VANHIN KOSKAAN LÖYDETTY HEPREALAINEN KIRJOITUS

Associates for Biblical Research -järjestön (ABR) arkeologit ovat vastikään ilmoittaneet löytäneensä vuonna 2019 pienen lyijylevyn Eebalinvuorelta (läheltä Länsirannalla sijaitsevaa Nablusin kaupunkia, joka on raamatullinen Sikem). Noin 2 × 2 cm:n kokoinen levy löytyi jalanjäljen muotoisesta aitauksesta, jossa oli kaksi aiemmin esiin kaivettua alttaria, joista toinen oli toista vanhempi.
Lyijyä analysoimalla levy ajoitettiin välille 1400–1200 eKr., mikä sopii yhteen erämaavaelluksen varhaisen ajoituksen kanssa (1446 eKr. myöhäispronssikauden jaksojen I ja II aikana).
Alun perin teksti oli kirjoitettu taitetun levyn sisäpuolelle, joten levyä oli mahdoton avata tuhoamatta kirjoitusta. Tšekin tasavallassa sijaitsevan Prahan tiedeakatemian tutkijaryhmä selvitti piilossa olevan tekstin käyttäen edistyneitä kuvantamistekniikoita. ABR:n kaivauksien johtaja Scott Stripling tutkimusryhmineen käänsi tekstin, joka sisältää Israelin Jumalan nimen muodossa ”JHW” sekä kirouksen.
Liberaaliteologit olettavat, ettei myöhäispronssikauden jaksoina I ja II ollut olemassa aakkoskirjoitusta. Niinpä Raamattu on heidän mukaansa kirjoitettu Mooseksen jälkeen – mikä on vastoin Jeesuksen opetusta (Joh. 5:46). ABR:n löytö kumoaa epäilijöiden väitteet sekä Raamatun että Israelin kansan myöhäisestä syntyajankohdasta.
ABR:n löytö vahvistaa upeasti Raamatun jakeet 5. Moos. 11:29 ja Joos. 8:30. Niissä Raamattu kertoo, että pian Luvattuun maahan saapumisen jälkeen Israelille julistettiin siunaukset ja kiroukset Garissiminvuoren (siunaukset) ja Eebalinvuoren (kiroukset) laelta. Eebalinvuorelle Joosua rakensi alttarin Herralle ja uudisti Mooseksen kanssa solmitun liiton (Joos. 8:30).
On vaikea liioitella tämän muinaisesineen tärkeyttä. Erään lähteen mukaan se on ”yksi merkittävimmistä löydöistä, joita Pyhässä maassa on koskaan tehty”.
17442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vai on taas löytynyt uusi Lähi-idän paimentolaisheimon myyttisistä tarinoista kertova teksti. Semmosta. Mutta mitä ihmeen merkitystä sillä on meille täysijärkisille?

1Äänestä
  • Aloittaja

    Sinulle vajaa järkiselle ei Raamatusta ole mitään hyötyä mutta meille viisaille on ja meidän viisaus on Jumalasta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vain paimentolaisilta? Missä silloin oli teollisuus? Paperitehtaat ja autotehtaat ja Teknologiateollisuus? Voin vain sanoa, että tänäpäivänä on Israel edellä monessa teknologiassa.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Kannattaisi opetella edes yhdyssanasäännöt, jotka normaali-ihmiset oppivat jo esikoulussa.

    Et sitten tajunnut. Tarinat ovat paimentolaisajalta. Kerran kuuntelin seurakuntasalissa luentoa: "Israelin vuorijumalasta koko maailman Jumalaksi".

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kannattaisi opetella edes yhdyssanasäännöt, jotka normaali-ihmiset oppivat jo esikoulussa.

    Etkö muuta osaa sanoa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00004 kirjoitti:

    Et sitten tajunnut. Tarinat ovat paimentolaisajalta. Kerran kuuntelin seurakuntasalissa luentoa: "Israelin vuorijumalasta koko maailman Jumalaksi".

    Jumala antoi Moosekselle Siinain vuorella. Siellä Jumala antoi mm. luomiskertomuksen meille.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Etkö muuta osaa sanoa?

    Osaan. Onko sekin jäänyt epäselväksi?

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Jumala antoi Moosekselle Siinain vuorella. Siellä Jumala antoi mm. luomiskertomuksen meille.

    Ai, Jumala on antanut Moosekselle Siinain vuorella. Siiskö homoja molemmat?

    Nykyraamatun luomiskertomukset ovat kahdesta lähteestä: Pappiskirjasta ja Jahvistilähteestä. Siksi niissä on keskinäisiä ristiriitaisuuksia.

    1Äänestä

Arto ei uskalla koskaan laittaa lähteitä, joista hän kopioi juttujaan.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Et sinä usko niihin kuitenkaan, mutta jokaiseen evoluutio satusedän juttuun uskot, vaikka perusteet ovat huonot tai ei ollenkaan.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Et sinä usko niihin kuitenkaan, mutta jokaiseen evoluutio satusedän juttuun uskot, vaikka perusteet ovat huonot tai ei ollenkaan.

    Pyysin lähteitä. Miksi et uskalla laittaa niitä?

    Vastaan itse, että ilmeisesti Arto kopioi ne Luominen-Facebook-sivustolta, jossa on aivan höpölöpöjuttuja.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pyysin lähteitä. Miksi et uskalla laittaa niitä?

    Et sinäkään. Et uskalla esiintyä omalla nimellä et laittaa omaa kuvaasi mihinkään. Koska naamasi ei kestä päivänvaloa, koska kaikki väitteesi perustuu valheeseen.

    Mitä hyötyä sinulle on linkeistä kun et edes käy siellä. Minä olen antanut sinulle satoja linkkejä ja kuvia mutta et vain suvainnut vierailla siellä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vastaan itse, että ilmeisesti Arto kopioi ne Luominen-Facebook-sivustolta, jossa on aivan höpölöpöjuttuja.

    Järkeviä puheita. Kumoa ne kohta kohdalta, jos ne eivät pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Et sinäkään. Et uskalla esiintyä omalla nimellä et laittaa omaa kuvaasi mihinkään. Koska naamasi ei kestä päivänvaloa, koska kaikki väitteesi perustuu valheeseen.

    Mitä hyötyä sinulle on linkeistä kun et edes käy siellä. Minä olen antanut sinulle satoja linkkejä ja kuvia mutta et vain suvainnut vierailla siellä.

    Kyllä minä usein laitat lähteeni. Vierailisin mielelläni sivustoilla, josita kopioit juttuja, mutta et koskaan anna lähteitä. Nyt löysin itse huuhaalähteesi, siis Facebookista Luominen.

    1Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Järkeviä puheita. Kumoa ne kohta kohdalta, jos ne eivät pidä paikkaansa.

    Luuletko tosiaan, että minulla on aikaa ryhtyä kumoamaan kaikkia kyseisen sivuston höpölöpöjuttuja. Mutta anna yksi kerrallaan niin katsotaan.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arto777 kirjoitti:

Associates for Biblical Research -järjestön (ABR) arkeologit ovat vastikään ilmoittaneet löytäneensä vuonna 2019 pienen lyijylevyn Eebalinvuorelta (läheltä Länsirannalla sijaitsevaa Nablusin kaupunkia, joka on raamatullinen Sikem). Noin 2 × 2 cm:n kokoinen levy löytyi jalanjäljen muotoisesta aitauksesta, jossa oli kaksi aiemmin esiin kaivettua alttaria, joista toinen oli toista vanhempi.
Lyijyä analysoimalla levy ajoitettiin välille 1400–1200 eKr., mikä sopii yhteen erämaavaelluksen varhaisen ajoituksen kanssa (1446 eKr. myöhäispronssikauden jaksojen I ja II aikana).
Alun perin teksti oli kirjoitettu taitetun levyn sisäpuolelle, joten levyä oli mahdoton avata tuhoamatta kirjoitusta. Tšekin tasavallassa sijaitsevan Prahan tiedeakatemian tutkijaryhmä selvitti piilossa olevan tekstin käyttäen edistyneitä kuvantamistekniikoita. ABR:n kaivauksien johtaja Scott Stripling tutkimusryhmineen käänsi tekstin, joka sisältää Israelin Jumalan nimen muodossa ”JHW” sekä kirouksen.
Liberaaliteologit olettavat, ettei myöhäispronssikauden jaksoina I ja II ollut olemassa aakkoskirjoitusta. Niinpä Raamattu on heidän mukaansa kirjoitettu Mooseksen jälkeen – mikä on vastoin Jeesuksen opetusta (Joh. 5:46). ABR:n löytö kumoaa epäilijöiden väitteet sekä Raamatun että Israelin kansan myöhäisestä syntyajankohdasta.
ABR:n löytö vahvistaa upeasti Raamatun jakeet 5. Moos. 11:29 ja Joos. 8:30. Niissä Raamattu kertoo, että pian Luvattuun maahan saapumisen jälkeen Israelille julistettiin siunaukset ja kiroukset Garissiminvuoren (siunaukset) ja Eebalinvuoren (kiroukset) laelta. Eebalinvuorelle Joosua rakensi alttarin Herralle ja uudisti Mooseksen kanssa solmitun liiton (Joos. 8:30).
On vaikea liioitella tämän muinaisesineen tärkeyttä. Erään lähteen mukaan se on ”yksi merkittävimmistä löydöistä, joita Pyhässä maassa on koskaan tehty”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu