Agnetha Fältskog aikoo jälleen levyttää.

ABBA-Tähti Agnetha Fältskog aikoo taas levyttää uutta musiikkia projekti kulkee nimellä Where Do We Go From Here ehkä tulee uusi single tai jopa uusi albumikin.Edellinen albumi A Ilmestyi 2013 eli siitä on 10 vuotta ABBAn Voyage menestyi upeasti sitä myytiin 2,5 miljoonaa maailmanlaajuisesti kiertueellakin on huikea menestys joten lujaa menee ABBAlla.Odotamme mielenkiinnolla mitä tulossa on tästä tulee jännää kai Agnethalla on ääni kunnossa?
141098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olis voinu kyllä jättää tekemättä koska onhan toi jo aika väsynyt mimmi.

Äänestä

Nyt selvisi millainen albumi on tulossa nimittäin kyseessä on reimagined version kymmenen vuotta sitten ilmestyneestä albumista A eli tavallaan erikoisversio kymmenvuotisjuhlan kunniaksi.Where Do We Go From Here on sillä uutena biisinä kokonaisuus kantaa nimeä A+ilmestymispäivä on 13 lokakuuta.

Äänestä

Juu, eipä tarvitse ainakaan tuota hankkia.

Äänestä

Agnethaa ajatellessa tulee taas mieleen se dilemma, että miksi nainen ei voi säilyä ikuisesti seitsentoistakesäisenä.

Äänestä

En tiedä mitä ajatella. Olen kova fani, ja tämän 10 vuotta toivonut useasti, että kunpa tulisi vielä yksi albumi! Nyt kun olen kuullut uuden sinkun, ja lukenut millainen uusi albumi on, olen ollut aika pettynyt. Laimeaa. Tuntuu että jonkinlainen rahastuslevy...
Jos olisi albumi uusia biisejä, olisin avoimempi asialle.
Tällä hetkellä tuntuu tältä, enkä pidä kiirettä uuden levyn suhteen...

Äänestä

Kannattaa muistaa että soolona Agnethan musaa ei kantsi sivuuttaa.

Äänestä
  • sis tarkoitan Agnethan soolomusaa

    Äänestä

Edellinenkin levy oli aivan kamalaa kuunneltavaa joten tämän olisi voinut jättää tekemättä.

Äänestä
  • Kiinnostaa. Olisitko toivonut sellaista musaa kuin My Colouring book levyllä? Vai millaista?

    Äänestä

Ostan CD:n sitten kun sen saa 10 eurolla 😄
En vaan erityisemmin tykkää uudesta sinkusta. Olen toki avoin hänen soolomatskulleen. Olisin toivonut uutta matskua.

Äänestä

Fridalta tuskin tulee uutta levyä enää. On lähes 80.

Äänestä
  • Kyllä taitaa Fridankin bändi/sooloura olla tässä Djupa Andetag jäi viimeiseksi sooloalbumiksi ja Voyage ABBA:n kanssa tehdyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä taitaa Fridankin bändi/sooloura olla tässä Djupa Andetag jäi viimeiseksi sooloalbumiksi ja Voyage ABBA:n kanssa tehdyksi.

    ''Yksi pieni valhe ei pitkälle kanna.'' Tuo suomennettu tekstinpätkä on peräisin Fridan biisistä One Little Lie joka löytyy Shine-albumilta.Englanniksi se menee että:One little lie can't go long way.''Shine julkaistiin 1984 tuottajana Steve Lillywhite.

    Äänestä

Shine oli mielenkiintoinen albumi. Harmi että jäi niin vähälle huomiolle!
Onko joku nähnyt Fridaa esiintymässä Suomessa? On esiintynyt ainakin kahdesti täällä, 80- ja 90-luvuilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ABBA-Tähti Agnetha Fältskog aikoo taas levyttää uutta musiikkia projekti kulkee nimellä Where Do We Go From Here ehkä tulee uusi single tai jopa uusi albumikin.Edellinen albumi A Ilmestyi 2013 eli siitä on 10 vuotta ABBAn Voyage menestyi upeasti sitä myytiin 2,5 miljoonaa maailmanlaajuisesti kiertueellakin on huikea menestys joten lujaa menee ABBAlla.Odotamme mielenkiinnolla mitä tulossa on tästä tulee jännää kai Agnethalla on ääni kunnossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu