääkkeet virkistäny availemaan uudenlaisia yksin keskusteluja?

Äänestä

sosiaalipummilla menny hernuainen nenään kun on sosiaalipummiksi mainittu. Onhan se varmaan jonkin tasa-arvolain vastaista sanoa yhteiskunnan lois eläjää sosiaalipummiksi??

Äänestä

Tule Heselle klo 18:00 niin pyydetään porukalla julkisesti sosiaalipummilta anteeksi! Syödään mega mätöt cociksella ja pyyhitään lähtiessä pöydän alukset sosiaalipummilla. Siitä saa ainakin viikoksi herkku muruja kuntaloon hierottuna.

Äänestä

No on teillä jutut.

Äänestä

Johan innostu läpitolllo rienaamaan asiallisia ja tuiki tavallisia kansalaisia. On noussu nyt kusi päähän kun päässy kesäpojaksi töihin.

Äänestä

No mitenhän tämä homma eteni?
Tavataanko nahkurin orsilla?

Äänestä
  • Käyppä postiloovalla... Miekankuva kuoren ylälaijassa kertonee jotain .

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Käyppä postiloovalla... Miekankuva kuoren ylälaijassa kertonee jotain .

    Se on kevättä jollain rinnassa ja syksyllä jotain muuta. 😂😂😂👏👏👏

    Äänestä

Mitäs paskaa se kävi pihan periltä aamupalaks? Kelasin sen kohan ohi ja panin tietysti alapeukun.

Äänestä

Kiitos kun katsoit,kaikki mukaan.

Äänestä

Joko Tanelta tulis kohta vilimiä omaksi ilokseen tehtynä, että miten naapurin kunniallisen pojan tekemä rikosilimotus asia loukkauksesta etenee paikallis poliisi tasolla? Hoh hoo...

Äänestä

Ja sitä paitsi Pudasjärven haastemies ei liikahda kahteen vuoteen ees xxxxxxx toimistoon,saati Rantareitille.😄😄😄😄

Äänestä

Huumori on hyväksi.

Äänestä

Oon ollu pari vuotta tallin vintillä kun vittuilin sille Siivakon ukolle. Joko vois huokadta ja pääsis emännän viereen?

Äänestä

Mihimpä se kannattaa erämökiltä muualle lähteä kuin naapurin Tanen pihaa auraamaan?

Äänestä
  • No ei kai nyt sentään kesällä.

    Äänestä

Maakuopan kaivat ei muta

Äänestä

Siitä saa hyvän vilimin kun 6- nyykkäri ärjyy ja wieska linko kolisee Tanen pihassa

Äänestä
  • Mutta mitä kesällä kun ei ole lunta lingottavaksi?

    Äänestä

Voit tulla pois tallin vintiltä ja siirtyä navetan vintille piilottelemaan haastemiestä.

Äänestä
  • Kiitos Sisuman. Ethän sitten kärytä kun oon pyytänä anteeksikin.

    Äänestä

Tosi ovela veto hiippailla tallin vintiltä navetan ylisille kun haastemies etsiskeli jo navetasta. Nyt kun tulee uuvestaan niin ei mee enää navettaan vaan pyyhkäisee suoraan ja oikopäätä tallia penkomaan. Ja taas vesiperä. Hoh hohoh hoo.....

Äänestä

Viisaus asuu haastemiehissä.

Äänestä

Ei ole helppoa navetan ylisillä kun lehmän kusi ja paska haisoo jotta silmistä tuloo vesi.

Äänestä
  • Sikala ois vielä kauheempi vaihtoehto. Sian kusi ja paska on ihan hirveen hajusia.

    Äänestä

Tulossa vuosisadan sikakäräjät. Onko sisu mukana?

Äänestä

Tuleekohan lehdistö ja muu media sika käräjille. Pitäskä varata joku pussi tms päähän laitettavaksi??

Äänestä

Kaikki mukaan sikapäiville,kovia tarjouksia.

Äänestä

Uuuusi kesätapahtuma: SIIVIKON SIKAPÄIVÄT.....


Kaikkea kivaa. Makkaraa ja limua..lapsille ilemapallot.....ja sikailua.

Äänestä
  • Traktoriveto kilpailu. Villen myymillä raktoreilla vejetään kivirekiä.

    Äänestä

Jylisevää kisaa omaksi iloksi😂😂

Äänestä

Sisu ei voi osallistuu akankantokilpailuun kun ei jaksa ees nostaa sitä ilemaan ..hoh hoo

Äänestä

Paikalle saapuu 6-nyykkäri jylisten Hannukin. Wieska linko perässään. Tane on kyytissä ja kuvaa Hannun paksua suoroa kojelaudalla omaksi ilokseen. Hannu pyytelee videolla anteeksi kun saattaa kertua väärin asioita kun ei muista mitä siivikon videolla sanottiin.

Äänestä

Missähän oikeusasteessa se Hannun tekemä rikosilmoitus mahtaan olla menossa?? Tietääkö kukaan?? Mitähän siinä on muisteltu??

Äänestä

Antakaa Hannulle jo rauha,aikuiset miehet.

Äänestä
  • Ei me olla aikuisia miehiä

    Äänestä

Tane auttaa naapurin poikaa ja käy erämökin emännän huussin alusen tyhjäämässä kun Hannu ei jouda

Äänestä

Onkohan vielä istuntotauko menossa?

Äänestä

Syssyllä mäiskitään kovia tuomioita ja ankaria rangaistuksia,!!

Äänestä

Syssy meni eikä mitään kuulu.

Äänestä

Käräjille toimitetaan vielä todistusaineistoa!

Äänestä

Onko entinen anuppi tehny rikosilmotuksen kun Jooseppi meni myymään anupin lahjoittamat kotinkonneet?? Tuleeko Tanelta aiheesta kontenttia kun ei linkous videoita näy tulevan??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiedoksi että solvaamiseen viittaavaa tai ihan solvaamisen tunnusmerkit täyttävää materiaalia on kertynyt hurjan lailla. Tutkinta poliisin puolesta on käynnissä ja varmaan tapaan useat teistä käräjillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu