Paula Joukanen Miss Suomi 2023

Kaikkein kauneimman valitsivat. Paula on sellainen luonnonlapsi ja samalla harvinaisen kaunis ja sopusuhtainen nuori nainen. Suomella saattaa olla mahdollisuuksia Miss Universum kilpailussa päästä jopa 15 finaslistin sakkiin.
1025890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Kyllä samaa mieltä,,,,mitä mieltä Alatalosta...

Äänestä
  • Alatalo on kaunis, mutta pituutta puuttuu. Lisäksi hänelle ei ollut edullista noin vahva meikki. Jotenkin jää vähän sellainen tuntuma, että hän sijoittui, koska pappa on kuuluisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Alatalo on kaunis, mutta pituutta puuttuu. Lisäksi hänelle ei ollut edullista noin vahva meikki. Jotenkin jää vähän sellainen tuntuma, että hän sijoittui, koska pappa on kuuluisuus.

    Alatalo on kaunis mutta semmoinen säteilevyys mitä esimerkiksi Rimiltä löytyy jäi puuttumaan.

    Äänestä

  • Olikohan kepumainos?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Alatalo on kaunis mutta semmoinen säteilevyys mitä esimerkiksi Rimiltä löytyy jäi puuttumaan.

    Hehhehhehhaaahahhah.. juu, täyty laittaa hitsikypärä päähän, kun säteili niin saakelisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Alatalo on kaunis, mutta pituutta puuttuu. Lisäksi hänelle ei ollut edullista noin vahva meikki. Jotenkin jää vähän sellainen tuntuma, että hän sijoittui, koska pappa on kuuluisuus.

    SAMAA , epäilen minäkin koska pappa on kuuluisuus ja sitten alkaa sa kuuluisa RUMPA ja LEHDET MYY.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Alatalo on kaunis mutta semmoinen säteilevyys mitä esimerkiksi Rimiltä löytyy jäi puuttumaan.

    Alatalo on vähän läski kuin pappansakin

    Ja vähän julkisuudenkipeä kuten pappansakin

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Alatalo on kaunis mutta semmoinen säteilevyys mitä esimerkiksi Rimiltä löytyy jäi puuttumaan.

    Transvestiitit ilmaisevat naisena sen, mitä he miehinä haluavat naisilta!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Alatalo on kaunis, mutta pituutta puuttuu. Lisäksi hänelle ei ollut edullista noin vahva meikki. Jotenkin jää vähän sellainen tuntuma, että hän sijoittui, koska pappa on kuuluisuus.

    Alatalo not , ei riitä kauneus missin titteliin

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Transvestiitit ilmaisevat naisena sen, mitä he miehinä haluavat naisilta!

    Transvestiiti jätetään omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Transvestiitit ilmaisevat naisena sen, mitä he miehinä haluavat naisilta!

    Transvestiitit jätetään omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Alatalo on vähän läski kuin pappansakin

    Ja vähän julkisuudenkipeä kuten pappansakin

    Älä puhu potaskaa. Saisit hävetä

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Alatalo not , ei riitä kauneus missin titteliin

    Et sinä sitä päätä

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Et sinä sitä päätä

    Älä puhu turhanpäiväisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Transvestiitit ilmaisevat naisena sen, mitä he miehinä haluavat naisilta!

    Pois mokomat transu jutut.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hehhehhehhaaahahhah.. juu, täyty laittaa hitsikypärä päähän, kun säteili niin saakelisti.

    Anna sätellä vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hehhehhehhaaahahhah.. juu, täyty laittaa hitsikypärä päähän, kun säteili niin saakelisti.

    Säteilköön koko ajan. Täällä ei ole muuta kuin kiusaa. Eikö kannattaisi miettiä mitä suustaan päästää tai kirjoittaa. Teille ei kai ole kovin paljon annettu. Voi teitä ihmisiä..

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Alatalo on kaunis, mutta pituutta puuttuu. Lisäksi hänelle ei ollut edullista noin vahva meikki. Jotenkin jää vähän sellainen tuntuma, että hän sijoittui, koska pappa on kuuluisuus.

    Hänen kauneutensa ei ole sitä mitä maailmalla kisoissa tarvittais

    Äänestä

Rimi oli yleisön suosikki, miten voi tuomarit olla noin erimieltä kuin yleisö!!!!!?????

Äänestä
  • Hän näyttää liiaksi mieheltä

    Äänestä

Ei ole Paulalla mitään mahdollisuuksia mihinkään kun on silmät niin lähellä toisiaan. Ei ole missin kasvot mielestäni millään tavalla. Adelelta näyttää.

Äänestä
  • Eikä näytä. Meikillä pystyy korjaamaan pieniä epäkohtia. Uskon hänen selviävän MIss Universumeissä ainakin 15 parhaan joukkoon, jos ei jopa vähän pitemmällekin.

    Äänestä

  • Siks hänellä mahdollisuus onkin. Ja kiitos, yritin pääni puhki miettiä kuka hänestä tulee mieleen =)

    Äänestä

  • Ei minustakaan. Perusnainen. Toinen perintöprinsessaja oli kolmikosta paras.

    Äänestä

  • Liian suuri suu. Voittaessaan huusi niin, että kurkussa kitarisat heilu.

    Äänestä

  • Et tiedä, kuka on Anne Pohtamo? Yhdennäköisyyttä aika paljon. Nyt voi olla mahiksia, liittyihän Suomi Natoon.
    Armi Kuusela -52 olympialaiset
    Anne Pohtamo, olisko ollut Etyk vai mikä lie suuri tapahtuma?
    Nyt tämä nykyinen ja Natoon liittyminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei minustakaan. Perusnainen. Toinen perintöprinsessaja oli kolmikosta paras.

    Kyllä on myönnettävä, että voittajalla oli lavasäteilyä, mutta nyt pitää koulia ulosanti paremmaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Liian suuri suu. Voittaessaan huusi niin, että kurkussa kitarisat heilu.

    Miehet tykkää suusta

    Äänestä

  • Missin kasvot ei ole vakio.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Miehet tykkää suusta

    Miehet tykkää kyllä muustakin kuin suusta. Nimittäin koko otuksesta.

    Äänestä

Yleisön suosikki??? Huh!!! Paljonko yleisölle maksettiin?

Äänestä
  • Voitti Niko Saarinenkin vuoden radiotoimittajaäänestyksen yleisöäänillä. Oli vasta vuoden toiminut radiojuontajana mutta mitä häntä on kuunnellut niin alapäävitsit ja törkypuheet eivät ole vieraita Nikolle. Sellaisesta kai kansa tykkää. Kyllä kansa tietää sanoi jo perussuomalaistenkin "isä" ja "isoisä".

    Äänestä

  • Tuo Rimi on todella fiksu ihminen, se on tullut selville.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuo Rimi on todella fiksu ihminen, se on tullut selville.

    Mites kauneus?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mites kauneus?

    Eikö eniten yleisön ääniä kerännyt ole kaunein??? Mitä muutaman tuomarin mielipide on sen rinnalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuo Rimi on todella fiksu ihminen, se on tullut selville.

    Jos olis fiksu, ei lähtis mukaan pelleilemään missi kisoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jos olis fiksu, ei lähtis mukaan pelleilemään missi kisoihin.

    Ärsytti lähinnä tuo äänen möreys ja hiphurraa vilkutteli tällä transulla. Jotenkin nyt menee yli tämä touhu, kyllä miss Suomi kisoissa pitäisi olla vain aitoja naisia, transut voisivat järjestää omat kisat. Paula on nätti vaan silmät todella lähellä toisiaan, Miss Universum kisoissa ei Suomalaiset pärjää, on niin kovatasoisia ,näyttäviä ehdokkaita niissä riveissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eikö eniten yleisön ääniä kerännyt ole kaunein??? Mitä muutaman tuomarin mielipide on sen rinnalla?

    En tiedä vitsailetko mutta luuletko että kansa oikeasti äänestäisi romuluista miestä missiksi? Se koko äänisaalis oli pelkästään ylilautalaisten vitsi :)

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ärsytti lähinnä tuo äänen möreys ja hiphurraa vilkutteli tällä transulla. Jotenkin nyt menee yli tämä touhu, kyllä miss Suomi kisoissa pitäisi olla vain aitoja naisia, transut voisivat järjestää omat kisat. Paula on nätti vaan silmät todella lähellä toisiaan, Miss Universum kisoissa ei Suomalaiset pärjää, on niin kovatasoisia ,näyttäviä ehdokkaita niissä riveissä.

    Meinaat siis, näyttävä=mulatti? Noissa kisoissa ei KOSKAAN valita eurooppalaista, rasisteja kun ovat. Suurin osa myös törkeästi leikeltyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuo Rimi on todella fiksu ihminen, se on tullut selville.

    Rimi on kyllä herttainen ja aivan ihana nainen, mutta missiainesta hänessä ei ole.

    Äänestä

  • Koko maamme kansa sai äänestää joten unohtakaa puheet rahasta ja ylilaudasta, kummankaan rahkeet ei riitä koko kansan mielipidettä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    En tiedä vitsailetko mutta luuletko että kansa oikeasti äänestäisi romuluista miestä missiksi? Se koko äänisaalis oli pelkästään ylilautalaisten vitsi :)

    Juuri tänään todistettiin missiorganisaation toimesta lehdessä että mitään manipulointia tai äänten ostamista ei ole esiintynyt.

    Äänestys on edennyt jokseenkin samalla tavoin kuin edellisinäkin vuosina.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eikö eniten yleisön ääniä kerännyt ole kaunein??? Mitä muutaman tuomarin mielipide on sen rinnalla?

    no ei sitä voi kyllä hyvällä tahdollakaan kauniiksi sanoa. ei olisi edellisten osallistujien edes top 200 :D

    Äänestä

  • Saavat olla tyytyväisiä, että yleensä pääsivät sinne yleisöksi. Sen verran tyhmiä ihmisiä Suomessa nykyisin on. Loukkaatte vain toisia ihmisiä. Sietäisitte hävetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Voitti Niko Saarinenkin vuoden radiotoimittajaäänestyksen yleisöäänillä. Oli vasta vuoden toiminut radiojuontajana mutta mitä häntä on kuunnellut niin alapäävitsit ja törkypuheet eivät ole vieraita Nikolle. Sellaisesta kai kansa tykkää. Kyllä kansa tietää sanoi jo perussuomalaistenkin "isä" ja "isoisä".

    Niko Saarinen saisi siivota elämäntapojaan ja puheitaan.

    Äänestä

Onko voittajilla kaikilla tekohampaat vai miten ne hampaat tulee ulos suusta.

Äänestä
  • Kuoret voi hyvinkin olla.

    Äänestä

  • ÄLLÖÖÖÖÖÖ

    Äänestä

  • Parempi kuoret kuin kesken loppuva rivistö. Esimerkiksi Annilla näkyi takana vain pieniä torahampaita.

    Äänestä

  • Onko sinulla tekohampaat?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kuoret voi hyvinkin olla.

    Älkää huoliko toisen hampaista. Miettikää vain omianne.

    Äänestä

Valitettavasti, ei pärjää ulkomailla.

Äänestä
  • EI TULE PÄRJÄÄMÄÄN, missään kisoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    EI TULE PÄRJÄÄMÄÄN, missään kisoissa.

    En tiedä kun en ole vielä koeajanut tota mallia...

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    EI TULE PÄRJÄÄMÄÄN, missään kisoissa.

    SAMAA MIELTÄ ,haluuako jotain säälipisteitä anoreksia sairaudesta,joka on joskus ollut jos oiken tulkitsin .aamu tv 3 ohjelmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    EI TULE PÄRJÄÄMÄÄN, missään kisoissa.

    Ei sitä vielä tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    En tiedä kun en ole vielä koeajanut tota mallia...

    Etkä tule koskaan läpäisemään testiä, jolla pääsisit sen nuoren naisen vierelle.

    Äänestä

Kasvot on pikkusievät, hieman tulee se brittiprinsessakin mieleen. Mutta voitti kutreillaan, ja hyvä niin sillä tuo on maailmalla harvoin nähtyä. Tuo aidon punaverikön hehku. Ihon sävyineen.

Äänestä
  • Välillä silmät näyttää ihan normaalikokoisilta. Pitäisi harjoitella peilin edessä ilmeitään. Ettei tule pullosilmäefektiä

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Välillä silmät näyttää ihan normaalikokoisilta. Pitäisi harjoitella peilin edessä ilmeitään. Ettei tule pullosilmäefektiä

    Onko Tämä Miss Suomi sitten mies.!

    Onhan uusi translaki nyt saatu ja naiset voi olla miehiä

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Onko Tämä Miss Suomi sitten mies.!

    Onhan uusi translaki nyt saatu ja naiset voi olla miehiä

    Voiko transvestiitti osallistua missikisoihin. Se ei ole oikeanlaista naiskauneutta vaan häpäisty miehen ruumis.

    Äänestä

Rimi olisi pitänyt valita ihan jo venäjän ärsyttämään nimissä.

Äänestä

Valittiinko ajan hengen mukaisesti, transu tai muu mariini ?

Äänestä
  • Tämä aika on huono kun missikisoihinkaan ei voi enää luottaa vaan siellä voi olla mies, jolta on poistettu kivekset ja pippeli ja tehty tekopimppi. Silti ruumis on miehen muotoinen enemmän kuin naisen pyöreä.

    Tämä homoilu ja lesboilu on mennyt Suomessa liian pitkälle. Nykyisin, joka tyttö haluaa olla mies tai lesbo ja pojat haluaa olla naisia tai homoja.

    Äänestä

Kumma juttu, mutta itse pidän tätä missiä heikoimpana valintana vuosiin. En näe hänen ulkonäössään mitään kovin ihmeellistä, eikä yleisön edessä pelleily ainakaan nosta pisteitä.

Unkurikin oli parempi, puhumattakaan Hämäläinen - Harjunpää - Voronkova tasosta.

Äänestä

Missikisat on muinainen jäänne, eikä sinne edes kauneimmat ja älykkäimmät mene.

Näin otsikon että tällainenkin on nyt valittu. Eikö ihmisillä ole älykkäämpää elämää?

Äänestä
  • Aivan farssi koko kilpailu. Uusi nimi kilpailulle; Pimppi vai pippeli ?

    Äänestä

Sukua hevosille? Hampaat viittaa siihen?

Äänestä
  • Kyllä. Hampaat on kuin hepalla. Sukurasite.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä. Hampaat on kuin hepalla. Sukurasite.

    Pyydetään hepoilta anteeksi koska ne ovat ihania. Isohampaiset missit eivät ole ihania vaan kamalia. Hus!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä. Hampaat on kuin hepalla. Sukurasite.

    KAUHEEN NÄKÖISIÄ NÄÄ NAIS HAMMASPEIKOT NYKYISIN?US A MALLIINKO MENEE JO!

    Äänestä

  • Sinä olet sukua hevosille, vanha.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Pyydetään hepoilta anteeksi koska ne ovat ihania. Isohampaiset missit eivät ole ihania vaan kamalia. Hus!

    Hevoset eivätkä missit teitä rakasta, pilkkaajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä. Hampaat on kuin hepalla. Sukurasite.

    Sinulla on se sukurasite. Sen verran ikävästi puhut.

    Äänestä

  • Oletko sinä pilkkaaja sukua syntisäkille. Täynnä mustia hiiliä, niin ettei pimeässä näe koko miestä tai naista. Niitä tuntuu täällä riittävän. Nimittäin syntisäkkejä. Te kaihdatte valoa, koska olette sielultanne mustia.

    Äänestä

Ilman meikkiä ei minkään näkönen .

Äänestä
  • Ilman meikkiä ei kukaan noista ollut ns.minkään näköinen, harvoin Suomessa luonnonkaunista naisia näkee. Paulalla hienon väriset hiukset,jos on aito punapää. Miss Universum kisoihin hänelle sopisi runsaat kiharat, niissä kisoissa on hiton kova taso. Suomalaiset eivät yllä näiden latinoiden tasolle.Kolumbua,Venezuela,Peru, jne. sieltä usein aivan järjettömän kauniita ehdokkaita,voittajia tulee. Näin se vaan on.

    Äänestä

Lavasäteilyä. Vertaukset aiemmissa viesteissä Englannin prinsessaan tai Adeleen ei ole huonoja vaan kertoo karismasta, itselle tuli mieleen ohjelmaa katsoessani että on hieman Nicole Kidmanin näköä. Hämmästyisin jos ei menestyisi muissakin kauneuskilpailuissa. Kolmanneksi tullut toinen perintöprinsessa myös samalla lailla yksinkertaisesti vain poikkeuksellisen kaunis ja lavasäteilevä persoonansa. Hyvät valinnat edustamaan Suomea.

Äänestä
  • Eikä kerro karismasta vaan nimenomaan ulkonäöstä.

    Äänestä

Näyttää ihan Amy Adamsilta :)

Äänestä

Ihan tavis nuori suomalainen nainen.

Äänestä

Hänellä on kauniit hiukset kauneuden ja kaiken muun lisäksi. Jos nuo hiukset ovat aidon punaiset, niin jo pelkästään ne ovat erikoiset Miss Universumeissa, joten uskon vahvasti, että hän on 15 parhaan joukossa. Lisäksi erikoisuutena hän on lakiopiskelija ja melkoisen hyvä tennispelaaja. Nuokin seikat vaikuttavat paljon tuomaristossa. He haluavat älykkään, kauniin ja urheilullisen missin sijoituksiinsa.

Joten olisiko nyt punapään vuoro kerrankin sijoittua hyvin?

Äänestä

Phytonkin perempi. Ei osaa käyttäytyä ja on nätti kyllä vaan ei kaunis. Serena oli kaunis.

Äänestä

vasta abbortin tehneenä missikisi tunteja ennen sikö ulos kenen lienee .. ero ymss seiskassa. ja kuppakin vielä..

Äänestä
  • Älä puhu joutavia. Kuppakin vielä. Haaskaat aikaasi pilkkaan. Osallistu itse niihin kisoihin, jos voit, vanhus.

    Äänestä

Ompa iso suuaukko kuvassa!Onko ylähuulessa turvotusta?

Äänestä

Ankan suu kun oli niin pal pumpattu täytettä!
Kamalan näköinen voittaja!!!

Äänestä
  • Oletko sinäkin ankka ja sanot kvaak, kun niin hyvin ankat tunnet.

    Äänestä

  • Vanhoina aikoina Suomessa suu pestiin saippualla kun puhuttiin rumia.

    Äänestä

👑Kaunis kolmikko, ja kahdella tarpeeksi pituutta pärjätä kansainvälisissäkin kilpailuissa.
💙Pelastakaa ympäristöministeriön myöntämän Kansallisen kaupunkipuisto-statuksen alue liian massiiviselta rakentamiselta, aikaa allekirjoittaa enää pari päivää, eli torstaihin 14.9. asti:

https://www.adressit.com/hangon_casinopuiston_sailyttaminen

Äänestä

Ei pärjää, Etelä-Amerikassa on kaikki on näyttävempiä ja Paulan ylähuuli oli yliampuva. Joo, silmät liian lähekkäin. Nro 10 ei pärjännyt, outoa. Blondina olisi hyvin joutanut Ala-talon sijaan , hänessä nättiä vain käytös. Mustat silmänaluset oli muuten hänellä.

Äänestä
  • Ihmettelin kanssa sitä, että numero 10 ei pärjännyt. Hänellä on paljon kansainvälistä kokemusta mallin töistä. Hän oli kaunis, hyvä kävelytyyli, osasi poseerausasennot ja ennenkaikkea hyvä pituus. Liekö sitten diiva, kiukuttelija tms., kun ei pärjännyt? Joskushan on sanottu, että malleilta vaaditaan erilaisia asioita (kasvot, vartalo, kuvauksellisuus yms.), kuin misseiltä. Eli malli ei ole hyvä missi ja missi ei ole hyvä malli.

    Äänestä

Paula on kasvoiltaan kansainvälistä tasoa. Hänen vartalostaan en osaa sanoa, kun en ole nähnyt. Perintöprinsessat taas eivät kestä kansainvälistä arvostelua.

Miss Universumiin tulisi nyt panostaa eli harjoitella runsaasti lavaesiintymistä ja miettiä stailaus viimeisen päälle. Tuo punainen tukka on kyllä hurmaava ja sitähän voisikin korostaa.

Äänestä

Kyllä vaan oli Paula niiiiiin kauniin näköinen, kun hän lähti Miss Universumeihin edustamaan Suomea. Suomesta ei ole lähetetty vuosiin noin kaunista ja edustavaa missiä kisoihin. Paulassa on sitä jotakin ja toivon myös tuomareiden huomaavan hänen kauneutensa ja erikoisuutensa.

Äänestä

Ei pääse Paula kymmenen parhaan joukkoon Miss Universum kilpailussa tänään.

Äänestä

Katsoin tuubista miss universum iltapukukierroksen, Nepalin muodokas missi sai valtavat suosionosoitukset yleisöltä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikkein kauneimman valitsivat. Paula on sellainen luonnonlapsi ja samalla harvinaisen kaunis ja sopusuhtainen nuori nainen. Suomella saattaa olla mahdollisuuksia Miss Universum kilpailussa päästä jopa 15 finaslistin sakkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu