Pitääkö 6. luokkalaisen tehdä itse ruokansa

Mitä mieltä olette siitä, et 6. luokkalainen joutuu itse kokkailemaan ruokansa koulupäivän jälkeen?
Vanhempi tekee usein iltavuoroa eikä muutenkaan kokkaile, no ehkä viikonloppuna.
vanhempi ei siis esivalmistele mitenkään vaan 6. luokkalainen valmistaa ruokansa itse. Nyt ostettu airfryer jotta lapsen helpompi kokata.
Lapsi kertoi et usein väsy eikä jaksaisi kokata. Minusta tämä on niin väärin, en tiedä mitä tehdä asialle? Vanhemmalle turha enää vihjailla , ei mene perille.
5435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Semmoista se on työelämän vaatimuksissa. Suomessa ei olla perhekeskeisiä ollenkaan, toimet yhteiskunnan puolelta aivan toisen suuntaiset vaatimuksineen. Arvot muuttuu ajan myötä. Monet eivät tunne edes lapsiaan koska eivät voi olla heidän kanssaan vaatimuksiaan täyttäessään. Vanhempien syyttely ei asiaa muuta eikä auta mitään.
Rahaa tarvitaan elämiseen tässä ylikalliissa maassa.

Äänestä
  • Jos ei vanhempi olisi työssä, varmaan valittaisit että talossa ei ole ruokaa tai että se on halpaa ja epäterveellistä. Miksi arvostelijat ja haukkujat eivät laita itseään likoon epäkohtien korjaamiseksi jos kerran noin huolissaan ovat? Olen huomannut paljon tekohurskastelua. Oikeasti ei olla aidosti huolissaan vaan valittamisen halusta toimitaan ja muita tuomitaan.

    Äänestä

Kyllä sen ikäinen jo hyvin osaa itselleen ruokaa laittaa! Ja kun on vielä ostettu airfryer
Joten ei se ruuanlaitto voi rasittaa niin kovasti että siitä väsyy , Airfryer hoitaa ruuan valmistuksen ilman että hänen tarvitsee tehdä mitään.
Joten ei tartte mitenkään sääliä lasta joka oppii jo tuossa iässä asioita mitä tulee tarvitsemaan kun tulee aikuiseksi .
Yleensä juuri lapset jotka ovat saaneet oppia tekemään asioita pärjäävät paremmin aikuisten maailmassa, kun ne joiden ei ole koskaan tarvinnut mitään tehdä kotona

Äänestä

Toki lapsi oppii laittamaan ruokaa ja hyvä niin. SE EI kuitenkaan saa olla jokainen päivä lapsen vastuulla. Yleensä iltaan asti yksin kotona ja huolehtii ruuanlaitosta ja miettii mitä valmistaa.

Äänestä

Ihan normaalia. 6. luokkalainen voi tehdä ruoan tai iltapalan valmiiksi töistä tuleville vanhemmilleenkin. Läksyihin jää aikaa ihan hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä mieltä olette siitä, et 6. luokkalainen joutuu itse kokkailemaan ruokansa koulupäivän jälkeen?
Vanhempi tekee usein iltavuoroa eikä muutenkaan kokkaile, no ehkä viikonloppuna.
vanhempi ei siis esivalmistele mitenkään vaan 6. luokkalainen valmistaa ruokansa itse. Nyt ostettu airfryer jotta lapsen helpompi kokata.
Lapsi kertoi et usein väsy eikä jaksaisi kokata. Minusta tämä on niin väärin, en tiedä mitä tehdä asialle? Vanhemmalle turha enää vihjailla , ei mene perille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu