Nimettömän sukukirjan henkilöpuu/henkilöt haussa

Lapset harjoitelleet kirjoittamaan nimiään parille kuvan taustalle. Kyseessä n 1860 valmistettu painava valokuva-albumi, jossa valokuvia sukulaisista maailmalta ja Suomesta. Kuvien taustalla tai albumissa ei ole nimiä, vain valokuvaamojen tekstejä. Epävarmaa, minkä sukuhaaran kirja on. Paikkakunnastakaan ei ole tietoa, ehkä Etelä-Pohjanmaa ja jopa Kauhajoki?

Hain netistä ja myheritagesta ja genistä ja ja ei löydy täsmääviä. mahtaisiko kenelläkään soida kellot.

Aikuinen kirjoittanut Samuel
Lapset harjoitelleet: Herman, Ivar, Oskar ja Anna Kaisa Samuelintytär
Herman on kerran myös: Setä Herman

Aikuisen käsialalla myös Anna Kaisa, liekö korjannut allekirjoituksensa joskus teini/aikuisiällä.
2431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin se aina käy, kun ei viitsitä kirjata kuviin tai albumiin henkilöitten ja / tai paikkojen nimiä ja päivämääriä. Anoppia yllytin monta kertaa kirjaamaan albumiinsa, kun vielä tiesi. Vaan kun ei saanut aikaiseksi. Kun kuoli, niin kukaan perillisistä ei tiedä eikä tunne albumin henkilöitä. Onneksi omilta vanhemmiltani ehdin kysellä, tosin kuviakin oli vain vähän.

Äänestä

JULKAISUNI ON HYLÄTTy
Miksihän ? Näin kuitenkin vaivaa sen eteen. Miksihän se on hylätty ? Mitään selitystä ei annettu. Julkaisussani ei ollut mitään epäasiallista. Tällaista on tämä some-paska. Jätän koko palstan. Hyvää viikonloppua kaikille !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lapset harjoitelleet kirjoittamaan nimiään parille kuvan taustalle. Kyseessä n 1860 valmistettu painava valokuva-albumi, jossa valokuvia sukulaisista maailmalta ja Suomesta. Kuvien taustalla tai albumissa ei ole nimiä, vain valokuvaamojen tekstejä. Epävarmaa, minkä sukuhaaran kirja on. Paikkakunnastakaan ei ole tietoa, ehkä Etelä-Pohjanmaa ja jopa Kauhajoki?

Hain netistä ja myheritagesta ja genistä ja ja ei löydy täsmääviä. mahtaisiko kenelläkään soida kellot.

Aikuinen kirjoittanut Samuel
Lapset harjoitelleet: Herman, Ivar, Oskar ja Anna Kaisa Samuelintytär
Herman on kerran myös: Setä Herman

Aikuisen käsialalla myös Anna Kaisa, liekö korjannut allekirjoituksensa joskus teini/aikuisiällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu