Sahaanko tänään polttopuita pikkusaunaan?

🤔🪓🪵 kun ostopuut ovat sinne liian pitkia. Vai revinkö maasta irti villiintyneitä pensaita. Ihailemani kaunis pihlaja-angervo on julistettu haittakasviksi ja se täytyy hävittää 2025 mennessä.

Toivottavasti Hän ei ajattele minua haittaihmiseksi! Luulisi, ettei tälläinen palstahöpöttely ketään häiritse. Voihan palstalle olla tulematta.🥰
8267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Karsisin itse pois niitä yleisimpiä kasveja. Esteettisesti katsottuna se miellyttäisi eniten silmääni että jäljelle jäisi mahdollisimman monimuotoisen näköinen maisema. Haittakasvit ovat siitä petollisia että ne voivat levitä salakavalasti siten että pian niitä onkin kaikkialla. Tehokkainta on repiä kasvit juurineen päivineen jotta ne eivät pääsisi leviämään. Irtopuut ja muut risut voivat olla sopivaa poltettavaa mutta itse pitäisin kariketta maassa eli lahoavaa kasvimateriaalia. Mielestäni on parempi että jättäisi pudonneita lehtiä maahan jonkin verran eikä niin että piha olisi täysin steriili. Nurmikon pituudessa saisi olla vaihtelua jotta erilaiset otukset viihtyisivät siellä. Punkkitihentymäalueilla nurmikko kannattaa pitää silti lyhyenä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Koirassa oli iso punkki kun käveltiin pitkässä heinikossa. Nyt tarkastan sen aina ulkoilun jälkeen. Elukoita täällä riittää. Mulla juoksi iso vesimyyräkin viikatteen edestä pois, kun niitin pitkää heinikkoa. Ne ovat aikamoinen riesa täällä, joten nurmikko saisi olla lyhyempi, niin että pystyisin karkottamaan niitä ruohonleikkuukoneen jyrinän avulla. Omenapuusta söivät juuret, niin että se kaatui tuulessa. Olin ehtinyt saada kuusi (6) omenaa. Ne syö kaikki kkukkien sipulitkin . Narsissit on ainoat mitkä ei kelpaa.

    Mun kohdalla maantieojassa on vielä villejä lupiineja, jotka mua stressaa. Pihalta olen ne jo onnistunut hävittämään. Vähän helpotti kun huomasin, että kirkolla oli lupiineja tienvarsi täynnä. En tunne niin suurta syyllisyyttä. Pihlaja-angervo saa vielä myös olla, kun se hävittää altaan sitkeät vuohenputket ja on niitä kauniimpi.

    Äänestä

No niin. Vattuun vaan kaiken maailman pihlaja-angervot. Ne juuret oli naapurin puolella, mutta se poltti ne. Sinun kannattaa polttaa se juurten sydän tuhkaksi asti, niin ei varmasti pieni siemenkään jää henkiin. Hyvä. Teepä se.

Äänestä
  • Aloittaja

    Polttaminen on hyvä juttu ja niin on sekin, että kaataa kiehuvaa vettä päälle. Täällä ihmetellään kun kahvipannun kanssa kastelen voikukkia. Mutta kun se on täynnä kiehuvaa vettä, niin se on ainoa keino pysyvään hävittämiseen.

    Äänestä

Annahan rehottaa.. Ihminen täällä on vieras lajike. Kasveja on ollut iät ajat ennen ihmistä. Et silleen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvä näkökulma. Sitäpaitsi liian jyrätty puutarha täällä maalla asemakaavan ulkopuolella on vähän oudon näköinen.

    Äänestä

Semmosta n. 30 senttistä klapia pätkit saunapesään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vaikuttaa liian pitkältä, kun kiuas on skamet mini. Sahapukissa on ne pitimet sopivalla kohtaa niin että kun ihan vierestä sahaa niin puu on sopivan mittainen. Pikkusauna on semmoinen söpö yhden hengen sauna 1,5m*1,5m. Joten pesällinen riittää lämmitykseen ihan hyvin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lounas.ajatus kirjoitti:

🤔🪓🪵 kun ostopuut ovat sinne liian pitkia. Vai revinkö maasta irti villiintyneitä pensaita. Ihailemani kaunis pihlaja-angervo on julistettu haittakasviksi ja se täytyy hävittää 2025 mennessä.

Toivottavasti Hän ei ajattele minua haittaihmiseksi! Luulisi, ettei tälläinen palstahöpöttely ketään häiritse. Voihan palstalle olla tulematta.🥰

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu