Palstailun käyttötarkoitukset yksittäiselle kansalaiselle

Ehtinyt tämäkin asia vaivata aivosoluja, enemmänkin se miksi kuin miten, mutta jäljittäessä syitä on usein helpompaa aloittaa seurauksista, kuten vaikkapa Natikan Lentoturmatutkinta-sarjassa tehdään, pakitetaan onnettomuudesta kohti sen syitä. Hmm, mielenkiintoinen analogia tuossakin näin palstailua ajatellen 🤣

Kenellä mitänkin, kaikilla on omat syynsä himmailla täällä, hieroa suolaa vielä syntymättömiin haavoihinsa ja itkeä arpia jotka odottavat vielä niitä edeltävien haavojen muodostumista, kuka nakertaa lapsuutensa hattaramuistoja kun tivolin setä työnsi jo toistakin naamalle, makeaa enemmän kuin tarpeeksi.

Huomasin kaiken aiemmin sanotun lisäksi, että ADHD-mieleni todella tarvitsee jotain tällaista toimintoa irrottaakseen työpäivästä, koska muuten onneton kupolini ratkoisi työelämän haasteita aina siihen asti että nukahdan, ehkä sen jälkeenkin. Muitakin tapoja olisi, mutta esim. urheilu ei todellakaan toimi ellei se ole jotain ehdottoman kilpailuhenkistä, lenkkeily olisi sama kuin kusisi omiin muroihinsa samalla kun muka yrittää suunnata suihkun pois lautaselta, kokeiltu on.

Semmonen hajatelma tänään, ei mulla muuta tuohon nyt.
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo. Kyllä tänne melkein joka päivä täytyy ainakin kurkistaa, vaikken aina enää jaksa kirjoitella 🙂
Joskus löytyy jotakin mielenkiintoistakin.

Äänestä
  • 😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

    🍒 ­­N­­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17883076g

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Ajanviete ja ihmisluontoon tutustuminen, siinäpä omat käyttötarkoitukseni pähkinänkuoressa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


randombypasser kirjoitti:

Ehtinyt tämäkin asia vaivata aivosoluja, enemmänkin se miksi kuin miten, mutta jäljittäessä syitä on usein helpompaa aloittaa seurauksista, kuten vaikkapa Natikan Lentoturmatutkinta-sarjassa tehdään, pakitetaan onnettomuudesta kohti sen syitä. Hmm, mielenkiintoinen analogia tuossakin näin palstailua ajatellen 🤣

Kenellä mitänkin, kaikilla on omat syynsä himmailla täällä, hieroa suolaa vielä syntymättömiin haavoihinsa ja itkeä arpia jotka odottavat vielä niitä edeltävien haavojen muodostumista, kuka nakertaa lapsuutensa hattaramuistoja kun tivolin setä työnsi jo toistakin naamalle, makeaa enemmän kuin tarpeeksi.

Huomasin kaiken aiemmin sanotun lisäksi, että ADHD-mieleni todella tarvitsee jotain tällaista toimintoa irrottaakseen työpäivästä, koska muuten onneton kupolini ratkoisi työelämän haasteita aina siihen asti että nukahdan, ehkä sen jälkeenkin. Muitakin tapoja olisi, mutta esim. urheilu ei todellakaan toimi ellei se ole jotain ehdottoman kilpailuhenkistä, lenkkeily olisi sama kuin kusisi omiin muroihinsa samalla kun muka yrittää suunnata suihkun pois lautaselta, kokeiltu on.

Semmonen hajatelma tänään, ei mulla muuta tuohon nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu