Ruoan tuotanto ei saa jäädä oppimattomien käsiin

Valtion olisi otettava ruoan tuotanto itselleen ja palkattava töihin vain korkeasti oppineet maataloustyöntekijät.

Ruoan tuotanto ei voi jäädä amatöörien käsiin tai sukutiloille.

Maatalous olisi kuin mikä muukin laitos toiminta, jossa valtion työntekijöitä ja valtion ohjelmia säännöstelläkseen ruoan tuotanto ja tehostaakseen sitä maan ajankohtaisiin tarpeisiin.

Siltä kantilta katsottuna yksityisten yrittäjien ruoan tuotanto ei ylittäisi kaupallisen rajan, mutta jäisi pieneksi tuotannoksi, itseään varten.
961422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Valtion olisi otettava yksityisiä peltoja itselleen lunastukseen.

Edessä on kanssa yksityisomaisuuden rajaminen EU standardiin.

Äänestä

"Kyllä, epäilemättä Suomen tuleva Maatalouden Laitos muistuttaa aika lailla CCCP:n sen ajan Kolhoosia".

Paitsi, että työntekijät eivät ole paikallisia asukkaita, mutta koulutettuja valtion työntekijöitä.

Äänestä
  • Miten talonpoika joka tarvii joka buosi sosiali apua uusien siementen hankintaa on pätevä yrittäjä

    Kanataa viljellä tuottavaa satoa ei sosiaalietuudella tuotetua näennäisesti kantavaa tuotetta johon haetaan vielä vienyitukea

    Äänestä

  • Siitä vaan melkonomit töihin.

    Äänestä

Markkinaarvo filosofia häviää keskusjohtoiselle valtion taloudelle.
Keskusjohto talous on tehokkaampaa.

..todellisuudessa voisivat molemmat olla eri tilanteiden ratkaisuja

peilataan kuitenkin nykyinen ymmärrys vallitsevasta järjestelmästä tarvittavaan tasapainottavaan ratkaisuun

Äänestä
  • Velkainen Lestijärvi olisi lopputulos. Venäjällä saadaan hyvät naurut kun Nevan kaupungin yläpuolella yritetään maataloutta valtavilla määrillä lannoitteita. Iivanoilla on maatalous Ukrainan rajalla. Porotaloutta niillä voi olla Murmanskissa, mutta sekään ei lähelläkään Suomen tasolla helikoptereineen ja moottorikelkkoineen.

    Äänestä

Aloittaja paljasti täydellisen tietämättömyytensä....

Äänestä
  • Samoin metsät kuuluu valtiolle eikä yksityisille ja kansahan on maksanut moneen kertaan kaiken mitä tukijullit omistaa.

    Äänestä

Mitä Stalin sanoikaan hyödyllisistä idiooteista....

Äänestä
  • Se oli Lenin.

    Äänestä

Nyt on eeUuun tartuttava toimeen. Asiita kuukkeloiressani , huomasin että ihan kansainvälisesti ollaan asiasta huolestuneta. Maatalous ukkoutuu ja vähillä jatkajilla on tosiaan huono kouluutustaso. Eikä tuu edes laajakaistaa pellon laitaan, mikä mahrollistais viimeisen huipputieron saamiseen sinne pelolle tai navettaan.

Äänestä

Euroopan maatalousministerit vaativat toimia viljelijöiden hyväksi.

Äänestä
  • Totta, tukiaiset eivät ole hyväksi maajusseille eikä niiden maksajille!

    Äänestä

  • Lomia tulossa myös jusseille.

    Äänestä

Kolhoosit aikoinaan halvaannuttivat Neuvostoliiton maataloustuotannon kehittymisen, kun työntekijöillä ei ollut mitään motivaatiota eikä kannustimia muuhun kuin työaikana työpaikalla oleskelemiseen.

Työläisten pihoilla ja puutarhoissa tuottama ja markkinoilla ja tuttaville myyty "pimeä" ruoka tuotti huomattavan suuren prosentin Neuvostoliiton elintarviketuotannosta hehtaarituottojenkin oltua kertaluokkaa suurempia kuin kolhoositiloilla.

Äänestä
  • Kolhoosien tehottomuus oli pientä siihen nähden, mitä olisi maatalous valtion virka- ja työehtosopimuksen ehdoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kolhoosien tehottomuus oli pientä siihen nähden, mitä olisi maatalous valtion virka- ja työehtosopimuksen ehdoilla.

    valtiossa kaikki on ammattimaista, mutta ruoan tuotanto ei ole
    jos kaikki on ammattimaista niin myös ruoan tuotannon pitää olla ammattimaista
    valtio joutuu uskoutumaan yksityisten käsiin
    varsinkin ruoan tuotannossa joka on kaiken alfa ja omeletti, alku ja loppu
    ainakin ruoan tuotannossa ei saisi perustaa yksityisten käsiin
    koska se olisi hallitsematon ala täynnä vaaroja
    siksi valtio ottaisi alan itselleen ja tekisi siitä ammattimaisen ja järjestäytyneen
    ihan niin kuin kaikki muutkin valtion laitokset nykyään

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Sain sarkasmin...

    Äänestä

Miksi idiootit tukijullit jättää paalit metsän reunaan karhujen revittäviksi? Jättäisivät lähemmäksi rakennuksia, eikä niitä kauaa kuskaisi vaikka pihaan, palkkaa apumiehen ellei naapurit auta toisiaan. Useimmilla mointa tarktoria niin eukko tai pennutkin voi tehdä työn, mutta helpompi vaatia vaan korvauksia.

"Viljelijä Eetu tyrmistyi: Karhun tekemät tuhot ovat ennen näkemättömät – ”Ei riitä tunnit, koneet eikä raha”
Karhu on aiheuttanut tuhansien eurojen tuhoja Eetu Kirpun peltolohkoilla repimällä rehupaalien suojamuoveja."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2fba84c0-862b-472f-b2bf-0ca4fabfee34

Ei riitä mitkään tukiaiset ja veronmaksajien rahat laiskoille tunareille.

Äänestä
  • Olet sairas....

    Äänestä

  • Minulle tuli yllätyksenä että heinäpaali alkaa kysyä muutaman päivän päästä käärimisestä.
    Kypsymisaikana niitä ei saa siirrellä.
    Jutun ongelmahan syntyy siitä että sadonkorjuuaika on sen verran lyhyt että juuri ja juuri saadaan rehu paaleihin.
    Kun niitä kerkeäisi siirtelemään on kypsymisvaihe meneillään ja karhuhan iski juuri tuona aikana.
    Ilmeiseti sinun mielestä viljelijän pitäisi ostaa vielä yksi traktori ja palkata yksi seskonkityöntekijä rehuntekoajaksi siirtelemään paaleja.

    Kun kiire hellittää ja kypsyminen on valmis niin silloin on aikaa hyvin siirrellä paaleja.

    Niin ja olen myös sitä mieltä ettei mitään tukiaisia laiskoille, eli työttömät töihin ja kaikki sosialituet työkykyisiltä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Minulle tuli yllätyksenä että heinäpaali alkaa kysyä muutaman päivän päästä käärimisestä.
    Kypsymisaikana niitä ei saa siirrellä.
    Jutun ongelmahan syntyy siitä että sadonkorjuuaika on sen verran lyhyt että juuri ja juuri saadaan rehu paaleihin.
    Kun niitä kerkeäisi siirtelemään on kypsymisvaihe meneillään ja karhuhan iski juuri tuona aikana.
    Ilmeiseti sinun mielestä viljelijän pitäisi ostaa vielä yksi traktori ja palkata yksi seskonkityöntekijä rehuntekoajaksi siirtelemään paaleja.

    Kun kiire hellittää ja kypsyminen on valmis niin silloin on aikaa hyvin siirrellä paaleja.

    Niin ja olen myös sitä mieltä ettei mitään tukiaisia laiskoille, eli työttömät töihin ja kaikki sosialituet työkykyisiltä pois.

    Tukijulleilla on keskimäärin monta traktoria, monet pentujen hupivälineinä. Paalit voi siirtää sitä mukaa kun valmistuu, mutta eikö pentuja ja eukkoa voi laittaa töihin ellei halua ulkopuolista palkata jos muka liian kiire. Poikamiehetkin voi auttaa toisiaan, kiire on vain tekosyy laiskuudelle. Ei niitä ainakaan metsän reunaan tarvitse jättää.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Helppo sanoa, kun et asiasta mitään ymmärrä. Jos yksi traktori paalaa ja käärii, jos on yhdistelmäpaalain. toinen siirtelee, kolmas etukuormaajalinen pitäisi olla vähintään lastaamassa peräkärriin ja viemässä paaleha pois. Kuorma on sidottava lyhyitäkin siirtymiä varten, se vie aikaa ja vaatii ammattitaitoa, ei mikään helppo homma ' lasten' tehtäväksi. Kauempana olevilta pelloilta matka vie aikaa, sitten kuorman sidonnan purku, kuorman purku, uuden hakeminen....Ei todellakaan tapahdu hetkessä. Ja tosiaan siirtoon on aikaikkuna joko vuorokauden sisään, tai sitten vasta kahden viikon päästä. Eli pellonreunaan siirtely on usein ainoa vaihtoehto tuon aikaikkunan puitteissa, ja ehkä joku kuorma tulee kotiinkin. Meillä on iso paalikärri, siihen mahtuu noin 30 paalia, joka on muutaman ruokintapäivän tarve. Eli sellaisiakin kuormia pitäisi ajaa lähemmäs 100 kpl, että kaikki paalit olisi kotona talveksi. Ja minkä määrän kenttää nuo kaikki paalit tarvitsisivat. Kyllä se vaan on edelkeen toimivampi ratkaisu, että suurin osa paaleista ajetaan kulutuksen mukaan pitkin talvea pois pelloilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ettehän te sido niitä pitkillekään matkoile, miksi sitten muka pellolla ja omalla pihatiellä ajaessa. Pelkkiä tekosyitä, kukaan täysijrkinen ei vie niitä metsänreunaan karhujen revittäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ettehän te sido niitä pitkillekään matkoile, miksi sitten muka pellolla ja omalla pihatiellä ajaessa. Pelkkiä tekosyitä, kukaan täysijrkinen ei vie niitä metsänreunaan karhujen revittäväksi.

    Kukaan täysjärkinen ei aja 600-1000 kg painoisia paaleja yleisellä maantiellä sitomatta tai jopa nostolaitojen sisällä. Huonolla tuurilla jopa sidottua kuormaa avattaessa paali on pudonnut ihmisen päälle, ja henki siinä menee. Tuokin heittosi osoitti, että et ymmärrä, mistä puhut.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Eihän tukijullit täysijärkisiä olekaan, ahneita laiskureitahan te olette. Äsken vasta oli lehdessä video sellaisesta kuormasta ja tukijullit kommenoi että aivan normaalia. Jokainen maalla liikkunut sen tietää itsekin.

    Mitä muuta voi odottaa kun pidätte normaalina, että tukijulli tukkii koko tien giljotiinilla, eikä mielestänne saa edes tuomita kun vastaantulija menettää henkensä.

Sulla on vahva usko, että valtio toimii tehokkaammin kuin yksityiset?

Ruokaa, joko valmiiksi eineksiä tai puolivalmiiksi, tehdään elintarviketeollisuudessa, joka sekin on yksityissektorin toimialaa. Työntekijät ovat alansa koulutettuja ammattilaisia.
Maatilojen rooli on raaka-ainetuotanto, joka sekään ei onnistu ilman osaamistaja en oikein usko, että valtion omistamilla tiloilla osaaminen olisi parempaa. Mihinkähän sellainen käsitys perustuu? Viljelijät ovat niinikään alansa koulutettuja ammattilaisia.

En usko, että valtio-omisteisuus lisää mitenkään em tekijöiden ammattitaitoa tai koulutustasoa.

Valtiolla jo nyt melkoinen rooli maatilojen raaka-ainetuotannossa rahoittajana. Näin koska jo luonnonolot ovat Suomessa monien raaka-aineiden tuottamiseen haasteellisia verrattuna eteläisimpiin maihin. Ei Suomi voi jättäytyä ruokaraaka-aineiden osalta pelkästään tuonnin varaan jo huoltovarmuusnäkökulmastakin asiaa katsoen.

Äänestä
  • Sen tehottamammin ei toimi mikään kuin suomalainen tukijulli.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sen tehottamammin ei toimi mikään kuin suomalainen tukijulli.

    Suomalainen duunari on tietenkin kaikkein tehottomin.

    Ja perustelut oli? Asiaahan et mitenkään tunne, mutta ...?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Suomalainen duunari on tietenkin kaikkein tehottomin.

    Tuntuu tosiaan ihmeelliseltä että suomessa on huutava tarve ammattitaitoiseen ja työhön kykenevään työvoimaan.
    Samaan aikaa on julmettu joukko porukkaa joille ei muka löydy työpaikkaa.
    Voi helvetti sanon minä, menkää töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Työpaikat ’huutavat’ ammattitaitoisen työvoiman perään, siis sellaisen, joista on pulaa.
    Sekatyömies ei sovellu sairaanhoitajaksi, kirvesmies ei lääkäriksi. Siivoojaksikaan ei näytä monikaan muu kuin maahanmuuttaja ’soveltuvan’.

    Sitten on vielä maantieteellinenkin näkökulma. Avoin osa-aikainen tai muu pienipalkkainen työpaikka on pk-seudulla, mutta siihen halukas/sopiva asuu Kainuussa. Jokainen ymmärtää, että hyvin harvalla on mahdollisuus ottaa ko työpaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tuntuu tosiaan ihmeelliseltä että suomessa on huutava tarve ammattitaitoiseen ja työhön kykenevään työvoimaan.
    Samaan aikaa on julmettu joukko porukkaa joille ei muka löydy työpaikkaa.
    Voi helvetti sanon minä, menkää töihin.

    Niinpä, miksi ei makseta osaamattomille yhtä suurta palkkaa kuin tukijullien tukiaiset, varmasti löytyisi työntekijät joka hommaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Niinpä, miksi ei makseta osaamattomille yhtä suurta palkkaa kuin tukijullien tukiaiset, varmasti löytyisi työntekijät joka hommaan.

    Joo tuota voisi kokeilla.
    Maksetaan työntekijälle 50 000€ tuki ja hänen pitää sitten hankkia itse työssä käytettävä cnc sorvi tai pyöräkone tai rekka.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Joo tuota voisi kokeilla.
    Maksetaan työntekijälle 50 000€ tuki ja hänen pitää sitten hankkia itse työssä käytettävä cnc sorvi tai pyöräkone tai rekka.

    Mikä ettei kun saa ensin sen tehtaan ja sata ha metsää perintönä ja ostettua vaikka toiset sata hehtaaria verovähennyksillä ja tuilla. Tukiaiset tietenkin paljon suurempia sorvaajille, tuo 50 000€ sopii esim siivoojalle.

    Äänestä

  • tiede kehittyy ja sen takia joka tapauksessa kaikki maatilalliset yrittäjät olisi istutettava koulupenkille hallitsemaan laajaa kenttää

    eikä sekään riitä!

    pitää olla järjestäytyneempää ammattimaisuutta, jossa kullakin työntekijällä on aika pieni mutta tärkeä rooli maatilalla

    nykyään yrittäjät uutisten mukaan masentuvat työtaakasta ja tappavat itseään
    yksi ihminen ei ehkä pysty hallitsemaan kaikkia toimikenttiä ja sen olisi jaettava työtä muiden kanssa

    siihen istuu hyvin työpaikka ajattelu, jossa monia työntekijöitä kukin suorittamassa omia työtään eikä koko maatila olisi vain yhden isännän käsissä
    silloin maataloustyö olisi inhimillistä ja ennen kaikkea ammattimaista

    se olisi valtion laitos kaikkineen eikä yksityissektori, jota on vaikea kontrolloida ja voi saada takapakkia milloin vain, jos yritys ei toimi

    valtion kannalta ei saisi tulla takapakkia, koska pelissä on liikaa
    siksi jo siksi valtio ottaisi ohjakset täysin itselleen

    mutta miksei voi jättää toisia tiloja omavaraisiksi vaihtoehdoksi

    Äänestä

Sais ny edes suomalaisia työntekijöitä maatiloille,eipä taitas kuukautta enempää ruokaa riittää jos toteutuisi edellä mainittu asia

Äänestä
  • Valtion myytävä tilat oikeille yrittäjille mitkä ei tarvitse tukiaisia, laiskojan ja oaamattomien tukijullien touhut on nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Valtion myytävä tilat oikeille yrittäjille mitkä ei tarvitse tukiaisia, laiskojan ja oaamattomien tukijullien touhut on nähty.

    Harmittaahan se kun ruplalla ei saa enää mitään....

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Harmittaahan se kun ruplalla ei saa enää mitään....

    Harmittaahan se tukijulleja kun eivät saada myydä enää tukiaisilla ostettuja maita ryssille.

    Äänestä

  • Isäntä puhuu niinkuin mainittu suomalaisuus ei koskisi häntä itseään. Peukalo keskellä... sen takia varmaan ulkomaalaisia tarvitaankin jokaisella suuremmalla tilalla. Vai ?

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Isäntä puhuu niinkuin mainittu suomalaisuus ei koskisi häntä itseään. Peukalo keskellä... sen takia varmaan ulkomaalaisia tarvitaankin jokaisella suuremmalla tilalla. Vai ?

    Ulkomaalaisiin työntekijöihin on vain yksi syy, ja se on, että kotimaiset työntarvitsijat ei edes hae tilatyöntekijöiden paikkoja. Miten palkkaat haluttoman suomalaisen? Ilmeisesti kortistossa tienaa paremmin, ei tarvitse nousta aikaisin eikä tehdä töitä joka säällä.

    Äänestä

Eihän tukijullit täysijärkisiä olekaan, ahneita laiskureitahan te olette. Äsken vasta oli lehdessä video sellaisesta kuormasta ja tukijullit kommenoi että aivan normaalia. Jokainen maalla liikkunut sen tietää itsekin.

Mitä muuta voi odottaa kun pidätte normaalina, että tukijulli tukkii koko tien giljotiinilla, eikä mielestänne saa edes tuomita kun vastaantulija menettää henkensä.

Äänestä

Eihän tukijullit täysijärkisiä olekaan, ahneita laiskureitahan te olette. Äsken vasta oli lehdessä video sellaisesta kuormasta ja tukijullit kommenoi että aivan normaalia. Jokainen maalla liikkunut sen tietää itsekin.

Mitä muuta voi odottaa kun pidätte normaalina, että tukijulli tukkii koko tien giljotiinilla, eikä mielestänne saa edes tuomita kun vastaantulija menettää henkensä.

Äänestä

Eihän tukijullit täysijärkisiä olekaan, ahneita laiskureitahan te olette. Äsken vasta oli lehdessä video sellaisesta kuormasta ja tukijullit kommenoi että aivan normaalia. Jokainen maalla liikkunut sen tietää itsekin.

Mitä muuta voi odottaa kun pidätte normaalina, että tukijulli tukkii koko tien giljotiinilla, eikä mielestänne saa edes tuomita kun vastaantulija menettää henkensä.

Äänestä

Eihän tukijullit täysijärkisiä olekaan, ahneita laiskureitahan te olette. Äsken vasta oli lehdessä video sellaisesta kuormasta ja tukijullit kommenoi että aivan normaalia. Jokainen maalla liikkunut sen tietää itsekin.

Mitä muuta voi odottaa kun pidätte normaalina, että tukijulli tukkii koko tien giljotiinilla, eikä mielestänne saa edes tuomita kun vastaantulija menettää henkensä.

Äänestä

Eihän tukijullit täysijärkisiä olekaan, ahneita laiskureitahan te olette. Äsken vasta oli lehdessä video sellaisesta kuormasta ja tukijullit kommenoi että aivan normaalia. Jokainen maalla liikkunut sen tietää itsekin.

Mitä muuta voi odottaa kun pidätte normaalina, että tukijulli tukkii koko tien giljotiinilla, eikä mielestänne saa edes tuomita kun vastaantulija menettää henkensä.

Äänestä

Eihän tukijullit täysijärkisiä olekaan, ahneita laiskureitahan te olette. Äsken vasta oli lehdessä video sellaisesta kuormasta ja tukijullit kommenoi että aivan normaalia. Jokainen maalla liikkunut sen tietää itsekin.

Mitä muuta voi odottaa kun pidätte normaalina, että tukijulli tukkii koko tien giljotiinilla, eikä mielestänne saa edes tuomita kun vastaantulija menettää henkensä.

Äänestä

Eihän tukijullit täysijärkisiä olekaan, ahneita laiskureitahan te olette. Äsken vasta oli lehdessä video sellaisesta kuormasta ja tukijullit kommenoi että aivan normaalia. Jokainen maalla liikkunut sen tietää itsekin.

Mitä muuta voi odottaa kun pidätte normaalina, että tukijulli tukkii koko tien giljotiinilla, eikä mielestänne saa edes tuomita kun vastaantulija menettää henkensä.

Äänestä

Nyt pitäisi nopeasti lisätä maataloustukia.

Äänestä
  • Kyllä, tukijullit saa maksaa toisilleen tukia niin paljon kuin haluavat, työläisten ei niitä kuulu kustantaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kyllä, tukijullit saa maksaa toisilleen tukia niin paljon kuin haluavat, työläisten ei niitä kuulu kustantaa!

    Viljelijöiden ei kuulu kustantaa työttömien ylettömiä korvauksia. 400 000 työtöntä ja korvaukset miljardeja.

    työläiset ei kustanna mitään työttömänä.

    Äänestä

  • Osuit naulan kantaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Viljelijöiden ei kuulu kustantaa työttömien ylettömiä korvauksia. 400 000 työtöntä ja korvaukset miljardeja.

    Ette te tukijukllit mitään kustanna edes itsellenne, olette miljardien rasite veronmaksajille joka vuosi.

    Äänestä

tilat valtiolle,
tilat on maksettu jo monta kertaa,
tilalle kiinalaisia torppareiks,

saadaan tuottoa ilman tukiaisia,
päin vastoin, saadaan verotuloja,
riittää rahaa lapsille, vanhuksille ja sairaille...

Äänestä
  • Voi voi kaunakkoa...

    Niin kauan on asiat hyvin kun kateellisia riittää!

    Äänestä

  • Kiinalainen kuli on paras kuli.

    Äänestä

  • Mieluummin thaimaalaisia, ovat ahkeria, lempeitä ja rehellisiä, tukijullien vastakohtia. Toki kiinalaisetkin parempia kuin tukijullit.

    Äänestä

Kyll kateellisia riittää!

Äänestä
  • Onnelsi teitä tukijulleja on vain 40 000, mutta tavattoman kalliiksi tulette veronmaksajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Onnelsi teitä tukijulleja on vain 40 000, mutta tavattoman kalliiksi tulette veronmaksajille.

    Lopeta ihmeessä syöminen. Neljäntenä päivänä maksat ruuasta mitä pyydetään....

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Lopeta ihmeessä syöminen. Neljäntenä päivänä maksat ruuasta mitä pyydetään....

    Lopeta ihmeessä ruuantuotanto. Neljäntenä päivänä alat tuottaa markkinaehtoisesti tukien loputtua kun ei ole varaa törsätä nykyiseen malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Lopeta ihmeessä ruuantuotanto. Neljäntenä päivänä alat tuottaa markkinaehtoisesti tukien loputtua kun ei ole varaa törsätä nykyiseen malliin.

    Miltäs tuntuu törsä?

    se pittee einarin ......lopettaa....ryyppääminen ....ja vötkyily...ja kiittää suomalaista viljelijää hyvästä ruoasta...

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Miltäs tuntuu törsä?

    se pittee einarin ......lopettaa....ryyppääminen ....ja vötkyily...ja kiittää suomalaista viljelijää hyvästä ruoasta...

    Sinähän sen tukijullina tiedät jos muistat mitään kun nollaat muistisi jatkuvasti ryyppäämällä. Koko talvi pelkkää ryyppäämistä laiskoilla tukijulleilla.

    Äänestä

EU:n maatalouspolitiikka perustuu yksityisiin maataloustuottajiin ja heidän ylläpitämiin maatiloihin.
Valtio-omisteinen maatalous liittyy kommunistisiin talousjärjestelmiin.

Äänestä
  • Suomessa tuntuu olevan kommareita...

    Äänestä

  • EU:ssa ja etenkin Suomessa maatalous perustuu tukijullien loisimiseen veronmaksajien rahoilla. Jos tukijullit ei pärjää ilman valtavia tukiaisia niin tilat valtiolle ja tukijullit töihin 8€/h tai myydään sellaisille jotka pärjää.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Suomessa tuntuu olevan kommareita...

    Ainakin 40 000 tukijullilahtaria liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    EU:ssa ja etenkin Suomessa maatalous perustuu tukijullien loisimiseen veronmaksajien rahoilla. Jos tukijullit ei pärjää ilman valtavia tukiaisia niin tilat valtiolle ja tukijullit töihin 8€/h tai myydään sellaisille jotka pärjää.

    Millä perusteella voidaan pakottaa "tukijulli" töihin 8€ tuntipalkalla?
    Eihän sosialitukia nauttivia sosialipummejakaan saada töihin 8€ tuntipalkalla.
    Ja kun puhutaan huippuammattilaisita niin palkkahan lähtee sieltä 20 -30€ korvilta per tunti.
    Ylitöitähän ei tarvitse tehdä joten nykyinen määrä työntekijöitä ei riitä joten kerro työntekijämäärä ainakin kolmella.
    Sitten tarvitaan työnjohto sillä eihän duunari tee päätöksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Niinhän te maksatte huippuammattilaisille ukrainalaisillekin 8€/h, jos sitäkään. He sentään osaavat kotimaassaankin viljellä kannattavasti ilman tukiaisia, mutta idiootti suomalainen tukijulli ei.

    Jopa naapurimaissa osaavat viljellä ilman kansallisia tukiaisia, mutta Suomessa ei, täytyy siis tilat ottaa osaavampiin käsiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Helsingin yliopisto on paska laitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Niinhän te maksatte huippuammattilaisille ukrainalaisillekin 8€/h, jos sitäkään. He sentään osaavat kotimaassaankin viljellä kannattavasti ilman tukiaisia, mutta idiootti suomalainen tukijulli ei.

    Jopa naapurimaissa osaavat viljellä ilman kansallisia tukiaisia, mutta Suomessa ei, täytyy siis tilat ottaa osaavampiin käsiin.

    Juu juu ja raksalla porukkaa 5€/h.
    Onko tuos sitten minimi mitä suomalaiselle kuuluisi maksaa, meinaan jos suomalainen maataloustyöntekijä joutuisi tekemään samalla palkalla kuin ukrainalainen?
    Katos kun suomalaisen ei ole pakko tehdä työtä, senhän te olette opettaneet kaikille.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    No eihän tukijullit ja muut lahtarit töitä tee, loisivat vaan tukiaisilla ja muiden työllä, mieluiten alipalkattujen matujen töillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Suomessa tuntuu olevan kommareita...

    ..se vain tuntuu siltä

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    ..se vain tuntuu siltä

    Tukijullit ovat kuin kommarit kolhoosissa, valtio maksaa kaikki kulut, mutta täällä ottavat lisäksi itse kaikki voitot niin tuotantoeläimistä, peltokasveista kuin metsistäkin ja miljardien tukiaiset päälle, vain mielikuvitus rajana mistä kaikesta maksetaan.

    Äänestä

  • Mitä eu:n maatalouspolitiikka tähän kuuluu ? Nykyaikainen tila on mukana 3-4 eri yhtiössä ja hankintarenkaassa. Perheviljelmistä puhutaan mainoksissa ja poliittisissa tilaisuuksissa maallikoille.

    Äänestä

Arvostelijat voisi näyttää mallia, ottaa pankista lainaa ja ostaa maatilan ja alkaa rikastumaan, ja tietysti jättää maataloustuet hakematta kun ovat sitä mieltä että ilmankin pärjää.

Äänestä
  • Menepä laiska vätys vaikka Ruotsiin ottamaan mallia miten pärjäävät ilman kansallisia tukiaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Menepä laiska vätys vaikka Ruotsiin ottamaan mallia miten pärjäävät ilman kansallisia tukiaisia.

    Arvostelu ilman omaa näyttöä tai kompetenssia aiheeseen on pelkkää suunsoittoa ilman minkäänlaista pätevyyttä aiheeseen. Eli siitä vaan näyttämään mallia miten tehdään maatalousbisnestä ja rikastutaan, ja tietysti omilla arvoilla eli ilman tukia.

    Äänestä

  • Sitä olen itsekin ihmetellyt, miksei kadehtijat osta itselleen maatilaa, kun sellaisia kultakaivoksia ovat. Itse laiskana tukijullina teen töitä vuodessa vaan 365 tai 366 päivää.
    Duunarithan ne ahkerasti tekevät enemmän ja jäävät työajan jälkeen automaatttisesti jatkamaan päivää. No, se hyvä puoli tässä on, ettei itseltä ruoka lopu, kun rajat sulkeutuu ja tuonti loppuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Menepä laiska vätys vaikka Ruotsiin ottamaan mallia miten pärjäävät ilman kansallisia tukiaisia.

    Sitä olen itsekin ihmetellyt, miksei tukijullit käy naapurimaissa ottamassa oppia kun eiuvät itse osaa. Ukrainalaisakin ollut vuosia töissä, voisivat opettaa. Se on se laiskuus, kun on miljardien tukiaiset niin ei tarvitse tehdä tuottavasti, eikä edes itse tehdä mitään, teettää vaan muilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Arvostelu ilman omaa näyttöä tai kompetenssia aiheeseen on pelkkää suunsoittoa ilman minkäänlaista pätevyyttä aiheeseen. Eli siitä vaan näyttämään mallia miten tehdään maatalousbisnestä ja rikastutaan, ja tietysti omilla arvoilla eli ilman tukia.

    Kaikki muut osaa paitsi ei suomalaiset tukijullit, Tilat vaan valtiolle kun ette kerran osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Kaikki muut osaa paitsi ei suomalaiset tukijullit, Tilat vaan valtiolle kun ette kerran osaa.

    Sitä olen itsekin ihmetellyt, miksei kadehtijat osta itselleen maatilaa. Raha odottaa noutajaansa!

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Sitä olen itsekin ihmetellyt, miksei tukijullit käy naapurimaissa ottamassa oppia kun eiuvät itse osaa. Ukrainalaisakin ollut vuosia töissä, voisivat opettaa. Se on se laiskuus, kun on miljardien tukiaiset niin ei tarvitse tehdä tuottavasti, eikä edes itse tehdä mitään, teettää vaan muilla.

    Sitä olen itsekin ihmetellyt, miksei kadehtijat mene vieraille töihin kun eivät pärjää maajusseina omillaan, vaan 1€ tuotteesta pitää maksaa 2-3€ tukaisia. Raha odottaa noutajaansa teollisuudessa!

    Äänestä

Eli huonon kirjoitustaidon omaava aloittaja haaveilee jonkinlaisesta Neuvostoliittolaistyylisestä valtiojohtoisesta ja valtion organisoimasta maataloustuotannosta?
Hyvinhän se siellä menikin...viisivuotisssuunnitelmien sadot tuplaantuivat vuosittain...paperilla.
Kaupoissa kylläkin oli vähän vähemmän tavaraa ja valikoimia, eli usein ei oikein mitään.
Tuollaista kannattaa tavoitella!

Äänestä
  • Joko ruplan romahdus tuntuu kukkarossa kun noin olet hermostunut.....

    Äänestä

  • Tukijullit haluaa tosiaan samanlaisen elintason itselleen ku haluavat valtion maksavan palkkansa ja kaikki kulut :D

    Äänestä

kausityövoima tulee ennenaikojaan...

Äänestä

Ruoan tiotanto ei ole koskaan oppimattomien käsissä ollutkaan, joten miksi mennä heikentämään muutoksilla tilannetta. Ei tämä heikko kannattavuus viljelijän taidoista ole kiinni, vaan vääristyneestä kustannusrakenteesta.

Äänestä
  • Nimen omaan, tuhlaamisesta kun eivät joudu itse maksamaan, ei mikään muukaan yritys toimisi kustannustehokkaasti tuolla tavalla.

    Äänestä

Hyvä idea. Törsät halusivat jo 90 vuotta sitten Saksan ja Italian mallia kun ei kolhoosit kelvanneet. Nyt riehuvat tukijussit ympäri Eurooppaa huutaen Putinia apuun.

Äänestä
  • Hyvin näkee ettei tukijulleja työt paina ja ylisuuret muiden maksamat traktorit aivan liian mukavia huviajeluun. Vieraaseen työhön hankkimaan elantonsa ja sellaiset traktorit mitä varaa omalla rahalla ostaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtion olisi otettava ruoan tuotanto itselleen ja palkattava töihin vain korkeasti oppineet maataloustyöntekijät.

Ruoan tuotanto ei voi jäädä amatöörien käsiin tai sukutiloille.

Maatalous olisi kuin mikä muukin laitos toiminta, jossa valtion työntekijöitä ja valtion ohjelmia säännöstelläkseen ruoan tuotanto ja tehostaakseen sitä maan ajankohtaisiin tarpeisiin.

Siltä kantilta katsottuna yksityisten yrittäjien ruoan tuotanto ei ylittäisi kaupallisen rajan, mutta jäisi pieneksi tuotannoksi, itseään varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu