Pyrkiikö McCartney liioittelemaan rooliaan?

Yleisesti kappaleet Help! ja Ticket To Ride mielletään Lennonin biiseiksi, mutta Macca on väittänyt tehneensä ensimmäisestä noin 30 prosenttia ja jälkimmäisestä noin 40 prosenttia. Mielestäni se kuulostaa melko liioittelevalta, jos hänen roolinsa tosiasiallisesti rajottui esim. Helpissä ainoastaan lauluharmonioiden keksimisen ja bassokuvioon. Tätä kutsuttaisiin sovittamiseksi. Ja Lucy In The Sky kappalekin lienee musiikillisesti Lennonin, vaikka Macca osallistuikin sen sanoittamiseen, kuten hän on kertonut.

Kuinka paljon nämä kyseiset biisit on Lennonin tekeleitä?
2598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lennon on kyllä itse sanonut että Macca on ollut osittain tekijänä monessa hänen kappaleessaan joten eiköhän luoteta siihen.

Äänestä

Lennonin kappaleita molemmat. John Lennon kuoli jo vuonna 1980 (mikä menetys!), joten Paul on siitä lähtien (ja etenkin viime vuosina) täysin vapaasti saanut antaa "kaikenlaisia analyysejä" Beatlesin kappaleista...
John ja Paul molemmat tekivät Beatles-aikoina pop-musiikin klassikkoja, mutta Beatlesin hajoamisen jälkeen... no ehkä Johnin tuotanto ihan ok.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yleisesti kappaleet Help! ja Ticket To Ride mielletään Lennonin biiseiksi, mutta Macca on väittänyt tehneensä ensimmäisestä noin 30 prosenttia ja jälkimmäisestä noin 40 prosenttia. Mielestäni se kuulostaa melko liioittelevalta, jos hänen roolinsa tosiasiallisesti rajottui esim. Helpissä ainoastaan lauluharmonioiden keksimisen ja bassokuvioon. Tätä kutsuttaisiin sovittamiseksi. Ja Lucy In The Sky kappalekin lienee musiikillisesti Lennonin, vaikka Macca osallistuikin sen sanoittamiseen, kuten hän on kertonut.

Kuinka paljon nämä kyseiset biisit on Lennonin tekeleitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu