Siisteyskäsitys

Muita, joille tuottaa suuria hankaluuksia viettää aikaa ympäristöissä joissa ei toteudu oma siisteyskäsitys?

Tiedän oirehdinnalla olevan myös jotain tekemistä lievän OCD:ni kanssa mutta onko täällä muita, jotka kokee inhoa, ahdistuneisuutta ja jopa vihan tunteita epäsiistissä ympäristössä? Ja onko järjestys, puhtaus ym. yleensä tärkeitä kirjolaisille? Ts. onko tämä yleistä?

Olen yrittänyt kasvattaa sietokykyäni vuosien varrella ja viettänyt aikaa muuallakin kuin kotona vaan ongelma ei tunnu helpottavan, päinvastoin: mitä vanhemmaksi tulen, sen jyrkemmin sietokykyni ja ymmärrys siivottomuudelle/"sekalaiselle" ympäristölle on madaltunut.

Tuorein esimerkki: olin taannoin yökylässä yhden hyvän ystäväni luona jonka luokse menemisen tiedän aina etukäteen olevan itselleni (koska erilaiset siisteyskäsitykset) kuluttavaa, mutta oltiin aikaisemmin jo keskusteltu puhelimessa hyvässä hengessä toiveeni kyläilyn suhteen. Esitin siis selkeästi mutta kunnioittavasti toiveeni ("saanko nukkua siinä huoneessa mihin koiria ei päästetä" + "voitko imuroida vierashuoneen ennen tuloani"). Vaikka ystävä lupasikin vastata näihin toiveisiin, ne eivät toteutuneet ja jo heti vierailun alussa tunsin suurta ahdistuneisuutta sekä inhoa enkä saanut niitä tunteita ravisteltua pois. Tiedän että olen vastuussa omista "rajoistani" ja minun olisi pitänyt nostaa asia jotenkin rakentavasti esille ja kertoa, miltä minusta kyläilijänä tuntuu mutta en tehnyt niin. Koen ettei tästä ole helppo puhua sillä osa minusta ymmärtää siisteyskäsitykseni todellakin olevan valtaosalle "liikaa". Päästyäni kotiin, tunsin vahvoja vihan tunteita itseäni mutta myös ystävääni kohtaan. En haluaisi tuntea niin voimakkaasti.

On vaikea kuvailla miltä tuntuu yrittää toimia näissä ympäristöissä, joissa eletään (itseni mielestä) kuin sikolätissä. Tiedän myös järjen tasolla perus "talossa tavan tavalla" -periaatteet mutta _tunnepuolella_ käyn läpi kohtuuttoman kovaa inhoa ja tunnetta siitä, ettei kyläilijän viihtymistä oteta huomioon.

Haluaisin kyetä kohtaamaan erilaisia ympäristöjä rennommin. Nämä reaktiot itsessäni eivät koske vain yökyläilyä vaan myös lyhyempiä visiittejä kavereiden luona. En vain enää tiedä mikä muu kuin se, etten kävisi tällaisissa paikoissa auttaa – siedätyshoitoa olen kuitenkin kiitettävästi tehnyt. Aina ei myöskään ole mahdollista tavata kavereitaan vain esim. ulkoilun merkeissä :D

Vinkkejä? En tahtoisi höperöityä kotiini.
5469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo tuttua on. Eikä pelkästään siisteyskäsitys vaan myös ääni ja häly kysymys. Ja monta muuta kysymystä. En tiedä miten asia kuuluisi, pitäisi tai kannattaisi järjestää mutta itse olen järjestänyt sen niin etten käy juuri missään kuin omilla ehdoillani eli en käy juuri missään. Sosiaaliset tapahtumat neuronormaalien ehdoilla tuottaa lähinnä aistikuormaa ja ärsytystä eli loppujen lopuksi negatiivista elämänsisältöä. Nuorempana sitä kuvitteli että illanvietot juomineen ja älämölöineen pitäisi kuulua normi-ihmisen arkeen ja varmaan kuuluukin mutta en ole normi-ihminen.
Homehdun siis kotiini mutta en koe sitä sinänsä suureksi ongelmaksi. Ongelmaksi se muuttuu vasta jos seinät kaatuu päälle. Vielä ei ole kaatunut koska autistina mulla on melko rikas sisäinen maailma.

Äänestä

Itse olen ratkaissut ongelmani siten että en mene edes käymään niiden luona, joilla on koira/koiria sisällä talossa/asunnossa. Kun tietää omat rajansa, niin niiden mukaan on vain elettävä. Tuttavani ja sukulaiseni haluaisivat myös tuoda koiran mukaansa, kun tulee luokseni kylään, mutta minä kiellän tuomasta.

Äänestä

Minulla on avioliiton kautta sukulainen, jonka mielestä vessaa ei tarvitse lainkaan siivota. Heillä on wc keskellä taloa, sen lattialla on likainen, hiekkainen matto, koska he kulkevat sisälläkin ulkokengin. Vessassa haisee virtsa, pyyhkeet ovat likaisia, eikä vieraita varten ole edes talouspyyhettä.

Äänestä

Onko tämän ketjun aloittaja millään lailla autismikirjolla?
Eli kuuluisiko tämä keskustelu ihan toiseen osioon?

Äänestä
  • Hyvin paljon mahdollista, että tämä kuuluisi enemmän OCD:n puolelle. Autisteilla voi olla pikemmin hyvinkin heikko siisteyskäsitys, mikäli ocd-oireet eivät liity tapaukseen.
    OCD-oireita pahentaa stressi ja siitä seuraava ahdistus, mitä voidaan hoitaa lääkkeillä. Autismikäytökseen ei liene hyvää lääkitystä ole?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muita, joille tuottaa suuria hankaluuksia viettää aikaa ympäristöissä joissa ei toteudu oma siisteyskäsitys?

Tiedän oirehdinnalla olevan myös jotain tekemistä lievän OCD:ni kanssa mutta onko täällä muita, jotka kokee inhoa, ahdistuneisuutta ja jopa vihan tunteita epäsiistissä ympäristössä? Ja onko järjestys, puhtaus ym. yleensä tärkeitä kirjolaisille? Ts. onko tämä yleistä?

Olen yrittänyt kasvattaa sietokykyäni vuosien varrella ja viettänyt aikaa muuallakin kuin kotona vaan ongelma ei tunnu helpottavan, päinvastoin: mitä vanhemmaksi tulen, sen jyrkemmin sietokykyni ja ymmärrys siivottomuudelle/"sekalaiselle" ympäristölle on madaltunut.

Tuorein esimerkki: olin taannoin yökylässä yhden hyvän ystäväni luona jonka luokse menemisen tiedän aina etukäteen olevan itselleni (koska erilaiset siisteyskäsitykset) kuluttavaa, mutta oltiin aikaisemmin jo keskusteltu puhelimessa hyvässä hengessä toiveeni kyläilyn suhteen. Esitin siis selkeästi mutta kunnioittavasti toiveeni ("saanko nukkua siinä huoneessa mihin koiria ei päästetä" + "voitko imuroida vierashuoneen ennen tuloani"). Vaikka ystävä lupasikin vastata näihin toiveisiin, ne eivät toteutuneet ja jo heti vierailun alussa tunsin suurta ahdistuneisuutta sekä inhoa enkä saanut niitä tunteita ravisteltua pois. Tiedän että olen vastuussa omista "rajoistani" ja minun olisi pitänyt nostaa asia jotenkin rakentavasti esille ja kertoa, miltä minusta kyläilijänä tuntuu mutta en tehnyt niin. Koen ettei tästä ole helppo puhua sillä osa minusta ymmärtää siisteyskäsitykseni todellakin olevan valtaosalle "liikaa". Päästyäni kotiin, tunsin vahvoja vihan tunteita itseäni mutta myös ystävääni kohtaan. En haluaisi tuntea niin voimakkaasti.

On vaikea kuvailla miltä tuntuu yrittää toimia näissä ympäristöissä, joissa eletään (itseni mielestä) kuin sikolätissä. Tiedän myös järjen tasolla perus "talossa tavan tavalla" -periaatteet mutta _tunnepuolella_ käyn läpi kohtuuttoman kovaa inhoa ja tunnetta siitä, ettei kyläilijän viihtymistä oteta huomioon.

Haluaisin kyetä kohtaamaan erilaisia ympäristöjä rennommin. Nämä reaktiot itsessäni eivät koske vain yökyläilyä vaan myös lyhyempiä visiittejä kavereiden luona. En vain enää tiedä mikä muu kuin se, etten kävisi tällaisissa paikoissa auttaa – siedätyshoitoa olen kuitenkin kiitettävästi tehnyt. Aina ei myöskään ole mahdollista tavata kavereitaan vain esim. ulkoilun merkeissä :D

Vinkkejä? En tahtoisi höperöityä kotiini.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu