Segosigo SegoSego Perez - ja loppuiko ajot?

Tuomioni F1 kisasta:

Meksikon GP on kalenterissa sijoitettu aina lähimmälle viikonlopulle Día de Muertos -juhlan (Vainajien päivä) kanssa.

Kyse on suomalaisen juhannuksen ja pyhäinpäivän epäpyhästä liitosta.

Tänä vuonna oli tarkoitus juhlia myös tasavallan oman idiootin, Sergio Pérezin, voittoa kotikisassaan.

Typerys Pérez ei tehnyt mitään laskeakseen odotuksia. Hän halusi valaa uskoa omiin heikkoihin mahdollisuuksiinsa.

Tai ainakaan mikään muu ei selitä, miksi idiootti kisan startissa syöksyi todellisella kamikaze-hengellä paalutyttö Charles Leclercin ulkopuolelle.

Kun surkean Pérezin tallikaveri mestarillinen Max Verstappen oli valinnut sisäkaistan, ei Leclercille jäänyt enää muuta mahdollisuutta kuin hakeutua meksikolaisen kylkeen.

Red Bull loikkasi parin metrin korkeuteen ja tuli sieltä rymisten alas.

F1-auto ei kestä sellaista.

"Tila aukeni"
Kotiyleisön sankarin kisa oli ohi parin sadan metrin kiihdytyksen jälkeen.

– Tämä on todella surullinen päivä. Näin, että minulle aukeni tila ja päätin vain mennä siihen, vajaalla käyvä Pérez sanoi tuoreeltaan Viaplayn haastattelussa.

Totta on, että Leclercin ulkopuolella oli tilaa. Mutta sitä ei ollut enää, kun rata kääntyi oikealle. Sen ikänsä Hermanos Rodríguez -radalla ajaneen typerys Pérezin olisi pitänyt muistaa.

Meksikolaisen palli Red Bullin kakkoskuskina heiluu nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Urheilutoimenjohtaja Helmut Marko on paaluttanut, että vätys Pérezin pitää hoitaa MM-sarjan kakkostila kotiin.

Red Bull ei ole koskaan saanut kuljettajien sarjassa kaksoisvoittoa. Jos töhö-Pérez sen nyt sössii, joutuu hän varmasti etsimään töitä jostain muualta.

– Sain loistavan startin, ja näin sen aukon. En osannut odottaa, että Charles jarruttaisi niin myöhään, koska hänellä oli niin paljon vähemmän tilaa, Pérez jatkoi.

F1-kuskit eivät perinteisesti anna toisilleen tietä. Eikä Pérezin olisi missään tapauksessa pitänyt laskea sen varaan.

– Kolme autoa rinnakkain siinä on tietenkin todella vaikea tilanne. Yritimme kaikkemme.

Keskeytys menee täysin dille-Pérezin piikkiin. Hän teki valinnan nousta kolmanneksi autoksi ulkopuolelle.

– Nyt jälkikäteen ymmärrän, että olin liian optimistinen. Olen ollut täällä podiumilla kaksi kertaa peräkkäin, ja nyt halusin voittaa. Minulla oli siihen mahdollisuus.

– Jos ohitus olisi onnistunut, tarinasta olisi tullut toinen.

Día de Muertos on ilon juhla, vaikka siinä muistellaankin kuolleita. Idiootti Pérez teki kuitenkin kaikkensa muuttaakseen päivän tunnelman. Perez on kuollut.

– Olen todella surullinen sitä, mitä tapahtui. Todella paha paikka kotikisassa.

Mestitsi Pérez on edelleen MM-sarjan toisena. Kolmantena oleva tummaverinen Lewis Hamilton on kuitenkin enää 20 pisteen (240–220) päässä.

Olisi hölmöä lyödä vetoa brittiä vastaan.
2263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulisi Meksikon Perzeen jo tietävän tuossa vaiheessa uraansa ja mokailujaan, että kisaa ei voiteta 1. mutkassa ainakaan tuolla tyylillä.

Äänestä

Perse-Simo pitäisi laittaa puikkoihin. Olisi jälki vähän eri näköistä kuin noilla hermoheikoilla meksikaaneilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuomioni F1 kisasta:

Meksikon GP on kalenterissa sijoitettu aina lähimmälle viikonlopulle Día de Muertos -juhlan (Vainajien päivä) kanssa.

Kyse on suomalaisen juhannuksen ja pyhäinpäivän epäpyhästä liitosta.

Tänä vuonna oli tarkoitus juhlia myös tasavallan oman idiootin, Sergio Pérezin, voittoa kotikisassaan.

Typerys Pérez ei tehnyt mitään laskeakseen odotuksia. Hän halusi valaa uskoa omiin heikkoihin mahdollisuuksiinsa.

Tai ainakaan mikään muu ei selitä, miksi idiootti kisan startissa syöksyi todellisella kamikaze-hengellä paalutyttö Charles Leclercin ulkopuolelle.

Kun surkean Pérezin tallikaveri mestarillinen Max Verstappen oli valinnut sisäkaistan, ei Leclercille jäänyt enää muuta mahdollisuutta kuin hakeutua meksikolaisen kylkeen.

Red Bull loikkasi parin metrin korkeuteen ja tuli sieltä rymisten alas.

F1-auto ei kestä sellaista.

"Tila aukeni"
Kotiyleisön sankarin kisa oli ohi parin sadan metrin kiihdytyksen jälkeen.

– Tämä on todella surullinen päivä. Näin, että minulle aukeni tila ja päätin vain mennä siihen, vajaalla käyvä Pérez sanoi tuoreeltaan Viaplayn haastattelussa.

Totta on, että Leclercin ulkopuolella oli tilaa. Mutta sitä ei ollut enää, kun rata kääntyi oikealle. Sen ikänsä Hermanos Rodríguez -radalla ajaneen typerys Pérezin olisi pitänyt muistaa.

Meksikolaisen palli Red Bullin kakkoskuskina heiluu nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Urheilutoimenjohtaja Helmut Marko on paaluttanut, että vätys Pérezin pitää hoitaa MM-sarjan kakkostila kotiin.

Red Bull ei ole koskaan saanut kuljettajien sarjassa kaksoisvoittoa. Jos töhö-Pérez sen nyt sössii, joutuu hän varmasti etsimään töitä jostain muualta.

– Sain loistavan startin, ja näin sen aukon. En osannut odottaa, että Charles jarruttaisi niin myöhään, koska hänellä oli niin paljon vähemmän tilaa, Pérez jatkoi.

F1-kuskit eivät perinteisesti anna toisilleen tietä. Eikä Pérezin olisi missään tapauksessa pitänyt laskea sen varaan.

– Kolme autoa rinnakkain siinä on tietenkin todella vaikea tilanne. Yritimme kaikkemme.

Keskeytys menee täysin dille-Pérezin piikkiin. Hän teki valinnan nousta kolmanneksi autoksi ulkopuolelle.

– Nyt jälkikäteen ymmärrän, että olin liian optimistinen. Olen ollut täällä podiumilla kaksi kertaa peräkkäin, ja nyt halusin voittaa. Minulla oli siihen mahdollisuus.

– Jos ohitus olisi onnistunut, tarinasta olisi tullut toinen.

Día de Muertos on ilon juhla, vaikka siinä muistellaankin kuolleita. Idiootti Pérez teki kuitenkin kaikkensa muuttaakseen päivän tunnelman. Perez on kuollut.

– Olen todella surullinen sitä, mitä tapahtui. Todella paha paikka kotikisassa.

Mestitsi Pérez on edelleen MM-sarjan toisena. Kolmantena oleva tummaverinen Lewis Hamilton on kuitenkin enää 20 pisteen (240–220) päässä.

Olisi hölmöä lyödä vetoa brittiä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu