Lauantaina 11.11 kontiolahden S-marketissa, nimeltä mainitsemattoman päihdekuntoutus paikan pitäjän käytös oli taas kerran hyvin ala-arvoista. Ukko öykkäröi myyjille kuin pahanenkin puliukko pikakassan toimimattomuutta. Lopulta kun myyjä saapui,niin äijällä oli korti väärinpäin, ja tältä ukolta ei pahoittelua suusta tule. Tavan kassalta olisi ilmeisesti pitänyt myyjän juosta saman tien häntä auttamaan ,vaikka jonot oli pitkät?öykkkäröillä oli asiakas mukanaan,jolle hänen pitäisi näyttää esimerkkiä käytöksestään/kuinka asioidaan. Eikä ole ensimmäinen kerta,erään kerran tämä ukko oli asiakkaidensa kanssa samaan aikaan tikkamäen röntgenissä ja sama öykkäröinti/elvistely oli sielläkin.kuullut myös muualta hänen epäasiallisesta käytöksestään.useamman kerran satuttu samaan kauppaan,kyllä osaa ottaa "tilan haltuun" ja kaikki huomaavat ison herran saapuneen "kylille" naurettava tapaus.
Päihteet ja käytös
Anonyymi-ap
71214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kai vain viitata johonkin entisen varuskunnan alueella toimivaan ? Ei ole ensimmäinen kerta jos näin on.
hänen pitäisi olla esimerkki asiakkailleen ja olla yrityksen julkisivu. Jos yritys on kuin yrittäjän käytös,yritys voi pahoin. Olisi hienoa tietää kuinka yrityksen työntekijät voi jos yrityksen keulakuva luulee olevansa maailman napa.
Hänhän on itsekin ns.palveluammatissa ja kohtelee myyjiä/muita aspa.ihmisiä kuin pahintakin saastaa.kertoo ihmisen persoonasta paljon.
Helppi-yhteisöstäkö on kyse?
Ei siinä mitä rikosta tapahu jos nimi mainitaa ja melekein aavistan kuka on herra henkilökin.
Oon hännee sen verran joskus takavuosina tutustunu. En kylläkään oo ollu ko. paikassa asiakkaana, vaan muissa merkeissä. Ei sen puoleen ettenkö ois ollu puli-ukkona melekein 30 vuotta noin niiku käytänöllisesti katottuna, mutta raitistumine tapahtu ihan muussa paikassa. Yläpää oli erilaisten aiheihe vaikutuksesta sekasin vielä pitkälti toistakymmentä vuotta raitistumisen jäläkeenkin, jos se nyt niin hyvässä kunnssa lie millo ollukkaa tai millo kuntoon tuliskaa. Vaan näillä mennään.
Ukko ei ole läheskään niin koppava kuin muijansa, siinä
ylimielisyys uponneet syvälle.
Hyvin esimerkilli6stä käytöstä asiakkailleen,oikein ammattitaitoistq
ylimielinen käytös kertoo ihmisen persoonasta ja itsetunnosta.
Joka pitää itseään muita parempana on yleensä narsisti ,joka omaa todella huonon itsetunnon. Narsisti tuo itsensä esille muiden läsnäolleessa. Esim.kaupassa pidetään kovaaääntä jolloin tulee varmasti huomatuksi muiden asiakkaiden ja työntekijöiden puolelta. Yleensä käytös on todella töykeää ja paheksuttavaa,jopa loukata toisia ihmisiä. Käytös yleensä on töykeämpää jos luonnevikaisella narsistilla on joku ihminen mukanaan.
Näitä luonehäiriöisiä ihmisiä on paljon esimies/johtaja/pienyrittäjä taustaisissa henkilöissä.
MT/päihdepuolen työntekijöissä luonehäiriö piirteen omaavat pitävät itseään jumalana ja itse jumala on heistä vasta seuraava.
En tiedä alitusta koskevaa tapausta.kurjoitukseni koskee luonnehäiriön omaavia henkilöitä
Osa näistä raitistuneista päihteiden käyttäjistä ovat niin itseään täynnä olevia narsistisia k×sipäitä kuin olla ja voi. Varsinkin jos hänen sairaan pienessä elämässä on tapahtunut jokin merkittävä asia ,jota o myötävaikuttanut tavalla tai toisella. Se kantaa sairastamieltä pitkälle,kanssa ihmiset saavat siitä kuulla jatkuvaan.