Onko joltain viime aikoina peritty liikaa maksettua asumistukea takaisin, mulla maksettiin liikaa helmikuusta elokuuhun ja laitoin siitä itse ilmoituksen elokuun lopulla, mainitisin myös että maksan kaiken takaisin ja antakaa maksuohjeet. Ja asumistuki siis katkaistiin syyskuun alusta mutta mitään muuta ei ole sen jälkeen asiasta kuulunut. Onko siellä vaan ruuhkaa...?
Liikaa maksetu asumistuen perintä, milloin alkaa ?
Anonyymi-ap
411953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Voi olla ruuhkaa. Tai sitten voi olla, että ei tule edes takaisinperittävää. Aina sitä ei määrätä. Asumistuen säännöt ovat hyvin monimutkaiset. Etuusohje on 87 sivua, ja sisältää vain tiivistyksen perustapauksista. Läheskään kaikissa tilanteissa, joissa asiakas luulee olevan takaisinperintää edessä, sitä ei kuitenkaan tule.
Ammuit sitten ittees perseeseen ilmoittamalla tuosta liikamaksusta. Jos jätetään kirosanat ja navan alapuoliset kehon osien nimet sanomatta niin minulla ei ole tuohon mitään sanottavaa.
Takaisinperinnästä pitää tehdä ensin valituskelpoinen päätös ja se voi alkaa vasta sitten kun tuo päätös on lain voimainen. Jos valittaa päätöksestä ensin SAMuun ja sitten vielä vakuutusoikeuteen niin perinnän aloittaminen saattaa kestää kolmenkin vuotta kuten minulla aikoinaan kävi, kaiken lisäksi vakuutusoikeus puolitti tuon takaisin perittävän määrän, korkoahan tuolle ei kerry.
®167-176
Siinä on eläkeläisuunon kaksinaismoralismia. Kelaa syytellään ummetlammet epärehelliseksi mutta jos asiakas saa liikaa etuutta sen voi pitää hyshys itsellään.
Kelan päätöksistä on valitusoikeus mutta ei valitusvelvollisuutta eikä asiakkaalla ole muutakaan velvollisuutta hoitaa Kelan virkamiesten virkatehtäviä ilmoittamalla Kelan virheestä joka on tehty asiakkaan eduksi. Tuosta on hallinto-oikeuden päätös jossa kyseessä oli tilanne että sossu oli maksanut liikaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10342971/voitin-sossun-hallinto-oikeudessa
Aikoinaan omassa asuamistuen takaisinperinnässä oli selvä Kelan virhe vaikka se ei sitä tunnustanutkaan. SAMU eli se vasemman jalan saappaista koottu Kelan perskärpänen johon ensin pitää valittaa käsitteli asiaa vuoden ja hylkäsi valituksen. Vakuutusoikeudessa käsittely kesti lähes 2 vuotta ja takaisin perittävä määrä puolittui.
®167-176
Nuo virkanilkit on siitä ihmeellisiä otuksia että sanovat että päätöksestä saa valittaa. Sitten kun valittaa ja voittaa niin niillä on naama norsunvitulla pitkän aikaa. Onneksi ei enää tarvitse katsella norsunvitun näköisiä naamoja kun asiat voi hoitaa etänä.
®167-176
Juu, ei minulla ole mitään moraalia.
®167-176
Eikä mitään muutakaan
Sapelidemokratiassa annetaan prosenteilla tai otetaan. Mittakaava ei ole aivan tuommoinen kuin minkälaisena se tuolla kaupan hyllyllä näyttäytyy.
- circusteater-
Aloittaja tässä...perittävä summa on 1800e eli käytönnössä kaikki mitä on maksettu :D ....no, mistäpä sitä tietää että homma hukkuu massaaan ja ei koskaan peritä
Takaisinperintäpäätös tulee varmasti, ennemmin tai myöhemmin.
Ennen päätöstä siinä on kuuleminen eli sinulta kysytään mistä liikamaksu johtuu ja miten aiot maksaa sen. Tuossa kuulemislomakkeessa oli aikoinaan liian vähän vaihtoehtoja joten jouduin kirjoittamaan siihen että liikamaksu johtuu Kelan virheestä ja maksutavan kohdalle kirjoitin isolla EN MAKSA kun ei siinä sellaista vaihtoehtoa ollut.
Sitten tulee päätös jossa on mukana valitusosoitus ja valitusaika, taitaa olla 30+7 päivää ja ellet valita niin takaisinperintä voi alkaa tuon valitusajan päättymisen jälkeen kun takaisinperintäpäätös on saanut lain voiman, jos valitat niin päätös ei saa lain voimaa eikä perintää voi aloittaa. Tuossa on syytä huomioida se että Kelan virkanilkit ei aina noudata lakia.
Valittamalla päätöksestä saat jopa 3 vuotta korotonta maksuaikaa.
®167-176
Joo..no laitoin jos siinä omassa ilmoiotuksessa että maksan kaikki takaisin, laittakaa maksutiedot. Noh, se on heidän ongelma jos pitää pyroksatisoida kaikki...kyllä ne maksutiedot joskus tulee
Virkanilkeiltä ei onnistu suhupierukaan ilman byrokratiaa 😁 😆 😅 😂 🤣
®167-176
Pikkukersan tasolla oleva eläkeläispelle🥵
Hyvä näin.
Jos et ole ensikertalainen, tuo alkaa täyttää petoksen merkit.
Digitalisatiossa ei ole vielä valmista täydelliseen vastuuttomuuteen kommentoida että se maksoi liikaa. Siitä on jokin kappalekin olemassa youtubessa. Liikaa.
Eihän tuo ole muuten mahdollista kuin että olet jättänyt tulojasi ilmoittamatta? Lyhyt aika on päätöksestä katkaista, joten odottele. Miksi et ilmoittanut heti helmikuussa? Kela saattaa maksaa yhdeltä kuukaudelta liikaa tukea esimerkiksi työllistymisen vuoksi, mutta aina se perii sen takaisin noin kuukauden kuluessa. Muutamn kerran on minulle käynyt niin.
Petos
Ööö...siis joo jäi ilmoittamatta mutta ilmoitin sitten elokussa ja pyysin maksutiedot että maksan koko summan kerralla pois. Mikä ongelma ?
Ongelma on rikoslaki 36 luku
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L36
Petoksen 1§ ja törkeän petoksen 2§ yritys on rangaistava mutta lievää petosta 3§ saa yrittää ilman rangaistusta.
En kyllä usko että tuosta petossyytettä tulee ja jos tulee niin kakkua ei ole leivättömän pöydän ääressä tarjolla, ei edes kahvia ja pullaa vaan korkeintaan pikkusakot.
®167-176
No ei tuossa aloittajalla mitään sanktioita todellakaan ole tulossa koska on vielä maksuhalujakin, siellä on vaan kiireitä tai vastaavaa ja siksi ei ole vielä maksukehoitusta.
Ei rikoksen tunnusmerkkien täyttyminen riipu maksuhaluista ja itsensä ilmiantaminen voi olla korkeintaan lieventävä asianhaara. Tosin tuossa saattaa olla lievän petoksen yritys josta ei ole laissa säädetty rangaistusta, en tiedä noita euromääriä mutta voi se olla tavallinenkin petoksen yritys joka on rangaistava.
Pöpilän jallituksella jota myös Sipilän Hallitukseksi kutsuttiin oli vireillä tehokkaan katumisen lakihanke jossa olisi poistettu sanktiot veroparatiisiherroilta jos he olisivat tunnustaneet rötöksensä ja maksaneet veropetoksella välttämänsä verot jälkikäteen.
Hankkeelle oli Eduskunnan enemmistön tuki ja sen läpimenoa pidettiin täysin varmana ja siksi hätäisimmät ja hölmöimmät veroparatiisiherrat tunnustivat rötöksensä ja maksoivat veropetoksella välttämänsä verot jälkikäteen.
Hommassa kävi lopulta todella köpelösti sillä tuo laki ei mennyt läpi perustuslakivaliokunnassa ja nuo hölmöimmät ja hätäisimmät veroparatiisiherrat saivat normaalit veropetostuomiot.
®167-176
Exä (letkujätkä) jätti lähes vuoden vuokrat aikannaan maksamatta ja nosti Kelan asumistukea.
Sittemmin vuoden kuluttua ihanassa uusperheyhteisössämme ylläripylläri minä ja aikuinen lapseni myös eli koko ruokakunta, päästiin
maksamaan herran petosta monta vuotta.
Kyllä se melkein heti tuli Kelalle ilmi.
Etuuden takaisinperintä.
Oli kyllä hieno mies. Miehekäs temppu. Yks niistä.
Tietoa aiheesta
https://www.kela.fi/etuuksien-takaisinperinta
Saispa virkanilkin mulqqusta
67w eläkeläisämmä
Olisin sinun siassasi ostanut liikaa maksetulla asumistuella OLUTTA
Aloittaja tässä, tänään tuli viimein perintäilmoitus ja laitoin maksusuunnitelman vetämään.
AP: Eli tässä tuli lopulta päätös että nykyisestä asumistuesta vähennetään velkaan 40e/kk. Noh, nyt kun kuitenkin olen työttömänä ja tulen varmaan olemaan eläkkeeseen asti niin joudun hakemaan toimeentulotukea ja tuo 40e huomioidaan siinä...eli kela maksaa tuon asumistukivelan itse itselleen tuolla 40e/kk lyhennyksellä ja hyväksymällä se menoiksi tt-tuessa :D
Hyvä Suomi ja KELA!
Ei se ihan noin mene : ) Toimeentulotuki ei korvaa kaikkia asumismenoja. Uudet säännöt tullut voimaan 1.4.2024 https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maara
Mulla menee vuokra 15€ yli kuntarajan...
Ja saan siis noin 280€ toimeentulotukea käteen..eli kyllä kela maksaa ne rästit :P
Ps. Kelan asumistuen perintäpäätöksessä kyllä lukee ettei uudesta asumistuesta vähennetä jos hakee tt-tukea, ne laittaa sen siinätapauksessa perintään. Mutta mulla näemmä menee sitten näin..ottavat edelleen ja hyväksyvät menoiksi.
Ei pidä paikkaansa! Kelan toimeentulotukea ei voi saada vuokravelkaan.
Missä sanotaan vuokravelka? No ei missään...
Kela maksaa näköjään vielä asumistuen samansuuruisena kuin viime vuonna, vaikka siirrytty ylempään kalleusluokkaan. Peritäänkö liikaamaksettu takaisin, vai muuttuuko tuki vasta vuositarkastuksessa.
Muutos tulee voiman vuositarkistuksen yhteydessä, takaisinperintää ei tule.
Kyllä kuule tulee. Eiköhän suurimmalla osalla vuokra ja eläkekin nousseet, joten tarkitus on tehtävä vuoden vaihteessa 2025.
Eläke nousi mutta ei niin paljoa että olisi aiheuttanut välitarkistuksen, vuokra nousee vasta kesäkuussa jolloin on myös vuositarkistus. Päätökset ovat voimassa siihen saakka kunnes tarkistus tehdään tai asumistuen maksu lakkaa, tuen määrää ei voi muuttaa takautuvasti.
"tuen määrää ei voi muuttaa takautuvasti" kyllä sitä vaan voidaan muuttaa, jos on syytä. Esim. eläketulot ovat nousseet vuoden vaihteessa niin paljon, että tuen määrä vähentyisi. Kun vuoden kuluttua haet määräaikaistarkistusta, tuki tarkistetaan tämän vuoden alusta.
Älä vänkää...kelalla on ihan summat määrätty milloin pitää saajan ilmoittaa lisätuloisya ja menoista. Jos nuo ei ylity/alitu niin se on kelan asia maksaako liikaa jne
Eläkeläisen asumistuki tarkistetaan 2 vuoden välein.
Jos tulot tai menot ylittävät kelan antamat rajat, pitää tarkastusta pyytää heti. Jos muutokset ovat pienemmät, vuositarkastuksen yhteydessä kela laskee uuden tuen määrän, joka alkaa tarkastuspäivästä, ei takautuvasti.