Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso.

Peso on uutta luova kaste, Jumalan teko, jossa käytetään aina pyhitettyä vettä.

Jes. 12:3

"Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä."

2. Moos. 40:7

"Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä"

3. Moos. 8:11

"Ja priiskotti sitä seitsemän kertaa alttarille, ja voiteli alttarin ja kaikki sen astiat, ja pesoastian jalkoinensa, ja pyhitti ne. "

Tit. 3:5

"Ei vanhurskauden töiden kautta, joita me tehneet olemme, vaan laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta."

"Jeesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla."
4422370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 442

Vanhimmat

Peso on pikkuhilu.
Eipä järkeä tuon temppumaakarin jutuissa.

Äänestä

alotus on ihan lapsellista sekasoopaa ja raamatun polkemista veivaamalla arpakoneella ulos jakeita joilla ei ole tekemistä asian kanssa.

1Äänestä
  • kitise taas samaa asiaa

    Äänestä

  • raamatun sanakin on helluntailaisille , >>>>"lapsellista sekasoppaa"<<<<

    helluntailaisia ei todellakaan kiinnosta piiruakaan raamatun sana . . .

    Äänestä

  • Hellareista joku nainen varasteli astioita asunnoista sitten vaati antamaan asuntoja juutalaisille 666 venäläisille mitä asuu rakveressä koplissa ja tää nainen oli Siion seurakunnasta.Niitä oli majoittuneena sossun vuokra asunnossa siis venäjän Viron juutalaisia.Mistä tämä rikollinen aines oikein kerääntyy hellareihin.

    Äänestä

Aloittaja puhuu asiaa vaikka se vaaria kismittää

Äänestä

Ei ihmisiä sinne pesoastian pyhitettyyn veteen ketään ihmistä kokonaan painettu eikä upotettu. Jumalalle riittää pienikin määrä vettä syntien pesuun ja ihmisen synnyttämiseen uudeksi ikuisesti eläväksi sieluksi vedestä ja Hengestä.

Juutalaisilla oli erillinen Mikve-pesu, jossa mentiin kokonaan veden alle piiloon pesemän niitä intiimialueta ja lihan saastaisuuksia kuukautisten ja yhdynnän jälkeen.

Helluntailiikkeen perustaja, sodomiasta vangittu, vapaamuurari Charles Fox Parham valitsi Mikve-pesun mallin helluntailaiseen uskoon kääntyvien näyttäväksi ritualikasteeksi eli käännynnäiskasteeksi.

Äänestä
  • Ne mikveg ei pelasta sielua

    Äänestä

Helluntailaiset ovat kapinassa Jumalan sanaa ja Kristittyjä vastaan.

Helluntailaiset kieltäytyy kastamasta lapsiaan kristityiksi ja jättää lapset tähän maailmaan kastamattomiksi pakanoiksi ihan samalla tavalla kuin villit ihmiset tekevät
Afrikan Ambomaalla.

Äänestä
  • Kohta tulee haukkuja tuosta kommentista kun se yksi näkee tuon 😬

    Äänestä

  • Ja taas joku temppeli siellä puhuu kastamattomista pakanoina hohoijaa koita edes vähän sivistää itseäsi ja ymmärrä ettei pakanuus katoa jollain kastamisella!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja taas joku temppeli siellä puhuu kastamattomista pakanoina hohoijaa koita edes vähän sivistää itseäsi ja ymmärrä ettei pakanuus katoa jollain kastamisella!

    Eikä uskomisilla

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kohta tulee haukkuja tuosta kommentista kun se yksi näkee tuon 😬

    Ensimmäiset helluntailaiset olivat Afrikan poppamiehiä, joiden perilliset Parhami sai houkuteltua lahkoon petkutettavaksi, kun lupasi heille monen vieraan kielen taidon käymättä päivääkään oikeata koulua.
    Kukaan ei mitään vieraita kiekiä Parhamin kielikoulussa oppinut puhumaan.
    Koko mies vangittiin sodomiasta ja vietiin vankilaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Erikoinen sodomian henki siinä miehessä oli, joka perusti koko Pentecostalismin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikä uskomisilla

    Eikä Mulkun esinahkoilla ihminen voi tehdä tekoja jotka on väärin ilman esinahkaa tyyliin David pani toisen vaimoa

    Äänestä

Kaste on upotuskaste vastuullisessa iässä, kastettavan on tehtävä parannus ja uskottava Jeesukseen, ymmärrettävä kasteen merkitys, haluttava vapaaehtoisesti tämä toimitus. Katajalla pitää olla valtuus Jumalalta, Jeesukselta Kristukselta, ja kaste on suoritettava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kasteen jälkeen tulee myös kaste tulella ja Pyhällä Hengellä.

Äänestä
  • Mormoneille on omat palstansa

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mormoneille on omat palstansa

    Hyvin tunnistettu ! :D

    Äänestä

  • Parhamin kaste on tuollaien kaste. Miehimyksien keksintöjä aikuisten miesten peseytymiset kokonaan veden alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Parhamin kaste on tuollaien kaste. Miehimyksien keksintöjä aikuisten miesten peseytymiset kokonaan veden alla.

    Upotuskaste on raamatullinen ja apostolinen. Siitä vaan Rooman sekulaarinen valtiokirkko luopui, kuten monesta muustakin oikeasta asiasta, eikä Raamattua saanut lukea edes ja siihenkin tehtiin poistoja ja muutoksia.

    Eikö tämä ole totuus! Mitä sitä peittelemään. Uskonpuhdistus paljasti osan tästä. Nykyaika loput. Nyt tunnetaan tarkkaan alkuseurakunnan oppi, ja Paavalin kirjoituksissa jo on kumottu kaikki silloiset tavat tehdä siitä harhaoppi. Kyllä ne sopivat nykyaikaankin. Ja ilmoitus kirjan moitteet ja kehut seitsemälle seurakunnalle.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Kuten valelukastekin

    Alkuseurakunnan oppi löytyy Raamatusta

    Alkuseurakunta ei tosin ollut mikään yhtenevä laitos

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Valelukaste on Perkeleen kirkon luopumusta.

    1Äänestä

  • Kaikki kristityt uskoo Jeesukseen oletko joku pöhkö

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kuten valelukastekin

    Alkuseurakunnan oppi löytyy Raamatusta

    Alkuseurakunta ei tosin ollut mikään yhtenevä laitos

    Mitä tehdä niille jotka varasteli koiria lähiöissä jotka vie toisten astioita natsittelee päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Kaikki kristityt uskoo Jeesukseen oletko joku pöhkö

    Mutta kaikki eivät tajua Uuden Testamentin pääsisältöä, että Jeesus on Luoja, Vanhan Testamentin Jahve, sovitti synnit, nousi ylös, eli elää, tulee takaisin Messiaana. Jumalan Poika, Jumala.

    Ja kirkot ovat luopuneet alkukirkon opeista ja korvanneet ne väärillä perimätiedlilla ja että nyt evankeliumi on palautettu alkuperäiseen muotoonsa Mormonin kirjan sisällössä. Se korjaa kaikki väärät opit samoin kuin Paavalin kirjeet aikoinaan ja Ilmestyskirja, seitsemän seurakunnan kohdalla.

    Jatkuva ilmoitus on raamatullinen ilmoitus, ilmoituksen loppuminen Raamattuun on väärä oppi. Jo loogisestikin, ajat muuttuvat, ja Jumala elää ja toimii, ilmoittaa juuri niin paljon kuin on tarpeen ja haluaa, tänään ja tulevaisuudessa. Johtaa kirkkoa. On salainen kuten ennenkin, aina toiseen tulemukseen asti, koska tämä on koetuspaikka.

    Äänestä

Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.

Äänestä
  • Helluntailaiset ovat osa henkivaltoja, eivät ole kristittyjä.
    Helluntailaisilta puuttu kristittyjen kaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Helluntailaiset ovat osa henkivaltoja, eivät ole kristittyjä.

    Siinä tuli taas sitä paholaisen evankeliumia.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Parhami, Olseni, Jeesus

    Kuka heistä ei kuulu joukkoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Parhami, Olseni, Jeesus

    Kuka heistä ei kuulu joukkoon?

    Raamattu varoittaa: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
    Luterilaisuus on maailman mielen mukainen uskonto eli pakanuutta. Suurin osa luterilaisista on maailman ihmisiä. Luterilaiset sakramentit ovat valhetta ja petosta eli maailmasta.
    Sana myös selkeästi varoittaa tekemästä yhteistyötä luterilaisten kanssa: Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?

    Maailman ihmiset eivät ole minun hengellisiä veljiäni. Jumalattomien ja uskosta osattomien luterilaisten isä on maailman ruhtinas. Minun ja kaikkein Jeesuksen seuraajien Isä on Taivaassa.
    Minulla on oikeus ja velvollisuus kertoa 'vauvakasteen' olevan petos ja suuri eksytys ja valhe.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Luterilaisilla ei ole omia sakraentteja vaan ne mitkä on kaikilla kristytyilä ja jotka Jeesus asetti.

    Maailman ihmisten kanssa ei kannata hengellistä yhteisyötä tehdä vaan niiden jotka Jeesusta seuraavat. Luterilaisia on molempia.

    Minun on syytä kertoa symbolikasteen olevan petos, eksytys ja valhe

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Parhami, Olseni, Jeesus

    Kuka heistä ei kuulu joukkoon?

    Noista sanoisin Jeesus

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Raamattu varoittaa: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
    Luterilaisuus on maailman mielen mukainen uskonto eli pakanuutta. Suurin osa luterilaisista on maailman ihmisiä. Luterilaiset sakramentit ovat valhetta ja petosta eli maailmasta.
    Sana myös selkeästi varoittaa tekemästä yhteistyötä luterilaisten kanssa: Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?

    Maailman ihmiset eivät ole minun hengellisiä veljiäni. Jumalattomien ja uskosta osattomien luterilaisten isä on maailman ruhtinas. Minun ja kaikkein Jeesuksen seuraajien Isä on Taivaassa.
    Minulla on oikeus ja velvollisuus kertoa 'vauvakasteen' olevan petos ja suuri eksytys ja valhe.

    Sekoitt nyt luterilaisuuden ja luterilaiset ei-uskovat

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sekoitt nyt luterilaisuuden ja luterilaiset ei-uskovat

    Luterilaisuus on uskonnollinen tyhjänpäiväinen laitos jolla ei ole mitään tekemistä raamatunmuk seurakunnan kanssa eikä sen opeilla kukaaan nouse ylöstempauksessa mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Luterilaisuus on uskonnollinen tyhjänpäiväinen laitos jolla ei ole mitään tekemistä raamatunmuk seurakunnan kanssa eikä sen opeilla kukaaan nouse ylöstempauksessa mihinkään.

    Tarkoitat että helluntailaisuus on sitä. Oikeastaan mikään Raamatun opetus ei kelpaa siellä

    Sen symboleilla ei kukaan pelastu

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tarkoitat että helluntailaisuus on sitä. Oikeastaan mikään Raamatun opetus ei kelpaa siellä

    Sen symboleilla ei kukaan pelastu

    Luterilaisuus ei ole laitos sen paremmin kuin helluntailaisuuskaan

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Laitokset ei pelasta vaan Jeesus

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Helluntailaiset ovat osa henkivaltoja, eivät ole kristittyjä.
    Helluntailaisilta puuttu kristittyjen kaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.

    Puuttuu anteeksi anto kyllä mutta niin puuttuu lestoiltakin

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Siinä tuli taas sitä paholaisen evankeliumia.

    Paholaisella on vääriä profeettoja paljon

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Luterilaisilla ei ole omia sakraentteja vaan ne mitkä on kaikilla kristytyilä ja jotka Jeesus asetti.

    Maailman ihmisten kanssa ei kannata hengellistä yhteisyötä tehdä vaan niiden jotka Jeesusta seuraavat. Luterilaisia on molempia.

    Minun on syytä kertoa symbolikasteen olevan petos, eksytys ja valhe

    Pelastuskaste vastaan puhdistuskaste / pesu

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Luterilaisuus ei ole laitos sen paremmin kuin helluntailaisuuskaan

    LUTTERIT on eri maalaisia jotka yhdessä uskoo poikaan Jeesukseen on ortodokseissa myös eri kansoja kieliä niin on kaikissa yhteisöissä eri kielisiä eri maalaisia yhdessä.

    Äänestä

Luterilaisuus on saatanan syvyyksiä eli järjettömyyttä. Raamatun mukaan Sana on siemen, jonka kylväjä kylvää. Kukaan ei kylvä vettä ja odota maasta nousevaa vesisatoa.

ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten.
Siemen on Jumalan sana. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;

1Äänestä
  • Jännä oppi: "Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso."??? vai että pesemällä syntyy?

    Yleensä, jotta syntyisi jotain uutta, tarvitaan siemen, kylvöä, kastelua , ravinteita, kasvua ja vasta sen jälkeen voi syntyä jotain.
    Luterilaisessa teoriassa pelkkä kastelu riittää, ilman siementä tai kylvämistä.
    Humps. Vettä pellolle niin siitä syntyy jotain!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Jännä oppi: "Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso."??? vai että pesemällä syntyy?

    Kyllä, kaste on uudestisyntymiSEN peso, ei uudestisyntyneen peso, kuten itsekin myösnit

    Kastelu ei synnytä uudesti vaan uudestisyntymisen peso.

    Mutta materialisti puhuu vain kastelusta ja vedestä

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Jännä oppi: "Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso."??? vai että pesemällä syntyy?

    Yleensä, jotta syntyisi jotain uutta, tarvitaan siemen, kylvöä, kastelua , ravinteita, kasvua ja vasta sen jälkeen voi syntyä jotain.
    Luterilaisessa teoriassa pelkkä kastelu riittää, ilman siementä tai kylvämistä.
    Humps. Vettä pellolle niin siitä syntyy jotain!

    "Yleensä, jotta syntyisi jotain uutta, tarvitaan siemen,"

    Kyllä ja tuo siemen on Jumalan Sana!

    Äänestä

  • Siinä tuli taas sitä paholaisen evankeliumia. Ettei vain helluntailaisuus olisi saatanan syvyyksiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    "Yleensä, jotta syntyisi jotain uutta, tarvitaan siemen,"

    Kyllä ja tuo siemen on Jumalan Sana!

    Jumalan Sana JA vesi,

    "Kolme on, jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ ovat"
    1 Joh: 5: 7-8

    eivät siis erikseen, vaan "yhdessä ovat" > "yksi KASTE" Ef: 4: 5

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Jumalan Sana JA vesi,

    "Kolme on, jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ ovat"
    1 Joh: 5: 7-8

    eivät siis erikseen, vaan "yhdessä ovat" > "yksi KASTE" Ef: 4: 5

    Missä tuossa puhutaan kasteesta?
    "Kolme on, jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ ovat"
    1 Joh: 5: 7-8

    Tuohan on Jumalan todistus Jeesuksesta! 1. Joh 5
    "Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. "

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Juuri tuossa, kasteessa ovat nuo kolme läsnä

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Juuri tuossa, kasteessa ovat nuo kolme läsnä

    vauvan kastajaisissa on läsnä pappi lukkari kummit ja vanhemmat.

    kaikki syntisiä ja lähes poikkeusetta uudestisyntymättömiä uskonnollisen kirkon jäseniä vail lamitään omaa jumalasuhdetta j akäsityst'ä Pyhän Hengen olemuksesta ja työstä yskilön kohdalla.

    ainoa puhdas ja synnitön on vauva itse jota nuo kirkon palkalliset palvelijuat yrittävät parantaa ja siepata keleen polvelta omilla aseillaan j a omista motiiveistaan.

    mutta mikään ei onnistu siinä touhuilussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    helluntailaisten molotuksissa ja kirjoituksissa ei ole mitään järkeä

    1. Kor. 14:9

    Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Missä tuossa puhutaan kasteesta?
    "Kolme on, jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ ovat"
    1 Joh: 5: 7-8

    Tuohan on Jumalan todistus Jeesuksesta! 1. Joh 5
    "Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. "

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Know ye not, that so many of us as were baptized INTO Jesus Christ were baptized into his death? (Room.6:3)

    Kasteessa ihminen liitetään Kristuksen ruumiin jäseneksi, niin toki kasteessa Jeesus on läsnä.

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kasteessa ihmisen kokoko elämä, sekä mennyt että tuleva elämä ja ylösnousemus, ikuisuus on sanan mukaisesti kätkettynä Jeesuksessa Kristuksessa.
    "were baptized into Jesus Christ"

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Missä tuossa puhutaan kasteesta?
    "Kolme on, jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ ovat"
    1 Joh: 5: 7-8

    Tuohan on Jumalan todistus Jeesuksesta! 1. Joh 5
    "Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. "

    >>>>"Tuohan on Jumalan todistus"<<<<
    helluntailasille riittää ihmisen todistus, kristityt uskoo Jumalan todistukseen,

    "onhan Jumalan todistus väkevämpi" 1 Joh: 5: 9

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    >>>>"Tuohan on Jumalan todistus"<<<<
    helluntailasille riittää ihmisen todistus, kristityt uskoo Jumalan todistukseen,

    "onhan Jumalan todistus väkevämpi" 1 Joh: 5: 9

    noin on veivikone näyttänyt voimansa tulostaen jakeita joilla ei ole tekemistä asian kanssa !

    mutta joka tapauksessa hyvin veivattu !

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Know ye not, that so many of us as were baptized INTO Jesus Christ were baptized into his death? (Room.6:3)

    Kasteessa ihminen liitetään Kristuksen ruumiin jäseneksi, niin toki kasteessa Jeesus on läsnä.
    "Kolme on, jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ ovat"
    1 Joh: 5: 7-8

    voi herraisä tätä luterilaista hakuammuntaa ja kas aina sieltä joku jae pullahtaa esiin !

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    noin on veivikone näyttänyt voimansa tulostaen jakeita joilla ei ole tekemistä asian kanssa !

    mutta joka tapauksessa hyvin veivattu !

    tottakai Jumalan "todistus" on Jumalan sanassa

    helluntailaiset koettaa mitätöidä Jumalan sanaa ja kastetta.
    "Sillä kolme on jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
    1 Joh: 5: 7-8

    "todistavat" , "Onhan Jumalan todistus väkevämpi" , 1 Joh: 5: 9

    helluntailainen on hyvä kertoo, miksi ei niille kelpaa raamatun sana !

    kyllä niillä on

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    tottakai Jumalan "todistus" on Jumalan sanassa

    helluntailaiset koettaa mitätöidä Jumalan sanaa ja kastetta.
    "Sillä kolme on jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
    1 Joh: 5: 7-8

    "todistavat" , "Onhan Jumalan todistus väkevämpi" , 1 Joh: 5: 9

    helluntailainen on hyvä kertoo, miksi ei niille kelpaa raamatun sana !

    Miksi jankkaat tuot samaa valhetta: "
    "helluntailaiset koettaa mitätöidä Jumalan sanaa ja kastetta.
    "Sillä kolme on jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
    1 Joh: 5: 7-8????

    Tuossa ei puhuta mitään kasteesta, vaan Jumalan todistuksesta Pojastaan:
    ""Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. "

    Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia".
    Vesi, eli Jumalan sana todistaa, että Jeesus on kuollut puolestamme.
    Veri todistaa siitä, että synnit ovat anteeksi saadut.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kirjoittaessaan: 'Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä' Johannes tarkoittaa erityisesti kahta tapahtumaan. Hengen todistus on kirjoitettuna ns. Jeesus ilmestysvuorella, jossa Johannes oli mukana. "kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään... Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä"Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, eivät he enää nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen, joka yksinänsä oli heidän kanssaan.
    Vesi ja veri on todistavat Jeesuksen ristinkuoleman: Sanan mukaan Jeesuksen kuollessa Johannes oli läsnä. Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!...Golgatan tapahtumat jatkuvat: Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta... vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka (Johannes) sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte.
    Henki todistaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja veri ja vesi todistaa Jumalan Pojan kuoleman.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Henki todistaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja veri ja vesi todistaa Jumalan Pojan kuoleman,

    "ja ne kolme YHDESSÄ ovat" > "yksi kaste" "Henki ja vesi ja veri"

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Miksi jankkaat tuot samaa valhetta: "
    "helluntailaiset koettaa mitätöidä Jumalan sanaa ja kastetta.
    "Sillä kolme on jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
    1 Joh: 5: 7-8????

    Tuossa ei puhuta mitään kasteesta, vaan Jumalan todistuksesta Pojastaan:
    ""Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. "

    Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia".
    Vesi, eli Jumalan sana todistaa, että Jeesus on kuollut puolestamme.
    Veri todistaa siitä, että synnit ovat anteeksi saadut.

    Vesi on vesi, eikä mikään Jumalan Sana

    Miksihän vielä jonkin aika sitten sinulla tuo vesi merkkasi kastetta? Onko mieli muuttunut?

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Niin oli, ja Henki oli kuulemma "kastettavan sydämessä"

    niin se mieli muuttuu

    kaste annetaan Jumalan Sanalla ja vedellä,
    "Jumalan SANA on voimallinen " Hebr: 4: 12

    onko helluntailaisten kaste ilman Jumalan Sanaa !!?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Niin oli, ja Henki oli kuulemma "kastettavan sydämessä"

    niin se mieli muuttuu

    ei hyvänen aika, siis ennen kastetta on jo "Henki"
    raamattu:

    "kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
    SILLOIN te saatte Pyhän Hengen LAHJAN" Apt: 2: 38

    uudesti-kasteelle menevillä varmaan onkin , ovat kasteessa aiemmin saaneet
    Pyhän Hengen lahjan.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Muistaakseni JohannesKastajalla oli jo ennen syntymää Pyhä Henki, niin olen täältä lukenut !

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    ei hyvänen aika, siis ennen kastetta on jo "Henki"
    raamattu:

    "kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
    SILLOIN te saatte Pyhän Hengen LAHJAN" Apt: 2: 38

    uudesti-kasteelle menevillä varmaan onkin , ovat kasteessa aiemmin saaneet
    Pyhän Hengen lahjan.

    Pyhä Henki ja lahkolaisten saastainen hurmoshenki ei ole ihmisessä yhtä aikaa.

    Ja Herran henki läksi Saulista, ja paha henki vaivasi häntä.

    1. Sam. 18:10

    Seuraavana päivänä Jumalan lähettämä paha henki valtasi Saulin, ja hän riehui hurmoksissa kotonaan. Daavid soitti tapansa mukaan harppua, mutta Saul puristeli keihästään.

    u-kasteiden hurmoshenkiä, kaatohenkiä vastaan ottavat hylkäävät terveen kristinuskon.
    He haluaa väkevämpää menoa ja meininkiä. Helluntailaisuutta, hurmosta ja molotusta, outoja tuntemuksia ja kokemuksia pitää olla.

    1. Tim. 4:1

    Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    1. Kun. 18:29

    Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa!

    Hes. 13:17

    Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Lahkolaisten molotusrukouksiin ei tule mitään vastauksia.

    1. Kor. 14:9

    Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    kaste annetaan Jumalan Sanalla ja vedellä,
    "Jumalan SANA on voimallinen " Hebr: 4: 12

    onko helluntailaisten kaste ilman Jumalan Sanaa !!?

    siinä on kaikkien kehäpäätelmien ja luterilaisen uskoontulemattoman raamatunselitysten isokokoinen Äiti. luulisin.

    jospa veisitten sen veivikoneenne johonkin huoltoon, olisko kirkon keskurahasto oikea paikka !

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    1. Kun. 18:29

    Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa!

    Hes. 13:17

    Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.

    siinä on kirkas kuvaus luterilaisen muotojumalisen kirkon rukousvastauksista !

    viiteensataan vuoteen ei ole mitään hiiskausta kuulunut yläkerrasta.

    tyttäretkään ei joudu edes hurmoksiin vaan veivaavat samban tahtia adventtikirkossa.

    muistutukseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    siinä on kaikkien kehäpäätelmien ja luterilaisen uskoontulemattoman raamatunselitysten isokokoinen Äiti. luulisin.

    jospa veisitten sen veivikoneenne johonkin huoltoon, olisko kirkon keskurahasto oikea paikka !

    'helluntailainen kirjoittaa , klo. 21.09

    >>>"Vesi on vesi , eikä mikään Jumalan sana"<<<<

    eihän kukaan niin väitäkään, vaan kristillinen kaste annetaan
    Jumalan sanalla JA vedellä: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

    "Henki JA vesi JA veri, ja ne kolme yhdessä ovat" 1 Joh: 5:

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Miksi jankkaat tuot samaa valhetta: "
    "helluntailaiset koettaa mitätöidä Jumalan sanaa ja kastetta.
    "Sillä kolme on jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
    1 Joh: 5: 7-8????

    Tuossa ei puhuta mitään kasteesta, vaan Jumalan todistuksesta Pojastaan:
    ""Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. "

    Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia".
    Vesi, eli Jumalan sana todistaa, että Jeesus on kuollut puolestamme.
    Veri todistaa siitä, että synnit ovat anteeksi saadut.

    >>>"tuossa ei puhuta mitään kasteesta"<<<

    ei raamattua lueta kuin romaania, vaan raamattua tutkitaan,
    "ja tutkivat joka päivä kirjoituksia , oliko asia niin Apt: 17: 11

    tutkia KASTE, on enemmän kuin , matkia Apostoleja.
    matkimisella ei pääse asian sisältöön, kasteesta kertoo koko raamattu, tutkiminen alkaa siis Vanhan liiton kirjoituksista, niitä Apostolitkin tutki .

    raamattu:
    "toista ei voi ymmärtää ilman toista"

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    no niin ja erikoiskasteen erikoistutkija iskee jälleen iltahämyn katveessa kertoen kasteentutkinnan suurista löydöksistä, eli ...ei mistään.

    koittaisit nyt jo uskoa että Apostolien raamatunkastetukinnasta ei raamattu kerro sanan sanaa.

    olisko se liian vaikeaa oppia lukemaan prin lauseen sisältö jopa ihankin oikeinkin oolisko !?

    JOS olis niin että Apostolit tutki kasteen heti luomisesta lähtien, niin mahtuisiko sinun lokiikkaasi sellainen tapahtumasarja, että emmekö silloin voisi luottaa siihen mitä Apostolit löysivät, ja seurata heidän antamaansa mallia, joka siis perustuisi juuri siihen tutkimiseen olisko ?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    taas samaa valitusta tutkimisista

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    JOS olis niin että Apostolit tutki kasteen heti luomisesta lähtien, niin mahtuisiko sinun lokiikkaasi sellainen tapahtumasarja, että emmekö silloin voisi luottaa siihen mitä Apostolit löysivät, ja seurata heidän antamaansa mallia, joka siis perustuisi juuri siihen tutkimiseen olisko ?

    Apostolit sai opetusta Jeesukselta. Toki myös VT:tä varmasti lukivat

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    JOS olis niin että Apostolit tutki kasteen heti luomisesta lähtien, niin mahtuisiko sinun lokiikkaasi sellainen tapahtumasarja, että emmekö silloin voisi luottaa siihen mitä Apostolit löysivät, ja seurata heidän antamaansa mallia, joka siis perustuisi juuri siihen tutkimiseen olisko ?

    Apostolien "mallin" > matkimisen perusteella ei pääse "asian ytimeen" kokonaisvaltaisesti , kokonaisuudessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Apostolien "mallin" > matkimisen perusteella ei pääse "asian ytimeen" kokonaisvaltaisesti , kokonaisuudessaan.

    Eivätkö Apostolit päässeet asian ytimeen vaikka olivat vuosikaupalla itsensä jeesuksen opissa ja elämässä ?

    millä mahtanee luterilainen asian perustella, kerro!

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Eivätkö Apostolit päässeet asian ytimeen vaikka olivat vuosikaupalla itsensä jeesuksen opissa ja elämässä ?

    millä mahtanee luterilainen asian perustella, kerro!

    kastekäskyä >"Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ei ollut Jeesuksen ollessa maan päällä, Jeesus antoi kastekäskyn vasta ylösnousemuksensa jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    kastekäskyä >"Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ei ollut Jeesuksen ollessa maan päällä, Jeesus antoi kastekäskyn vasta ylösnousemuksensa jälkeen.

    Taas tuo epätoivoinen kommentti: " Jeesus antoi kastekäskyn vasta ylösnousemuksensa jälkeen."???

    Miksihän Jeesuksen asettama ehtoollinen kelpaa luterilaisille, mutta Jeesuksen opettama kasteen malli ei kelpaa? Onko syynä se, että Jeesus ei puhunut mitään vauvojen kastamisesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Jeesus sanoo ylösnousemuksensa jälkeen:

    "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28: 19

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Siinä tuli taas sitä paholaisen evankeliumia. Ettei vain helluntailaisuus olisi saatanan syvyyksiä?

    Kastaa kristittyjä eksytykseen Mooseksen vanhaan kun Jeesus on se uusi

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    vauvan kastajaisissa on läsnä pappi lukkari kummit ja vanhemmat.

    kaikki syntisiä ja lähes poikkeusetta uudestisyntymättömiä uskonnollisen kirkon jäseniä vail lamitään omaa jumalasuhdetta j akäsityst'ä Pyhän Hengen olemuksesta ja työstä yskilön kohdalla.

    ainoa puhdas ja synnitön on vauva itse jota nuo kirkon palkalliset palvelijuat yrittävät parantaa ja siepata keleen polvelta omilla aseillaan j a omista motiiveistaan.

    mutta mikään ei onnistu siinä touhuilussa.

    Yhden kerran nähtiin kun Ruotsissa ruskea pappi laittoi kädet vauvan päälle että siitä siirtyi selvästi tumma henki lapseen pappi oli lähinnä joku Egyptin arabian jotain niin kyllä nyt siinä siirtyi henki joku muu kuin Jeesuksen henki mikä on kirkas raitis.

    Äänestä

  • No kaikki eri kirkot kyllä kylvöä sanaa eikö niin sekasotkut tulee eri heimoisia kielistä kulttuureista jne

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Jännä oppi: "Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso."??? vai että pesemällä syntyy?

    Yleensä, jotta syntyisi jotain uutta, tarvitaan siemen, kylvöä, kastelua , ravinteita, kasvua ja vasta sen jälkeen voi syntyä jotain.
    Luterilaisessa teoriassa pelkkä kastelu riittää, ilman siementä tai kylvämistä.
    Humps. Vettä pellolle niin siitä syntyy jotain!

    Hei koita jo ymmärtää kristityt puhuu päivittäin sanaa ääneen ja laulaa sitä et vaan huomaa mitään olet sokea.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    voi herraisä tätä luterilaista hakuammuntaa ja kas aina sieltä joku jae pullahtaa esiin !

    Jordanille kun muuttaa asumaan saa vuoden tukirahan valtiolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    kaste annetaan Jumalan Sanalla ja vedellä,
    "Jumalan SANA on voimallinen " Hebr: 4: 12

    onko helluntailaisten kaste ilman Jumalan Sanaa !!?

    Jo kerran kastettua kristittyä ei saa enää uudestaan KASTEILLA mihinkään muuhun uskontoon.

    Äänestä

Kuka "pyhittää" veden? Joku "macciavelli"?

Äänestä
  • Vesien pyhittämiset ovat naurettavaa kirkkopolitiikkaa jolla vain ja pelkästään pönkitetetään tai yritetään sitä, omia oppeja ja niiden harhaisuuksia.

    vesi on vettä eikä siinä ole mitään pyhitettävää terveessä kristillisyydessä, epäterveissä on kaikenlaisia temppuja ja rituaaleja koska mitään todellista Pyhän Hengen olemusta ei ole!

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Vesien pyhittämiset ovat naurettavaa kirkkopolitiikkaa jolla vain ja pelkästään pönkitetetään tai yritetään sitä, omia oppeja ja niiden harhaisuuksia.

    vesi on vettä eikä siinä ole mitään pyhitettävää terveessä kristillisyydessä, epäterveissä on kaikenlaisia temppuja ja rituaaleja koska mitään todellista Pyhän Hengen olemusta ei ole!

    Hassuja noiden kasteenpalvojien kommentit:
    ""toista ei voi ymmärtää ilman toista"

    Tarkoittaa varmaan sitä, että vauvakastetta ei voi ymmärtää ilman Katekismusta!

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Hassuja noiden kasteenpalvojien kommentit:
    ""toista ei voi ymmärtää ilman toista"

    Tarkoittaa varmaan sitä, että vauvakastetta ei voi ymmärtää ilman Katekismusta!

    tarkennus:

    Vanha testamentti ja Uusi testamentti tutkia molemmat yhdessä,
    sillä: "toista ei voi ymmärtää ilman toista"

    riittääkö nyt ymmärrykseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Toivottavasti riittää, vaikka tuon symbolinpalvojan ymmärrys on aika onneton

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    tarkennus:

    Vanha testamentti ja Uusi testamentti tutkia molemmat yhdessä,
    sillä: "toista ei voi ymmärtää ilman toista"

    riittääkö nyt ymmärrykseen.

    Yritätkö nyt olla sitäkin mieltä että koska Apostoleilla ei ollut uutta testamenttia, heidän tutkimisensa ja löytönsä ovat epäpäteviä, eikä heidän antamaansa mallia tarvitse seurata, niinkö?

    Ja vielä edellleen, kirkkoisienkö lutterinko tutkimukset ovat pätevämmät ja siten seurattavampaa laatua, onko?

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Heillä oli Jeesusken opetus!

    Apostolien malli:

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan, sillä teille ja teidän LAPSILLENNE tämä LUPAUS on annettu"
    Apt: 2: 38-39

    "lapsillenne", ei tarkoita aikuisia "lapsia", vaan LAPSIA, joista omat vanhemmat
    huolehtii,

    "Mutta se joka ei huolehdi perhekunnastaan ja kaikkein lähimmistään on kieltänyt
    uskonsa ja on uskomatonta pahempi." 1 Tim: 5: 8

    Äänestä

Miksi Apostolit eivät löytäneet kaiken tutkimisensa tuloksena vauvakastetta ?

onko asiaa tutkittu sakastissa miten runsaasti?

Äänestä
  • Vauvakaste on vain uudestikastajien jutuissa, siksi

    onko kellarissa mieteitty miksi ei muusta puhuta siellä kuin vauvoista?

    Äänestä

  • Miksi kukaan apostoli ei löytänyt vauvasiunausta tutkimisensa tuloksena?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Miksi kukaan apostoli ei löytänyt vauvasiunausta tutkimisensa tuloksena?

    siinäkö on nyt tutkimisenne tulokset kolmessa lauseessa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Miksi kukaan apostoli ei löytänyt vauvasiunausta tutkimisensa tuloksena?

    onhan se perin köyhä elämä ollut jos ei kukaan koskaan ole mistään syystä toivottanut sinulle siunausta otan osaa toki asian vuoksi.

    minun elämässäni siunausta toivotetaan tämän tästä milloin mistäkin syystä kaikenikäisille, sellainen kuuluu perussisvistykseen ja hyviin tapoihin ainakin jonkun kansanosan keskuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Vauvakaste on vain uudestikastajien jutuissa, siksi

    onko kellarissa mieteitty miksi ei muusta puhuta siellä kuin vauvoista?

    miksiköhän Apostolit ei uudelleen -kastaneet ketään !!!

    raamattu: "yksi kaste" Ef: 4: 5

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    onhan se perin köyhä elämä ollut jos ei kukaan koskaan ole mistään syystä toivottanut sinulle siunausta otan osaa toki asian vuoksi.

    minun elämässäni siunausta toivotetaan tämän tästä milloin mistäkin syystä kaikenikäisille, sellainen kuuluu perussisvistykseen ja hyviin tapoihin ainakin jonkun kansanosan keskuudessa.

    Mitä tuo liittyy tähän???

    Siunausta voidaan toivottaa mutt tuossa kysyttiin miksi apostolit eivät siunanneet, eivätkö he löytäneet sitä kirjoituksista?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    miksiköhän Apostolit ei uudelleen -kastaneet ketään !!!

    raamattu: "yksi kaste" Ef: 4: 5

    Totta: ""yksi kaste" Ef: 4: 5

    Se on se sama kaste, jota apostolit ja Jeesus käyttivät_
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

    Se e ole kastelua vaan reilu kastaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Totta: ""yksi kaste" Ef: 4: 5

    Se on se sama kaste, jota apostolit ja Jeesus käyttivät_
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

    Se e ole kastelua vaan reilu kastaminen.

    Eli oliko se pyörätuolilla liikkuvan valelukaste helluntaiseurakunnassa siis valhetta?

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Eli oliko se pyörätuolilla liikkuvan valelukaste helluntaiseurakunnassa siis valhetta?

    Pyörätuoli menee pilalle jos kastuu ei hyvä.

    Äänestä

Ennemmin on järkeä nojata toisella kädellä seinään kuin kirjottaa mitään lutterin oppien aivopestylle raamatusta mitään.
Minkähän virheen jeesus teki siunatessaan lapsia hohoijaa x100.

Äänestä
  • parhamin aivopesy sodomiittikäkätys se taas märisee

    Minkähän vihjeen apostolit antoi kun eivät siunanneet ketään?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    parhamin aivopesy sodomiittikäkätys se taas märisee

    Olisko ollut juuri se seinään nojaaminen ed syistä johtuen.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Olisko ollut juuri se seinään nojaaminen ed syistä johtuen.

    nojaa sitten seinään

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    parhamin aivopesy sodomiittikäkätys se taas märisee

    Minkähän vihjeen apostolit antoi kun eivät siunanneet ketään?

    Saattoi vihjata sitäki että aikamies tapaa olla töissä viikon aikana!

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Saattoi vihjata sitäki että aikamies tapaa olla töissä viikon aikana!

    mikset mene töihin vaan olet täällä?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    mikset mene töihin vaan olet täällä?

    Kyllä minä olen täällä eli olet kaiketi martin muistojuoman valloittama taikka jo masennus vaivaa sehän on luttereissa ihan muotia näinä aikoina.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Kyllä minä olen täällä eli olet kaiketi martin muistojuoman valloittama taikka jo masennus vaivaa sehän on luttereissa ihan muotia näinä aikoina.

    Olet siis umpihumalassa ja masnetunut? Ei tämä ole oikea paikka sinulle

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Olet siis umpihumalassa ja masnetunut? Ei tämä ole oikea paikka sinulle

    Voi, onko vaari masenteunut? Minä rukoilen puolestasi. Toivotaan että helpottaa jossain vaiheessa.

    Äänestä

Nyt tajuankin paljupapin touhut eli sehän laittoi pesoastian tapulin ja sakastin väliin !

Oli tutkinut kastetta ja kokonaisuutta ihan selvästi aammenta.

Äänestä
  • siitä paljusta se helluntaisetä haettiin poliisin talteen. Kellarissa vähän protestoitiin mutta kun lapset oli laverrellet niin ei siinä mikään auttanut.

    tuomio tuli

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    siitä paljusta se helluntaisetä haettiin poliisin talteen. Kellarissa vähän protestoitiin mutta kun lapset oli laverrellet niin ei siinä mikään auttanut.

    tuomio tuli

    No sepä oli siistiä jotta hakivat pois vilustumasta raukka.

    Äänestä

Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
😄😄😄😄😄

Äänestä
  • onko Pasi Toivonen kastettu ja oikeassa uskossa !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    onko Pasi Toivonen kastettu ja oikeassa uskossa !!!

    Pasi Toivonen on kastettu ja oikeassa uskossa !!!
    Pääsee paratiisiin Putinin kanssa.
    😄😄😄😄😄

    Äänestä

  • PasiToivonen5 kirjoitti:

    Pasi Toivonen on kastettu ja oikeassa uskossa !!!
    Pääsee paratiisiin Putinin kanssa.
    😄😄😄😄😄

    helluntailaisuudessa huudetaan yhtä sanaa , joko:
    "Jeesus , Jeesus, Jeesus,
    TAI
    "Putin, Putin, Putin"

    Äänestä

Helluntailaiset kannattaa erilaisia salaliittoteorioita, vastustaa rokotuksia, ei kasta lapsiaan kristityiksi, liikkeen perustajat Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta.

Äänestä
  • Helluntailaisuus on kristinuskon piraattiversio, mikä perustettiin 1900-luvun alussa Amerikassa. Uskonliikkeeksi sen organisoi sodomiasta vankilaan viety mies,
    Charles Fox Parham, The father of modern Pentecostalism.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Helluntailaisuus on kristinuskon piraattiversio, mikä perustettiin 1900-luvun alussa Amerikassa. Uskonliikkeeksi sen organisoi sodomiasta vankilaan viety mies,
    Charles Fox Parham, The father of modern Pentecostalism.

    Outo, että nuo vauvakastefanaatikot alkavat aina rienaamaan helluntailaisia, kun olisi tarkoitus keskustella raamatullisesta kasteesta.
    No, kyllähän sen toisaalta ymmärtää, koska he eivät tunne Raamattua.

    1Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Outo, että nuo vauvakastefanaatikot alkavat aina rienaamaan helluntailaisia, kun olisi tarkoitus keskustella raamatullisesta kasteesta.
    No, kyllähän sen toisaalta ymmärtää, koska he eivät tunne Raamattua.

    Outoa että tuo helluntailainen fnaatkko alkaa herjaamana toisia vauvakastefanaatikoiksi,, kasteenpalvojsiksi ym kun ei pysty muuten keskustelemaan.
    No, sen ymmärtää kun tuntuu aina jäävät alakynteen muuten.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Outoa että tuo helluntailainen fnaatkko alkaa herjaamana toisia vauvakastefanaatikoiksi,, kasteenpalvojsiksi ym kun ei pysty muuten keskustelemaan.
    No, sen ymmärtää kun tuntuu aina jäävät alakynteen muuten.

    Ai tällaista herjaamistako tarkoitat: "Helluntailaisuus on kristinuskon piraattiversio, mikä perustettiin 1900-luvun alussa Amerikassa. Uskonliikkeeksi sen organisoi sodomiasta vankilaan viety mies,"?

    Vai onko tuollainen kielenkäyttö sitä kasteenne hedelmää?

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ai tällaista herjaamistako tarkoitat: "Helluntailaisuus on kristinuskon piraattiversio, mikä perustettiin 1900-luvun alussa Amerikassa. Uskonliikkeeksi sen organisoi sodomiasta vankilaan viety mies,"?

    Vai onko tuollainen kielenkäyttö sitä kasteenne hedelmää?

    Tuo on eräs näkemys helluntailaisuudesta. Ketään henkilöä siinä ei herjata.
    Sinä herjaat aina muita

    1Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Tuo on eräs näkemys helluntailaisuudesta. Ketään henkilöä siinä ei herjata.
    Sinä herjaat aina muita

    Tarkoitatko tällaista herjaamista:
    "Outo, että nuo vauvakastefanaatikot alkavat..."

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Tarkoitatko tällaista herjaamista:
    "Outo, että nuo vauvakastefanaatikot alkavat..."

    Tuo on vain eräs näkemys niistä, jotka ovat ihastuneet otsan kastelemiseen.

    Äänestä

Vasta uudestisyntymisen jälkeen voidaan suorittaa uudestisyntymisenpeso.
Ilman uudestisyntymistä ei millään pesolla ole merkitystä.

1Äänestä
  • Ei ole mitään uudestisyntyNEEN pesoa, on uudestisyntyMISEN peso. Siinä siis synnytään uudesti

    1Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Ei ole mitään uudestisyntyNEEN pesoa, on uudestisyntyMISEN peso. Siinä siis synnytään uudesti

    Tarkoittatko, että lapsi synnytetään pesemällä? Eikö se ole aika outoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Outoa tai ei niin uudestisyntyMISEN pedo tarkoittaa että siinä uudestisynnytään Jumalan toimesta

    Matt. 3:
    4. Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö. Hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja luonnonhunaja.
    5. Hänen luokseen tuli paljon ihmisiä Jerusalemista ja kaikkialta Juudeasta sekä Jordanin ympäristöstä.
    6. Hän kastoi heidät Jordanissa, kun he tunnustivat syntinsä.
    7. Mutta nähdessään monien fariseusten ja saddukeusten tulevan kasteelle Johannes sanoi heille: "Te kyykäärmeiden sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaa vihaa?
    8. Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy.
    9. Älkää luulko, että voitte sanoa: 'Onhan Abraham meidän isämme.' Minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Abrahamille.
    10. Kirves on jo pantu puiden juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Tarkoittatko, että lapsi synnytetään pesemällä? Eikö se ole aika outoa?

    Raamattu ei tunne uudestisyntyneen pesoa. Onko se outoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Outoa tai ei niin uudestisyntyMISEN pedo tarkoittaa että siinä uudestisynnytään Jumalan toimesta

    Onko tuo taas jokin uusi oppi, että pedofiilitkin uudstisyntyvät:
    "Outoa tai ei niin uudestisyntyMISEN pedo tarkoittaa että siinä uudestisynnytään Jumalan toimesta"????

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Raamattu ei tunne uudestisyntyneen pesoa. Onko se outoa?

    Ei ole. Raamattu tuntee uudestisyntymisen peson jossa uudestisynnytään.

    Uudestisyntyneen peso on Raamatussa vieras

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Miksi sitten uudestikastajat väittävät että uudestisyntynyt pestään eli puhuvat uudestisyntyneen pesosta? Taitavat valehdella?

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Ei ole. Raamattu tuntee uudestisyntymisen peson jossa uudestisynnytään.

    Uudestisyntyneen peso on Raamatussa vieras

    Totta: ". Raamattu tuntee uudestisyntymisen peson jossa uudestisynnytään."

    Mutta se ei puhu mitään vesikasteesta, vaan siitä, että "Jeesuksen Kristuksen VERI puhdistaa meidät kaikesta synnistä."!

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Ei Raamattu puhu vesikasteesta vaan kasteesta joka on uudestisyntymisen peso

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Totta: ". Raamattu tuntee uudestisyntymisen peson jossa uudestisynnytään."

    Mutta se ei puhu mitään vesikasteesta, vaan siitä, että "Jeesuksen Kristuksen VERI puhdistaa meidät kaikesta synnistä."!

    Kirjoitit 13.5. 14:49 näin:
    "Kaste on uudestisyntymän peso"

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Kirjoitit 13.5. 14:49 näin:
    "Kaste on uudestisyntymän peso"

    Raamattu puhuu vain siitä, että Jeesuksen VERI pesee meidät puhtaaksi. Ei siihen tarvita vettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Raamattu puhuu vain siitä, että Jeesuksen VERI pesee meidät puhtaaksi. Ei siihen tarvita vettä.

    Sinä puhuit että kaste on uudestisyntymisen peso. Nytkö perut puheesi??????

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Sinä puhuit että kaste on uudestisyntymisen peso. Nytkö perut puheesi??????

    Sekoitat nyt jonkun toisen kirjoitukseen.
    Vesi ei pese pois kenenkään syntejä vaan sen tekee vain Jeesuksen veri!

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Sekoitat nyt jonkun toisen kirjoitukseen.
    Vesi ei pese pois kenenkään syntejä vaan sen tekee vain Jeesuksen veri!

    Sinun ip-osoitteesti kirjoitettiin

    "Kaste on uudestisyntymän peso, eli kun ihminen on uudestisyntynyt, hänet kasteaan eli pestään."

    Eikö tuo ole sinun tekstiäsi? Yritätkö valehdella???

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Sinun ip-osoitteesti kirjoitettiin

    "Kaste on uudestisyntymän peso, eli kun ihminen on uudestisyntynyt, hänet kasteaan eli pestään."

    Eikö tuo ole sinun tekstiäsi? Yritätkö valehdella???

    Ei tässä ketjussa ole 13.5. juttua.
    Palsta alkaa vasta 14.5.

    Äänestä

Joh.8:
31. Sitten Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani
32. ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."

Äänestä

Hepr.12:
14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
15. Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta eikä mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä ja monet sen vuoksi saastu,
16. ja ettei kukaan ole haureellinen tai epäpyhä niin kuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.
17. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin tahtoi periä siunauksen, hänet hylättiin, eikä hän saanut mahdollisuutta muutokseen, vaikka hän sitä kyynelin pyysi.

Äänestä

Tahallinen synti

Hepr.10:26. Jos me tahallamme jatkamme synnin tekemistä päästyämme tuntemaan totuuden, ei ole enää uhria meidän syntiemme tähden
27. vaan kauhea tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka syö vastustajat.
28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen on armotta kuoltava kahden tai kolmen todistajan sanan nojalla.
29. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30. Mehän tunnemme hänet, joka on sanonut:
"Minun on kosto, minä olen maksava",
ja vielä:
"Herra on tuomitseva kansansa."
31. Kauhistuttavaa on langeta elävän Jumalan käsiin.
32. Olkaa uskossanne kestäviä
Muistakaa menneitä päiviä, jolloin te valoon päästyänne kestitte monet kärsimysten aiheuttamat kamppailut.
33. Toisaalta teitä häpäistiin ja ahdistettiin kaikkien katsellessa, toisaalta taas olitte niiden kohtalotovereita, jotka kokivat samaa.
34. Te kärsitte yhdessä vankien kanssa ja iloiten hyväksyitte omaisuutenne ryöstön, sillä te tiesitte, että teillä on parempi omaisuus, joka pysyy.
35. Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, jonka palkka on suuri,
36. sillä te tarvitsette kestävyyttä, että täyttäisitte Jumalan tahdon ja saisitte sen, mikä on luvattu.
37. Vielä vähän aikaa, aivan vähän, niin saapuu se, joka on tuleva, eikä hän viivyttele.
38. Minun vanhurskaani elää uskosta, mutta jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielly häneen.
39. Me emme ole kuitenkaan niitä, jotka vetäytyvät pois ja joutuvat kadotukseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Äänestä
  • "Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso."

    Luterilaiset sitten ovat mestareita, kun pesevät lapsen ennen syntymää. Ja eräät yrittävät synnyttää pesemällä.
    Ei luonnossakaan lasta voi pestä ennen syntymää ja samoin on Jumalan lapsen laita. Uudestisyntynyt "pestään" eli kastetaan uudestisyntymän JÄLKEEN!

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    "Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso."

    Luterilaiset sitten ovat mestareita, kun pesevät lapsen ennen syntymää. Ja eräät yrittävät synnyttää pesemällä.
    Ei luonnossakaan lasta voi pestä ennen syntymää ja samoin on Jumalan lapsen laita. Uudestisyntynyt "pestään" eli kastetaan uudestisyntymän JÄLKEEN!

    Mutta Raamatun mukaan uudestisyntyminen tapahtuu pesemällä!!!
    "Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidä#

    Mutta kaste on uudestisyntymisen peso, kuten itsekin myönsit. Uudestisyntynee pesoa ei Raamattu tunne eokä tuo vertuksesi syntyneen ihmisen pesuun siis toimi

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Hienoa että myönsit 13.5. klo 14:49: "Kaste on uudestisyntymän peso". Se on hyvä

    Uudestisyntyneen pesoa (jossa uudestisyntynt vasta pestään) ei Raamattu tunne

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Hienoa että myönsit 13.5. klo 14:49: "Kaste on uudestisyntymän peso". Se on hyvä

    Uudestisyntyneen pesoa (jossa uudestisyntynt vasta pestään) ei Raamattu tunne

    mistä tiedät oletko ihan mennyt avaamaan Kirjan !?

    eihän sellainen hurskailu kuulu luterilaisuuteen ollenkaan.

    siellähän on se pesoastia ja ehtoollisleipänappi jonka ojentaa usein jumalaton palkkapappi!

    semmonen työnjako siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Olen lukenut Raamattua ha siellä ei puhuta uudestisyntyneen pesosta

    Samaa mieltä?

    Juuri siitä kun olen mennyt avaaman Kirjan !

    Kerro toki jos jossakin puhutaan uudestisyntyneen pesosta ja näytä kohta

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Olen lukenut Raamattua ha siellä ei puhuta uudestisyntyneen pesosta

    Samaa mieltä?

    Mutta siinä kirjassa puhutaan siitä, että "Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä"!
    Siihen ei tarvita vettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Mutta siinä kirjassa puhutaan siitä, että "Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä"!
    Siihen ei tarvita vettä.

    Kyllä ja että vesi ja veri todistavat yhtä

    Hienoa että myönsit etit kaste min uudestisyntymisen peso

    Äänestä

Vähän tulee aika pitkäksi odotellessa milloin se peso alkaa vaikuttaa lutterin lapsissa.

viissataa vuotta on porukkaa pesotettu mutta mitään tuloksia ei näy eikä kuulu.

olisko pesoastiassa vikaa vaiko vesi heikkotehoista.

Äänestä
  • eikä sinulle ole muuta tekesitä kun haujaa lutterista?

    Maamme uskovista valtaosa on luterilaisia joten väitteesi on typerä

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    eikä sinulle ole muuta tekesitä kun haujaa lutterista?

    Maamme uskovista valtaosa on luterilaisia joten väitteesi on typerä

    on typerä ja vielä typerämpää on tuo jatkuva luterilaisten mollaaminen.

    Jumalan Sana ei tunnu sitä niin kiinnostavan

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    on typerä ja vielä typerämpää on tuo jatkuva luterilaisten mollaaminen.

    Jumalan Sana ei tunnu sitä niin kiinnostavan

    helluntailaisuus on ihmisoppi , helluntailaiset katsoo ihmiseen, kristitty katsoo Jeesukseen.
    helluntailaiset ei koroita Jeesusta Kristusta, vaan ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    helluntailaisuus on ihmisoppi , helluntailaiset katsoo ihmiseen, kristitty katsoo Jeesukseen.
    helluntailaiset ei koroita Jeesusta Kristusta, vaan ihmisiä.

    Täh: "kristitty katsoo Jeesukseen."??

    Siksikö vauvat ovat silmät suurella, kun pappi ripottelee vettä otsalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Täh: "kristitty katsoo Jeesukseen."??

    Siksikö vauvat ovat silmät suurella, kun pappi ripottelee vettä otsalle?

    Vauvat taas pedolla mielessä
    Ja vesitipat toki myös

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Vauvat taas pedolla mielessä
    Ja vesitipat toki myös

    pilkata ne helluntailaiset osaa ainakin, eivätkä usko edes Jeesuksen käskyä:

    Jeesuksen ainoa ja VIIMEINEN käsky YLÖSNOUSEMUKSENSA JÄLKEEN:
    "kaikki kansat KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
    Matt: 28: 19

    "kaikki kansat" , kansoihin kuuluu KAIKKI , myös lapset , imeväisikäiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Miksihän luterilaiset eivät kasta kaikkia kansoja, vaan ainoastaan luterilaisten vanhempien vauvoja?
    Tai rippikoulun käyneitä aikuisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Miksihän luterilaiset eivät kasta kaikkia kansoja, vaan ainoastaan luterilaisten vanhempien vauvoja?
    Tai rippikoulun käyneitä aikuisia?

    Taas tuo sama valhe! Luterilaiset eivät kasta ainoastaan "luterilaisetn vanhempien vauvoja"

    Miksi helluntailaiet eivät kasta ja opeta kaikkia kansoja?

    Äänestä

Parhami oli homoseksuaali. Vietiin vankilaan ja tuli syyte sodomiasta.

Kannattaa sanoutua irti koko Pentecostalimista ja sen kasteista hyvin nopeasti.

Äänestä
  • Kannattaa, kun se on pelkkää vettä ja symbolia

    Äänestä

  • lutterista sanoutui yli tuhat maksajaa otollisena päivänä irti ihan kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    lutterista sanoutui yli tuhat maksajaa otollisena päivänä irti ihan kokonaan.

    Lutteri ei ole elänyt vuosisatoihin joten tietosi ei pidä paikkaansa

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Lutteri ei ole elänyt vuosisatoihin joten tietosi ei pidä paikkaansa

    näitä lukemalla olen luullut lutterin nousseen ylös jo aikoja sitten !

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    näitä lukemalla olen luullut lutterin nousseen ylös jo aikoja sitten !

    eipä ole noussut ylös vielä

    kuten ei parhamikaan

    Äänestä

Miksi helluntailaiset eivät saarnaa evankeliumia kaikille luoduille? Eikö tuota Jeesuksen käskyä tarvitse ottaa vakavasti?

Äänestä
  • saarnataan toki !

    koreassa on yhdessä ainoassa seurakunnassa lähes miljoona jäsentä !

    eli saarnattu on !

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    saarnataan toki !

    koreassa on yhdessä ainoassa seurakunnassa lähes miljoona jäsentä !

    eli saarnattu on !

    Saarnatteko todellakin kaikille luoduille? Myös Pohjois-Korealaisille?

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Saarnatteko todellakin kaikille luoduille? Myös Pohjois-Korealaisille?

    saarnaavat todellakin myös PK eri tavoin, kokeile sivistää itseäsi ja ota selvää asioista.

    muuten menee huuteluksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    saarnaavat todellakin myös PK eri tavoin, kokeile sivistää itseäsi ja ota selvää asioista.

    muuten menee huuteluksi.

    Ai, sinun uudestikastetoverisi kertoi että tällä hetkellä ette saaraa siellä

    kumpi teistä valehtelee?

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Täh?
    Onko saara Pohjois-Koreassa?

    Luulen että molemmat valehtelee

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Täh?
    Onko saara Pohjois-Koreassa?

    Tarkoitatko sitä Aabrahamin saaraa? Korea se kyllä oli mutta tuskin Pohjoiskoreassa asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Tarkoitatko sitä Aabrahamin saaraa? Korea se kyllä oli mutta tuskin Pohjoiskoreassa asti.

    Miksi ette saarnaa Pohjóis-Koreassa? Vai eikö Jeesusta tavitse uskoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Miksi ette saarnaa Pohjóis-Koreassa? Vai eikö Jeesusta tavitse uskoa?

    Miksi ette mene Pohjois-Koreaan ruiskuttamaan sitä taikavettä ihmisten päälle, jota he pelastuisivat?
    Miksi ette tottele lähetyskäskyä?

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Miksi ette mene Pohjois-Koreaan ruiskuttamaan sitä taikavettä ihmisten päälle, jota he pelastuisivat?
    Miksi ette tottele lähetyskäskyä?

    Nytkö uudestikastajilla on vielä taikavettäkin?
    Miksi ette mene sinne pohjois-koreaan??? Miksi ette upota siellä ihmisiä taikaveteenne??
    Onko liian vaikea kysymys vastata?

    Äänestä

Fariseukset olivat aikansa helluntailaisia. He menivät uskovien kasteelle.
Tarjolla oli vain syntisten kaste, mutta se ei kelvannut lahkolaisille.
Johannes kutsui heitä kyykäärmeiden sikiöiksi.

Äänestä
  • Totta
    Heille ei kelpaa Jeesus vaan he pilkkaavat Jeesusta

    Äänestä

  • Helluntailaiset eivät hyväksy syntisten kastetta ollenkaan.

    Helluntailaisuus on saatanallinen Amerikasta lähtenyt harhaoppi eli heresia.

    1. Joh. 1:8

    Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Helluntailaiset eivät hyväksy syntisten kastetta ollenkaan.

    Endaumentit on Amerikasta eikä todellakaan Jumalasta

    Kukapa sitä epäilisi etteikö luttereilla ole syntiä hehe.... paljon muuta olekkaan !

    mutta !

    uskoontulleet pitää hääpukunsa puhtaana, ei sen kanssa ryömitä rapakossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Endaumentit on Amerikasta eikä todellakaan Jumalasta

    teillä on siellä sakastissa jo kaksi erikoisevankelistaa !

    toinen selittää vähän väliä kuinka Apostolit tutkivat kastetta vanhasta testamentista, eihän heillä mitään uutta testamenttia ollutkaan ( sanatarkka muostelu )!

    ja toinen hoke jotain endaumenttia jolla ei ole mitääntekemistä suomen vapaiden suuntien kanssa,

    olisko vielä joku kolmas extramies aika näyttää.

    ai niin ja loput hoke jumalantekouskoa ja ehtoollisihmettä....Jeesu skuulemma tulee alkon tavaraan ihan paikalle huh !

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Kukapa sitä epäilisi etteikö luttereilla ole syntiä hehe.... paljon muuta olekkaan !

    mutta !

    uskoontulleet pitää hääpukunsa puhtaana, ei sen kanssa ryömitä rapakossa.

    Kukaan ei epäile että pedokääkkä olisi synnitln!

    ei sllä mitään hääpukua ole

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    teillä on siellä sakastissa jo kaksi erikoisevankelistaa !

    toinen selittää vähän väliä kuinka Apostolit tutkivat kastetta vanhasta testamentista, eihän heillä mitään uutta testamenttia ollutkaan ( sanatarkka muostelu )!

    ja toinen hoke jotain endaumenttia jolla ei ole mitääntekemistä suomen vapaiden suuntien kanssa,

    olisko vielä joku kolmas extramies aika näyttää.

    ai niin ja loput hoke jumalantekouskoa ja ehtoollisihmettä....Jeesu skuulemma tulee alkon tavaraan ihan paikalle huh !

    Varmasti apostolit tutki vanhaa testamenttia, onko siitä epäselvyyttä. Valitettavsti endaumentit on todellisuutt uudestikastajilla

    Jumalantekousko on sinulle kirosana. Alko on khä khällä aina mielessä

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    teillä on siellä sakastissa jo kaksi erikoisevankelistaa !

    toinen selittää vähän väliä kuinka Apostolit tutkivat kastetta vanhasta testamentista, eihän heillä mitään uutta testamenttia ollutkaan ( sanatarkka muostelu )!

    ja toinen hoke jotain endaumenttia jolla ei ole mitääntekemistä suomen vapaiden suuntien kanssa,

    olisko vielä joku kolmas extramies aika näyttää.

    ai niin ja loput hoke jumalantekouskoa ja ehtoollisihmettä....Jeesu skuulemma tulee alkon tavaraan ihan paikalle huh !

    teillä on siellä kellalissa kaksi erikoisevankelistaa

    toinen väittää että pitää upotta ja toinen sanoo että "ei kannata väitellä kastetavasta kun Raamattu ei sitä kerro"

    Eivät kai itsekään tiedä miten toimia

    Äänestä

Kaikki uskoontulleet kastetaan upotuskasteella missä kohtaa mailmaa tahansa,

simppeliä ja ja ah niin Raamatullista.

tietoksi

Äänestä
  • Ai niin ja olihan ne navetan katolle kiivenneet ambomaan lähetit !

    odottelivat siellä vielä lisävarmistusta kutsumukseensa, luulisin.

    työkalut vähän vajaat, ei edes katkismusta mukana, pelkkä kaffipannu,,, hmm.

    Äänestä

  • Raamatussa ei ole sanaakaan upotuskasteesta

    tiedoksi

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Ai niin ja olihan ne navetan katolle kiivenneet ambomaan lähetit !

    odottelivat siellä vielä lisävarmistusta kutsumukseensa, luulisin.

    työkalut vähän vajaat, ei edes katkismusta mukana, pelkkä kaffipannu,,, hmm.

    ehkä ne odotteli pääsyä endaumenttin !

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    ehkä ne odotteli pääsyä endaumenttin !

    Onko se nyt tämä kesä jolloin pääsette ihan ripille niin sanotusti, vai pitääkö yhä odottaman?

    luin kirkollisia pitkiä litanioita lehtykkäästä, siinä sitä kutsuttiin milloin ketäkin ikäryhmää ripille päässeitten pippaloihin ja patikoimaan hehe .

    voi tyhjyyden määrää.

    ja tuota samaa veivausta on viissataa vuotta veivattu ilman mitään tuloksia.

    hohoijaa mikä mielettömyys.

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    oletko vieä å''ssyt fifteenleiriä läpi, mitä?

    hel kirkolliset ei kai pääse sitä leiriä läpi, varsinkaan sodomiittikäkätis

    samaa veivausta ja märiää se harrastaa täällä mutta mikään ei auta

    täysin mieletön ja katkera vanhus

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    oletko vieä å''ssyt fifteenleiriä läpi, mitä?

    hel kirkolliset ei kai pääse sitä leiriä läpi, varsinkaan sodomiittikäkätis

    samaa veivausta ja märiää se harrastaa täällä mutta mikään ei auta

    täysin mieletön ja katkera vanhus

    Joko aloitit viikonloppuryyppäämisen?

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Joko aloitit viikonloppuryyppäämisen?

    Jaa hellarit alkoi puhumaan taas ryyppäämisestä.

    ei yllätä

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Jaa hellarit alkoi puhumaan taas ryyppäämisestä.

    ei yllätä

    Totta.
    Nimenomaa luterilaisten ryyppäämisestä, mistä tuollainen sekava kirjoitus kertoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Totta.
    Nimenomaa luterilaisten ryyppäämisestä, mistä tuollainen sekava kirjoitus kertoo.

    Sinun sekoilusi kai johtuu siitä ryyppäämisestäsi

    Alat aina kertomaan tuosta harrastuksestasi

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Sinun sekoilusi kai johtuu siitä ryyppäämisestäsi

    Alat aina kertomaan tuosta harrastuksestasi

    Niinkö sinulla on tapana? Lopeta ryyppääminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    jumalattomat luterilaiset ne ryyppää, ei terveesti uudestisyntyneet harrasta sekoiluja.

    kaks miljoonaa litraa mielenkääntöjuomia ostettiin yksin vappua varten, on se raskast merkkipäivä kun ei selvänä jaksa mennä sen läpi.

    ja sama joukko on kuulemma Jeesuksen seuraajia. hehe onneksi tarkenee jo sortseilla mennä ulos nauramaan tätä hassuuden määrää.

    Lopeta ryyppääminen inttäjä!

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    jumalattomat luterilaiset ne ryyppää, ei terveesti uudestisyntyneet harrasta sekoiluja.

    kaks miljoonaa litraa mielenkääntöjuomia ostettiin yksin vappua varten, on se raskast merkkipäivä kun ei selvänä jaksa mennä sen läpi.

    ja sama joukko on kuulemma Jeesuksen seuraajia. hehe onneksi tarkenee jo sortseilla mennä ulos nauramaan tätä hassuuden määrää.

    Jumalattomat ryyppäävät ja toki uudestikastajatkin vaikka jotakin jumalallistakin niissä voi olla

    litroja ne laskee ja kovasti on kiinostuneita luterilaista pikkulapsista. Tämä pedojoukko muka Jeesuksen seuraaji,a ei sinne päinkään!

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Jumalattomat ryyppäävät ja toki uudestikastajatkin vaikka jotakin jumalallistakin niissä voi olla

    litroja ne laskee ja kovasti on kiinostuneita luterilaista pikkulapsista. Tämä pedojoukko muka Jeesuksen seuraaji,a ei sinne päinkään!

    Pedofiilithän ne haaveilevat ja puhuvat jatkuvasti vauvoista. Siitä jonglöörin tuntee.

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Pedofiilithän ne haaveilevat ja puhuvat jatkuvasti vauvoista. Siitä jonglöörin tuntee.

    Aivan, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa puhuu koko ajan vauvoista ja jonglööristä eli hän on pedofiili

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Aivan, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa puhuu koko ajan vauvoista ja jonglööristä eli hän on pedofiili

    Täsäkin keskustelussa uudestikastajat kirjoittavat:
    "vauvan kastajaisissa on läsnä pappi lukkari kummi"
    "vaan ainoastaan luterilaisten vanhempien vauvoja?"
    "Siksikö vauvat ovat silmät suurella, kun pappi ripottelee vettä otsalle?"
    "Outo, että nuo vauvakastefanaatikot alkavat aina rienaamaan "
    "Tarkoittaa varmaan sitä, että vauvakastetta ei voi ymmärtää ilman Katekismusta!"

    Näkee hetki kuka on pedo.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    uudesti-kastajille kasteessa ei ole:" Isä ja >Poika ja Pyhä henki",

    raamattu: "kastamalla heitä Isän JA Pojan JA Pyhän Hengen NIMEEN" Matt: 28:

    uudesti-kastajille riittää , kun "MINÄ valitsin"
    raamattu: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät"

    uudesti-kastajat ottavat siis kunnian ITSELLEEN; > "MINÄ valitsin . . .
    lukekaapas tarkemmin, "Ette te valinneet minua" Joh: 15:

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Totta: "uudesti-kastajille kasteessa ei ole:" Isä ja >Poika ja Pyhä henki",

    Meidän Isä, Poika ja Pyhä henki ovat taivaassa, eivätkä kastemaljassa. Mutta Jeesus lähetti Pyhän hengen meidän keskuuteemme, maan päälle ja hän asuu meidän sydämessämme.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Totta: "uudesti-kastajille kasteessa ei ole:" Isä ja >Poika ja Pyhä henki",

    Meidän Isä, Poika ja Pyhä henki ovat taivaassa, eivätkä kastemaljassa. Mutta Jeesus lähetti Pyhän hengen meidän keskuuteemme, maan päälle ja hän asuu meidän sydämessämme.

    kristillisessä kasteessa:

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
    SILLOIN te saatte Pyhän Hengen lahjan" Apt: 2: 38

    >>>> " helluntailaisten Pyhä Henki on taivaassa eikä kastemaljassa"<<<<
    "Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki
    Jumalan Hengen tulevan ALAS taivaasta ja laskeutuvan hänen päällensä" Mt: 3: 16

    kristittyjen Pyhä Henki ei ole taivaassa odottamassa, vaan "alas taivaasta",
    "tuuli puhaltaa missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan, mutta ET TIEDÄ, mistä se tulee ja
    minne se menee"

    Äänestä

Raamatun mukaan PELASTUS tapahtuu kasteessa. Niin toki KASTE on se tapahtuma mikä uudestisynnyttää ihmisen vedestä ja Hengestä.

1. Piet. 3:21

Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

Tit. 3:5 hän PELASTI meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän PELASTI meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.

Ef.4:5 Yksi Kaste.

Ei Jumalan tarvi ihmistä monta kertaa pelastaa.
Yksi kerta riittää.

Äänestä
  • noin vain,pari veivin pyöräytystä raamatunjaearpakoneesta ja siinä ne on, jakeet hienosti foorumilla !

    pieni onkelma tosin on siinä etteivät ne liity mitenkään uudestisyntymisasiaan.

    otsan kastelu ei synnytä yhtään mitään missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    noin vain,pari veivin pyöräytystä raamatunjaearpakoneesta ja siinä ne on, jakeet hienosti foorumilla !

    pieni onkelma tosin on siinä etteivät ne liity mitenkään uudestisyntymisasiaan.

    otsan kastelu ei synnytä yhtään mitään missään.

    helluntailaisethan ei raamatun selvään sanaan usko, vaan hakevat "suurennuslasilla"
    monia mutkia, ja luulevat viisaita olevansa,

    "itse he etsivät monia mutkia" Saarn: 7: 29
    "kehuessaan viisaita olevansa ja ovat tyhmiksi tulleet" Room: 1: 22

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    helluntailaisethan ei raamatun selvään sanaan usko, vaan hakevat "suurennuslasilla"
    monia mutkia, ja luulevat viisaita olevansa,

    "itse he etsivät monia mutkia" Saarn: 7: 29
    "kehuessaan viisaita olevansa ja ovat tyhmiksi tulleet" Room: 1: 22

    taas löysit olkiukollesi tukea veivikoneella !

    tietoksi

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    harmittaako . . .

    "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" !

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    taas löysit olkiukollesi tukea veivikoneella !

    tietoksi

    Vaaarille Raamtun selvä sana on "veivikone"

    kertoo paljon...

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Vaaarille Raamtun selvä sana on "veivikone"

    kertoo paljon...

    "Pyhä raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt ja oppimme ainoa perusta."

    helluntailaiselle Pyhä Jumalan sana = veivikone ! >>>"Ano klo. 7.46"<<<

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    "Pyhä raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt ja oppimme ainoa perusta."

    helluntailaiselle Pyhä Jumalan sana = veivikone ! >>>"Ano klo. 7.46"<<<

    Ainakin tuolle vanhukselle se on sitä... hän on säälittävä tapaus

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Ainakin tuolle vanhukselle se on sitä... hän on säälittävä tapaus

    Näkeehän sen sokeakin, miten vauva luopuu syntisestä elämästä ja alkaa elämään uutta elämää vaunuissaan._

    "Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton".

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Vauvat taas mielessä

    Ei tuo ole vauva vaan vaari joka ei ole lupunut saastaisesta elämästään

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Näkeehän sen sokeakin, miten vauva luopuu syntisestä elämästä ja alkaa elämään uutta elämää vaunuissaan._

    "Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton".

    Alkuseurakunnalla oli JO Jumalan säätämä ympärileikkauksen LIITTO:
    "ja niin minun liittoni on merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi" 1 Moos: 17:

    Jeesus Kristus on sovittanut KAIKKI, -
    "nekin jotka eivät voineet lain kautta vanhurskaiksi tulla"

    Vanhan liiton ympärileikkauksen liitto kahdeksan päivän vanhoille poikalapsille,
    - "tytöistä kaksi kyyhkysenpoikasta"

    "TÄMÄN esikuvan mukaan , vesi nyt TEIDÄTKIN pelastaa - kasteena" 1 Piet: 3: 21

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    ""TÄMÄN esikuvan mukaan , vesi nyt TEIDÄTKIN pelastaa - kasteena" 1 Piet: 3: 21!???

    Tuon esikuvan mukaan ei pelastunut yhtään vauvaa!!! Vain 8 aikuista.
    Siinä meni vauvakastepelastus!

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Hahahahahaha olipa taas älytön kommentti1

    Eikö suomalaisetkaan pelastu kun suomalaisia ei ollut tuossa arkissa?
    Siinä meni suomalaispelastus!

    Tuon kohdan mukaan kaste pelastaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Niin tekee vaikka se tuntuu ärsyttävän tuota vauvajankkaajaa

    Äänestä

  • Pentecostalismin perustaja Parhami vietiin Amerikassa vankilaan syytettynä sodomiasta. Mies oli vapaamuurari ja maallikko.

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Hahahahahaha olipa taas älytön kommentti1

    Eikö suomalaisetkaan pelastu kun suomalaisia ei ollut tuossa arkissa?
    Siinä meni suomalaispelastus!

    Tuon kohdan mukaan kaste pelastaa!

    raamatun sana on helluntailaisille ÄLYTÖNTÄ, se kertoo jo jotain . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    raamatun sana on helluntailaisille ÄLYTÖNTÄ, se kertoo jo jotain . . .

    Miksihän se Raamattu on lutterilaisille niin tärkeä? Putoaisikohan teidän opiltanne pohja jos lukisitte myös Mormonin kirjaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Miksihän se Raamattu on lutterilaisille niin tärkeä? Putoaisikohan teidän opiltanne pohja jos lukisitte myös Mormonin kirjaa?

    Raamattu on PYHIEN KIRJOITUSTEN KOKOELMA , joka koostuu Vanhasta ja Uudesta testamentista.
    Uusi testamentti Jkr:

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Raamattu on PYHIEN KIRJOITUSTEN KOKOELMA , joka koostuu Vanhasta ja Uudesta testamentista.
    Uusi testamentti Jkr:

    Totta ja se ON luterilaisille ja muillekin kristityille kaiken perusta

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    ""TÄMÄN esikuvan mukaan , vesi nyt TEIDÄTKIN pelastaa - kasteena" 1 Piet: 3: 21!???

    Tuon esikuvan mukaan ei pelastunut yhtään vauvaa!!! Vain 8 aikuista.
    Siinä meni vauvakastepelastus!

    helluntailaiset meinaa, että eläimet oli tullut helluntailaisten uskoon, koska nekin pellastui siellä arkissa

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    helluntailaiset meinaa, että eläimet oli tullut helluntailaisten uskoon, koska nekin pellastui siellä arkissa

    Onkohan tuossa taas Bileamin aasi puhumassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Onkohan tuossa taas Bileamin aasi puhumassa?

    Tarkoitatko tuota Mormonin kirjan ylistämistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Tarkoitatko tuota Mormonin kirjan ylistämistä?

    Hienoa: "Miksihän se Raamattu on lutterilaisille niin tärkeä?"??

    Sitten varmaan alatte myös toimia Raamatun esimerkin mukaisesti:
    Ap 8
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    ei raamattu kehoita matkimaan Apostoleja, vaan uskoa Jeesusta ,

    "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Matt: 28: 19

    Teille ilmeisesti Mormonin kirja on tärkeä...

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Miksihän luterilainen kirkko ei opeta noita väkisinkastettuja vauvoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    ei ne kerkiä kun on niin kiire pridettämään ja mottamaan sievästi sanoen,.

    muuten tuli mieleeni ettei kai ne kirkosta kauhuissaan pakenevat entiset maksajat vain kaada nurin sitä pesoastiaa, eikös se ollutkin siinä tapulin ja puuäijän puolivälissä, niin olen olluet lukevinani jostain paljupapin ulostuloista.

    rippipapistakin kuulemma taikka näemmä paljastuu aina vaan uusia puolia, kirjoittaa m,aalliset lehdykät!

    mitä ne lienee olisko ollut kettinki liian löysällä, siis pyörässä toki, ehei nyt polkijassa sentään voi olla hehe sano.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Miksihän luterilainen kirkko ei opeta noita väkisinkastettuja vauvoja?

    Luterilainen kirkko opettaa kastettuja

    Miksihän helluntaikirkko ei julista evankeliumia kaikille luoduille?

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Teille ilmeisesti Mormonin kirja on tärkeä...

    sakasti on keksinyt uuden leukaluun aasille ja huitoo nyt sillä ympäriinsä, kaikenlaista se karvakoipi voikin syöttää alttiille kuulijalle.

    kuka sellaista kirjaa nyt lukisi, liekö olla koko maassa muuta kuin kirjaston kappaleet!

    ja nekin alekorissa menossa silppuriin ja lämmön tuottoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    ei raamattu kehoita matkimaan Apostoleja, vaan uskoa Jeesusta ,

    "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Matt: 28: 19

    tarkoitatko että Apostolit eivät seuranneet Jeesuksen ohjeita vai mitä selität tuossa apälookisen ilmaisun isoäidissä !?

    Äänestä

  • Anonyymi00229 kirjoitti:

    sakasti on keksinyt uuden leukaluun aasille ja huitoo nyt sillä ympäriinsä, kaikenlaista se karvakoipi voikin syöttää alttiille kuulijalle.

    kuka sellaista kirjaa nyt lukisi, liekö olla koko maassa muuta kuin kirjaston kappaleet!

    ja nekin alekorissa menossa silppuriin ja lämmön tuottoon.

    no te uudestikastajat sitä luettta ja vielä ovilla näyttelette

    kellarissa ollaan tolaltaan

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    tarkoitatko että Apostolit eivät seuranneet Jeesuksen ohjeita vai mitä selität tuossa apälookisen ilmaisun isoäidissä !?

    Sitähän sinä yrität täällä väittää

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    no te uudestikastajat sitä luettta ja vielä ovilla näyttelette

    kellarissa ollaan tolaltaan

    olisko nyt martin muistojuomalla osuus asian kääntyessä mielettömään suuntaan vai mikä lienee onkelman nimike.

    muuten hauska tuo seriffiportti kun sille tulee hätä kun laittaa muutamia totuuden sanoja !

    sole mikhään !

    sano lapinmies tulvasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    olisko nyt martin muistojuomalla osuus asian kääntyessä mielettömään suuntaan vai mikä lienee onkelman nimike.

    muuten hauska tuo seriffiportti kun sille tulee hätä kun laittaa muutamia totuuden sanoja !

    oletko taas kikittpänyt kaljaasi

    ei mitään asiaa ole khä khä sodomialla

    Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    sole mikhään !

    sano lapinmies tulvasta.

    On se teille mikhään!

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    oletko taas kikittpänyt kaljaasi

    ei mitään asiaa ole khä khä sodomialla

    sakastia lukiessa tahtoo pään jomotus nostaa päätään, eli apoteekissa on käytävä lähiaikoina, muutama burana voisi olla kaapissa kaiken varalta.

    samalla voisin kysellä mitä kieltä on tuo kikittpänmurre, saattavat olla asiasta jyvällä.

    asiaa on joka sana, te olette vain niin hitaita kuulemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    kellarin puuäijä taas kitisee tuskaansa

    voi kun sitä masentaa, yhyyy

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    On se teille mikhään!

    varmaan tarkoitat aitovieriä, luulisin ainakin eikö niin !?

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    varmaan tarkoitat aitovieriä, luulisin ainakin eikö niin !?

    tarkoitan khä khä sodomiaa

    Äänestä

erottakaa ny edes se, että HE olivat jo aikuisia perhekuntineen, kun kastekäsky vasta oli annettu,
olis parempi ymmärtää asian sisältö , kuin että matkia ulkonaisesti Apostoleja . . .

"hänet ja hänen PERHEKUNTANSA oli kastettu" Apt: 16:
ei Lyydiakaan kuuluttanut omaa uskoaan vuositolkulla, vielä vähemmän että olisi jäänyt harkitseen, että "kattoo ny , milloin olen valmis kasteelle . . .

Lyydia sanoo kasteen JÄLKEEN :
"JOS te pidätte minua Herraan uskovaisena" Apt: 16: 15

Äänestä
  • Hyvä pointti

    Äänestä

  • ensimmäinen lauseesi on jo humpuukia ja loput toki seuraa perässä kuin pieni elefantti emoaan.

    eikö lukutaitoiselle koskaan selviä että mitään kastekäskyä ei ole olemassa muualla kuin kirkkoisien keskinäisissä kalisteluissa ja vallankähminnässä!

    jos äiti huutaa kasteen erikoistutkijalle, laita kengät jalkaan ota rahaa ja pyörä, hae kaupasta munia niin saat räiskäleitä piakkoin !

    niin pitää kysyä onko kyse pyöräkäskystä, kerro kastetukija onko siitä kysmys silloin vaiko ihan lättykäsky vai mikä se olisi, koita arvuutella.

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    ensimmäinen lauseesi on jo humpuukia ja loput toki seuraa perässä kuin pieni elefantti emoaan.

    koko kitinäsio on typerää marmatusta jolle ei ole mitään merkitystä

    Jokainen lukutaitoinen näkee että Jeesus antoi käskyn kastaa ja opettaa. mutta tuo onneton kitisijä väittää sitä kirkkoisiekn keksinnösi, vooooooi mitä seokeutta

    ei auta mikään vaikka äitis huutais haudan takaa khää khää syömään!

    onko tuo pökertynyt vai eikö osaa lukea selvää Sanaa, lättykäsky sille kyllä kelpaa

    Äänestä

  • Juuri noin! Jeesus antoi Matt evankeliumissa olevan kaste- ja lähetyskäskyn juuri ennen taivaaseen nousemistaan. Tuon säälittävän tuskaansa kitisevät märisijävarin munajutit ei muuta asiaa miksikään

    Äänestä

  • Anonyymi00247 kirjoitti:

    koko kitinäsio on typerää marmatusta jolle ei ole mitään merkitystä

    Jokainen lukutaitoinen näkee että Jeesus antoi käskyn kastaa ja opettaa. mutta tuo onneton kitisijä väittää sitä kirkkoisiekn keksinnösi, vooooooi mitä seokeutta

    ei auta mikään vaikka äitis huutais haudan takaa khää khää syömään!

    onko tuo pökertynyt vai eikö osaa lukea selvää Sanaa, lättykäsky sille kyllä kelpaa

    varsinkin työttömälle kiihtyminen on jopa vaarallista !

    nuoriakin kuolee kun sydän lopahtaa kesken kirkollisten menojen puolustamisen, eli ota iisimmin!

    lisäksi kastekäskyn kuulleen tulisi noudattaa pidättyvyyttä samoin kuin vartijatkin työssään, ei pidä niin kauheasti käydä kravattiin heti saman tien !

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    ensimmäinen lauseesi on jo humpuukia ja loput toki seuraa perässä kuin pieni elefantti emoaan.

    eikö lukutaitoiselle koskaan selviä että mitään kastekäskyä ei ole olemassa muualla kuin kirkkoisien keskinäisissä kalisteluissa ja vallankähminnässä!

    jos äiti huutaa kasteen erikoistutkijalle, laita kengät jalkaan ota rahaa ja pyörä, hae kaupasta munia niin saat räiskäleitä piakkoin !

    niin pitää kysyä onko kyse pyöräkäskystä, kerro kastetukija onko siitä kysmys silloin vaiko ihan lättykäsky vai mikä se olisi, koita arvuutella.

    Saman logiikan mukaan Jeesus ei käskenyt opettaa ketään tai julistaa evankeliumia

    nekin kai kirkkoisien keksinötä vaarin mielestä

    edes kaivinkoneella ei pääse noin syvälle pimeyteen mitä vaari on !

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    varsinkin työttömälle kiihtyminen on jopa vaarallista !

    nuoriakin kuolee kun sydän lopahtaa kesken kirkollisten menojen puolustamisen, eli ota iisimmin!

    lisäksi kastekäskyn kuulleen tulisi noudattaa pidättyvyyttä samoin kuin vartijatkin työssään, ei pidä niin kauheasti käydä kravattiin heti saman tien !

    ja vanhoja kuolee vielä enemmän joten tarkkailepa verenpainettasi kun harhojasi puolustat

    äläkä käy uskoviin kiinni vaan usko Sanaa !

    Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Saman logiikan mukaan Jeesus ei käskenyt opettaa ketään tai julistaa evankeliumia

    nekin kai kirkkoisien keksinötä vaarin mielestä

    edes kaivinkoneella ei pääse noin syvälle pimeyteen mitä vaari on !

    Jeesus antoi lähetyskäskyn, ei mitään muuta ole käsketty.

    Apostolit toimittivat sitä virkaa koko toimikautensa, eli julistivat evankeliumia, ja kastoivat uskoontulleet.

    mitään muuta ei kukaan löydä Raamatusta ellei sitten rahat painot ja mitat -osiosta kätkettyä mystistä sakraalioppia.

    kastekäskyyn väännetty edellinen on kirkkoisien humpuukia ja keksinäisen vallanhalun ja tappelun tuoksinassa syntyneitä vääristymiä.

    kaivinkonemetafoora on olkiukkokääkkänne yksinomistukselle varattu eli keksikää omia pimeyden vertauskuvia,

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Kyllä ja lähetyskäsky sisältää käskyn kastaa ja opettaa

    Aposotolit tekivät juuri sitä

    "mitään muuta ei kukaan löydä Raamatusta"

    Jos et todella löydä mitään muuta sielltä niin kannattaa tutkituttaa pää!

    Vai on lähetyskäsky kirkkoisien keksinötä ja humpuukia?

    mikään kaivinkone ei pääse niin syvälle pimeyteen mitä käkätysmäkätys edustaa

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Jeesus antoi lähetyskäskyn, ei mitään muuta ole käsketty.

    Apostolit toimittivat sitä virkaa koko toimikautensa, eli julistivat evankeliumia, ja kastoivat uskoontulleet.

    mitään muuta ei kukaan löydä Raamatusta ellei sitten rahat painot ja mitat -osiosta kätkettyä mystistä sakraalioppia.

    kastekäskyyn väännetty edellinen on kirkkoisien humpuukia ja keksinäisen vallanhalun ja tappelun tuoksinassa syntyneitä vääristymiä.

    kaivinkonemetafoora on olkiukkokääkkänne yksinomistukselle varattu eli keksikää omia pimeyden vertauskuvia,

    "ei mitään muuta ole käsketty."

    Niinkö? Raamatussako ei ole käsketty mitään muuta????

    miten joku voi olla noin pimeä?????????????????

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Jeesus antoi lähetyskäskyn, ei mitään muuta ole käsketty.

    Apostolit toimittivat sitä virkaa koko toimikautensa, eli julistivat evankeliumia, ja kastoivat uskoontulleet.

    mitään muuta ei kukaan löydä Raamatusta ellei sitten rahat painot ja mitat -osiosta kätkettyä mystistä sakraalioppia.

    kastekäskyyn väännetty edellinen on kirkkoisien humpuukia ja keksinäisen vallanhalun ja tappelun tuoksinassa syntyneitä vääristymiä.

    kaivinkonemetafoora on olkiukkokääkkänne yksinomistukselle varattu eli keksikää omia pimeyden vertauskuvia,

    Onko Raamattu syntynyt kirkkoisien vallanhalusta???

    Pimeus on jotakin kammottavaa mitä tuo vaarilainen edustaa

    ´
    Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen ja antaa kastekäskyn:

    "Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
    Ja kun he näkivät hänet , niin he kumartaen rukoilivat häntä , mutta muutamat EPÄILIVÄT.
    Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
    Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
    Matt: 28: 16-19

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Onko Raamattu syntynyt kirkkoisien vallanhalusta???

    Pimeus on jotakin kammottavaa mitä tuo vaarilainen edustaa

    Niin on. Ehkä se mormonin kirja opettaa noin, sen mukaanhan Raamatusta on poistettu tärkeitä osia! Mikä on vale!

    Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Saman logiikan mukaan Jeesus ei käskenyt opettaa ketään tai julistaa evankeliumia

    nekin kai kirkkoisien keksinötä vaarin mielestä

    edes kaivinkoneella ei pääse noin syvälle pimeyteen mitä vaari on !

    Lähetyskäskyyn sisältyy kaikki se mitä Apostolit tekivät elinaikanaan.

    kysykää itseltänne, miksi puhutte aina kastekäskystä.

    onko se luterilaisuus niin jämähtänyttä keskiajan sokeuteen ettei mitään asiaa uskalla ajatella ennekuin se on eestaa suodatettu katkismuksen läpi, onko !?

    homoilun kyllä kirkko päästää läpi ilman mitään suodattimia ja pysyy hiljaa vaika lampaansa rellestävät pitkin poikin, kuten vasta himoksen tapahtumista kirjoitti kristillisen maan lehdykset !

    koittakaa päästä edes puoli askelta eteenpäin siitä kuvittelemastanne kastekäskystä kirkollisessa hegemoniassa.

    se olisi jo varsinainen kolmiloikka,

    Äänestä

  • Anonyymi00256 kirjoitti:

    ´
    Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen ja antaa kastekäskyn:

    "Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
    Ja kun he näkivät hänet , niin he kumartaen rukoilivat häntä , mutta muutamat EPÄILIVÄT.
    Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
    Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
    Matt: 28: 16-19

    Totta
    Kastekäskyä ei sa erottaa opetuskäskystä sillä Jeesus käski tehdä molempia

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Lähetyskäskyyn sisältyy kaikki se mitä Apostolit tekivät elinaikanaan.

    kysykää itseltänne, miksi puhutte aina kastekäskystä.

    onko se luterilaisuus niin jämähtänyttä keskiajan sokeuteen ettei mitään asiaa uskalla ajatella ennekuin se on eestaa suodatettu katkismuksen läpi, onko !?

    homoilun kyllä kirkko päästää läpi ilman mitään suodattimia ja pysyy hiljaa vaika lampaansa rellestävät pitkin poikin, kuten vasta himoksen tapahtumista kirjoitti kristillisen maan lehdykset !

    koittakaa päästä edes puoli askelta eteenpäin siitä kuvittelemastanne kastekäskystä kirkollisessa hegemoniassa.

    se olisi jo varsinainen kolmiloikka,

    "Lähetyskäskyyn sisältyy kaikki se mitä Apostolit tekivät elinaikanaan."

    Mutta eikös se ollut kirkkoisien keksintö? Sitäkö ne apostolit noudatti???

    Onko uudestikastajien oppi niin pimeää että se väittää Jumalan Sanaa kirkkoisien keksinnöksi? Vai pitääkö uskoa mormonin kirjaan?

    homoilusta ne jaksaa puhua ha ylistää homoprustajaansa mutta Raamattu ei niille sovi. Koita päästä eteenpäin tuosta kirkkoisäharhastasi ja usko Jumalan Sana

    Se olisi kyllä ihme

    Äänestä

  • Anonyymi00259 kirjoitti:

    Totta
    Kastekäskyä ei sa erottaa opetuskäskystä sillä Jeesus käski tehdä molempia

    Niin käski. Aamen!

    Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    Niin käski. Aamen!

    Mutta miksihän luterilainen kirkko ei opeta kastamiaan vauvoja? Eihän Jeesus käskenyt odottamaan rippikouluun asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    Mutta miksihän luterilainen kirkko ei opeta kastamiaan vauvoja? Eihän Jeesus käskenyt odottamaan rippikouluun asti.

    Luterilainen kirkko opettaa kastettuja jäseniään. Ja ennen rippikoulua. Eikö se ole hyvä?

    Miksi helluntailaiset eivät julista evankeliumia kaikille luoduille?

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    No kastemadot ja hyttyset mm on kyllä helluntaissa jätetty ihan oman onnensa nojaan eikä julisteta niille mitään muut akuin kalaonnea ja hyvää termacellia !

    mutta siitä tulikin ajatus oliko ne trullit siellä navetan katolla käsittäneet sen kastekäskyn jotenkin eri tavalla, kaffipannut ja kaikki mukana sentään Huh!

    mitähän mahtaa opettaa, olisko niin että kun olette kasteessa jo saaneet jne,,, ainakin isommille maksajille sellaista opetetaan, ihan korkealta seinälaatikosta !

    hyvällä palkalla jopa !

    tietoksi

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    Niin mutta miksi jätätte ne rauhaan, eikö Jeesuksen käskyä tarvi uskoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00265 kirjoitti:

    mitähän mahtaa opettaa, olisko niin että kun olette kasteessa jo saaneet jne,,, ainakin isommille maksajille sellaista opetetaan, ihan korkealta seinälaatikosta !

    hyvällä palkalla jopa !

    tietoksi

    No ihan Raamattu opettaa mitä kasteessa saa

    Mutta odottelen vastausta siihen miksi helluntailaiset eivät julista evankeliumi kaikille luoduille

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    Luterilainen kirkko opettaa kastettuja jäseniään. Ja ennen rippikoulua. Eikö se ole hyvä?

    Miksi helluntailaiset eivät julista evankeliumia kaikille luoduille?

    "Luterilainen kirkko opettaa kastettuja jäseniään. "

    Miksi opetus ei mene perille? Vain alle 15 % 14-25 vuotiaista uskoo kirkon opetukseen. Papeistakin alle puolet.
    Onko vika opetuksessa , opettajissa vai oppilaissa?

    Helluntailaiset muuten julistavat evankeliumia kaikille luoduille. Heillä on radiolähetyksiä sellaisiin maihin, mihin ei fyysisesti voi mennä. Mm Pohjois-Koreaan ja Kiinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    ja sillä uskomisella kirkon iopetukseen ei ole mitään merkitystä omakohtaiseen jumalasuhteeseen, jota ei ole kenties kenelläkään niistä alle 15 % muotomenoihin uskovista.

    eli kirkko on satasella epäonnistunut varsinaisessa oletustyössään.

    hautausmaat rapsitaan kyllä ja kukkia kastellaan puuäijä maalataan eeuun ruokapusseja jaellaan ja kirkon ukkosenjohtimet on kunnossa !

    mutta se evankeliumin jakaminen, se on nollan tietämissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00266 kirjoitti:

    Niin mutta miksi jätätte ne rauhaan, eikö Jeesuksen käskyä tarvi uskoa?

    rauhan minä jätän teille....Jeesus sanoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    ja sillä uskomisella kirkon iopetukseen ei ole mitään merkitystä omakohtaiseen jumalasuhteeseen, jota ei ole kenties kenelläkään niistä alle 15 % muotomenoihin uskovista.

    eli kirkko on satasella epäonnistunut varsinaisessa oletustyössään.

    hautausmaat rapsitaan kyllä ja kukkia kastellaan puuäijä maalataan eeuun ruokapusseja jaellaan ja kirkon ukkosenjohtimet on kunnossa !

    mutta se evankeliumin jakaminen, se on nollan tietämissä.

    eiköhän ne kaatolahkojen suhteet ole sinne henkimaalmaan, josta niitä kaatohenkiä näyttäisi tulevan ja lisäksi tämän maailman heikkoja alkeisvoimia pastoreiden käsistä, millä niitä ihmisiä kaadetaan lahkoissa selälleen lattialle ja suusta vaan voi tulla epämääräistä voihkimista ja molotusta

    Yliavainio otti käyttään Hindujen vanhan uskonnollisen rituaalin ihmisen kaatamisen selälleen nopealla tönäisyllä otsaan.
    He käyttävät siitä rituaalista nimeä "shaktipat"

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    "Luterilainen kirkko opettaa kastettuja jäseniään. "

    Miksi opetus ei mene perille? Vain alle 15 % 14-25 vuotiaista uskoo kirkon opetukseen. Papeistakin alle puolet.
    Onko vika opetuksessa , opettajissa vai oppilaissa?

    Helluntailaiset muuten julistavat evankeliumia kaikille luoduille. Heillä on radiolähetyksiä sellaisiin maihin, mihin ei fyysisesti voi mennä. Mm Pohjois-Koreaan ja Kiinaan.

    Uskohan on Hengen yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä arkisissa asioissa.

    Ei mihinkään oppeihin uskomista.

    Äänestä

  • Anonyymi00272 kirjoitti:

    Uskohan on Hengen yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä arkisissa asioissa.

    Ei mihinkään oppeihin uskomista.

    Kaste syntien anteeksisaamiseksi, silloin te saatte Pyhän uskon Hengen lahjan. Te ja teidän lapset.

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    "Luterilainen kirkko opettaa kastettuja jäseniään. "

    Miksi opetus ei mene perille? Vain alle 15 % 14-25 vuotiaista uskoo kirkon opetukseen. Papeistakin alle puolet.
    Onko vika opetuksessa , opettajissa vai oppilaissa?

    Helluntailaiset muuten julistavat evankeliumia kaikille luoduille. Heillä on radiolähetyksiä sellaisiin maihin, mihin ei fyysisesti voi mennä. Mm Pohjois-Koreaan ja Kiinaan.

    Vika on asenteissa ja uskon puutteessa. Mutta opetusta kyllä annetaan.

    Täh? Helluntaialiset saarnaa evankeliumia kakille luoduille? Milloin saarnaatte lehmille???

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    ja sillä uskomisella kirkon iopetukseen ei ole mitään merkitystä omakohtaiseen jumalasuhteeseen, jota ei ole kenties kenelläkään niistä alle 15 % muotomenoihin uskovista.

    eli kirkko on satasella epäonnistunut varsinaisessa oletustyössään.

    hautausmaat rapsitaan kyllä ja kukkia kastellaan puuäijä maalataan eeuun ruokapusseja jaellaan ja kirkon ukkosenjohtimet on kunnossa !

    mutta se evankeliumin jakaminen, se on nollan tietämissä.

    Keskeisin kirkon opetuksiin uskominen on oleellista, eli uskoa Jeesus messiaaksi ja ylösnousseeksi.

    Kirkko on epäonnistunut, helluntaikirkko myös

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    "Luterilainen kirkko opettaa kastettuja jäseniään. "

    Miksi opetus ei mene perille? Vain alle 15 % 14-25 vuotiaista uskoo kirkon opetukseen. Papeistakin alle puolet.
    Onko vika opetuksessa , opettajissa vai oppilaissa?

    Helluntailaiset muuten julistavat evankeliumia kaikille luoduille. Heillä on radiolähetyksiä sellaisiin maihin, mihin ei fyysisesti voi mennä. Mm Pohjois-Koreaan ja Kiinaan.

    Sydämen usko tarkoittaa Hengen yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä.

    Raamatun mukaan se alkaa kun Jumala pesee kasteessa synnit pois juurisyineen eli kumoaa perisynnin hengellisen kuoleman lahjoittamalla kasteessa sovintoveren ja veden avulla puhdistettuun ihmisen sydämeen oman uskon Hengen lahjan.

    Sen jälkeen ihmisessä oleva Jumalan Henki pitää yhteyttä Jumalaan. Vaikka ihminen ei sitä tiedä eikä käsitä.

    Room. 8:26

    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00275 kirjoitti:

    Keskeisin kirkon opetuksiin uskominen on oleellista, eli uskoa Jeesus messiaaksi ja ylösnousseeksi.

    Kirkko on epäonnistunut, helluntaikirkko myös

    Kyllä oikeaan uskoon kuuluu uskoa, että Jeesus oli ihan tavallinen ihminen, joka kulki ihmisen tien täällä maan päällä.
    " Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta."

    Riivaajatkin tuntee ja tietää Jeesuksen Korkeimman Jumalan pojaksi.

    Luuk. 8:28

    Kun hän näki Jeesuksen, parkaisi hän ja lankesi maahan hänen eteensä ja huusi suurella äänellä: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika?

    Ap. t. 16:17

    Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien".

    Äänestä

  • Anonyymi00277 kirjoitti:

    Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?"

    Kaikki Jeesuksen tuntemista ja uskoaan julistavat eivät ole valitettavasti Kristittyjä.

    Kristityksi alettiin kutsua Kristukseen kastettuja, jotka saivat kasteessa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan.

    Äänestä

  • Anonyymi00278 kirjoitti:

    Kyllä, uskovia Kristukseen kastettuja

    Äänestä

  • Anonyymi00278 kirjoitti:

    Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?"

    Kaikki Jeesuksen tuntemista ja uskoaan julistavat eivät ole valitettavasti Kristittyjä.

    Kristityksi alettiin kutsua Kristukseen kastettuja, jotka saivat kasteessa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan.

    Taas meni pieleen: "Kristityksi alettiin kutsua Kristukseen kastettuja, jotka saivat kasteessa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan."

    Nuo kasteenpalvojat tunkevat joka paikkaan sitä kastettaan. Raamatussa kutsuttiin kristityiksi niitä, jotka uskoivat Jeesukseen Kristukseen.
    Toki he ottivat kasteen uskoontulonsa jälkeen, mutta kristittyjä heistä tuli heti silloin, kun uskoivat evankeliumin. Kristitty-sanan synonyymi on opetuslapsi.
    Sehän oli aluksi vain haukkumanimi, vähän samaan tapaan kuin uudestikastaja tänä päivänä.
    Ap 14
    "Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan "

    Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    "uskoontulonsa jälkeen" = SAMAN PÄIVÄNÄ !

    "kastettiin , ja uskovien joukkoon tuli lisää sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua"
    Apt: 2: 41

    "hänet ja KAIKKI hänen omaisensa kastettiin, kohta" Apt: 16:

    Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    Taas meni pieleen: "Kristityksi alettiin kutsua Kristukseen kastettuja, jotka saivat kasteessa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan."

    Nuo kasteenpalvojat tunkevat joka paikkaan sitä kastettaan. Raamatussa kutsuttiin kristityiksi niitä, jotka uskoivat Jeesukseen Kristukseen.
    Toki he ottivat kasteen uskoontulonsa jälkeen, mutta kristittyjä heistä tuli heti silloin, kun uskoivat evankeliumin. Kristitty-sanan synonyymi on opetuslapsi.
    Sehän oli aluksi vain haukkumanimi, vähän samaan tapaan kuin uudestikastaja tänä päivänä.
    Ap 14
    "Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan "

    Tuo symbolinoalvoja ei tajua sitä että nimenomaan kaste on se missä ihminen pääsee osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnouemuksesta eli hänestä tulee kristitty. Raamattu ei tunne kastamatonta kristittyä

    Äänestä

  • Anonyymi00282 kirjoitti:

    Tuo symbolinoalvoja ei tajua sitä että nimenomaan kaste on se missä ihminen pääsee osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnouemuksesta eli hänestä tulee kristitty. Raamattu ei tunne kastamatonta kristittyä

    Totta, ja pitää muistaa, että kuivassa erämaassa, missä ei ole vettä, ei kukaan voi pelastua.
    Siksi kannattaa varata vesipullo mukaan, jos menee erämaahan.

    Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    Totta, ja pitää muistaa, että kuivassa erämaassa, missä ei ole vettä, ei kukaan voi pelastua.
    Siksi kannattaa varata vesipullo mukaan, jos menee erämaahan.

    Jumala voi pelastaa mutta vesipullo kannattaa ottaa mukaan ihan juomista varten

    Äänestä

  • Anonyymi00284 kirjoitti:

    Jumala voi pelastaa mutta vesipullo kannattaa ottaa mukaan ihan juomista varten

    Charles Fox Parham hyppäsi J.J.Jourdanin selkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    Charles Fox Parham hyppäsi J.J.Jourdanin selkään.

    Muistit taas mainta rakkaastasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00286 kirjoitti:

    Muistit taas mainta rakkaastasi.

    Suomeen 40 hell.seurakuntaa perustnut mies tuomittiin 6 kk vankilaan parittelusta kahden nuoren hellapojan kanssa.
    Että sillee.

    Äänestä

  • Anonyymi00287 kirjoitti:

    nautitaan yhteisestä uskosta

    Äänestä

  • Anonyymi00287 kirjoitti:

    Suomeen 40 hell.seurakuntaa perustnut mies tuomittiin 6 kk vankilaan parittelusta kahden nuoren hellapojan kanssa.
    Että sillee.

    Monesko kerta tänään, kun kopioit tuon saman valheen?
    Että tälleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00289 kirjoitti:

    Monesko kerta tänään, kun kopioit tuon saman valheen?
    Että tälleen.

    ei muuten ole valhe.
    kaikki vaan ei uskalla katsoa totuutta silmiin !

    Äänestä

Kaste syntien anteeksisaamiseksi niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Te ja teidän lapset.
Mitäs muutakaan se tapahtuma on kuin uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä ylhäältä Jumalan tekona.

Äänestä
  • On se ahdas portti helppoa joillakin.
    Kolme vesitippaa otsaan niin taivaspaikka on varma.

    Kukahan puhui "maljan puhdistamisesta ulkopuolelta"?

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    On se ahdas portti helppoa joillakin.
    Kolme vesitippaa otsaan niin taivaspaikka on varma.

    Kukahan puhui "maljan puhdistamisesta ulkopuolelta"?

    Otsafetissi taas tuolla vesitippahellarilla kova

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Otsafetissi taas tuolla vesitippahellarilla kova

    Tuollaistako se teidän Pyhän hengen lahja onkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00309 kirjoitti:

    Tuollaistako se teidän Pyhän hengen lahja onkin?

    Ai, onko otsafetissi sinulla Pyhän Hengen lahja??

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    Ai, onko otsafetissi sinulla Pyhän Hengen lahja??

    Niinkö Katekismuksessa opetetaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00311 kirjoitti:

    Niinkö Katekismuksessa opetetaan?

    Ei vaan niinhän sinä itse sanoit.

    Äänestä

  • Anonyymi00312 kirjoitti:

    Ei vaan niinhän sinä itse sanoit.

    Mutta miksi hermostut aina, kun siitä puhutaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00313 kirjoitti:

    Mutta miksi hermostut aina, kun siitä puhutaan?

    Ai hermostutko kun puhutaan Pyhän Hengen lahjoista?

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Ai hermostutko kun puhutaan Pyhän Hengen lahjoista?

    Niihän sinä teet!
    Pitäisikö puhua veden tumista lahjoista?

    Äänestä

  • Anonyymi00315 kirjoitti:

    Niihän sinä teet!
    Pitäisikö puhua veden tumista lahjoista?

    Veden tumista? Onko sillä teidän vedellänne tumia? Veden tuma antaa teille lahjoja???
    Et selvästi usko Jumlan Sanaan

    Äänestä

  • Anonyymi00316 kirjoitti:

    Veden tumista? Onko sillä teidän vedellänne tumia? Veden tuma antaa teille lahjoja???
    Et selvästi usko Jumlan Sanaan

    Vedessä on paljon erilaisia soluja ja solutumia. Kyllä joku niistä tumista varmaan poistaa syntejäkin.
    Onko tuo "Jumlan" sana julmaa sanaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Vedessä on paljon erilaisia soluja ja solutumia. Kyllä joku niistä tumista varmaan poistaa syntejäkin.
    Onko tuo "Jumlan" sana julmaa sanaa?

    Aivan, teillä veden tumat poistaa synnit!

    Äänestä

  • Anonyymi00318 kirjoitti:

    Aivan, teillä veden tumat poistaa synnit!

    Se on varmaan sitä "Jumlan" sanaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00319 kirjoitti:

    Se on varmaan sitä "Jumlan" sanaa?

    Niin varmaan kun että Jumalan Sanaan usko!

    Äänestä

  • Anonyymi00320 kirjoitti:

    Niin varmaan kun että Jumalan Sanaan usko!

    Niinkuin sinä!
    Mutta jäähän sinulle kuitenkin usko veteen!

    Äänestä

  • Anonyymi00321 kirjoitti:

    Niinkuin sinä!
    Mutta jäähän sinulle kuitenkin usko veteen!

    Sinullahan se usko on veden tumiin: " Kyllä joku niistä tumista varmaan poistaa syntejäkin."

    Kristitty ei ikinä kirjoittaisi moista. Et usko Jumalan Sanaan

    Äänestä

  • Anonyymi00322 kirjoitti:

    ei kaste ole PELKKÄÄ vettä, mutta sitä helluntailaiset ei tajua , eivätkä usko:
    "vedestä ja Hengestä" Joh: 5: 3

    Äänestä

  • Anonyymi00322 kirjoitti:

    Sinullahan se usko on veden tumiin: " Kyllä joku niistä tumista varmaan poistaa syntejäkin."

    Kristitty ei ikinä kirjoittaisi moista. Et usko Jumalan Sanaan

    Mitä: "Kristitty ei ikinä kirjoittaisi moista. "??

    Etkö enää uskokaan veden pelastavan? Hienoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00324 kirjoitti:

    Mitä: "Kristitty ei ikinä kirjoittaisi moista. "??

    Etkö enää uskokaan veden pelastavan? Hienoa.

    Sinä puhut taas vain veden pelastamisesta ja veden voimista

    Et ole kristitty

    Äänestä

  • Anonyymi00325 kirjoitti:

    Sinä puhut taas vain veden pelastamisesta ja veden voimista

    Et ole kristitty

    Päinvastoin. Olen kristitty, joka ei usko veden taikavoimaan.
    Uskon Herraan Jeesukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00326 kirjoitti:

    Päinvastoin. Olen kristitty, joka ei usko veden taikavoimaan.
    Uskon Herraan Jeesukseen.

    Sin nimenomaan uskot veden taikavoimaan ja puhut siitä
    Et ole kristitty

    Äänestä

  • Anonyymi00327 kirjoitti:

    Sin nimenomaan uskot veden taikavoimaan ja puhut siitä
    Et ole kristitty

    Taas aloit valehtelemaan. Et siis ole kristitty!

    Tehän puhutte veteen sisältyvistä taikavoimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00328 kirjoitti:

    Taas aloit valehtelemaan. Et siis ole kristitty!

    Tehän puhutte veteen sisältyvistä taikavoimista.

    SINÄ puhut veteen liityvistä taikavoimsta

    Kukaan kristitty ei ole täällä alkanut sellaisesta puhumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    SINÄ puhut veteen liityvistä taikavoimsta

    Kukaan kristitty ei ole täällä alkanut sellaisesta puhumaan.

    Eli sinä tunnustat, että et ole kristitty, koska liität kasteeseen kaikenlaisia mystisiä voimia.

    Äänestä

  • Anonyymi00330 kirjoitti:

    Eli sinä tunnustat, että et ole kristitty, koska liität kasteeseen kaikenlaisia mystisiä voimia.

    Tunustan että et ole krisittty kun puhut veden voimista

    Saman havainnon on tehnyt moni muukin.

    Äänestä

  • Anonyymi00331 kirjoitti:

    Tunustan että et ole krisittty kun puhut veden voimista

    Saman havainnon on tehnyt moni muukin.

    Niin, onhan täällä muutama toinenkin kastefanaatikko, joka tarvitsee vettä pelastuakseen.
    Taidatte olla hinduja.

    Äänestä

  • Anonyymi00332 kirjoitti:

    Täällä on yksi kastefanaatikko ja se olet sinä.
    sinä se yksi saatanan hindu ole vetesi kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    joo se on koko ajan vesi, vesi, vesi... joka palstalla !

    Äänestä

  • Anonyymi00332 kirjoitti:

    Niin, onhan täällä muutama toinenkin kastefanaatikko, joka tarvitsee vettä pelastuakseen.
    Taidatte olla hinduja.

    helluntailaisille kaste on PELKKÄÄ vettä . . .

    raamattu: "Sillä kolme on , jotka todistavat: "Henki JA vesi JA veri, ja ne kolme YHDESSÄ ovat" 1 Joh: 5:

    "yhdessä ovat" , helluntailaiset huutaa ERIKSEEN "Herra, Herra, ja toisena päivänä "veri, veri, veri" ja sitten tämän tästä , "anna Herra henkeä, anna Herra henkeä,

    Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Täällä on yksi kastefanaatikko ja se olet sinä.
    sinä se yksi saatanan hindu ole vetesi kanssa

    Tuo jo kertoo, mistä hengestä sinä olet syntynyt.
    Taisi pilkka sattua?

    Äänestä

  • Anonyymi00340 kirjoitti:

    Tuo jo kertoo, mistä hengestä sinä olet syntynyt.
    Taisi pilkka sattua?

    Niin, kristitty sinä et ole

    Äänestä

Kaste ei synnytä yhtään mitään ei uudesti eikä vanhasti, s eon tyhjää tyhjempi kirkollinen rituaali jonka tulokset näkyvät heti kun sama minkä oven avaat.

mitään hajuakaan ei ole kristillisestä elämästä, suuri osa suomalaisista elää kuin viidakossa, kaikki on luvallista eikä mikään aiheuta minkäänlaista tunnonvaivaa eikä Jumalanpelkoa!

koululapset puukottaa toisiaan ja kaikki puhe on yhtä veetä ja peetä, on se ihme mikä suomalaisia vaivaa miksi ei ole toisinpäin, eli kaikkinainen siisteys vallitsisi joka paikassa ja elämissä niin !

Äänestä
  • Raamattu vain opettaa että kaste Kristukseen synnyttää uudesti

    Sinulla ei tosiaan ole hajua kristillisestä elämästä vaan liikut täällä uskovia mollaamassa ja putleria kehumassa

    Äänestä

  • Vain on kaste uudestikastajille "tyhjä rituaali"

    Ilmeisesti apostolit kastoivat turhaan.

    On tuolla jutut, ei hyvää päivää !

    Äänestä

  • Anonyymi00337 kirjoitti:

    Raamattu vain opettaa että kaste Kristukseen synnyttää uudesti

    Sinulla ei tosiaan ole hajua kristillisestä elämästä vaan liikut täällä uskovia mollaamassa ja putleria kehumassa

    Taas meni metsään: "Raamattu vain opettaa että kaste Kristukseen synnyttää uudesti"????

    Raamattu ei opeta tuollaista.
    Uudestisyntyminen on hengellinen tapahtuma, jossa Jeesuksen veri puhdistaa syntisen sydämen eikä otsaa kastelemalla kukaan synny uudesti ylhäältä. Lihaa pesemällä ei kukaan synny uudesti ylhäältä.
    "Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä."

    Äänestä

  • Anonyymi00339 kirjoitti:

    Raamattu opettaa että kaste on uudestisyntymisen peso. Myös sinä itse kirjoitit niin viime viikolla. Jeesuksen eri puhdistaa kasteessa

    Äänestä

  • Anonyymi00339 kirjoitti:

    Taas meni metsään: "Raamattu vain opettaa että kaste Kristukseen synnyttää uudesti"????

    Raamattu ei opeta tuollaista.
    Uudestisyntyminen on hengellinen tapahtuma, jossa Jeesuksen veri puhdistaa syntisen sydämen eikä otsaa kastelemalla kukaan synny uudesti ylhäältä. Lihaa pesemällä ei kukaan synny uudesti ylhäältä.
    "Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä."

    Moestko kerta oli tuo otsan mainitseminen tänään?

    Äänestä

  • Anonyymi00343 kirjoitti:

    Moestko kerta oli tuo otsan mainitseminen tänään?

    Mikä sinua ärsyttää otsan mainitsemisessa? Pitäisikö vaihtaa niskan kastelemiseen? Onko sillä sama teho?

    Äänestä

  • Ehkä, jos joku idiootti siitä loukkaantuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00346 kirjoitti:

    Ehkä, jos joku idiootti siitä loukkaantuu.

    Ei ehkä vaan teet

    Älä huoli, ei kukaan loukkaannu siitä että sinä nolaat itsesi

    Äänestä

  • Anonyymi00347 kirjoitti:

    Ei ehkä vaan teet

    Älä huoli, ei kukaan loukkaannu siitä että sinä nolaat itsesi

    No miksi sinä kiivastut aina kun mainitaan otsista? Nolaat sillä vain itsesi.
    Et vastannut siihen, että olisiko niskan kastelemisella sama teho?

    Äänestä

  • Anonyymi00337 kirjoitti:

    Raamattu vain opettaa että kaste Kristukseen synnyttää uudesti

    Sinulla ei tosiaan ole hajua kristillisestä elämästä vaan liikut täällä uskovia mollaamassa ja putleria kehumassa

    on toki hajua koska elän kristillistä elämää Pyhän Hengen alla joka päivä !

    siihen hajuun ei kuulu mitään siitä jota luterilainen suomi elää yötä päivää ja josta saamme lukea kaiksita medioista yhä uutta ulottuvuutta.

    sellaista vettä ei maan päältä löydy joka puhdistaisi sydämen villan valkoiseksi koko ajatus on huvittavaa uskonnollista taikauskoa ja sokeaa usvaa.

    varsinkaan kun jokaisen vauvan sydän on jo valkoinen, siihen ei ole yhtään mitään kukaan kirjoittanut, se on puhdas valkoinen Blanco !

    Äänestä

  • Anonyymi00348 kirjoitti:

    No miksi sinä kiivastut aina kun mainitaan otsista? Nolaat sillä vain itsesi.
    Et vastannut siihen, että olisiko niskan kastelemisella sama teho?

    On tuolla pellellä jutut

    Nolaa itsensä koko ajan

    Äänestä

  • Anonyymi00350 kirjoitti:

    on toki hajua koska elän kristillistä elämää Pyhän Hengen alla joka päivä !

    siihen hajuun ei kuulu mitään siitä jota luterilainen suomi elää yötä päivää ja josta saamme lukea kaiksita medioista yhä uutta ulottuvuutta.

    sellaista vettä ei maan päältä löydy joka puhdistaisi sydämen villan valkoiseksi koko ajatus on huvittavaa uskonnollista taikauskoa ja sokeaa usvaa.

    varsinkaan kun jokaisen vauvan sydän on jo valkoinen, siihen ei ole yhtään mitään kukaan kirjoittanut, se on puhdas valkoinen Blanco !

    Raamattu ei opeta noin

    Äänestä

Pikkulapsen kasteella ei ole yhtään mitään hengellistä merkitystä, ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan.

Lutteri jo sanoo että " mitä pikimmin on sellaisesta lakattava ettei Jumalan Sana ihan pelleilyksi mene.."! (ulkomuistista ei sanatarkka)
lukekaa itse toki tiedätte mistä se löytyy.

sosiaalisena tapahtumana se on oma tarinansa, mutta se ei liity kenenkään taivasosaan millään tavalla ellei sen negatiivistä puolta lasketa joka on tosin suuri ja vallitseva, suomen kansan elämä todistaa sen joka päivä.

Äänestä
  • Sama merkitys kuin aikuisenkin kasteella

    Luther oli lasten kastamisen kannalla

    Äänestä

  • Anonyymi00353 kirjoitti:

    Sama merkitys kuin aikuisenkin kasteella

    Luther oli lasten kastamisen kannalla

    Ihanko totta. Luetaampas katekismuksesta:
    Iso Katekismus:
    "Kasteessa tehdään eli menetellään näin: meidät upotetaan veteen niin, että se peittää meidät kokonaan, ja sitten meidät nostetaan sieltä ylös. Nämä kaksi tilaa, veden alle uppoaminen ja sieltä ylösnouseminen, osoittavat, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä se vaikuttaa. Juuri siinä vanha ihminen surmataan ja sen jälkeen nousee ylös uusi ihminen"

    Miten se vauva nousee ylös vedestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00354 kirjoitti:

    Nousee kun nostetaan

    Sama merkitys oli Lutherinkin mielestä lapsen ja aikuisen kasteella

    Äänestä

  • Anonyymi00355 kirjoitti:

    Nousee kun nostetaan

    Sama merkitys oli Lutherinkin mielestä lapsen ja aikuisen kasteella

    Ei tuossa puhuta mitään nostamisesta!

    Miksi muutat Lutherin opetusta?

    Eikö vauvakastetta saa sopimaan Raamattuun muutoin kuin muutamalla Lutherin tekstiä ja valehtelemalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00356 kirjoitti:

    Ei tuossa puhuta mitään nostamisesta!

    Miksi muutat Lutherin opetusta?

    Eikö vauvakastetta saa sopimaan Raamattuun muutoin kuin muutamalla Lutherin tekstiä ja valehtelemalla?

    Sama asia, Luther ei pitänyt upotuskastetta ainoana oikeana. Jos katekismusta luet niin näet siellä myös valelukasteen jolla on sama merkitys: uusi ihminen syntyy

    Äänestä

eihän Luther vauvojen kastetta tuonut, kristinuskossa on kastettu kaikki / kaikenikäiset , vauvasta - vaariin jo ennen Lutheriakin.

Äänestä

Mitään uutta ei synny millään kastamistavalla ei edes painepesuri synnytä uutta sydämen seutuville, tämän nyt luulis jo esikoululapsi tajuavan.

Äänestä
  • Mikään ulkoinen fyysinen rituaali ei merkitse mitään sellaisenaan, ja kaikki kastamiset ovat pelkästään metafooraa eli esikuvaa itse asian ollessa näkymättömissä ja vain Hengen ulottuvilla!

    Kun Jeesus pesee opetuslastensa jalat, s eon pelkkää vertauskuvaa, ei siinä kenenkään sydän puhdistunut !

    Äänestä

  • Kyllä vain syntyy jos uskomme Raamattua. Mutta kaste ei ole pelkkää vettä minkä luulisi jokainen tajuavan

    Äänestä

  • Anonyymi00360 kirjoitti:

    Mikään ulkoinen fyysinen rituaali ei merkitse mitään sellaisenaan, ja kaikki kastamiset ovat pelkästään metafooraa eli esikuvaa itse asian ollessa näkymättömissä ja vain Hengen ulottuvilla!

    Kun Jeesus pesee opetuslastensa jalat, s eon pelkkää vertauskuvaa, ei siinä kenenkään sydän puhdistunut !

    Raamattu ei opeta kasteen olevan metaforaan eikä kaste myöskään ole pelkkä "fyysinen rituaali" vaan Pyhän Hengen työ

    Äänestä

  • Anonyymi00362 kirjoitti:

    Raamattu ei opeta kasteen olevan metaforaan eikä kaste myöskään ole pelkkä "fyysinen rituaali" vaan Pyhän Hengen työ

    Kristittyjen kaste on Jumalan teko. Raamattu kertoo, mitä Jumala kasteessa syntiselle ihmsielle tekee. Kaikki ihmiset ovat syntisiä Jumalan edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00363 kirjoitti:

    Kristittyjen kaste on Jumalan teko. Raamattu kertoo, mitä Jumala kasteessa syntiselle ihmsielle tekee. Kaikki ihmiset ovat syntisiä Jumalan edessä.

    Oh hoh: "Kristittyjen kaste on Jumalan teko. "???

    Taas tuollainen typerä väite, jolla ei ole mitään raamatullista pohjaa. Kaikkihan maailmassa on Jumalan tekoa, mutta kun Jumala antoi ihmisellekin jonkinlaisia käskyjä, niin ei Hän tee niitä meidän puolestamme.
    Kasteella ei ole mitään vaikutusta syntien poistamiseen, vaan vain uskolla Herraan Jeesukseen saamme ne anteeksi:
    Ap 10 "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Käskikö Jumala itseään, kun Jeesus antoi Lähetyskäskyn ja kastekäskyn? Meneekä JUmala myös maailman ääriin saarnaamaan evankeliumia?
    Järkeäkin on lupa käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00365 kirjoitti:

    Raamattu sanoo selvästi että kaste on syntien anteeksi saamiseksi ja siinä synnit pestään pois uskon kautta

    Jumlala käski kastaa ja toimii lupauksensa mukaan

    Äänestä

Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.

Äänestä
  • Tehän voitte tunnustaa mitä tahansa, mutta Jumala ei tunnusta tuollaista harhaoppia.

    Äänestä

  • Anonyymi00366 kirjoitti:

    Tehän voitte tunnustaa mitä tahansa, mutta Jumala ei tunnusta tuollaista harhaoppia.

    raamattu: "yksi kaste" Ef: 4: 5

    Jumala tuntee sanansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00366 kirjoitti:

    Tehän voitte tunnustaa mitä tahansa, mutta Jumala ei tunnusta tuollaista harhaoppia.

    Jumalan Sanasta tuo löytyy

    Äänestä

  • Anonyymi00369 kirjoitti:

    Jumalan Sanasta tuo löytyy

    Totta. Yksi kaste löytyy Raamatusta. e on uskoontulleiden kaste:
    esim Ap 8
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "

    Äänestä

  • Anonyymi00370 kirjoitti:

    Totta. Yksi kaste löytyy Raamatusta. e on uskoontulleiden kaste:
    esim Ap 8
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "

    Raamattu ei määrittele kastetta noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00371 kirjoitti:

    Raamattu ei määrittele kastetta noin.

    Tarkoita varmaan että sinä et määrittele kastetta noin!
    Varmennetaan asia Raamatusta:
    Ap 18
    "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin."

    Tuossakin kastettiin vain niitä, jotka olivat tulleet uskoon, ei kaikkea kansaa eikä vauvoja!

    Äänestä

  • Anonyymi00372 kirjoitti:

    En määrittele eikä Raamatu määrittele kastetta noin eikä anna sille määreitä "uskoontulleen kaste"

    Tuossakin kastettiin koko perhekunta

    Äänestä

  • Anonyymi00373 kirjoitti:

    En määrittele eikä Raamatu määrittele kastetta noin eikä anna sille määreitä "uskoontulleen kaste"

    Tuossakin kastettiin koko perhekunta

    Koko perhekunta kastettiin siksi, että he olivat tulleet uskoon. "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko, tuomitaan kadotukseen."

    Tuomitaankohan sinut kadotukseen kun et usko JUmalan sanaa?

    Ei siinä kastettu kaikkia kreikkalaisia eikä vauvoja, vaan ainoastaan niitä, jotka uskoivat Filippuksen saarnan.

    Äänestä

  • Anonyymi00374 kirjoitti:

    Kyllä, koko perhekunta kastettiin ja lapset kuuluvat perhekuntaan.

    Jumala tuomitsee minut kuten sinutkin, ei tarvitse sitä sen kummemmin spekuloida

    Äänestä

  • Anonyymi00375 kirjoitti:

    Kyllä, koko perhekunta kastettiin ja lapset kuuluvat perhekuntaan.

    Jumala tuomitsee minut kuten sinutkin, ei tarvitse sitä sen kummemmin spekuloida

    Et tainnut tajuta, että koko perhekunta oli tullut uskoon ENNEN kastetta!

    Ei Jumala toiminut noiden toisten korinttolaisten kohdalla, jotka eivät ottanee sanaa vastaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00376 kirjoitti:

    Et tainnut tajuta, että koko perhekunta oli tullut uskoon ENNEN kastetta!

    Ei Jumala toiminut noiden toisten korinttolaisten kohdalla, jotka eivät ottanee sanaa vastaan!

    Oli tullut ja koko perhekunta kastettiin.

    Jumalan Sana ei herätä kaikissa uskoa

    Äänestä

  • Anonyymi00377 kirjoitti:

    Oli tullut ja koko perhekunta kastettiin.

    Jumalan Sana ei herätä kaikissa uskoa

    Miksihän pappi kuitenkin väittää , että kaikki vauvat saavat uskon kasteessa? Eiväthän kummitkaan ole useimmiten uskossa.
    Valehteleeko hän?

    Äänestä

  • Anonyymi00378 kirjoitti:

    Miksihän pappi kuitenkin väittää , että kaikki vauvat saavat uskon kasteessa? Eiväthän kummitkaan ole useimmiten uskossa.
    Valehteleeko hän?

    Koska lapsi ei vastustele kuten aikuinen

    Äänestä

  • Anonyymi00379 kirjoitti:

    Koska lapsi ei vastustele kuten aikuinen

    "Koska lapsi ei vastustele kuten aikuinen."

    Sittenhän kannattaisi kastaa vain niitä, jotka nukkuvat.
    Sillloin he eivät ainakaan vastustaisi.

    Tarkoitatko, että teillä aikuiset aina vastustavat jos heitä kastetaan? Yritättekö vielä pakottaa heitä miekan ja keihään avulla?

    Äänestä

  • Anonyymi00380 kirjoitti:

    No ruvetkaa sitten kastamaan niitä nukkuvia vaikkapa miakalla uhkaillen, sehän teille tuntuu olevan niin tärkeää

    Aikuinen luonnostaan vastustaa Jumalaa ellei Pyhä Henki sydäntä avaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00381 kirjoitti:

    No ruvetkaa sitten kastamaan niitä nukkuvia vaikkapa miakalla uhkaillen, sehän teille tuntuu olevan niin tärkeää

    Aikuinen luonnostaan vastustaa Jumalaa ellei Pyhä Henki sydäntä avaa.

    Tarkoitatko, että meidän pitäisi matkia luterilaisen kirkon käytäntöjä?

    Äänestä

  • Anonyymi00382 kirjoitti:

    Tarkoitatko, että meidän pitäisi matkia luterilaisen kirkon käytäntöjä?

    Jos haluatte kastaa nukkuvia niin siitä vaan, Tuntuu tuo miekkojen ja keihäiden kanssa operointi tuottavan iloa teille kun siitä aina puhutte

    Äänestä

  • Anonyymi00383 kirjoitti:

    Jos haluatte kastaa nukkuvia niin siitä vaan, Tuntuu tuo miekkojen ja keihäiden kanssa operointi tuottavan iloa teille kun siitä aina puhutte

    Päinvastoin.
    Tunnemme suurta tuskaa luterilaisen kirkon vanhasta toiminnasta. Onneksi te olette luopuneet siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00384 kirjoitti:

    Päinvastoin.
    Tunnemme suurta tuskaa luterilaisen kirkon vanhasta toiminnasta. Onneksi te olette luopuneet siitä.

    Sinä todella tunnnut tuntevan suurta tuskaa täällä koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00385 kirjoitti:

    Sinä todella tunnnut tuntevan suurta tuskaa täällä koko ajan.

    Kyllä, koska teillä ei tunnu olevan minkäänlaista tuskaa siitä, että suomaliset loittonevat Jumalasta koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    Kyllä, koska teillä ei tunnu olevan minkäänlaista tuskaa siitä, että suomaliset loittonevat Jumalasta koko ajan.

    Mutta sinun tuskasi koskee sitä että uskovat eivät liity sinun porukkaasi

    Äänestä

  • Anonyymi00387 kirjoitti:

    Mutta sinun tuskasi koskee sitä että uskovat eivät liity sinun porukkaasi

    Mitkä uskovat...?

    Nekö navetan katolle pääsiäisenä kiivenneet?

    Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    Aai tarkoitatko niitä vappuna 2 miljoonaa viinaa ryypänneitä, ookei.

    Niin, et edes tiedä mikä on uskova... kertoo kaiken!

    Äänestä

  • Anonyymi00389 kirjoitti:

    Aai tarkoitatko niitä vappuna 2 miljoonaa viinaa ryypänneitä, ookei.

    Oliko teitä niin paljon? Johditko joukkoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Oliko teitä niin paljon? Johditko joukkoa?

    "Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso."

    Kun ihminen uudestisyntyy, hän haluaa "pestä pois" vanhan ihmisen, eli menee kasteelle. Se on sitä vanhan ihmisen hautaamista, mistä Raamattu puhuu.

    Kastehan ei ole peso uudestisyntymiseen, eikä kukaan synny pesemällä. Vain jo syntynyt voidaan pestä, mutta luterilaiset yrittävät synnyttää pesemällä. Temppu se on sekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00392 kirjoitti:

    Ihminen uudestisyntyy pesossa, joka on kaste. Se on vanhan ihmisen hautaamista eli toisi sanoen uudestisyntymistä. Pesemällä Paavalin mukaan synnymme uudestaan,

    Äänestä

  • Anonyymi00392 kirjoitti:

    "Kristittyjen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso."

    Kun ihminen uudestisyntyy, hän haluaa "pestä pois" vanhan ihmisen, eli menee kasteelle. Se on sitä vanhan ihmisen hautaamista, mistä Raamattu puhuu.

    Kastehan ei ole peso uudestisyntymiseen, eikä kukaan synny pesemällä. Vain jo syntynyt voidaan pestä, mutta luterilaiset yrittävät synnyttää pesemällä. Temppu se on sekin.

    "Kastehan ei ole peso uudestisyntymiseen, eikä kukaan synny pesemällä"

    Hahahahahaha!!" Nytkö tuo typerys on muuttanut mieltään??? Miksihän tuo pelle kiroitti 13.5. 14:49 näin: "Kaste on uudestisyntymän peso"

    Nytkö se ei enää olekaan???? Onko oppi muutunut????

    Uudestisyntymisen peso on se missä ihminen uudestisyntyy. Uudestisyntyneen peso on se missä uudestisyntynyt pestään. Raamattu ei tunne mitään uudestisyntyneen pesoa, uudestisytymisen peson kylläkin

    Paavali: " Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät"

    Uudestkastaja: "Vain jo syntynyt voidaan pestä, mutta luterilaiset yrittävät synnyttää pesemällä. "

    Varmaan huomaatte eron.

    Äänestä

  • Anonyymi00395 kirjoitti:

    Paavali: " Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät"

    Uudestkastaja: "Vain jo syntynyt voidaan pestä, mutta luterilaiset yrittävät synnyttää pesemällä. "

    Varmaan huomaatte eron.

    Lutterin porukka näyttääkin niin pestyltä ja puhtaalta !

    satoja vuosia jo näyttänyt

    Äänestä

  • Anonyymi00394 kirjoitti:

    "Kastehan ei ole peso uudestisyntymiseen, eikä kukaan synny pesemällä"

    Hahahahahaha!!" Nytkö tuo typerys on muuttanut mieltään??? Miksihän tuo pelle kiroitti 13.5. 14:49 näin: "Kaste on uudestisyntymän peso"

    Nytkö se ei enää olekaan???? Onko oppi muutunut????

    Uudestisyntymisen peso on se missä ihminen uudestisyntyy. Uudestisyntyneen peso on se missä uudestisyntynyt pestään. Raamattu ei tunne mitään uudestisyntyneen pesoa, uudestisytymisen peson kylläkin

    Se on hyvä että kun tänne kirjoittaa jotain niin se myös jää tänne.

    Valheella on lyhyet jäljet

    Äänestä

  • Anonyymi00397 kirjoitti:

    Se on hyvä että kun tänne kirjoittaa jotain niin se myös jää tänne.

    Valheella on lyhyet jäljet

    mutt ajos putleri painaa nappia niin suuri supertietokone menettää muistinsa ja dementoituu !

    Äänestä

  • Anonyymi00394 kirjoitti:

    "Kastehan ei ole peso uudestisyntymiseen, eikä kukaan synny pesemällä"

    Hahahahahaha!!" Nytkö tuo typerys on muuttanut mieltään??? Miksihän tuo pelle kiroitti 13.5. 14:49 näin: "Kaste on uudestisyntymän peso"

    Nytkö se ei enää olekaan???? Onko oppi muutunut????

    Uudestisyntymisen peso on se missä ihminen uudestisyntyy. Uudestisyntyneen peso on se missä uudestisyntynyt pestään. Raamattu ei tunne mitään uudestisyntyneen pesoa, uudestisytymisen peson kylläkin

    Uudestisyntyykö luterilaisilla vain otsa?

    Ut kylläkin opettaa: "Ruumis puhtaalla vedellä pestynä"!

    Äänestä

Ei kaste ole uskon perusta vaa uskon perusta on Jumalan valmistama evankeliumi Jeesus Kristus, siitä Jumalan voimasta seuraa usko ja synninpäästö, uskosta seuraa kaste, joka liittää uskovan seurakuntaa.
Pelkkä kaste ei takaa usko, sen todistaa monet kastetut ateistit. Myös uskosta voi luopua, maailman houkutuksiin, ellei huolehdi itsestään.

Äänestä
  • Uskon ja kasteen perusta on Jeesus Kristusta. Kaste liittää meidät k´seurakuntaan ja sitä kautta Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

    Äänestä

  • uskoon liittyy aina kaste, kumpaakaan erottamatta toisistaan.

    Aabraham USKOI Jumalaan:
    "Herra sanoi: "Tämä EHTO teidän on täytettävä, jonka teen sinun ja sinun jälkeläistesi
    kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi" 1 Moos: 17: 10

    Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen esikuva:
    "ehto"
    "Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
    Kol: 2: 11-12

    Äänestä

Ristin ryöväriä ei kastettu ja Johannes kastajalla oli Pyhä Henki jo syntyessään, saste on rituaali ihmisen suorittama, joka lujittaa uskoa.

Pelkkä kaste ei takaa uskoa, sen todistaa monet kastetut ateistit.
Kaste ei ole automaatti.

Äänestä
  • Davidilla oli Pyhä Henki, tosin ympärileikattu. Ja Jumalan voitelema samoin Saul, joka oli tottelematon Jumalalle.

    Äänestä

  • Ei olekaan. Mutta kasteen tehtävä ei sännsä ole "lujittaa uskoa".

    Äänestä

  • Anonyymi00402 kirjoitti:

    Davidilla oli Pyhä Henki, tosin ympärileikattu. Ja Jumalan voitelema samoin Saul, joka oli tottelematon Jumalalle.

    Jep, Pyhä Henki vaikutti jo vanhassa liitossa

    Äänestä

  • Anonyymi00404 kirjoitti:

    Jep, Pyhä Henki vaikutti jo vanhassa liitossa

    >>>>"Pyhä Henki vaikutti jo Vanhassa liitossa"<<<<

    "vaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen UUDISTUKSEN kautta" Tiit: 3:

    "uudistuksen" > Uusi liitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00405 kirjoitti:

    >>>>"Pyhä Henki vaikutti jo Vanhassa liitossa"<<<<

    "vaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen UUDISTUKSEN kautta" Tiit: 3:

    "uudistuksen" > Uusi liitto.

    pieleen meni taas veivikone ei toimi !

    Äänestä

  • Anonyymi00407 kirjoitti:

    pieleen meni taas veivikone ei toimi !

    >>>>"Pyhän Hengen uudistuksen kautta"<<<<

    Pyhä Henki ei ole mikään ihmisen oma mieli, niinkuin helluntailaisuus: Pyhä Henki on
    Jumalan Henki.

    Äänestä

  • Anonyymi00409 kirjoitti:

    >>>>"Pyhän Hengen uudistuksen kautta"<<<<

    Pyhä Henki ei ole mikään ihmisen oma mieli, niinkuin helluntailaisuus: Pyhä Henki on
    Jumalan Henki.

    Ps. 51:12 Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. 51:13 Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.

    Äänestä

  • >>>>"ristinryöväriä ei kastettu"<<<<

    eihän Jeesus ollut vielä kastekäskyä edes antanut, kun ristinryövärin armahti,

    "Mutta tietääksenne , että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi"
    Luuk: 5: 24
    Jeesus , > Ihmisen poika ei ole enää MAAN PÄÄLLÄ, Jeesus antoi kastekäskyn vasta
    ylösnousemuksensa jälkeen.

    "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä Isän ja
    Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19

    Äänestä

Jumalalla ei ole kuin yksi pelastussuunnitelma, Jeesus on VT:n lupaus, joka täytti lain meidän puolestamme: vanhurskaus uskon kautta ansaitsemattomasta armosta.

Joh:3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Jeesuksen evankeliumi on pelastuksen perusta ja seuraus on usko ja syntien anteeksisaaminen.

Äänestä

kastamalla ei synny mitään uutta kivisydämen tilalle, ei edes painepesurilla.

tiilikaton pesuun se onkin ihan siisti peli, mutta ei sillä sieluja pestä.

ei hypitä nyt kuitenkaan kovin korkealle, onhan paavilla kuumetta niin !

Äänestä
  • Raamattu taas on ihan eri mieltä. Raamatusa kaste on uudestisyntymisen peso

    Painepesuripuheet kertoo jo epäitoiosta kun Raamattu ei vastaa omaa oppia

    Äänestä

  • Anonyymi00414 kirjoitti:

    Raamattu taas on ihan eri mieltä. Raamatusa kaste on uudestisyntymisen peso

    Painepesuripuheet kertoo jo epäitoiosta kun Raamattu ei vastaa omaa oppia

    Erikoista pesua, kun otsaa kastelemalla synti poistuu.

    Kyllä syntymisen pesu tarkoittaa koko ruumista. Eihän vauvaakaan pestä vain otsasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00415 kirjoitti:

    Aion kokeilla kun menen kohtapian sauaan, kokeilen hagata sienellä otsaa aika lailla ja mietin samalla mikä synti lähti ja menikö vain oven taakse piiloon ja palaa heti kun minulla menee saippuaa vähänkin silmään !

    Jos on kirkollista leimattua martinsaippuaa niin tietenkään silloin ei mene mutta jos on vain lidlistä ostettua niin silloin kyllä.

    vähäsen jännittää miten käy kokeessa.

    Itse sanoit että kasetapaa ei Raamattu kerro joten tuo kitinäsi on turhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00416 kirjoitti:

    Aion kokeilla kun menen kohtapian sauaan, kokeilen hagata sienellä otsaa aika lailla ja mietin samalla mikä synti lähti ja menikö vain oven taakse piiloon ja palaa heti kun minulla menee saippuaa vähänkin silmään !

    Jos on kirkollista leimattua martinsaippuaa niin tietenkään silloin ei mene mutta jos on vain lidlistä ostettua niin silloin kyllä.

    vähäsen jännittää miten käy kokeessa.

    hehee, sodomiittikäkätys kitisee tuskaansa!!!

    mene koittaman sitä parhaminsaippuaa

    Äänestä

  • Anonyymi00415 kirjoitti:

    Erikoista pesua, kun otsaa kastelemalla synti poistuu.

    Kyllä syntymisen pesu tarkoittaa koko ruumista. Eihän vauvaakaan pestä vain otsasta.

    Otsafetissi iski taas hellarille

    Uudestisyntymisen peso tarkoittaa ennen kaikkea henkeämme. Ruumiimme ei siinä muutu mitenkään

    Äänestä

  • Anonyymi00419 kirjoitti:

    kuka ruumista ohjaa... mieti ankarasti.

    ja jos pesossa meni vettä korvaan, kokeile pomppia toisella jalalla niin !

    Oh hoh: "Uudestisyntymisen peso tarkoittaa ennen kaikkea henkeämme."???

    Vielä eilen tuo peso tarkoitti veden liruttamista otsalle?
    Miten sitä vettä saa henkeen?

    Äänestä

  • Anonyymi00422 kirjoitti:

    kuka ruumista ohjaa... mieti ankarasti.

    ja jos pesossa meni vettä korvaan, kokeile pomppia toisella jalalla niin !

    pompi sinä vaikka sinne endaumenttiin

    Äänestä

  • Anonyymi00423 kirjoitti:

    Oh hoh: "Uudestisyntymisen peso tarkoittaa ennen kaikkea henkeämme."???

    Vielä eilen tuo peso tarkoitti veden liruttamista otsalle?
    Miten sitä vettä saa henkeen?

    Vai nsinä puhut veden liruttelusta otsalle,

    Uudestisntymisen peso on kaste

    Äänestä

  • Anonyymi00423 kirjoitti:

    Oh hoh: "Uudestisyntymisen peso tarkoittaa ennen kaikkea henkeämme."???

    Vielä eilen tuo peso tarkoitti veden liruttamista otsalle?
    Miten sitä vettä saa henkeen?

    "Miten sitä vettä saa henkeen?"

    Mene vaikka altaaseen upoksiin, niin eiköhän se onnistu, hehe!

    Äänestä

1.Korinttolaiskirje:
3:3 olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?
Missä silloin kasteveden voima, kun ette olekaan uudestisyntyneitä. Sananne todistaa teitä vastaan.

Äänestä

ei minkäänlaista ymmärrystä ei sitten mitään.

...peso...pyhitettyä vettä....voi isätaivahinen ja rakas huh !`?

Äänestä
  • Ei sinulla kyllä minkäänlaista ymmärrystä ole! E tiedä mikä on peso

    Äänestä

  • Anonyymi00426 kirjoitti:

    Ei sinulla kyllä minkäänlaista ymmärrystä ole! E tiedä mikä on peso

    onhan teillä sakastissa kuitenkin pesoallas ja martinsaippuaa!

    ai niin mutta miten se nyt olisi sen veten kanssa...

    Äänestä

  • Anonyymi00429 kirjoitti:

    onhan teillä sakastissa kuitenkin pesoallas ja martinsaippuaa!

    ai niin mutta miten se nyt olisi sen veten kanssa...

    onhan teillä kellarissa kuitenkin allas jonka saa täyteen vettä.... vettähän se teidän kaste on eikä mitään muuta hahahahaha

    Äänestä

Kun ei vaan navetan katolla kastekäskyläiset vilustuisi ennenkuin pääsevät amomaan lämpöön kaffinkeittoon aluksi, on vähän sateista ja koleaakin suomen kesä,

paavillakin on kuumetta voi kauheaa sentään.

Äänestä
  • navetan katolta sodomiitikäktäys hyppää lastenk kimppuun, ehkä kannattaa pitää housut silti jalassa heheh

    Äänestä

Lutterin kirkko voisi ottaa myyntiinsä martin kuvalla leimattua pesosaippuaa, jolla ihan kotonakin syntilöt lähteisi pihalle ruokakunnan asukkaista.

ainakin pienemmät syntilöt sellaiset jotka ei oleisi niin pahoin koteloituneeet syvämmeen.

kuten nyt vaikkapa foorumilla kääkätys, sodoomisoinnuttelut ja vastaavat lähimmäisen elämiseen kivien kasaaminen jne..

voisi olla kirstunkilautusta tiedossa hyvinkin runsaasti.

Äänestä
  • Lutterilla ei ole mitäämn kirkkoa

    Äänestä

  • parhami nkirkko voisi ottaa myyntin parham-saippuan

    veikkaan että sodomuiittikäkätys voisi myydä sitä ja myös näyttää miten se toimii heheh

    foorumillakin kellarin evanekelistatt lutteroittavat kaikkea

    mutta saipua kehiin ja muistakaa kertoa kaikki saippuan nimen liittyvästä teologiasta ehe

    Äänestä

  • Anonyymi00434 kirjoitti:

    parhami nkirkko voisi ottaa myyntin parham-saippuan

    tiedätte kai erityisesti mihin sitä saippuaa käytetään, heheheheheheh

    oi endaumentteja!

    muistakaa käsiotteet!

    Äänestä

  • Anonyymi00434 kirjoitti:

    parhami nkirkko voisi ottaa myyntin parham-saippuan

    veikkaan että sodomuiittikäkätys voisi myydä sitä ja myös näyttää miten se toimii heheh

    foorumillakin kellarin evanekelistatt lutteroittavat kaikkea

    mutta saipua kehiin ja muistakaa kertoa kaikki saippuan nimen liittyvästä teologiasta ehe

    voijettä miten kekseliästä pallopeliä huh ei ole turhaan istuttu seuroissa ei todellakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00436 kirjoitti:

    voijettä miten kekseliästä pallopeliä huh ei ole turhaan istuttu seuroissa ei todellakaan.

    voiiiijettä kun sodomiittikäkätys kitisee tuskaansa! ei ole turhaan endaumentissa kpytä, ei todellakaan !

    Äänestä

  • Anonyymi00437 kirjoitti:

    voiiiijettä kun sodomiittikäkätys kitisee tuskaansa! ei ole turhaan endaumentissa kpytä, ei todellakaan !

    Kasteenpalvojatkin alkavat puhua kielillä:
    " ei ole turhaan endaumentissa kpytä,"!

    Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    Kasteenpalvojatkin alkavat puhua kielillä:
    " ei ole turhaan endaumentissa kpytä,"!

    Saatananpalvojat puhuvat kasteenpalvojista

    Äänestä

  • Anonyymi00439 kirjoitti:

    Siksikö te yritätte matkia kielilläpuhumista?

    Äänestä

  • Anonyymi00440 kirjoitti:

    Siksikö te yritätte matkia kielilläpuhumista?

    Ei asioilla ole yhteyttä

    Äänestä

  • Anonyymi00439 kirjoitti:

    Saatananpalvojat puhuvat kasteenpalvojista

    Niin tekevät

    Äänestä

  • Anonyymi00441 kirjoitti:

    Ei asioilla ole yhteyttä

    No mitä tuo yritys on: "" ei ole turhaan endaumentissa kpytä,"!???

    Äänestä

  • Anonyymi00443 kirjoitti:

    No mitä tuo yritys on: "" ei ole turhaan endaumentissa kpytä,"!???

    Taitaa endaumentti olla teidän turha yritys!

    Äänestä

  • Anonyymi00442 kirjoitti:

    Niin tekevät

    Kyllä, tuo yksi ainakin tekee niin koko ajan

    Äänestä

  • Anonyymi00445 kirjoitti:

    Kyllä, tuo yksi ainakin tekee niin koko ajan

    Joo, ne kpytää!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Peso on uutta luova kaste, Jumalan teko, jossa käytetään aina pyhitettyä vettä.

Jes. 12:3

"Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä."

2. Moos. 40:7

"Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä"

3. Moos. 8:11

"Ja priiskotti sitä seitsemän kertaa alttarille, ja voiteli alttarin ja kaikki sen astiat, ja pesoastian jalkoinensa, ja pyhitti ne. "

Tit. 3:5

"Ei vanhurskauden töiden kautta, joita me tehneet olemme, vaan laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta."

"Jeesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu