Mitä tunnustuksia dingo on saanut Suomen valtiolta?
Mitä tunnustuksia dingo yhtye on saanut Suomen valtiolta?
Anonyymi-ap
15849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Toivottavasti ei mitään.
Mannerheikin ison valkoisen tiikerin
Katosi pimeyteen
Irlannin suurlähettiläältä Neumann sai aikanaan pro eire kunniamerkin. Mies olisi saanut tuolloin halutessaan myös Irlannin kansalaisuuden. Nipalla ainakin oli yllättävän paljon faneja Irlannissa. Sen huomasin 90-luvulla Irlannissa käydessäni.
Dingon pari Englallninkielistä sinkkua olivat siellä varsin suosittuja aikanaan.
Eiköhän paras "Kunniamerkki" ole Nipan seinällä oleva kryptoniittilevy 400000 myydystä levystä. Luku on sellainen johon aika harva Suomalainen artisit pääsee ikinä.
Mitä tunnustuksia mikään bändi on saanut suomen valtiolta??
No bändeistä en tiedä mut ainakin artistit &muusikot Tuomari nurmio, MA numminen ja Edu kettunen on saaneet tunnustuksia Suomen valtiota. Muistaakseni Kettunen sai juha vainio sanoituspalkinnon.
Olen siis tuo avauspostaaja niin varmaan itse sotkin ajatukseni kun voi olla juuri niin ettei yksikään bändi oo saanu tunnustusksia valtioltamme, mutta sen tiedän että musantekijöistä tuomari nurmio, MA numminen ja edu kettunen on saaneet valtiolta tunnustukset. En ole ihan varma, mut saattaa ollla että Alma on saanut myös tunnustuksen valtioltamme.
Kyllä se äkkiä selviäisi jos viitsii googlettaa =)
Suomen surkein orkesteri palkinnon.
Ja sinun ei ole mikään pakko käydä täällä kitisemässä. Sinun pitäisi saada huonoin trolli-palkinto.
Ehkä muumimuki olis sopiva palkinto tai suklaalevy.
Ootko elämää ajatellut hommata?
Kutsuttiin joskus eduskuntaan samaan päätöksentekopöytään keskustelemaan nuorisopoliitikkojen kanssa sotimisen välttämättömyydestä rauhan liennyttämiseksi.
Oliko ainakin Nipa myös Linnan juhlissa joskus? Voi käydä monia kateeksi tuokin, koska siellä on kuulemma hyvää boolia.
Ei mitään. Ei ole Nightwishkaan vaikka on myynyt 10 miljoonaa albumia, joista 9 miljoonaa ulkomailla ja esiintynyt kolme kertaa Wembley arenalla.ö
Palkinto voisi myös olla menolippu Pohjois Koreaan.
Pullo ykkösolutta.