Itsekuri alkaa siitä mihin motivaatio loppuu.

Itsekuri tarkoittaa oman käytöksensä hallitsemista ja päämäärätietoista työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi. Itsekuria harjoittava ihminen pystyy kieltäytymään hetkellisistä haluista ja mielihyvän hankkimisesta korkeamman päämäärän vuoksi, mitä kutsutaan lykätyksi tarpeiden tyydytykseksi. Itsekurista on löydettävissä monia yhtymäkohtia itsehillintään, jota usein vaaditaan yksilöltä sosiaalisessa kanssakäymisessä tämän haluaman lopputuleman saavuttamiseksi, ja joka on näin eräs itsekurin tyyppi. Persoonallisuuspsykologiaan kuuluvassa piirreteoriassa tunnollisuutta ja itsekuria pidetään oleellisena ihmisluonnetta määrittävänä tekijänä.

Äärimmäiseen itsekuriin pyrkivää elämäntapaa kutsutaan asketismiksi. Monet maailman uskonnoista painottavat itsekurin merkitystä paheiden välttämisessä, ja itsekurin ihannoimisella ja asketismilla on ollut sijansa lähes kaikissa kulttuuripiireissä aina antiikin Kreikasta kristinuskoon ja sen luostaritoimintaan.

Antiikin maailmassa Spartan kaupunkivaltiossa kansalaisista koulittiin ns. spartalaisen kasvatuksen avulla sotureita. Itsekuri oli yhteiskuntaa määrittävä piirre, mistä kertoo tunnettu legenda ketun varastaneesta spartalaisnuorukaisesta, joka piilottaa eläimen vaippaansa muita sotureita tavatessaan ja antaa sen raadella sisäelimensä välttääkseen kasvojenmenetyksen ja säilyttääkseen kunniansa. Myöhemmin historiassa itsekuri on ollut arvossaan esimerkiksi brittiläisessä kulttuurissa viktoriaanisena aikakautena.
16479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minusta itsekuri on yksi ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista. Onko muut samaa mieltä?

Äänestä
  • Aika lailla.

    Kunnianhimo on toinen millä voi saavuttaa jotain. Mut kunhan on jompaakumpaa niin tulos voi olla hyvä.

    Äänestä

Valitettavasti ei ole enää muodissa. Taitaa olla lähes tuntematon käsite, varsinkin nuoremmissa ikäluokissa.

Äänestä

Näen itsekurin kapasiteettina, jos sitä ei harjoita tai siihen keskity itsekurin kapasiteetti on hyvin matala. Jos itsekurin kapasiteettia on vain vähän ei pysty hallitsemaan useita elämänalueita samaan aikaan, vaan jossain vaiheessa ns napsahtaa.

Itsekurihan on loppujenlopuksi yritys olla primitiiviseen halujen (mukavuus, ruoka, seksi, dopamiinipiikit ym) herra. Weberin protestanttinen etiikka on aika hyvä teos avaamaan itsekurin tärkeyttä ja itsekurin arvostuksen syitä nyky-yhteiskunnassamme.

Äänestä

Itsekuria ei voi määritellä, jokaisella omat rajansa. Nykymaailmassa ihmiset on niin tyhmiä et niitä pitäis rajottaa. Kosmos on ääretön, samoin elämäntavat.

Äänestä

Ihmisestä tulee henkisesti viisaampi kun hän elää itsekuri edellä, mun mielestä.... Siinä oppii paljon itsestään.

Äänestä

Ja miten kävikään antiikissa? Irstailut sun muut pilasivat yhteiskunnan, vaikka miten oltiin spartalaisia ;)

Äänestä

Itsekurin harjoittaminen tuottaa ääretöntä mielihyvää ja onnistumisen tunnetta.

Äänestä

Motivaatio on lyhytaikaista, itsekuri on ikuista.

Äänestä

Itsekuri on sitä, ettei puutu toisten asioihin luvatta, noudattaa maanpäällisiä lakeja yms. Näillä pääsee pitkälle...

Äänestä

Jos elät joka päivä ikään kuin se olisi viimeinen, jonain päivänä olet varmasti oikeassa.

Äänestä

Ihmeitä tapahtuu, kun niitä tehdään.

Äänestä

Pakko on paras motivaattori.

Äänestä

Kun synnyit, sinä itkit ja maailma riemuitsi. Elä elämäsi niin, että kuollessasi maailma itkee ja sinä riemuitset.

Äänestä

Kaikki elämässään menestyneet ovat yksilöitä, mutta kaikki yksilöt eivät ole elämässään menestyneitä.

Äänestä

Hedonismin paradoksi on hedonismiin liittyvä paradoksi, jonka mukaan ne, jotka pyrkivät nautintoon, saavat sitä vähemmän. Nautintoa ei siis voi saavuttaa pyrkimällä siihen suoraan. Nautinto ja onnellisuus ovat ilmiöitä, jotka eivät noudata mitään tiettyä kaavaa. Toisen hedonistisen paradoksin mukaan itseään täytyy rajoittaa saadakseen vahvemman nautinnon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Itsekuri tarkoittaa oman käytöksensä hallitsemista ja päämäärätietoista työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi. Itsekuria harjoittava ihminen pystyy kieltäytymään hetkellisistä haluista ja mielihyvän hankkimisesta korkeamman päämäärän vuoksi, mitä kutsutaan lykätyksi tarpeiden tyydytykseksi. Itsekurista on löydettävissä monia yhtymäkohtia itsehillintään, jota usein vaaditaan yksilöltä sosiaalisessa kanssakäymisessä tämän haluaman lopputuleman saavuttamiseksi, ja joka on näin eräs itsekurin tyyppi. Persoonallisuuspsykologiaan kuuluvassa piirreteoriassa tunnollisuutta ja itsekuria pidetään oleellisena ihmisluonnetta määrittävänä tekijänä.

Äärimmäiseen itsekuriin pyrkivää elämäntapaa kutsutaan asketismiksi. Monet maailman uskonnoista painottavat itsekurin merkitystä paheiden välttämisessä, ja itsekurin ihannoimisella ja asketismilla on ollut sijansa lähes kaikissa kulttuuripiireissä aina antiikin Kreikasta kristinuskoon ja sen luostaritoimintaan.

Antiikin maailmassa Spartan kaupunkivaltiossa kansalaisista koulittiin ns. spartalaisen kasvatuksen avulla sotureita. Itsekuri oli yhteiskuntaa määrittävä piirre, mistä kertoo tunnettu legenda ketun varastaneesta spartalaisnuorukaisesta, joka piilottaa eläimen vaippaansa muita sotureita tavatessaan ja antaa sen raadella sisäelimensä välttääkseen kasvojenmenetyksen ja säilyttääkseen kunniansa. Myöhemmin historiassa itsekuri on ollut arvossaan esimerkiksi brittiläisessä kulttuurissa viktoriaanisena aikakautena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu