Kaverisuhteesta

Kuulostaa ehkä tyhmältä mutta kysyn kuitenkin. Kannattaako uutta kaverisuhdetta jatkaa normaaliin tapaan jos vaikuttaa että toinen on ihastunut/lämpöilee/toivoo enemmän multa ? Itse en ole kiinnostunut siinä mielessä. Miten sä tekisit? En kirjoita yksityiskohtia.
211426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jos tämä ihmissuhde on sinusta jatkamisen arvoinen? Ei kai sen pitäisi vaikuttaa jos toinen tuntuu pitävän sinusta enemmän. Älä anna turhia toiveita muusta kuin kaveruudesta. Ole hyvä, reilu ystävä.

Äänestä

Miten ajattelet että toinen on ihastunut ja toivoo enemmän. Millaisista merkeistä sen huomaat?

Äänestä

Jos vain "vaikuttaa" voi totuus olla niin tai näin.
Kun kerrot kaverillesi, että et ole kiinnostunut sillä tavalla, yleensä se toisenkin kiinnostus hiipuu eikä hän enää toivo sinulta yhtään enempää. Ei kannata kuvitella, että tunteet ovat muuttumattomia, sinä vaikutat niihin.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Mahdolliset tunteet katkeaa siihen, kun käy selväksi että ne on yksipuolisia. Pahin on epämääräinen kyräily ja kaartelu. Aloittaja on voinut myös tulkita väärin, kerranko sellaista sattuu. Luuloihin ei kannata perustaa mitään. Juttu selviää saman tien sanomalla jotain tyyliin "kiva kun me ollaan näin hyviä kavereita, eikä ole muuta vetovoimaa sotkemassa välejä".

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Samaa mieltä. Mahdolliset tunteet katkeaa siihen, kun käy selväksi että ne on yksipuolisia. Pahin on epämääräinen kyräily ja kaartelu. Aloittaja on voinut myös tulkita väärin, kerranko sellaista sattuu. Luuloihin ei kannata perustaa mitään. Juttu selviää saman tien sanomalla jotain tyyliin "kiva kun me ollaan näin hyviä kavereita, eikä ole muuta vetovoimaa sotkemassa välejä".

    Ei sellaista väärin kukaan tulkitse , kyllä sen humma jos toisella on toiveita joita ei voi täyttää edes .

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei sellaista väärin kukaan tulkitse , kyllä sen humma jos toisella on toiveita joita ei voi täyttää edes .

    Ihan kokemuksesta puhun väärintulkinnoista. Sekä itsellä että muilla.

    Äänestä

Tässä yksi näkökulma. Miksi sä rajaisit turhaan jonkun ihmisen pois elämästäsi? Senkö takia, ettei teillä EHKÄ ole aivan samat tunnelmat toisistanne? Onko se ongelma?

Mun ystävä tutustui aikoinaan ulkomailla yhteen naiseen, johon se ei kiinnittänyt kahteen vuoteen mitään kummempaa huomiota. Se tuli Suomeen välillä moneksi vuodeksi, eikä suurin piirtein muistanut koko naista sinä aikana. Nyt se on taas siellä samassa paikassa ulkomailla työn takia ja yhtäkkiä ne on alkaneet deittailla.

Yksi tuttu nainen oli sinkkuna vuosikymmenet ja päättänyt, ettei ketään haluakaan. Sen tykkäsi elää lähes erakkona ja oli sitä mieltä, ettei se lähde mökistään edes keskustaan kenenkään perässä. Annapa olla kun se tutustui sattumalta yhden sovelluksen kautta yli 300 km päässä asuvaan naiseen ja rakastui siihen. Ei enää puhettakaan mistään erakkoudesta.

Mä olin kerran tosi rakastunut yhteen naiseen ja alettiin seurustella. Luulisi siitä menosta, että oltaisiin vähintään naimisissa nykyään mutta eipä olla. Se juttu kuoli sauhuun muutamassa vuodessa.

Mitä tahansa voi tapahtua tänä vuonna tai ensi vuonna, tai 20 vuoden päästä.

Äänestä

Olen ollut juuri se ihastuneempi osapuoli. Nyt kun pitäis tavata pitkän tauon ja toisen etäisyydenoton jälkeen, mietin pitäiskö etukäteen kertoa, että fiilikset meni pois kun oli ykspuolisia. Helpottaisko kiusaantumusta tilanteessa vai lisäisin vain sitä?
Tekis mieli kertoa ettei toinen turhaan kuvittelis mun yhä olevan liekeissä.

Äänestä

Laitatko tekstarin vai kirjeen?

Äänestä

Mitä mieltä ootte, kannattaako pohjustaa kaveripohjalla oloa ennen tapaamista kun on ennen ollut se ihastuneempi osapuoli? Auttaisko viesti kaveruudesta poistamaan kiusaantumisen?

Äänestä
  • Ehkä jossain tapauksessa. Vaikka näin: "kiva nähdä pitkästä aikaa. Yritän nykyään ehtiä näkemään kavereita enemmän"

    Äänestä

Olen ollut se enemmän ihastunut ja ystävyyttä enempää halunnut, joten täytyy ehkä kirjoittaa suoraan, että tilanne on muuttunut.

Äänestä

Kannattaako tunnelmia selventää ennen tauon jälkeistä tapaamista?
Onko kokemusta? Rentouttiko tilanteen vai tuliko kiusallisemmin mennyt ihastus mieleen?

Äänestä
  • Riippuu varmaan mihin tilanteeseen jäitte, miten pitkä tauko on ollut ja miksi se tauko tuli. Eri juttu onko välissä kuukausia vai vuosia. Jos on mennyt vuosia näkemättä on varmaan sanomattakin selvää, ettei mitään kummempaa ole meneillään.

    Äänestä

Elokuussa nähtiin.

Äänestä

Selittelisittekö etukäteen jos tapaamisesta on vain muutama kuukausi?

Äänestä

Eikö mitään kokemusta tauon jäljeen tapaamisesta ? Ootteko menneet tapaamiseen muina muikkeleina vai tekstailleet ensin tunteiden muuttunisesta kaverillisuksi?

Äänestä

Help

Äänestä

Eikö kellään kokemusta tilanteen selvittämisestä?

Äänestä
  • Olet saanut jo vastauksia, miksi et tartu niihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olet saanut jo vastauksia, miksi et tartu niihin.

    On saanut vastauksen, että jos tapaamisesta on vuosia, ei kannata reagoida, ja jos tapaamisesta on kulunut kuukausia voi reagoida ja selitellä.
    Et sellasta.
    Eipä tosta paljon ole irronnut kokemuksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuulostaa ehkä tyhmältä mutta kysyn kuitenkin. Kannattaako uutta kaverisuhdetta jatkaa normaaliin tapaan jos vaikuttaa että toinen on ihastunut/lämpöilee/toivoo enemmän multa ? Itse en ole kiinnostunut siinä mielessä. Miten sä tekisit? En kirjoita yksityiskohtia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu